Browsing by Subject "piilevä hapan pötsi"

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää naudan subkliinisen pötsiasidoosin eli SARA:n (= subacute ruminal acidosis) esiintyvyyttä, patogeneesiä ja vaikutuksia naudan elimistöön. Lisäksi tavoitteena oli selvittää SARA:n diagnostiikkakeinoja ja ennaltaehkäisyä. Tavoitteena oli myös pohtia, millä keinoilla SARA:n esiintyvyyttä pystyttäisiin tulevaisuudessa vähentämään. SARA on yleinen maailmalla naudoilla esiintyvä ruokintaperäinen sairaus, joka aiheuttaa merkittäviä taloudellisia tappioita tiloille. Sairautta esiintyy myös Suomessa ja sen merkitys on nykypäivänä kasvanut. Nykyisin lypsylehmän ruokinta on jatkuvaa tasapainoilua korkean maitotuotoksen ja SARA:n välillä. Useissa Euroopan maissa sekä Yhdyvalloissa on tutkittu SARA:n prevalenssia. Niissä todettiin SARA:a esiintyvän noin 14-26% alku- ja keskilypsykauden lehmistä. SARA:a esiintyy yleisesti naudoilla, joiden ruokinta sisältää paljon helposti imeytyviä hiilihydraatteja. Nauta kärsii SARA:sta, kun sen pötsin pH on alle 5.5 vähintään kolme tuntia päivässä. Riski SARA:an on suurimmillaan alku- ja keskilypsykaudesta, kun lehmän syöntikyky ja tuotos nousevat. Mahdollisia SARA:n oireita ovat mm. syöntikyvyn heikkeneminen, ripuli ja maidon rasvapitoisuuden lasku. SARA voi aiheuttaa rumeniittia (= pötsin seinämän tulehdus) ja haavaumia pötsin seinämään. Tällöin pötsin seinämästä voi päästä bakteereita verenkiertoon, jolloin voi syntyä paiseita mm. maksaan, keuhkoihin ja vatsakalvolle. SARA:n diagnosointi on haastavaa. Pötsinestenäytteenotto on toimenpiteenä helppo, mutta korkeat pH:n päivittäiset vaihtelut vaikeuttavat pH:n mittaamista. Useissa tutkimuksissa on todettu SARA:n nostavan veren hiilidioksidiosapainetta. Hiilidioksidiosapaineiden mittaus voisi joskus tulevaisuudessa toimia karjakohtaisena mittarina SARA:lle. Viime vuosina on tutkittu pötsin limakalvon paksuuden muutosta SARA:ssa ultraäänilaitteella. Se voisi olla käyttökelpoinen diagnosointitapa, mutta pitäisi saada vielä paksuuden kynnysarvot määritettyä SARA:lle. Maidon urea- ja rasvapitoisuudesta pystytään mahdollisesti arvioimaan lehmän herkkyyttä sairastua SARA:an. Lehmät, joilla oli korkea maidon urea- ja rasvapitoisuus kestivät paremmin runsasviljaista ruokintaa, kuin lehmät, joilla oli matala maidon urea- ja rasvapitoisuus. SARA:n ennaltaehkäisyssä on tärkeää, että ruokinta on hyvin suunniteltu. Ruokinnassa ei saisi olla liikaa helposti imeytyviä hiilihydraatteja. Ruokinnassa tulisi olla tarpeeksi kuitua. Aperuokinnassa olisi tärkeää, että lehmä ei pysty lajittelemaan appeesta väkirehuja erilleen. Lehmän aterian koolla on myös suuri merkitys SARA:n hallinnassa. Jos lehmillä on vapaa pääsy syömään, pötsin pH pysyy helpommin fysiologisissa rajoissa. Vähäisetkin rehurajoitukset altistavat SARA:lle (esim. ahdas ruokintapöytä). SARA:a voidaan ehkäistä myös suun kautta annettavilla lisäravinteilla. Näitä ovat mm. spesifiset hiivakannat, tietyt bakteerit sekä laktaatin lisäys rehuun.