Browsing by Subject "porsimiskerta"
Now showing items 1-2 of 2
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty villi- ja kesysikojen porsaskuolleisuutta ajalla syntymästä vieroitukseen. Syntymän aikana porsaiden kuolleisuutta aiheuttavat lähinnä emakon porsimisvaikeudet, pitkittynyt porsiminen ja porsaiden hapenpuute. Syntymän ja vieroituksen välisenä aikana porsaita kuolee tavallisimmin ruhjoutumalla emakon alle tai nälkiintymällä, mutta myös rääpäleporsaat ja taudit (mm. suolitulehdus, niveltulehdus, anemia, verenmyrkytys) verottavat elävien porsaiden lukumäärää. Porsaskuolleisuuteen vaikuttavia tekijöitä ovatkin emakon porsimiskäyttäytyminen, porsimisvaikeus, pitkittynyt porsiminen ja porsaiden hapenpuute, emakon aggressiivisuus, pahnuekoko, porsimiskerta ja imetysajan pituus, sekä porsaiden synnynnäiset epämuodostumat, syntymäpaino ja syntymää edeltävä kehitys, ruumiinlämpö, syntymäjärjestys, perinataaliaika, ternimaidon saanti, ruhjoutuminen, nälkiintyminen, porsaiden rääpälöityminen, erilaiset sairaudet, raudan, seleenin ja E-vitamiinin puute, sekä raatelu ja pedot. Jokainen eloonjäänyt porsas lisää niin sikalan kuin villisikatarhankin kannattavuutta ja on osa eettisesti kestävää tuotantoa. Tutkittua tietoa villisikojen porsaskuolleisuudesta on tällä hetkellä löydettävissä todella vähän, eikä tutkittua tietoa porsaskuolleisuuden suuruudesta löydy. Asiaa on lisäksi vaikea tutkia, sillä villisikojen kuolleisuudesta ei kerätä säännöllistä tietoa eikä ole olemassa villisikatarkkailua. Villisiat elävät luonnonmukaisilla tarhoilla, joissa ne porsivat Suomen oloissa kerran vuodessa, maalis-toukokuussa. Villisikaemakon pahnuekoko on keskimäärin 3,9 porsasta. Kesyemakko synnyttää noin 11 elävää ja 1,2 kuollutta porsasta pahnueeseen ja porsimiskertoja vuodessa on noin 2,1. Kesyt porsaat vieroitetaan emostaan tavallisesti 4-5 viikon iässä (n. 7 kg painoisina). Porsaskuolleisuus ennen vieroitusta on suomalaisilla porsastuotantotiloilla keskimäärin 13-14 %. Tutkimusosan tavoitteena oli selvittää tarhattujen villisikojen porsaskuolleisuutta, sen suuruutta ja syitä, sekä kerätä tietoa pahnuekoosta, tyhjäksi jääneistä emakoista ja porsimisajankohdasta tarhaajille osoitetun kyselytutkimuksen avulla. Aineisto kerättiin Suomessa villisikaa tarhaavilta Riistankasvattajat ry:n villisikatarhoilta kevään 2006 porsimiskauden aikana. Saaduista vastauksista tehtiin kuvaileva yhteenveto, ja lisäksi aineisto tutkittiin tilastollisten merkitsevyyksien varalta (Mann-Whitney –, mediaani- ja Fisherin testit). Vastausprosentti oli 37 % (10 / 27 tarhaa). Tutkimuksessa saatiin suomalaisten tarhattujen villisikojen porsaskuolleisuudeksi 13,7 %. Porsaskuolleisuudessa oli kuitenkin suurta vaihtelua tarhojen välillä (0-52 %). Tiinehtyneille emakoille syntyi keskimäärin 3,9 elävää porsasta (todistetut pahnuekoot vaihtelivat 1-8 elävää porsasta). Kaikista villisikaemakoista tyhjäksi jäi 23,5 %, mutta tarhojen välillä oli suurta vaihtelua (tyhjiä 0-100 %). Tyhjäksi jääneiden ja tiinehtyneiden villisikaemakoiden mediaani-ikä oli molemmilla ryhmillä kaksi vuotta. Samoin minimi-ikä oli sama (1 vuotta), mutta maksimi-ikä oli tiinehtyneillä korkeampi (8 vs 4 vuotta). Porsaskuolleisuutta ajalla syntymästä vieroitukseen esiintyi kaikenikäisillä villisikaemakoilla: suurinta porsaskuolleisuus oli 3- ja 5-vuotiailla (kaikki elävänä syntyneet kuolivat), pienintä 1- ja 2-vuotiailla (16,7 ja 7,0 %). Emakoiden iän vaikutus porsaskuolleisuuteen ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Tutkimuksen villisikaemakot olivat iältään 1-8 vuotta (mediaani 2), karjut 1,5-7 vuotta (mediaani 4). Ensikoita oli n 35 % (suomalaisilla porsastuotantotiloilla n 23 %). Emakoiden iän (porsimiskerran) vaikutus elävänä syntyneiden porsaiden määrään oli tilastollisesti merkitsevä: kerran porsineet emakot synnyttivät keskimäärin pienempiä pahnueita ja niiden porsaat kuolivat nuorempina kuin kaksi tai useamman kerran porsineet emakot. Tiinehtyvyyteen porsimiskerralla ei ollut vaikutusta. Tutkimuksessa todettiin myös tarhalla olevan vaikutus pahnuekokoon, mutta ei siihen, minkä ikäisinä porsaat kuolivat. Kaiken kaikkiaan aineisto oli melko pieni, joten tutkimustuloksia voidaan pitää vain suuntaa antavina.
-
(2023)Teurasemakoiden mahalaukkumuutoksia ei ole aiemmin tutkittu Suomessa ja ulkomaistakin tutkimustietoa on aiheesta tarjolla vähän. Mahalaukkumuutoksia ja niille altistavia tekijöitä on tutkittu enemmän lihasioilla. Emakot ovat erityisesti porsimisen aikaan alttiita mahalaukkumuutoksille. Porsimista seuraavalla imetyskaudella emakoilla esiintyviä ongelmia ovat liiallinen laihtuminen ja lapahaavaumat. Mahahaavat heikentävät emakoiden terveyttä ja hyvinvointia, lisäävät kuolleisuutta sekä aiheuttavat tuotantotappioita. Mahalaukkumuutosten arviointi elävältä emakolta on hankalaa, koska tähystystutkimuksen suorittaminen vaatii eläimen nukuttamisen. Tämä alkuperäistutkimuksen sisältävä tutkielma tehtiin tarpeesta saada tietoa kotimaisten emakoiden mahalaukkumuutoksista ja sen tavoite oli määrittää teurasemakoiden eriasteisten mahalaukkumuutosten esiintyvyys sekä selvittää mahahaavoille altistavia riskitekijöitä. Hypoteesina oli, että vakavien mahalaukkumuutosten esiintyvyys on teurasemakoilla Suomessa yhtä suurta kuin muissa maissa, joissa esiintyvyyttä on tutkittu. Tutkimme mahalaukkumuutosten esiintyvyydet yhdellä suomalaisella teurastamolla yhteensä 181 teurasemakolta ja -ensikolta. Näistä 178 tuli 30 eri tilalta ja kolmesta emakosta ei ollut saatavilla tarkempaa tilatietoa. Luokittelimme mahalaukkumuutokset silmämääräisesti neliportaisen arviointiasteikon avulla. Mahalaukun rauhasettomassa ruokatorviosassa, johon muutos tyypillisesti muodostuu, havaittiin hyvinvointiin vaikuttava muutos 58,6 prosentissa mahoista ja näistä 34,3 prosentissa oli vakava ja 24,3 prosentissa kohtalainen muutos. Lievä muutos havaittiin 27,1 prosentissa mahoista ja 14,4 prosentissa mahoista ei havaittu muutosta. Selvitimme mahahaavan riskitekijöitä 134 teurasemakosta. Riskitekijöiden selvittämisessä hyödynsimme tuottajille osoitetun kyselyn vastauksia, teurastamon tuotannonseurantaohjelman tietoja, lihantarkastuslöydöksiä sekä teurasemakoiden ulkoisesta havainnoinnista saatuja tietoja kuntoluokasta, lapahaavaumista sekä iho- ja jalkavaurioista. Testasimme riskitekijät yksittäin ja monimuuttujamallissa. Riskitekijöiksi osoittautuneet tekijät olivat emakon korkea porsimiskerta ja lyhyt porsimisesta teurastukseen kulunut aika. Näitä riskitekijöitä ei ole aiemmin tunnistettu. Tutkimuksessa havaittiin, että mahahaavoja esiintyy kotimaisilla teurasemakoilla paljon ja tulos oli hypoteesin mukainen. Teurasemakoilla tehdyn tutkimuksen tulokset eivät kerro mahahaavojen esiintyvyydestä tiloilla elävillä emakoilla. Koska mahahaavoja esiintyi teurasemakoilla paljon, voidaan kuitenkin olettaa, että niitä esiintyy emakoilla myös tiloilla. Otoskoko oli riittävä mahalaukkumuutosten esiintyvyyksien määrittämiseen, mutta riskitekijöiden luotettavampaa arviointia varten otoskoon ja tilakohtaisten teuraserien tulisi olla suurempia. Joidenkin emakoiden emakkokohtaisten tietojen puutteellinen yhdistettävyys pienensi sitä emakkomäärää, josta riskitekijät oli mahdollista selvittää. Mahalaukkumuutosten luokittelun osalta vielä tarkempaan tulokseen päästäisiin histopatologisella arvioinnilla. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että lievät mahalaukkumuutokset havaitaan silmämääräisesti melko tarkasti. Voimakkaampien muutosten havaitsemiseen silmämääräinen arvio on kuitenkin riittävä. Tämä työ antoi arvokasta ennen tutkimatonta tietoa kotimaisten teurasemakoiden terveydestä ja se osoitti tarpeen lisätutkimukselle koskien teurasemakoiden mahahaavoille altistavia riskitekijöitä.
Now showing items 1-2 of 2