Browsing by Subject "rabbit"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2019)Dental problems are very common among pet rabbits and rodents. Rabbits and rodents have continuously growing teeth which makes them very susceptible to problems in their dentition. The primary cause of acquired dental disease is typically insufficient or improper wearing of the cheek teeth. This is usually caused by improper diet and nutrition lacking sufficient fibre content to ensure proper wearing of the teeth. Inappropriate diets can cause metabolic disturbances for example through lack of necessary vitamins or an improper Ca:P ratio. These metabolic disturbances can and usually will affect the dentition via the loss of the supporting structures of the teeth. Genetic causes can also be a predisposing factor in the development of dental disease. Brachycephalic dwarf rabbits in special are more susceptible to dental problems because of their shortened skulls and altered masticatory forces that affect the teeth. Trauma can also be the instigating cause. Because a dental problem usually primarily affects the dentition and secondarily other organs and systems, it is best to be defined as a syndrome. Pet rabbits and rodents are typically presented in veterinary practise with a wide scale of non-specific clinical signs. These include loss of body condition and appetite, dysphagia, anorexia, changes in faecal size, quantity and appearance, facial swellings or masses, salivation, epiphora and nasal discharge, just to mention some of the more common symptoms. Diagnosing dental disease usually requires a thorough clinical examination, intraoral examination (preferably under sedation) and diagnostic imaging. Computed tomography may provide a more accurate diagnosis and prognosis as well as more detailed treatment planning than conventional radiography. The aim of dental disease treatment is to restore the function and anatomy of the dentition to as normal as possible. Supportive treatment, control of inflammation and infection are also fundamental. As dental disease causes pain, sufficient analgesia should be provided until optimal masticatory function is achieved. Owner education on proper husbandry and nutrition plays an important role in the prevention and control of dental disease in these species.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Lemmikkikaniinien leikkauksen jälkeisen kivun hoitoon ei ole olemassa myyntiluvallista, suun kautta annettavaa tulehduskipulääkettä. Lemmikkikanien leikkauksen jälkeisen kivun hoitoon on viime vuosina käytetty injektiomuotoisia opioidiagonisteja sekä anestesian tuottamaa analgesiaa. Näiden valmisteiden luovuttaminen omistajalle kaniinin tarvitessa pitkäkestoisempaa analgesiaa ei kuitenkaan ole tullut kyseeseen. Lisäksi kaniinin kivun tunnistaminen ja arviointi on hyvin vaikeaa. Näistä syistä yleinen käytäntö kaniinin leikkauksen jälkeisessä hoidossa on jättää kaniini kokonaan vaille kipua lievittävää lääkitystä. Ei kuitenkaan ole perusteltua olettaa kaniinin tuntevan eri tavalla kipua kuin muut nisäkkäät, päinvastoin kirjallisuudessa mainitaan kivunlievityksen olevan kaniinille erityisen tärkeää. "Off-label"-käytössä ovat aiemmin olleet ainakin fluniksiinimeglumiini injektiona sekä aspiriini ja ibuprofeeni suun kautta annettavina valmisteina. Suun kautta annettavien valmisteiden osalta vaadittu annostelutiheys on ollut jopa kuuden tunnin välein ja tulehduskipulääkkeille tyypillistä haittavaikutuksista varoitetaan kirjallisuudessa erityisesti käytettäessä aspiriinia. Karprofeenin peroraalisesta käytöstä löytyy myös mainintoja mutta Suomessa myyntiluvallisista tableteista oikeansuuruisen annoksen "valmistaminen" olisi käytännössä erittäin hankalaa ja sisältäisi selvän ali- ja yliannosteluriskin. Mielestämme peroraalisen meloksikaamin etuina olisi nimenomaisesti pitkä annosväli, eli 24 tunnin välein ja oletettavasti maistuva ja helposti annosteltava valmiste. Meloksikaamin sopivuudesta kaniinien leikkauksen jälkeisen kivun hoitoon ei tietääksemme ole julkaistu kattavaa tutkimusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka sekä injektiomuotoinen että peroraalinen meloksikaami sopii käytettäväksi kaniinin kivunlievitykseen, sekä kartoittaa mahdollisia haittavaikutuksia. Tutkimuksessa oli viisi kania meloksikaami- ja viisi kaniinia plaseboryhmässä. Kaniinit olivat kliinisesti terveitä naaraita ja yli 6kk vanhoja. Kaikki kaniinit saivat operaation yhteydessä injektiona meloksikaamia. Meloksikaamiryhmä sai kotiin annosruiskussa annettavaksi meloksikaamia. Plaseboryhmä sai annosruiskuissa identtistä valmistetta, josta oli jätetty meloksikaami pois. Omistajia ohjeistettiin kaniinin kivun tunnistuksessa ja heidän tuli täyttää kyselylomake kaniininsa toipumisesta leikkausta seuraavina kahtena vuorokautena. Oletuksena oli saada eroja plasebo- ja meloksikaamiryhmien välille. Todennäköisesti aineiston pienuudesta tai kaniinin kivuntunnistuksen haastavuudesta johtuen tilastollisesti merkitseviä eroja plasebo- ja meloksikaamiryhmien välille ei saatu. Myöskään kaniinin meloksikaamiannosta tai annostiheyttä ei ole pystytty toistaiseksi luotettavasti määrittämään, mikä saattaa myös olla syynä ryhmien välisten erojen puuttumiseen. Haittavaikutuksia ei ilmennyt ja omistajat kokivat lääkkeen antamisen kaniinille helpoksi.
-
(2022)D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota kani ja useat muut eläinlajit, mukaan lukien ihminen, saa ravinnostaan tai sitä muodostuu iholla UVB-säteilyn vaikutuksesta. Elimistössä ravinnosta saatu tai iholla muodostettu D-vitamiini muokataan vielä hormonaalisesti aktiiviseen muotoon. D-vitamiinilla on tärkeä rooli luuston aineenvaihdunnassa. D-vitamiinilla on myös useita muita vaikutuksia elimistössä, esimerkiksi sen puutos on yhteydessä tiettyjen sairauksien syntyyn. D-vitamiinin puutos johtaa sekä ihmisillä että kaneilla luustosairauksien kehittymiseen. D-vitamiinin yliannostuksen saaneilla kaneilla on havaittu tutkimuksissa poikkeavia kalkkeutumia eri elimissä, muutoksia luustossa ja munuaisissa sekä aiheuttavan lisääntyneitä luomisia tiineille kaninaaraille ja aineenvaihduntaongelmia emälle ja sikiölle. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu alhaisia D-vitamiinipitoisuuksia suomalaisilla lemmikkikaneilla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää pääkaupunkiseudun villikanien seerumin 25-hydroksi-D3-vitamiini (25(OH)D) -pitoisuuksia ja niiden vaihtelua eri vuodenaikoina. Aikaisemmin ei ole tehty vastaavia tutkimuksia villikaneista. Tutkimuksessa verrattiin saatuja seerumin 25(OH)D-pitoisuuksia kanien ikään, sukupuoleen, näytteenottokuukauteen, -vuoteen ja -vuodenaikaan. Seeruminäytteet kerättiin vuosina 2019-2021 kanien metsästysaikana (1.9.-31.3.) ja lisäksi analysoitiin vuonna 2013 kerättyjä näytteitä. Näytteet kerättiin pääkaupunkiseudun villikanikannan säätelyn yhteydessä ja niitä analysoitiin yhteensä 78. Näytteiden 25(OH)D-vitamiinipitoisuudet olivat pääasiassa erittäin alhaiset, 64 näytteen pitoisuuksien keskiarvo oli 3,4 ng/ml (keskihajonta 1,7, vaihteluväli 0,3–7,1 ng/ml), kun taas neljäntoista näytteen D-vitamiinipitoisuus oli niin alhainen, ettei sitä saatu määritettyä käytetyllä menetelmällä. Korkein mitattu 25(OH)D-pitoisuus oli 7,1 ng/ml. Tilastollisessa analyysissa iän, sukupuolen, näytteenottovuoden tai näytteenottokuukauden ja 25(OH)D-vitamiinipitoisuuksien välillä ei huomattu merkitsevää tilastollista eroa. Aiemmin tehdyssä suomalaistutkimuksessa lemmikkikanien seerumin 25(OH)D-pitoisuuksien keskiarvoksi mitattiin 26 ng/ml. Lemmikkikanien D-vitamiininpuutosrajaksi on määritetty 17 ng/ml. Tässä tutkimuksessa mitatut villikanien 25(OH)D-pitoisuudet olivat alhaisempia kuin Suomessa mitatut lemmikkikanien pitoisuudet. Vuodenaikaisvaihtelua pitoisuuksissa ei havaittu. Tutkimuksessa ei selvitetty matalien seerumin 25(OH)D-pitoisuuksien vaikutusta villikanien luustoterveyteen.
Now showing items 1-3 of 3