Browsing by Subject "ontuma"

Hevosten kivun tunnistaminen on tärkeää niiden hyvinvoinnin varmistamiseksi. Kivun tunnistaminen voi kuitenkin olla haastavaa. Lisääntynyt liikkumisen epäsymmetria, mikä määritellään ontumaksi, on yhdistetty hevosen kokemaan kipuun. Aikaisessa vaiheessa havaittu ontuma, johon päästään puuttumaan asianmukaisesti, vähentää riskiä vakavampiin vammoihin. Tämän takia ontumisen tutkiminen on tärkeä osa hevosen kivun tutkimista. Tässä alkuperäistutkimuksen sisältävässä tutkielmassa selvitettiin hevosen submaksimaalisessa rasitustestissä mitattavan syketason ja sykevälivaihtelun yhteyttä ontumaan. Kivun on osoitettu nostavan syketasoa ja vähentävän sykevälivaihtelua. Kivun vaikutuksia sykearvoihin ei ole kuitenkaan aiemmin tutkittu submaksimaalisten rasitustestien osalta. Tämän tutkimuksen hypoteesina oli, että ontuvan hevosen syketaso on korkeampi ja sykevälivaihtelu vähäisempi kuin ontumattomalla hevosella. Tutkimuksemme tavoitteena oli löytää hevosten parissa toimiville ihmisille helpompia keinoja tunnistaa hevosen ontuma. Ontuman luotettava arviointi visuaalisesti on osoittautunut haastavaksi jopa kokeneille eläinlääkäreille. Rasitustestejä on käytetty hevosen suorituskyvyn mittaamiseen ja terveydentilan tutkimiseen. Rasitustestit voivat olla suorituskyvyn äärirajoilla tehtäviä maksimaalia rasitustestejä tai matalammalla rasitustasolla tehtäviä submaksimaalisia rasitustestejä. Eri käyttötarkoituksessa oleville hevosille ja eri tarpeisiin on kehitetty erilaisia testikäytäntöjä. Tutkimuspopulaatio koostui 30:stä ratsastuskouluhevosesta, jotka olivat olleet normaalissa käytössä ratsastustunneilla. Hevosille suoritettiin inertiaalisensoreita käyttäen ontumatutkimus, jonka jälkeen ne suorittivat este- ja kouluratsastuskäytössä oleville hevosille suunnitellun nelivaiheisen submaksimaalisen rasitustestin. Rasitustestin aikana hevosten sydämen toimintaa mitattiin sykesensorilla ja vyösarjalla (Equine H7, Polar, Suomi). Sykearvoista laskettiin sykevälivaihtelun arvot R-R-intervallien keskihajonta ja R-R-intervallien neliöllinen keskiarvo. Liikkeen epäsymmetrian ja sykearvojen välisiä yhteyksiä tutkittiin ei-parametrisella Spearmanin korrelaatiolla. 25:llä hevosella liikkeen epäsymmetria ylitti inertiaalisensorin raja-arvon ontumiselle. Rasitustestissä hevosten sykkeen keskiarvo oli 121 ja vaihteluväli 83–173. R-R-intervallien keskihajonnan vaihteluväli oli 12,9–590 ja keskiarvo 122. R-R-intervallien neliöllisen keskiarvon vaihteluväli oli 305–891 ja keskiarvo 543. Tutkimuksessa havaittiin tilastollisesti merkitsevä korrelaatio lisääntyneen liikkeen epäsymmetrian ja vähentyneen sykevälivaihtelun välillä erityisesti tarkasteltaessa sykevälivaihtelua R-R-intervallien keskihajonnalla (P-arvo alle 0,05). Yhteys ei kuitenkaan ollut yhtä selkeä kaikilla sykevälivaihtelua kuvaavilla muuttujilla eikä kaikissa rasitustestin vaiheissa. Vastaavasti syketasojen nousun yhteys lisääntyneeseen epäsymmetriaan oli nähtävissä vain tietyissä rasitustestin vaiheissa. Tässä tutkimuksessa ei ollut löydettävissä sellaisia raja-arvoja, joilla ontuvat hevoset olisi voitu erottaa ontumattomista rasitustestin tulosten perustella. Tämän tutkimuksen perusteella syketasojen ja sykevälivaihtelun mittaaminen ei anna merkittävää lisätietoa hevosen liikkumisen epäsymmetriasta ja mahdollisesta kivusta verrattuna ontumatutkimukseen. Hevosten parissa toimivien ihmisten avuksi kaivataan edelleen helpompia tapoja tunnistaa hevosten kipu.

Tässä tutkielmassa käsitellään hevosen kipukäyttäytymisen yhteyttä ontumaan. Aiempien tutkimuksien mukaan ontuma on yksi urheiluhevosen yleisimmistä ongelmista. Hevosten kipuilmeitä on hyödynnetty useissa tutkimuksissa klinikkaolosuhteissa. Myös ontuman yhteydessä kipuilmeitä ja -käyttäytymistä on tutkittu. Ei ole kuitenkaan pystytty määrittämään käyttäytymismuotoja, jotka ovat merkki nimenomaisesti ontumasta. Kipukäyttäytymisen taustalla voi olla ontuman sijaan esimerkiksi kipu sisäelimissä, suussa tai selässä, epäsopivat varusteet tai liian vaikeat tehtävät. Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää, voiko jotain kipukäyttäytymisen muotoa pitää spesifisenä juuri ontumalle ja voiko kuka tahansa hevosten parissa toimiva henkilö hyötyä kipukäyttäytymisen arvioimisesta ja tunnistamisesta. Aineistona oli 30 ratsastuskouluhevosta, joiden mahdollinen ontuma määritettiin inertiaalisensorien sekä silmämääräisen ontumatutkimuksen avulla. Lisäksi hevosten kipuilmeitä tutkittiin ja niiden kipukäyttäytymistä ratsastaessa arvioitiin Arvioijien 1 ja 2 toimesta. Hevosten kokonaisepäsymmetrian vaihteluväli oli 13–211 ja mediaani 52. Silmämääräisen ontumatutkimuksen antaman AAEP-arvon mediaani oli 1,5 ja vaihteluväli oli 0–2,5. Inertiaalisensorien symmetrisesti liikkuvia hevosia oli viisi, kun taas AAEP:n mukaan yhdeksän hevosista liikkui ilman ontumaa. Arvioijien 1 ja 2 tulokset korreloivat keskenään merkitsevästi. Arvioijan 1 tulosten vaihteluväli oli 3–20 ja mediaani 9 ja Arvioija 2 tulosten vaihteluväli oli 1–19 ja mediaani 8. Merkitsevää korrelaatiota havaittiin myös Arvioija 2 ja kipuilmeiden kanssa. Muiden tulosten välillä ei havaittu merkitsevää korrelaatiota. Tutkimuksessa havaittiin useita haasteita kipukäyttäytymisen arvioinnissa, kuten videoiden huono laatu. Lopputulemana kuitenkin oli, että kipukäyttäytymisen arvioimista voidaan käyttää työkaluna, kun halutaan tunnistaa hevosen kipu ajoissa ja siitä voi olla hyötyä kaikille hevosten parissa toimiville henkilöille. Kipukäytöksen perusteella hevoselle ei kuitenkaan voida diagnosoida ontumaa. Muut kivunlähteet tulee aina huomioida ja poissulkea.