Browsing by Subject "propofoli"
Now showing items 1-9 of 9
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Anestesian induktiolla tarkoitetaan anestesian alussa annettavaa lääkettä tai lääkkeiden yhdistelmää, joka/jotka johtavat yleisanestesiaan. Anestesian induktio voidaan koiralla suorittaa käyttämällä inhalaatio- tai injektioanesteetteja tai näiden yhdistelmiä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on tarjota ajantasaista tietoa koirien anestesian induktioon käytetyistä injektioanesteeteista. Tarkempaan tarkasteluun on valittu seuraavat injektioanesteetit: propofoli, ketamiini, fentanyyli, tiopentaali, etomidaatti ja alfaksaloni. Propofpoli saa aikaan nopean ja tasaisen induktion ja aiheutunut tajuttomuus on lyhytaikainen. Propofolin yleisin haittavaikutus on apnea. Propofoli soveltuu käytettäväksi anestesian induktiossa ainoana anesteettina. Ketamiini kuuluu dissosiatiivisiin anesteetteihin ja se aiheuttaa nk. kataleptisen tilan lamaamalla aivojen NMDA-reseptoreja. Ketamiini säilyttää spontaanihengityksen ja pitää sydän- ja verenkiertoelimistön suhteellisen vakaana. Ketamiinin kanssa tulee käyttää sopivaa esilääkitystä tai ko-induktiota. Fentanyyli on täysagonisti opioidi, jota käytetään pääasiassa kivunlievitykseen. Se sopii myös huonokuntoisen koiran anestesian induktioon. Fentanyylin vaikutukset voidaan kumota antagonistilla. Etomidaatti on imidatsoli-johdannainen, joka säilyttää verenkiertojärjestelmän toiminnan vakaana, joten se soveltuu hyvin sydämen vajaatoiminnasta kärsiville koirille. Etomidaatin kanssa tulee käyttää esilääkitystä tai ko-induktiota, sillä se aiheuttaa myokloniaa. Tiopentaali on barbituraattijohdannainen, joka soveltuu nopeisiin induktioihin ja pääntraumasta tai kohtauksista kärsiville potilaille. Alfaksaloni on uusi, neurosteroideihin kuuluva lääkeaine. Se saa aikaan hyvän ja tasaisen induktion myös ilman esilääkitystä ja sen on todettu soveltuvan hyvin sairaiden ja huonokuntoisten potilaiden induktioon.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Kirjallisuuskatsaus käsittelee laktaatin normaalikinetiikkaa elimistössä, laktaatin kertymistä eri patologisissa tiloissa, laktaatin määrityksen kliinistä käyttöä ja anestesian vaikutusta laktaattipitoisuuteen eri eläinlajeilla ja ihmisellä. Tutkimus suoritettiin kuudella koe-eläimeksi kasvatetulla, täysikasvuisella, terveellä beaglella, joilla jokaisella tehtiin kuusi erilaista käsittelyä satunnaisessa järjestyksessä. Käsittelyt olivat 1) isofluraani, 2) isofluraani ja kipustimulus, 3) propofoli, 4) propofoli ja kipustimulus, 5) kontrolli ja 6) kontrolli ja kipustimulus. Kaikissa käsittelyissä koirat saivat esilääkityksenä dexmedetomidiinia annoksella10 mg/kg im. Kipustimuluksena käytettiin tassun kastamista jääveteen. Anestesian induktio tapahtui propofolilla vasteen mukaan ja anestesian pituus oli yksi tunti. Koirat saivat 100% happea koko anestesian ajan. Koirat ekstuboitiin nielemisrefleksin palautuessa. Kontrollikäsittelyissä koirat hengittivät huoneilmaa. Verinäytteet plasman laktaatin, pH:n, verikaasujen, kaliumin ja adrenaliinin määrittämiseksi otettiin reisivaltimokatetrin kautta ennen anestesian induktiota, anestesian aikana ja sen jälkeisenä kolmen tunnin seuranta-aikana. Tutkimuksen yhteydessä tutkittiin myös muita asioita, joita ei ole käsitelty tässä työssä. Plasman laktaattipitoisuus pysyi normaalirajoissa (0,9-1,9 mmol/l) kaikissa käsittelyissä. Kipustimulus ei aiheuttanut eroa laktaattipitoisuuksiin. Laktaattipitoisuus oli anestesian aikana merkitsevästi alempi propofoli- kuin isofluraanikäsittelyssä tai kontrolleilla. Isofluraanikäsittelyssä laktaattipitoisuus anestesian aikana oli merkitsevästi alempi kuin kontrolleilla. Tämän arvellaan johtuvan anestesian aikaisen hypoventilaation aiheuttamasta respiratorisesta asidoosista, mikä oli voimakkainta propofolianestesiassa. Hyperkapnia voi suoraan stimuloida sydämen toimintaa parantaen kudosperfuusiota, tai alhainen pH lisää laktaatin metaboliaa kudoksissa tai sen siirtymistä punasoluihin, jolloin se ei ole mitattavissa plasmasta. Heräämisvaiheessa laktaattipitoisuus oli korkeampi anestesiakäsittelyissä kontrolleihin verrattuna. Laktaattipitoisuuden nousu saattoi tulla esiin vasta tässä vaiheessa, kun perfuusio parani, tai pH-muutoksen seurauksena. Tutkimuksessa testattiin myös erään kirjallisuuslähteen hypoteesin perusteella adrenaliini-, kalium- ja laktaattipitoisuuden välistä riippuvuutta, mutta näiden välillä ei saatu esiin tilastollista korrelaatiota.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1998)Medetomidiinia käytetään yleisesti pieneläinten rauhoitus- ja nukutusaineena. Se koostuu kahdesta optisesta isomeeristä, dexmedetomidiinista ja levomedetomidiinista. Dexmedetomidiinin katsotaan saavan aikaiseksi medetomidiinin tyypilliset vaikutukset. Propofoli on melko uusi suonensisäisesti käytettävä lyhytvaikutteinen anesteetti, joka soveltuu käytettäväksi pieneläimillä anestesian induktioon sekä ylläpitoon. Isofluraani on halotaania turvallisempi inhalaatioanesteetti, jota on viime vuosina ryhdytty käyttämään myös eläinten anestesiassa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia medetomidiinin ja dexmedetomidiinin vaikutusten eroja eri annostasoilla sekä esilääkkeenä propofolilla indusoidussa isofluraanianestesiassa koirilla. Tutkittavia annostasoja oli kolme: I) DEX 0.2/ MED 0.4 mg/kg, II) DEX 2 / MED 4 mg/kg ja III) DEX 20 / MED 40 mg/kg. Esilääkkeiden vaikutusten esillesaamiseksi koirat pyrittiin pitämään saman tasoisessa, kevyessä anestesiassa 45 minuutin ajan. Tähän tarvittava propofolin ja isofluraanin määrä arvioitiin etukäteen esilääkityksen annostason mukaan ja tarvittaessa anestesian syvyyttä säädeltiin isofluraanin annosta ja virtausta säätelemällä. Tutkimuksessa käytettiin kuutta beagle-rotuista koiraa, joita kutakin tutkittiin arvotussa järjestyksessä kuudessa osakokeessa. Jokaisen osakokeen aikana mitattiin koirien sydän- ja hengitysfrekvenssiä, ve-renpaineita (suoralla menetelmällä reisivaltimokatetrista), uloshengityksen hiilidioksidi- ja isofluraanipitoisuutta. Valtimoverinäytteistä tutkittiin happipitoisuus ja - saturaatio, hiilidioksidipitoisuus, pH, emäsylijäämä ja bikarbonaattipitoisuus. Veren happisaturaatio ja sydänfrekvenssi määritettiin myös pulssioksimetrilla, josta saatuja arvoja verrattiin muilla laitteilla mitattuihin vastaaviin arvoihin. Sydämen sähköistä toimintaa seurattiin EKG:lla. Koirien sedaatiotasoa ja anestesian syvyyttä määriteltiin tutkimalla mm. eri refleksien ilmentymistä. Tutkimuksessa ei saatu selviä eroja medetomidiinin ja dexmedetomidiinin vaikutuksissa. Ilmennyt pieni ero inhalaatioanesteetin kulutuksessa saattaisi viitata dexmedetomidiinin edullisempaan vaikutukseen medetomidiiniin verrattuna. Tulos on kuitenkin vain suuntaa antava, joten tästä tarvittaisiin lisätutkimuksia. Tutkituista annostasoista II- taso osoittautui elimistön kannalta sopivimmaksi, mutta sillä ei saavuttu luotettavaa sedaatiota eikä annostason vaikutus ole käytännön olosuhteisiin riittävän pitkäkestoinen. I annostasolla esilääkitys oli riittämätön ja muita anesteetteja tarvittiin suuria määriä. III annostasolla sedaatio oli luotettavin, mutta sydämen syketiheys ja valtimoveren pH laskivat suositusarvojen alapuolelle.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Tutkimuksen tarkoituksena oli kokeilla propofoli-infuusion toimivuutta medetomidiinilla esilääkityillä koirilla, kun käytettiin Flowline Springfusor® -fuusiopumppua. Koejärjestelyssä pyrittiin tutkimaan järjestelmän käyttökelpoisuutta kenttäolosuhteissa. Kokeessa käytettiin seitsemää koiraa, jotka esirauhoitettiin medetomidiinilla (20 mikrog/kg). Kymmenen minuutin kuluttua esilääkityksestä anestesia indusoitiin propofoliboluksella (2 mg/kg) ja koira kytkettiin infuusiopumppuun (koirien painovaihtelusta johtuen infuusionopeus vaihteli välillä 0,15 mg/kg/min - 0,22 mg/kg/min). Koiria tarkkailtiin tunnin ajan anestesian induktiosta. Anestesian aikana tarkkailtiin koirien sydän- ja hengitysfrekvenssiä, systolista- keski- ja diastolista verenpainetta, ruumiinlämpöä, anestesian syvyyttä ja kiputuntoa. Anestesian aikana otettiin arteriaverinäytteitä, joista määritettiin hapen ja hiilidioksidin osapaineet, hemoglobiinipitoisuus ja sen happisaturaatioaste, pH sekä emäsylimäärä. Heräämistä tarkkailtiin kunnes koirat pystyivät lepäämään rintansa päällä. Tehdyssä tutkimuksessa koirat saavuttivat anestesian syvyyden, jossa luomirefleksi ja kiputunto puuttuivat. Anestesian aikana havaittiin hengitys- ja verenkiertoelimistön lievää depressiota. Kokeessa testatun pumpun käyttö propofoli-infuusion antamiseen medetomidiinilla esilääkityille koirille vaikuttaisi tämän tutkimuksen perusteella toimivalta ja luotettavalta vaihtoehdolta koiran suonensisäiseksi anestesiaksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Kirjallisuuskatsaussa käsitellään dexmedetomidiinin, propofolin ja isofluraanin ominaisuuksia, farmakokinetiikkaa sekä kardiorespiratorisia vaikutuksia koirilla. Tutkimuksessa vertaillaan kahden yleisen anesteetin, propofolin ja isofluraanin, aiheuttamia muutoksia verenkierto- ja hengityselimistön toimintaan koirilla, jotka on rauhoitettu dexmedetomidiinilla. Tutkimus suoritettiin kuudella koe-eläimeksi kasvatetulla, täysikasvuisella terveellä beaglella. Kaikki koirat esilääkittiin dexmedetomidiini-injektiolla annoksella 10 mg/kg i.m. Koirille tehdyt toimenpiteet jaettiin kolmeen ryhmään seuraavasti: isofluraaniryhmässä koirat nukutettiin isofluraani-inhalaatiolla (end tidal-pitoisuus 1%), propofoliryhmässä propofoli-infuusiolla (200 mg/kg/min i.v.) ja kontrolliryhmässä koiria ei nukutettu. Kunkin ryhmän sisällä oli kaksi eri käsittelyä. Käsittely koostui joko pelkästä nukutuksesta tai nukutuksesta ja kylmästimuluskokeesta. Kaikille koirille tehtiin kaikki kuusi eri käsittelyä satunnaisessa järjestyksessä siten, että peräkkäisten käsittelyjen välillä oli aikaa vähintään kaksi viikkoa. Anestesia indusoitiin propofoli- ja isofluraaniryhmässä i.v. propofoliboluksella ja koirat hengittivät koko anestesian ajan 100% happea. Kontrolliryhmän koirat hengittivät huoneilmaa. Koirat saivat kaikissa ryhmissä käsittelyn aikana Ringer-liuosta i.v. annoksella 10 ml/kg/h. Koirien sedaation syvyys arvioitiin ennen anestesian alkua ja anestesian syvyys arvioitiin neljästi anestesiassa. Anestesian aikana seurattiin suoralla mittaustekniikalla koirien sydän- ja hengitysfrekvenssiä sekä verenpainetta. Lisäksi koirilta otettiin anestesian aikana arteriaverinäytteitä, joista määritettiin happi- ja hiilidioksidiosapaine sekä pH. Esilääkitys tuotti yhtäläisen sedaation. Propofoliryhmä oli kliinisesti kevyemmässä nukutuksessa kuin isofluraaniryhmä. Kylmästimuluskoe aiheutti tahdonalaisen vasteen (jalan vetäminen) vain kontrolliryhmässä ja kardiorespiratorisen vasteen vain anestesian alussa. Muuten kylmästimuluskoe ei aiheuttanut eroja ryhmän sisällä. Propofolin todettiin lamaavan hengitystä enemmän kuin isofluraani aiheuttaen syvemmän respiratorisen asidoosin. Isofluraaniryhmässä sydänfrekvenssi oli korkeampi ja verenpaine alhaisempi kuin propofoli- ja kontrolliryhmässä. Propofoliryhmässä verenpaine säilyi samalla tasolla kuin kontrolliryhmässä, mutta sydänfrekvenssi oli korkeampi. Propofoliryhmän koirat ekstuboitiin kolme kertaa pidemmän ajan kuluttua kuin isofluraaniryhmän koirat. Kevyemmästä anestesiasyvyydestä huolimatta propofolin aiheuttama hengityslama oli voimakkaampaa kuin isofluraanin aiheuttama. Uloshengitysilman hiilidioksidipitoisuuden seuranta tai avustettu ventilaatio on suositeltavaa, kun koira nukutetaan propofoli-infuusiolla dexmedetomidiini-esilääkityksessä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1993)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää propofolin ja metadonin kardiovaskulaariset ja respiratoriset vaikutukset sekä anestesian laatu medetomidiiniesilääkityksen jälkeen koirilla. Tavoitteena oli vertailun tuloksena saada tietoa näiden aineiden soveltuvuudesta lyhytkestoisiin kirurgisiin toimenpiteisiin, nk. polikliiniseen kirurgiaan. Työ käsittää kirjallisuuskatsauksen propofolin, metadonin ja medetomidiinin vaikutusmekanismeista, farmakodynaamisista ja -kineettisistä ominaisuuksista ja sivuvaikutuksista sekä kokeellisenosuuden. Kokeessa käytettiin viittä narttu- ja kolmea uroskoiraa, joille oli operoitu aiemmin vasenarteria carotis -suoni heti ihonalaiskudoksen alle verenpaineen mittausta ja verikaasuanalyysiin tarvittavien näytteiden ottoa varten. Kumpaakin tutkittavaa yhdistelmää annettiin kaikille kahdeksalle beaglelle pitäen eri anesteettiyhdistelmien välillä vähintään viikon lepoaika. Koirille annettiin medetomidiini-esilääkitys suonensisäisesti (annos 30 mikrog/kg-1) tutkimuksen alussa. Viidentoista minuutin kuluttua esilääkityksestä annettiin laskimonsisäisesti tutkittava aine 20 sekunnin kuluessa: propofoli (2 mg /kg-1) tai metadoni(0,15 mg kg-l). Tutkimuksessa rekisteröitiin nollahetkestä 30 minuuttiin tutkittavan anesteetinannosta pulssi- ja hengitysfrekvenssi, verenpaine, rektaalilämpötila sekä arteriaverenkaasukomponentit ja pH. Lisäksi arvosteltiin sedaatio ja analgesia ääniherkkyyden, kornearefleksin, syvätunnon sekä intubaatioputken sietokyvyn avulla. Koirille annettiin puolen tunnin kuluttua tutkittavan anesteetin annosta lihaksensisäisesti musculus quadnceps -lihakseen joko atipametsolia 200 mikrog kg-'1tai fysiologista suolaliuosta (vastaava tilavuus kuin medetomidiinia oli annettu). Heräämisseurantaan kuului kliinisen heräämisen seuranta(milloin koira nostaa päätään, nousee rintansa päälle ja on jalkeilla), pulssi- ja hengitysfrekvenssin sekä verenpaineen arvojen rekisteröinnit. Ne tehtiin viiden minuutin välein herätteen annosta tarvittaessa 30 minuuttiin antidootin annosta. Vertailtaessa parittaisella t-testillä keskenään propofolin ja metadonin kardiovaskulaarisia ja respiratorisia ominaisuuksia metadoni laski tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) enemmän kuin propofoli systolista verenpainetta, hengitysfrekvenssiä, arteriaveren pH:ta, saturaatioprosenttia ja O2-osapainetta. Metadoni nosti tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) enemmän kuin propofoli arteriaveren CO2-osapainetta. Heräämisvaiheessa fysiologista suolaliuosta saaneiden ryhmässä propofoli nosti tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) enemmän kuin metadoni pulssi- ja hengitysfrekvenssiä sekä systolista, diastolista ja keskipainetta. Propofoli soveltuu lievempien arteriaveren kaasukomponentti- ja pH-muutosten takia paremmin polikliiniseen kirurgiaan kuin metadoni. Happilisä olisi hyödyllistä käyttää sekä propofolin että metadonin yhteydessä alhaisen arteriaveren hapen osapaineen takia. Metadoni soveltuu kivulloisiin toimenpiteisiin paremmin kuin propofoli. Metadonin ja propofolin sivuvaikutuksina havaittiin apneaa ja lihasnykäyksiä sekä erityisesti metadonilla hengitysdepressio.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1992)Propofolia käytettiin 51 kliinisessä tapauksessa kamelieläimillä ja märehtijöillä anestesian syventämiseen ja pidentämiseen. Keskimääräinen annos oli 1 mg/kg laskimonsisäisesti. Kuudessa tapauksessa propofolia käytettiin toistuvina annoksina (keskimäärin 1 mg/kg joka 15. minuutti) kirurgisen anestesian ylläpitämiseksi. Merkittäviä sivuvaikutuksia ei havaittu ja anestesiasta herääminen oli laadultaan hyvä, kun antagonistina käytettiin atipametsolia. Kuusi kuusipeuraa (Dama dama ) immobilisoitiin medetomidiinilla 209&177;19 mikrog/kg ja ketaminilla 2.30.3&177;0.3 mg/kg. Kolmenkymmenen minuutin kuluttua nukutusnuolen ampumisesta eläimille annettiin propofolia 1mg/kg laskimonsisäisesti. Anestesian seuranta tapahtui pulssioksimetrin avulla ja määrittämällä valtimoverinäytteistä verikaasut ja happo-emästasapaino. Propofoli aiheutti kuusipeuroille hengitysdepression ja sen seurauksena veren happisaturaatioprosentin laskun. Arvot palasivat lähtötasolle 15 minuutin kuluttua propofolin annostuksesta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Verkkokalvo (retina) on neuroektodermistä kehittynyt silmän osa, jonka fotoreseptorisolut reagoivat valoimpulsseihin. Fotoreseptorisoluja ovat sauva- ja tappisolut. Muita verkkokalvon tärkeitä soluja ovat bipolaarisolut, horisontaalisolut, amakriinisolut ja gangliosolut. Koiran verkkokalvon toimintaa on mahdollista tutkia sähköisesti elektroretinografialla. Nukutetun koiran silmään annetaan valoärsykkeitä, joiden aiheuttamia verkkokalvon jännitteiden muutoksia mitataan sarveiskalvolle asetetun elektrodin kautta. Lisäksi koiran ohimolla on referenssielektrodi, ja vastakkaisen korvalehden ulkopinnalla maadoituselektrodi. Mitattavat jännitteet ovat suuruudeltaan mikrovoltteja (µV). Mittaus kestää yleensä joitain kymmeniä tai satoja millisekunteja (ms). Jännitteiden muutoksista piirrettyä käyrää sanotaan elektroretinogrammiksi. Elektroretinogrammi muodostuu negatiivisesta a-aallosta, positiivisesta b-aallosta ja huomattavasti myöhemmin esiintyvästä c-aallosta. A-aalto on peräisin fotoreseptorisoluista, ja b-aalto bipolaarisoluista. Koska elektroretinografiatutkimus tehdään eläimillä aina anestesiassa, on tärkeää tietää eri anesteettien vaikutus elektroretinogrammiin. Eri anesteettien vaikutusta on aiemmin tutkittu sekä ihmisillä että eläimillä. Nyt tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin kahden eri propofolin infuusionopeuden vaikutusta beaglen elektroretinogrammin a- ja b-aaltojen amplitudeihin. Tutkimus tehtiin kuudella beaglella. Jokaiselta koiralta mitattiin kolme elektroretinogrammia propofoliannoksella 36-40 mg/kg/h, ja kolme elektroretingrammia annoksella 56-60mg/kg/h. Sekä a-aallon että b-aallon amplitudin havaittiin kasvavan merkitsevästi, kun propofolin annostelunopeus nostettiin 1,5-kertaiseksi. A-aallon amplitudin kasvun on oltava seurausta fotoreseptorisolujen polarisaatiomuutoksista. B-aallon amplitudin kasvu saattaa olla seurausta ainoastaan a-aallon kasvusta, sillä b-aalto mitataan perinteisesti a-aallon matalimmasta kohdasta b-aallon huippuun.
-
(2020)Useat praktiikassa työskentelevät eläinlääkärit nukuttavat päivittäin kissoja ja koiria. Anestesian ylläpitoon käytettävä lääkeaine valitaan potilaan, suoritettavan toimenpiteen, ympäristön sekä käytössä olevan välineistön mukaan. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään erilaisia tapoja ylläpitää anestesiaa kissoilla ja koirilla ja niiden toteuttamiseksi tarvittavaa taustatietoa käytetyistä lääkeaineista ja niiden farmakologiasta, välineistöstä, työturvallisuudesta sekä ympäristövaikutuksista. Kissoilla ja koirilla inhalaatioanestesian ylläpidossa käytetään isofluraania tai sevofluraania. Tässä työssä niiden farmakokineiikkaa käsitellään muun muassa seuraavien käsitteiden avulla: osapaine, sisään hengitetyn inhalaatioanesteetin määrä, alveolaarisen inhalaatioanesteetin pitoisuus, eliminaatio ja pienin alveolaarinen pitoisuus. Isofluraanilla ja sevofluraanilla on hyvin samankaltaiset haittavaikutukset elimistöön, joista merkittävimmät ja yleisimmät ovat hengitys- ja verenkiertoelimistön lamaaminen. Inhalaatioanestesian toteuttamiseen tarvitaan endotrakeaaliputki ja anestesialaite. Hengitysjärjestelmät voidaan jakaa kahteen sen mukaan, että salliiko se uloshengityskaasujen uudelleen hengittämisen vai ei. Useimmin käytetään kiertävää hengitysjärjestelmää. Työntekijöiden altistuminen inhalaatioanesteeteille saattaa aiheuttaa päänsärkyä, pahoinvointia sekä pidemmän ajan altistuksessa geneettisiä ja inflammatorisia muutoksia. Näiden syiden takia inhalaatioanesteeteille altistuminen tulee minimoida. Ilmakehässä inhalaatioanesteetit toimivat kasvihuonekaasujen tavoin. Kissoilla ja koirilla suonensisäisen anestesian ylläpitoon käytetään alfaksalonia tai propofolia. Niiden vaikutus alkaa ja päättyy nopeasti ja ne ovat käytännöllisiä etenkin lyhyissä anestesioissa. Alfaksalonin ja propofolin yleisin sivuvaikutus on hengityselimistön lama. Vähimmillään suonensisäisen anestesian toteutukseen tarvitaan suonikanyyli, lääkeaine ja ruisku mutta etenkin pidemmissä anestesioissa annostelun helpottamiseksi voidaan käyttää myös erilaisia infuusiopumppuja. Alfaksaloni ja propofoli ovat käyttäjälleen varsin turvallisia, mikäli lääkkeiden käsittely on asianmukaista. Niiden vaikutuksista ympäristöön tiedetään varsin vähän, minkä takia asiaa tulisi tutkia lisää. Sekä inhalaatioanestesian, että suonensisäisen anestesian ylläpitoon vaikuttavat käytetyt esilääkkeet ja tarvittava anestesian ylläpitoannos tulee säätää riittäväksi potilasta monitoroiden. Lisää tutkimus- ja kehitystyötä tarvitaan, jotta voidaan kehittää vieläkin turvallisempia anesteetteja sekä potilaille, työntekijöille, että ympäristölle.
Now showing items 1-9 of 9