Browsing by Subject "osteokondroosi"
Now showing items 1-7 of 7
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Osteokondroosi on tyypillinen etujalan ontuman aiheuttaja suurilla ja nopeasti kasvavilla koiraroduilla, mutta sitä esiintyy myös aikuispainoltaan vain noin 15-25 kg:n painoisilla bordercollieilla. Bordercollie on listattu olkanivelen osteokondroosin suhteen riskiroduksi useammassa eri tutkimuksessa, mutta ongelman yleisyydestä tai taudinkuvasta rodussa ei ole tietoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää bordercollieille tyypillisiä osteokondroosin taudinkuvaan liittyviä piirteitä ja arvioida sairauden esiintyvyyttä Suomessa. Hypoteesina oli, että oirekuva, tyypillinen oireiden alkamisikä, sukupuolijakauma, muutosten tyypillinen sijainti ja yleisimmin valittu hoitomuoto bordercollieilla on samankaltainen kuin muillakin koiraroduilla. Tutkimukseen kerättiin aineistoksi Suomessa hoidettuja, osteokondroosia sairastavia bordercollieita. Tutkimusosio koostui kahdesta erikseen kerätystä aineistosta: osteokondroosipotilaita hoitavilta eläinklinikoilta saatavasta potilasaineistosta sekä osteokondroosia sairastavien koirien omistajille suunnatusta kyselytutkimuksesta. Lisäksi aineistoon saatiin mukaan professori Hannes Lohen geenitutkimusryhmälle näytteen luovuttaneiden, osteokondroosia sairastavien bordercollieiden hoitotiedot. Tutkimusaineistoon saatiin yhteensä 129 koiran tiedot, joista 73 koiran tiedot klinikoiden kautta, 57 koiran tiedot kyselytutkimuksen kautta ja 59 potilaan tiedot Hannes Lohen geenitutkimusryhmän kautta. Osasta potilaista hoitotietoja saatiin useammasta eri lähteestä. Eri lähteistä saadut tiedot yhdistettiin koiran tunnistetietojen (mikrosiru tai rekisterinumero) avulla ja otettiin mukaan tutkimusaineistoon siltä osin, kun tietoa oli saatavilla. Tutkimusaineiston koirat olivat syntyneet vuosien 1996-2015 välillä. Tutkimusaineiston potilaista 62,8 % oli uroksia ja 37,2 % narttuja. Osteokondroosin oireet alkoivat keskimäärin 7 kuukauden iässä, potilaat hoidettiin useimmiten kirurgisesti (73,6 % potilaista) ja iältään potilaat olivat leikkaushetkellä keskimäärin 9,8 kuukauden ikäisiä. Yleisimmin muutoksia esiintyi olkanivelissä (93,9 % potilaista). Lievä tai kohtalainen nivelrikko kehittyi osteokondroosin seurauksena 40,5 %:lle potilaista, mutta tästä huolimatta 80 % koirista kuntoutui omistajan arvion mukaan fyysisesti raskasta tai kohtalaisen raskasta työ- tai harrastuskäyttöä kestäviksi. Aikavälin pituuden oireiden alusta leikkaukseen havaittiin korreloivan kuntoutumisen kanssa, p-arvon ollessa 0,024. Pian oireiden alkamisen jälkeen leikatut koirat kestivät paremmin fyysistä rasitusta kuin myöhemmin leikatut. Tämän tutkimusaineiston perusteella laskettu osteokondroosin esiintyvyys bordercollieilla Suomessa vaihteli noin 2,5-3,8 %:n (95 %:n luottamusväli 0,014-0,059) välillä vuosina 2011-2015.
-
(2022)Osteokondroosi on yksi yleisimmistä hevosilla esiintyvistä nivelsairauksista ja merkittävin nivelensisäisten irtopalojen aiheuttaja. Sairaus on taustasyiltään monitekijäinen eli sen ilmenemiseen vaikuttavat sekä geenit että useat ympäristötekijät. Osteokondroosia esiintyy laajasti eri rotuisilla hevosilla. Kaikkein yleisimmin sairautta tavataan lämminverisillä, täysiverisillä ja puoliverisillä hevosroduilla. Tämä tutkielma on kirjallisuuskatsaus hevosen nivelensisäisiin irtopaloihin ja erityisesti osteokondroosiin niiden aiheuttajana. Katsauksen tarkoituksena on koota yhteen tämänhetkinen tieto hevosen osteokondroosin etiologiasta, esiintyvyydestä, patogeneesista, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, hoidosta, ennusteesta ja ennaltaehkäisystä keskittyen kliiniseen näkökulmaan. Nivelensisäisiä irtopaloja seulotaan rutiininomaisesti röntgentutkimuksilla etenkin ravihevospopulaatiosta ennen hevosten kilpauraa. Röntgenseulontaa tehdään yleisesti myös esimerkiksi ostotarkastusten yhteydessä. Kaikki nivelensisäiset irtopalat eivät kuitenkaan ole seurausta osteokondroosista. Osteokondroosilla tarkoitetaan vaurioita, jotka ovat seurausta endokondraalisen eli rustosyntyisen luutumisen häiriöstä. Luutumisen häiriön taustalla on kasvuruston paikallinen verisuonituksen epäonnistuminen, joka johtaa ruston hapenpuutteeseen ja kuolioitumiseen. Nivelesisäisiä irtopaloja voi osteokondroosin lisäksi syntyä esimerkiksi traumaattisen murtuman seurauksena. Ligamenttien kiinnityskohtien avulsiomurtumia esiintyy erityisesti vuohisnivelen alueella. Kliinisesti osteokondroosipotilaiden tyypillisin oire on sairaan nivelen täyttyminen. Sairaus voi aiheuttaa myös ontumaa vaurion vakavuusasteesta riippuen. Diagnoosi tehdään useimmiten röntgentutkimuksella. Lisäksi diagnostiikassa voidaan hyödyntää myös ultraäänitutkimusta ja muita kuvantamismenetelmiä. Osteokondraaliset irtopalat hoidetaan useimmiten kirurgisesti niveltähystyksen avulla. Tähystyksessä irtopala poistetaan, vauriokohta puhdistetaan ja nivel huuhdellaan. Osteokondroosi on yksi yleisimmistä kirurgiaa vaativista tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista hevosilla. Hevosen käyttötarkoituksesta sekä vaurion vakavuudesta riippuen sairautta voidaan hoitaa myös konservatiivisesti. Konservatiivinen hoito koostuu useimmiten kipulääkityksestä ja kontrolloidusta liikunnasta. Ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä ovat vaurion sijainti ja laajuus, oireiden voimakkuus ja hevosen käyttötarkoitus. Pääosin ennuste urheilukäyttöön palaamiselle on kirurgisen hoidon jälkeen hyvä tai erinomainen. Vakavat vauriot voivat hoitamattomana aiheuttaa niveleen tulehdustilan, jonka seurauksena niveleen voi kehittyä ajan kuluessa nivelrikko.
-
(2021)Olkanivelen osteokondroosi on yleinen nuorten keski- ja jättirotuisten koirien rustonalaisen luutumisen kehityshäiriö ja se voi hoitamattomana aiheuttaa pahan nivelrikon olkaniveleen. Olkanivelen osteokondroosin etiologiaa ei täsmällisesti tiedetä, mutta on näyttöä osteokondroosin perinnöllisyydestä ja ruokinnan vaikutuksista sen ilmentymiseen. Olkanivelen osteokondroosissa nivelrustosta murtuu pala kokonaan tai osittain irti. Tämä aiheuttaa nivelessä steriilin tulehdusreaktion aiheuttaen kipua koiralle. Osteokondroosia esiintyy kolmea eri astetta, osteochondrosis latens, osteochondrosis manifesta ja osteochondrosis dissecans, näistä vain osteochondrosis dissecans asteen osteokondroosi aiheuttaa oireita koiralle. Diagnoosiin pääsy osteokondroosissa edellyttää aina diagnostista kuvantamista. Röntgenkuvantaminen on yleisin käytetty kuvantamismodaliteetti, mutta tekniikan ja eläinlääketieteen kehittyessä ultraääni-, tietokonetomografia- ja magneettikuvaustutkimukset ovat yleistyneet. Näillä uudemmilla kuvantamismodaliteeteilla voidaan päästä diagnoosiin röntgenkuvantamista tehokkaammin, jolloin ennusteen arviointi ja hoidon suunnittelu helpottuu. Kuvantamismodaliteetin valinta vaihtelee potilaskohtaisesti ja sen valintaan vaikuttaa saatavilla oleva laitteisto ja eläinlääkärin perehtyneisyys. Kirjallisuuden mukaan kirurgia on ainoa hoitokeino oireilevalle olkanivelen osteokondroosille. Monia eri kirurgisia toimenpiteitä on tutkittu. Toimenpiteistä tähystys ja modifioitu Cheli-avoleikkaustekniikka ovat osoittautuneet tehokkaimmiksi komplikaatioiden määrän ja paranemisen seurannan perusteella. Laajat, molemmissa etujaloissa esiintyvät olkanivelen osteokondroosivauriot lisäävät haasteita, sillä vakavat osteokondroosivauriot eivät välttämättä parane nykyisin tutkituilla leikkaustekniikoilla täydellisesti. Vakavimpia osteokondroosivaurioita varten yritetään kehittää tehokkaampia hoitokeinoja. Lisensiaatintutkielmassani avataan tuloksia keskeneräisestä tutkimuksesta, jossa tutkitaan COPLA® Scaffold-rustonkorjausistutteen hyödyllisyyttä olkanivelen osteokondroosin hoidossa koiralla. Lisensiaatin tutkielmassani tutkitaan tietokonetomografiakuvien perusteella tehtyjä löydöksiä leveys-, pituus- ja syvyysmittausten avulla. Lisensiaatintyön koirapotilaat paranivat vaihtelevasti, suuremmat vauriot parantuivat heikommin kuin pienemmät vauriot. Osteokondroosin paranemisessa tulee ottaa huomioon myös ontuminen ja olkanivelen mahdolliset liikerajoitteet. Tämän tutkimuksen löydökset puoltavat kirjallisuudessa tehtyjä havaintoja.
-
(2019)Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa pyritään kokoamaan yhteen tietoa osteokondroosin etiologiasta mahdollista jatkotutkimusta varten. Tutkielmassa painotus on ravinnon vaikutuksessa luuston kehitykseen ja merkitykseen osteokondroosin puhkeamiselle. Osteokondroosi on useilla nisäkkäillä esiintyvä endokondraalisen luutumisen häiriö ja/tai viivästymä, josta varhaisimmat maininnat kirjallisuudessa ulottuvat 1800-luvun loppupuolelle. Endokondraalisessa luutumisessa muun muassa pitkät putkiluut, kylkiluut ja selkärangan nikamat kasvavat ja luutuvat rustoisen välivaiheen kautta rustomalleihin muodostuvien luutumiskeskuksien välityksellä. Osteokondroosimuutokset voivat ilmetä niin kasvulevyjen kasvurustoilla kuin kasvurustoilla pitkien putkiluiden nivelrustojen alla. Näin ollen osteokondroosin ajatellaan ilmenevän vain kasvun aikana. Osteokondroosille tyypilliset muutokset esiintyvät paikallisesti yleensä symmetrisesti ja bilateraalisesti raajoissa. Osteokondroosi jaotellaan kolmeen muotoon riippuen endokondraalisen luutumisen viivästymisen tai häiriön laajuudesta. Lievimmässä latens -muodossa havaitaan kasvurustossa mikroskooppisesti selvärajaisia nekroottisia alueita. Muutoksien ajatellaan ilmenevän jo varhain, mahdollisesti jo ennen syntymää, ja ne esiintyvät ennen kasvulevyä. Varhaiset osteokondroosimuutokset voivat joko parantua täysin tai kehittyä ja laajentua vakavimmiksi. Manifesta -muodossa muutokset ovat laajemmat, ja ne ovat havaittavissa makroskooppisesti ja röntgenkuvissa. Osteokondroosin vakavimmassa osteochondritis dissecans -muodossa makroskooppiset muutokset yltävät nivelruston ja sen alaisen luun väliseen liitokseen asti, jolloin joissakin tapauksissa nekrotisoitunut nivelrusto irtoaa osittain tai kokonaan. Tällöin nivelruston alainen luu paljastuu, mikä puolestaan aiheuttaa nivelessä kivuliaan steriilin tulehdusreaktion. Vakavin muoto havaitaan ajoittaisena, etenkin levon jälkeisenä ontumisena, joka voi olla vaikeaa havaita muutosten esiintyessä bilateraalisesti. Osteokondroosin vakavimmille manifesta- ja dissecans-muodoille on tunnusomaista paikallinen kasvuruston säilyminen ja paksuuntuminen, koska ruston mineralisoituminen ja sitä kautta ruston muuntuminen luuksi on estynyt. Osteokondroosin patofysiologian uskotaan kaikilla nisäkkäillä olevan sama. Nykytiedon mukaan, ainakin sioilla ja hevosilla, muutoksien taustalla tiedetään olevan kehittyvän verisuonituksen paikallinen kuolioituminen. Osteokondroosin etiologia on edelleen tuntematon. Etiologian ajatellaan olevan monisyinen, ja taustalla ajatellaan olevan geneettistä alttiutta, nopeakasvuisuutta, muutokselle altistavaa anatomista rakennetta ja toistuvaa mikrotraumaa. Myös ravinnon osuutta ajatellaan yhtenä tekijänä. Endokondraalisen luutumisen ja siihen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen on olennaista, jotta olisi mahdollista ymmärtää osteokondroosia sairautena. Yksilössä endokondraaliseen luutumiseen vaikuttavat niin monet hormonit, kasvuruston solujen erittämät kudoshormonit kuin rustokudoksen soluväliaine. Lisäksi yksilön luuston kehitykseen vaikuttavat ulkoiset tekijät aina sikiöaikaisista maternaalisista tekijöistä siihen saakka, kun kasvulevyt kasvun lopulla sulkeutuvat. Kirjallisuuden perusteella monilla pääravintoaineilla, kivennäisillä sekä vitamiineilla on vaikutuksia yksin ja yhdessä kehittyvään luustoon, mutta myös olosuhteet ruuansulatuskanavassa vaikuttavat esimerkiksi ravintoaineiden imeytymiseen. Niin luustonkehitys kuin ravintoaineiden vaikutus siihen muodostavat monitahoisen ja toisiinsa vaikuttavan verkoston, jonka ymmärtäminen vaatii vielä lisää tutkimusta ja tutkitun tiedon yhdistelemistä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Osteokondroosi on sikojen yleisin jalkasairaus. Liki kaikkien kotisikojen luissa on mikroskooppisia osteokondroosimuutoksia puolen vuoden ikään mennessä. Osalla sioista muutokset paranevat spontaanisti. Vain pieni osa sioista saa kliinisesti havaittavan ontuman. Osteokondroosin tutkimustekniikat eivät ole yhteneviä. Diagnostiikassa on käytetty kliinistä tutkimusta, histologiaa erilaisin värjäyksin, radiografiaa, tietokonetomografiaa, elektronimikroskopiaa, angiomikrografiaa ja luun leimausta (bone labelling). Diagnoosin asettamiseksi käytetään yleensä kahta-kolmea menetelmää. Osteokondroosivaurioita esiintyy sekä painoakantavissa että -kantamattomissa nivelissä. Predilektiopaikkoja ovat femurin mediaalinen condylus, distaalisen ulnan kasvurustot, proksimaalinen femur ja humerus. Pahimmat vauriot esiintyvät takapolvessa ja kyynärnivelessä. Osteokondroosin etiologia ja patogeneesi ovat vielä puutteellisesti tunnettuja. Mekaanista kasvurustoon kohdistuvaa painoa on arveltu tärkeimmäksi etiologiseksi tekijäksi. Nopea kasvu viivästyttää osteokondroosin puhkeamista. Villisioilla on raportoitu lieviä histologisia osteokondroosimuutoksia, mutta ei kliinistä ontumaa eikä makroskooppisia tai radiologisia vaurioita. Villisiat kasvavat hitaammin kuin kotisiat, ja niiden rakenne poikkeaa myös kotisioista. Useat tutkijat epäilevät kasvuhormonin olevan vahva etiologinen tekijä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)Termi "septinen artriitti" tarkoittaa bakteerin aiheuttamaa nivelen vakavaa tulehdusta. Se on yleinen erityisesti sepsiksestä kärsivillä varsoilla. Septistä artriittia komplisoi usein osteomyeliitti eli luun tulehtuminen. Tutkielma koostuu kahdesta osasta. Kirjallisuuskatsauksessa keskitytään septisen artriitin patofysiologiaan, luokitteluun, kliinisiin oireisiin, diagnosointiin, differentiaalidiagnooseihin, hoitoon ja ennusteeseen aiempien tutkimustulosten pohjalta. Tutkimusosiossa kuvaillaan kahdeksan Yliopistollisessa hevossairaalassa hoidetun septisestä artriitista kärsineen varsan kinnernivelen röntgenologisia muutoksia. Tutkimuksessa myös seurataan viiden varsan kinnernivelten röntgenologisten muutosten kehittymistä varsan paranemisen jälkeen ja verrataan niitä osteokondroosin aiheuttamiin muutoksiin. Työ tehtiin, koska septisestä artriitista kärsineiden varsojen nivelmuutosten paranemisesta ei ole aiempia seurantatutkimuksia. Tutkimuksen varsoista 88 prosentilla oli röntgenologisia muutoksia talokruraalinivelessä telaluun lateraalitelassa. Muutokset olivat kooltaan vaihtelevia röntgenharvoja alueita. Septisen artriitin akuuttivaiheen jälkeen kahdelle varsalle kehittyi irtokappaleet kinnerniveliin. Toiselle näistä kehittyi myös erehdyttävästi osteokondroosin aiheuttamia muutoksia muistuttavat röntgenologiset muutokset septisten leesioiden kohdalle. Yhden varsan telaluun lateraalitelan laaja lyyttinen muutos parani täysin. Kahden varsan kohdalla päädyttiin eutanasiaan, toisella kinnernivelten pikkuluiden kokoonpainumisen takia, toisella septisiin niveliin kehittyneiden vakavien nivelrikkomuutosten takia. Tämän pienen otoksen perusteella voimme sanoa, että septisestä artriitista kärsineen varsan kinnernivelten röntgenologiset muutokset saattavat myöhemmin varsan elämässä muistuttaa osteokondroosin aiheuttamia röntgenologisia muutoksia. Toisaalta röntgenkuvassa havaitut septisen artriitin aiheuttamat luun laajatkin lyyttiset alueet voivat myös parantua täydellisesti.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)Osteokondroosi (OC) on hevosten ortopedisistä kehityshäiriöistä yleisin kirurgiaa vaativa sairaustila. Se on sairautena monelta osin vielä hyvin epäselvä. Perinnöllisyyden osuus sen ilmentymisessä on noin 25 %. Suomenhevosilla OC:n esiintyvyyttä ei ole tutkittu, mutta sen osuuden epäillään kasvavan jatkuvasti. Suomessa pääsääntöisesti vain juoksijasuuntaan kantakirjatun suomenhevosorin jälkeläinen voi saada ravikilpailuoikeuden. Kantakirjauksen yhteydessä tehdyn röntgentutkimuksen avulla OC:ta sairastavat yksilöt voidaan hylätä ja siten sulkea pois jalostuksesta. Tästä käytännöstä voidaan poiketa, mikäli orilla on poikkeuksellisen hyviä kilpailutuloksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko OC:ta sairastavien orien hyväksyminen kantakirjaan riski suomenhevosravureiden tulevien sukupolvien kilpailumenestykselle. Tutkimusta oli kohorttitutkimus, jossa kilpailumenestyksen mittareina käytettiin starttistatusta, starttien määrää, sijoituksia, voittosummia, ennätysaikoja, hylkäyksiä, keskeytyksiä sekä kilpailupöytäkirjoihin kirjattuja laukka- ja epäpuhdas ravi –merkintöjä. Tutkimuksessa verrattiin suomenhevosravurien, joiden isällä on OC, kilpailumenestystä niiden suomenhevosravurien kilpailumenestykseen, joiden isäoriit oli kantakirjauksen yhteydessä todettu jaloistaan terveiksi (OC-vapaiksi). OC:lle altistuneista jälkeläisistä koostuvan ryhmän isäoreiksi valittiin kaikki juoksijasuuntaiset, OC:ta sairastavat suomenhevosoriit. OC:ta sairastavien orien jälkeläisiä oli tutkimuksessa mukana 435 ja OC-vapaiden orien jälkeläisiä 863. Aineistolle tehtiin tilastollinen analyysi Pearsonin χ²-testiä ja varianssianalyysia käyttäen. Voima-analyysi tehtiin jälkikäteen, jolloin todettiin, että tutkimuksen voima todeta havaittuja eroja oli parhaimmillaankin vain 50 % tasolla. Tuloksista ainoa tilastollisesti merkitsevä ero löytyi verrattaessa ravikilpailuissa startanneiden jälkeläisten osuuksia edellä mainituissa ryhmissä. OC:ta sairastavien isäorien jälkeläisistä yhteen tai useampaan ravikilpailulähtöön oli osallistunut 40,2 % hevosista, kun vastaava luku OC-vapaiden isäorien jälkeläisryhmässä oli 34,6 % (p=0,049). Vaikka muut tulokset olivatkin tilastollisesti merkityksettömiä, saattavat ne antaa viitteitä siitä, että OC:ta sairastavien orien jälkeläisten ura on lyhyempi, mutta mahdollisesti menestyksekkäämpi kuin OC-vapaiden orien jälkeläisillä. Tutkimuksen tulokset ja erityisesti niiden vertaaminen aiempiin tutkimuksiin tukevat käsitystä siitä, että OC periytyy mahdollisesti yhdessä hyvään juoksukykyyn liittyvien ominaisuuksien kanssa. Lisäksi tutkimus kyseenalaistaa, onko suomenhevosravurien kantakirjauksesta poissulkeminen tarkoituksenmukaista OC:n perusteella. Kyseessä on etiologialtaan ja diagnoosin kannalta hyvin haastava sairaus, jolla ei aina ole kliinistä merkitystä.
Now showing items 1-7 of 7