Browsing by Subject "rehut"

Tutkimuksen tarkoituksena oli laatia kirjallisuuskatsauksena Korkeasaaren viidelle vuohensukuiselle märehtijälle eli alppikauriille, gemssille, lumivuohelle, markhorille ja terille mahdollisimman tarkat ruokintasuunnitelmat. Kirjallisuuden avulla pyrittiin selvittämään em. märehtijöiden villien lajitoverien ravinnonkäyttöä luonnonoloissa. Kaikista lajeista tosin ei sitä tietoa löytynyt. Korkeasaaren nykyisin käyttämät rehut ja kyseisten lajien ruokinta sekä ruokinnankustannukset on myös esitetty tutkielmassa. Koska tutkitut lajit ovat vuohieläimiä, käytettiin uusien ruokintasuositusten perustana vuohen ja lampaan ruokintanormeja. Sen avulla voitiin määrittää eläintarhan pienmärehtijöiden ravinnontarpeet suurin piirtein. Lampaan ja vuohen ruokintanormit on tutkielmassa esitetty sekä vanhan että uuden rehuarvojärjestelmän arvoilla. Uudet ruokintasuositukset on sen sijaan tehty vain uusia arvoja käyttäen vuohen tarvenormien pohjalta Tarkkojen tarvenormien laatiminen Korkeasaaren pienille märehtijöille osoittautui mahdottomaksi, ja uudet ruokintaehdotukset onkin laadittu yhteisesti kaikille viidelle lajille. Niiden käytäntöön soveltamisessa on syytä ottaa huomioon lajien väliset kokoerot ja se, että pohjana ovat tuotantoeläimen normit. Laumassa eläviä eläintarhan eläimiä ei voida ruokkia kovin yksilöllisesti, vaan rehuja on syytä antaa tarvenormeja runsaammin etteivät lauman sosiaalisessa arvojärjestyksessä alimmat yksilöt kärsisi ravinnonpuutteesta. Karkearehujen kulutuksen arviointi tällä hetkellä lajeittain osoittautui hankalaksi. Eläinten nykyinen ruokinta ja siitä saatu energia, valkuaisaineet, kIvennäiset, hivenaineet ja vitamiinit on esitetty sillä tarkkuudella kuin se on ollut mahdollista. Kahdelle lajille on tehty ruokinnantarkistusohjelma, joka näkyy liitteissä. Siitä selviää, että suurimman osan vuodesta eläimet saavat rehuja runsaasti yli tarvenormien, mutta lopputiineyden ja imetysvaiheen aikana ruokinta alittaa osittain normit. Ruokinnan keventäminen silloin, kun energiantarve on suurimmillaan tuntuu luonnonvastaiselta etenkin, kun ravinnon saannissa ei pitäisi villeillä lajitovereillakaan olla tällöin ongelmia. Liitteissä esitetään ruokintavaihtoehtoja ottaen huomioon viisi eri tuotantovaihetta. Jokaisen tuotantovaiheen ruokinnalle on esitetty neljä eri rehuista koostuvaa vaihtoehtoa, jotka vastaavat tarvenormeja suunnilleen yhtä hyvin. Eri vaihtoehtojen hintaeroja on arvioitu karkeasti.

Tutkielman tarkoituksena oli etsiä kirjallisuudesta rehua pilaavien mikrobien viite- tai raja-arvoja. Tarkkoja raja-arvoja ei löytynyt heinälle, oljelle ja laidunruoholle. Sen sijaan viitearvoja löytyi esimerkiksi Listeria-bakteerille ja hiivoille railorehussa. Kirjallisuudesta löytyneet viite- ja raja-arvot on koottu liitteenä oleviin taulukoihin. Vain väkirehulle löytyi tarkkoja raja-arvoja. Väkirehujen raaka-aineita tutkiessaan Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen Maatalouskemian osasto käyttää Ruotsin rehulain mukaisia suositusarvoja. Tutkielmassa on käsitelty sekä rehuissa normaalisti esiintyviä että rehuja pilaavia bakteereja ja niiden säilymistä rehuissa. Tekstiosan lopussa on katsaus BSE:sta.

Tämän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena oli laatia kirjallisuuskatsaus Salmonella enterica -bakteerin prevalenssista ja serotyyppien esiintymisestä sianrehujen ainesosissa ja pohtia näiden merkitystä salmonellavalvonnalle. Yhdysvalloissa siirryttiin vuonna 2013 serotyyppikohtaiseen valvontaan rehujen ainesosissa, kun taas Suomen kansallinen salmonellavalvontaohjelma tukeutuu olettamukseen, että kaikki salmonellan serotyypit ovat zoonoottisia. USA:ssa rehuille ei suoriteta rutiininomaista kuumennuskäsittelyä. Mikäli jotkut serotyypit tai erityisen paljon salmonellaa esiintyisi vain tietyissä rehujen ainesosissa, voitaisiin näiden ainesosien käyttöä välttää sianrehuissa tai ohjata kyseinen ainesosa dekontaminaatiokäsittelyyn. Tutkielman löydöksiä voidaan hyödyntää jatkotutkimusten suunnittelussa ja tukemaan salmonellavalvontaan liittyvää päätöksentekoa. Kirjallisuuskatsauksen ensimmäinen osa esittelee Salmonella enterican ekologiaa ja epidemiologiaa erityisesti sianrehuihin liittyen. Myös rehuntuotantoa ja valvontaa käydään läpi, Yhdysvaltojen ja Suomen toimiessa esimerkkeinä erityyppisistä valvontaohjelmista. Toisen osan tarkoitus on esitellä ja analysoida ainesosakohtaisia tuloksia tutkielmaa varten kootusta 38 tutkimusta ja valtion zoonoosiohjelmaa käsittävästä tietokannasta. Diskussio-osiossa pohditaan tulosten merkitystä Yhdysvaltojen ja Suomen salmonellavalvonnalle. Salmonellaa esiintyy yleisesti sianrehujen ainesosissa, mutta sekä prevalenssi että serotyypit vaihtelevat ainesosittain ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Eläinperäisissä sivutuotteissa oli korkein prevalenssi maissa, joilla ei ole kansallista salmonellavalvontaohjelmaa. Eläinperäisistä tuotteista veri ja maito olivat vähiten saastuneita. Kasviperäisistä rehuaineista öljykasvit olivat enemmän saastuneita, kuin vilja, mutta viljaa saastuttaa usein siolle ja ihmiselle virulentti serotyyppi S.Typhimurium. Vaikka yskittäisiä rehuaineita ei voitu yhdistää tiettyihin Slamonella-serotyyppeihin pienistä näytemääristä johtuen, useita serotyyppejä havaittiin, jotka saatavat olla yhteyksissä öljykasveihin tai viljoihin, tai jotka esiintyvät monissa rehytyypeissä. Ihmisille usein salmonelloosia aiheuttavia serotyyppejä eristettiin myös sianrehujen ainesosista. Sialle yleisinfektiota aiheuttavaa Salmonella Cholerasuista ei eristetty rehujen ainesosista. Hiljattain Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto GDA on kieltänyt eläimille yleisinfektiota aiheuttavien Salmonella-serotyyppien esiintymisen rehuissa, joka sian rehuissa merkitsee S. Cholerasuista, sallien muiden serotyyppien esiintymisen rehuissa. Mikäli tämän tutkielman tavoin todetaan, ettei S. Cholerasuis saastuta rehuja, sianrehujen salmonellavalvonnasta uhkaa tulla olematonta. Lisäksi ainakin S. Typhimurium pitäisi olla kiellettyjen Salmonella-serotyyppien luettelossa, sillä sitä esiintyy usein sianrehun ainesosissa ja se aiheuttaa vaaraa ihmisten ja eläinten terveydelle. Maat, joissa on jo käynnissä kansallinen salmonellavalvontaohjelma, ovat tehneet merkittäviä investointeja hävittääkseen salmonellan myös sikatiloilta ja rehutuotannosta. Näille maille ei ole suurta hyötyä siirtymisestä serotyyppikohtaiseen riskinarviointiin, ennen kuin on tieteellisesti vahvistettu, että tietyt rehuissa esiintyvät Salmonella-serotyypit eivät aiheuta salmonelloosia sioissa ja ihmisissä.

Clostridium botulinum on itiöitä muodostava anaerobinen, grampositiivinen, sauvamainen bakteeri, jota esiintyy maaperässä ja vesistöissä ympäri maailmaa. C. botulinumin tuottama neurotoksiini voi aiheuttaa eläimille fataalin rehumyrkytyksen eli botulismin. Eläimet sairastuvat botulismiin yleisimmin syömällä raakaa tai pilaantunutta rehua. Rehulaissa (396/1998) määrätään, että turkiseläinrehuun käytettävien rehuvalmisteiden tulee olla aitoja, hyvälaatuisia ja turvallisia sekä tarkoitukseensa sopivia. Turkiseläinten rehun eläintauti- ja hygieniavaatimusasetuksen (MMMa 34/EEO/2001) tarkoituksena on estää eläintautien leviäminen turkiseläinten rehun välityksellä ja turvata turkiseläinten rehun hygieeninen laatu. Rehulaissa ja -asetuksessa turkiseläinten rehun eläintauti- ja hygieniavaatimuksista velvoitetaan turkiseläinrehusekoittamoita laatimaan ja toteuttamaan omavalvontajärjestelmä, jonka tarkoituksena on varmistaa, että turkiseläinrehu ja sen raaka-aineena käytettävä eläinjäte täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvontajärjestelmässä on tunnistettava ja luetteloitava erityisesti hygieenisen laadun kannalta kriittiset valvontapisteet, joissa valvontaa suorittamalla rehun haitallisten mikrobien tai niiden toksiinien esiintymistä voidaan ehkäistä, poistaa tai vähentää hyväksyttävälle tasolle. Tämän työn tarkoituksena oli tutustua Suomen turkiseläinrehukeittiöiden omavalvontaan ja sen käytännön toteutukseen sekä arvioida C. botulinumin aiheuttamia riskejä turkiseläinrehusekoittamoiden rehunvalmistuksessa. Tutkimuksessa oli mukana 14 turkiseläinrehusekoittamoa. Menetelminä tutkimustyössä oli käynnit 14 turkiseläinrehusekoittamolla ja siellä tehtävät haastattelut omavalvonnasta vastuussa olevan henkilön kanssa. Aineistona olivat 12 turkiseläinrehusekoittamon kirjalliset omavalvontasuunnitelmat ja rehusekoittamoilta kerätyt rehunäytteet pH-mittausta varten. Tutkimuksessa mukana olleista turkiseläinrehusekoittamoista oli 13 rehusekoittamolla kirjallinen omavalvontasuunnitelma. Omavalvontasuunnitelmat sisälsivät suurin piirtein laissa määrätyt asiat ja suunnitelmien käytännön toteutus oli useimmilla rehusekoittamoilla hyvä, mutta niissä oli kuitenkin myös parannettavaa. Puutteita löytyi mm. kriittisten valvontapisteiden valinnassa ja monitoroinnissa. Turkiseläinrehusekoittamot käyttivät rehunvalmistukseen raaka-aineita, jotka eivät täyttäneet niille asetettuja raja-arvoja. Rehuvalmistukseen käytettiin myös palautusrehua eli rehua, joka oli jäänyt yli turkistarhoille jaetusta päivän rehusta. Palautusrehua säilytettiin seuraavan päivän rehunvalmistukseen joko pakkasvarastossa tai huoneenlämmössä. Rehusekoittamot pesivät rehukeittiön päivittäin ainoastaan kylmällä vesipesulla. Nämä tekijät lisäävät botulismiriskiä ja heikentävät rehun yleistä hygieniaa. Rehunäytteiden pH-mittausten tulokset olivat niille asetettujen raja-arvojen sisällä.