Browsing by Subject "prokalsitoniini"

Inflammatorinen biomarkkeri on mitattavissa oleva indikaattori, jonka avulla mitataan inflammaation voimakkuutta. Niitä käytetään, kun halutaan saada mahdollisimman non-invasiivisesti lisätietoa tutkittavasta tulehduksellisesta sairaudesta. Tämä kirjallisuuskatsaus keskittyy kissan seerumista mitattaviin, kliinisesti merkittäviin inflammatorisiin biomarkkereihin, niiden käyttöön diagnostisena markkerina, sairauden ennusteen arvioimisessa sekä hoitovasteen seurannassa. Katsauksessa käsitellään myös valkosoluja ja niiden käyttökelpoisuutta tulehdusdiagnostiikassa yksinään ja akuutin faasin proteiinien kanssa yhdessä käytettynä. Tulehdus on immuunipuolustuksen aiheuttama paikallinen vaste, joka voi alkaa esimerkiksi kudostraumasta tai mikrobien tunkeutumisesta kudokseen. Esimerkiksi mikrobi-infektio saa aikaan akuutin faasin reaktion, joka saa puolestaan aikaan proinflammatoristen sytokiinien erittymistä. Tämän seurauksena muun muassa luuydin vapauttaa valkosoluja ja maksa alkaa tuottaa akuutin faasin proteiineja, joiden pitoisuus ruumiinnesteissä, kuten veressä, nousee. Kissalla akuutin faasin proteiineista seerumin amyloidi A:ta (SAA), alpha-1-acid glykoproteiinia (AGP) ja haptoglobiinia voidaan käyttää inflammatorisena biomarkkerina. Neljäs katsauksessa käsiteltävä biomarkkeri on kalsitoniinihormonin esiaste, prokalsitoniini. SAA on hyvä inflammatorinen biomarkkeri, koska se reagoi nopeasti, jopa tunneissa, tulehduksen muutoksiin ja sillä on potentiaalia myös sairauksien paranemisen ja hoitovasteen arvioimisessa. AGP:lla on erityistä potentiaalia FIP-diagnostiikassa ja FIP-potilaiden paranemisen seurannassa. Haptoglobiinin on arvioitu olevan kissoilla erityisen hyvä kroonisen tulehduksen kehittymisen kuvaamisessa sekä tällaisten sairauksien paranemisen arvioimisessa. Prokalsitoniinin kohdalla on saatu lupaavia tutkimustuloksia bakteeri-infektioiden ja non-inflammatoristen tulehdustilojen sekä bakteeri- ja virusinfektioiden erottelussa toisistaan ihmisillä ja kissoilla. Ihmisillä on jo tutkimusnäyttöä prokalsitoniinin kohdalla siitä, että antibioottihoitoja voisi saada lyhennettyä ja tarpeettomien antibioottihoitojen aloittamista vähennettyä ilman potilasturvallisuuden vaarantumista. Valkosoluja käytetään osana tulehdusdiagnostiikkaa, mutta ne eivät ole luotettavia ainoana tulehduksen mittarina. Normaalitilassa verenkierrossa on vain osa elimistön kypsistä valkosoluista, ja tulehduksen, sekä kissoilla stressin, seurauksena niiden määrä voi melko pienessäkin ajassa nousta voimakkaasti. Toisaalta leukosytoosi saattaa näyttäytyä todellista lievempänä, kun osa valkosoluista siirtyy kudoksiin tulehduspaikalle. Valkosolujen määrien muuttuminen verenkierrossa kestää useita päiviä tai jopa viikkoja, minkä vuoksi valkosolut heijastelevat todellista tulehdustilaa jäykemmin kuin akuutin faasin proteiinit, joiden pitoisuudet veressä voivat muuttua jopa tunneissa. Valkosolujen laskennallisia kokonaismääriä tulisi tulehduksen diagnostiikassa käyttää aina yhdessä akuutin faasin proteiinien kanssa luotettavuuden parantamiseksi. Inflammatoriset biomarkkerit ovat tärkeä työkalu tulehdusdiagnostiikan parantamisessa ja myös maailmanlaajuisesti mikrobilääkeresistenssin ennaltaehkäisyssä. Kissoilla aiheesta tiedetään vielä suhteellisen vähän, minkä vuoksi lisää tutkimusta aiheesta kaivataan