Browsing by Subject "porsaskuolleisuus"

Emokäyttäytyminen on osa emakoiden luontaista käyttäytymistä, johon emakoilla on säilynyt vahva motivaatio domestikaatiosta huolimatta. Emakon emokäyttäytymiseen katsotaan kuuluvaksi pesänrakennus, porsiminen, imetys ja kanssakäyminen porsaidensa kanssa. Nykyisenkaltaisessa porsastuotannossa emakoiden käyttäytyminen on usein rajoitettua porsimishäkkien ja virikkeettömyyden takia. Erityisesti pesänrakennuksen rajoittaminen aiheuttaa emakoille stressiä, jolla puolestaan on vaikutusta porsimisen sujuvuuteen. Liikkumisen rajoittaminen vähentää emakon mahdollisuuksia olla kanssakäymisessä porsaidensa kanssa, mikä saattaa heikentää jälkikasvun emokäyttäytymistä myöhemmin niiden elämässä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroaako emakoiden käyttäytyminen häkki- ja vapaaporsituksessa toisistaan ensimmäisten 24 tunnin aikana porsimisen alusta. Käyttäytymistä vertailtiin myös porsaita kuoliaaksi maanneiden ja makaamattomien emakoiden välillä. Lisäksi seurattiin porsimisten kestoa ja aikaa, joka porsailta kesti löytää utareelle syntymänsä jälkeen. Ennakko-odotuksena oli, että vapaaporsituksessa emakot olisivat aktiivisempia niille tarjotun liikkumismahdollisuuden vuoksi. Tutkimukseen otettiin 12 emakkoa, joista kuusi porsi tavanomaisessa porsimishäkissä ja toiset kuusi vapaaporsituskarsinassa. Emakoita porsaineen videokuvattiin porsaiden ensimmäisen elinvuorokauden ajan, ja käyttäytymistä seurattiin videotallenteilta jatkuvana havainnointina koko 24 tunnin ajan. 24 tunnin havainnointijakso jaettiin kolmeen vaiheeseen: vaihe 1 eli aika ensimmäisen porsaan syntymästä viimeisen porsaan syntymään; vaihe 2 eli aika viimeisen porsaan syntymästä 12 tuntiin ensimmäisen porsaan syntymästä; ja vaihe 3 eli 12-24 tuntia ensimmäisen porsaan syntymästä. Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa emakoiden käyttäytymisessä, porsimisten pituudessa eikä porsaiden utareelle löytämisessä häkki- ja vapaaporsituksen välillä (P > 0,05). Sen sijaan porsaita maanneiden ja makaamattomien emakoiden käyttäytymisessä havaittiin jonkin verran eroa. Yhden tai useamman porsaan kuoliaaksi maanneet emakot vaihtelivat useammin asentoaan vaiheissa 1 (P = 0,042) ja 3 (P = 0,035) kuin emakot, jotka eivät maanneet yhtäkään porsasta. Samoin porsaita maanneet emakot käyttivät enemmän aikaa tonkimiseen ja kuopimiseen sekä koko 24 tunnin aikana (P = 0,049) että vaiheessa 3 (P = 0,042). Ennakko-odotuksista poiketen emakoiden hyvin samankaltainen käyttäytyminen molemmissa porsimisympäristöissä antaa olettaa, ettei liikkumistilan lisäämisellä ole vaikutusta emakoiden aktiivisuuteen. Voi kuitenkin olla, ettei vapaaporsituskarsina yksinään riitä vähentämään emakoiden kokemaa stressiä ja mahdollistamaan luontaista käyttäytymistä, ellei emakoille tarjota lisäksi kuivikkeita ja virikkeitä pesänrakennusmateriaaliksi. Emakoiden lisääntyneen aktiivisuuden yhteys porsaskuolleisuuteen on todennäköisesti seurausta emakoiden lisääntyneestä asennon muutosten määrästä: mitä useammin emakko vaihtaa asentoaan, sitä suurempi riski porsailla on jäädä emakon alle. Porsimisympäristöllä ei vaikuttaisi olevan vaikutusta porsaiden utareelle löytämiseen, mutta asiasta tarvitaan vielä lisää tutkimusta.

Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty villi- ja kesysikojen porsaskuolleisuutta ajalla syntymästä vieroitukseen. Syntymän aikana porsaiden kuolleisuutta aiheuttavat lähinnä emakon porsimisvaikeudet, pitkittynyt porsiminen ja porsaiden hapenpuute. Syntymän ja vieroituksen välisenä aikana porsaita kuolee tavallisimmin ruhjoutumalla emakon alle tai nälkiintymällä, mutta myös rääpäleporsaat ja taudit (mm. suolitulehdus, niveltulehdus, anemia, verenmyrkytys) verottavat elävien porsaiden lukumäärää. Porsaskuolleisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovatkin emakon porsimiskäyttäytyminen, porsimisvaikeus, pitkittynyt porsiminen ja porsaiden hapenpuute, emakon aggressiivisuus, pahnuekoko, porsimiskerta ja imetysajan pituus, sekä porsaiden synnynnäiset epämuodostumat, syntymäpaino ja syntymää edeltävä kehitys, ruumiinlämpö, syntymäjärjestys, perinataaliaika, ternimaidon saanti, ruhjoutuminen, nälkiintyminen, porsaiden rääpälöityminen, erilaiset sairaudet, raudan, seleenin ja E-vitamiinin puute, sekä raatelu ja pedot. Jokainen eloonjäänyt porsas lisää niin sikalan kuin villisikatarhankin kannattavuutta ja on osa eettisesti kestävää tuotantoa. Tutkittua tietoa villisikojen porsaskuolleisuudesta on tällä hetkellä löydettävissä todella vähän, eikä tutkittua tietoa porsaskuolleisuuden suuruudesta löydy. Asiaa on lisäksi vaikea tutkia, sillä villisikojen kuolleisuudesta ei kerätä säännöllistä tietoa eikä ole olemassa villisikatarkkailua. Villisiat elävät luonnonmukaisilla tarhoilla, joissa ne porsivat Suomen oloissa kerran vuodessa, maalis-toukokuussa. Villisikaemakon pahnuekoko on keskimäärin 3,9 porsasta. Kesyemakko synnyttää noin 11 elävää ja 1,2 kuollutta porsasta pahnueeseen ja porsimiskertoja vuodessa on noin 2,1. Kesyt porsaat vieroitetaan emostaan tavallisesti 4-5 viikon iässä (n. 7 kg painoisina). Porsaskuolleisuus ennen vieroitusta on suomalaisilla porsastuotantotiloilla keskimäärin 13-14 %. Tutkimusosan tavoitteena oli selvittää tarhattujen villisikojen porsaskuolleisuutta, sen suuruutta ja syitä, sekä kerätä tietoa pahnuekoosta, tyhjäksi jääneistä emakoista ja porsimisajankohdasta tarhaajille osoitetun kyselytutkimuksen avulla. Aineisto kerättiin Suomessa villisikaa tarhaavilta Riistankasvattajat ry:n villisikatarhoilta kevään 2006 porsimiskauden aikana. Saaduista vastauksista tehtiin kuvaileva yhteenveto, ja lisäksi aineisto tutkittiin tilastollisten merkitsevyyksien varalta (Mann-Whitney –, mediaani- ja Fisherin testit). Vastausprosentti oli 37 % (10 / 27 tarhaa). Tutkimuksessa saatiin suomalaisten tarhattujen villisikojen porsaskuolleisuudeksi 13,7 %. Porsaskuolleisuudessa oli kuitenkin suurta vaihtelua tarhojen välillä (0-52 %). Tiinehtyneille emakoille syntyi keskimäärin 3,9 elävää porsasta (todistetut pahnuekoot vaihtelivat 1-8 elävää porsasta). Kaikista villisikaemakoista tyhjäksi jäi 23,5 %, mutta tarhojen välillä oli suurta vaihtelua (tyhjiä 0-100 %). Tyhjäksi jääneiden ja tiinehtyneiden villisikaemakoiden mediaani-ikä oli molemmilla ryhmillä kaksi vuotta. Samoin minimi-ikä oli sama (1 vuotta), mutta maksimi-ikä oli tiinehtyneillä korkeampi (8 vs 4 vuotta). Porsaskuolleisuutta ajalla syntymästä vieroitukseen esiintyi kaikenikäisillä villisikaemakoilla: suurinta porsaskuolleisuus oli 3- ja 5-vuotiailla (kaikki elävänä syntyneet kuolivat), pienintä 1- ja 2-vuotiailla (16,7 ja 7,0 %). Emakoiden iän vaikutus porsaskuolleisuuteen ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Tutkimuksen villisikaemakot olivat iältään 1-8 vuotta (mediaani 2), karjut 1,5-7 vuotta (mediaani 4). Ensikoita oli n 35 % (suomalaisilla porsastuotantotiloilla n 23 %). Emakoiden iän (porsimiskerran) vaikutus elävänä syntyneiden porsaiden määrään oli tilastollisesti merkitsevä: kerran porsineet emakot synnyttivät keskimäärin pienempiä pahnueita ja niiden porsaat kuolivat nuorempina kuin kaksi tai useamman kerran porsineet emakot. Tiinehtyvyyteen porsimiskerralla ei ollut vaikutusta. Tutkimuksessa todettiin myös tarhalla olevan vaikutus pahnuekokoon, mutta ei siihen, minkä ikäisinä porsaat kuolivat. Kaiken kaikkiaan aineisto oli melko pieni, joten tutkimustuloksia voidaan pitää vain suuntaa antavina.