Browsing by Subject "ruokinta"

Tiineen emakon ruokinnassa on suositeltu niukkaa energiamäärää 3-4 ensimmäisen tiineyspäivän ajan. Niukkaan ruokintaan liittyy korkeammat seerumin progesteroni-pitoisuudet ja pienempi määrä alkioiden varhaiskuolemia. Kyseisen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää energiaruokinnan vaikutuksia myös 3-4 ensimmäistä päivää seuraavana aikana, 5. tiineysviikkoon asti. Tutkimus tehtiin ruokintakokeena. 2-11 kertaa porsineet koe-emakot jaettiin kolmeen ruokintaryhmään (niukka, modifioitu ja runsas) siemennyksestä 35. tiineyspäivään. Ovulaatioita seurattiin ultraäänellä rektaalisesti. Päivittäin otetuista verinäytteistä määritettiin seerumin progesteroni- ja kortisolipitoisuudet, lisäksi tehtiin ACTH-testi. Niukan ruokintaryhmän progesteronipitoisuudet ja embryo recovery-prosentti olivat odotetusti korkeat ja runsaan ryhmän matalat. Modifioidun ryhmän ruokinta muutettiin niukalta tasolta runsaalle tiineyspäivänä 12. Progesteronitasojen lasku oli havaittavissa jo 3-4 tunnin kuluttua. Kortisolimäärityksistä ja ACTH-testistä ei saatu merkittäviä tuloksia. Koetulosten perusteella voidaan emakoille suositella niukkaa ruokintaa ainakin kolmen ensimmäisen tiineysviikon ajan. Ruokinnan vaikutukset alkioiden varhaiskuolemiin välittyvät progesteronin kautta korkeiden s-progesteronitasojen parantaessa alkioiden henkiinjäämistä. Runsas energiamäärä vähentää progesteronipitoisuuksia ainakin lisäämällä maksan läpivirtausta ja siten hormonien puhdistumaa. Ruokinta vaikuttaa hypotalamus-hypofyysi-gonadi – akseliin useiden aineiden kautta. Näistä tärkeimpiä ovat insuliini, kasvuhormoni, kilpirauhashormonit ja ACTH.

Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään haimanvajaatoiminnan (PDA) etiologiaa, oireita, diagnoosia ja hoitoa sekä esitellään lyhyesti sairauksien perinnöllisyystutkimusta ja eri perinnöllisyysmalleja. Tutkimusosa koostuu kolmesta tutkimuksesta. Ensimmäisessä tutkimuksessa pyritään saamaan varmennus PDA:n periytyvyysmallista saksanpaimenkoirilla sekä seuraamaan, miten ja millä nopeudella haiman surkastuminen tapahtuu. PDA:ta sairastavien saksanpaimenkoirien risteyksessä syntyneet kuusi pentua ovat tällä hetkellä kolmevuotiaita ja yksi pentu on sairastunut PDA:han. Kahden vuoden iässä PDA:han sairastuneella koiralla oli syntyessään normaali haima. Haiman makroskooppinen surkastuminen tapahtui nopeasti, kolmen kuukauden sisällä. Toisessa tutkimuksessa kartoitettiin PDA:n esiintymistä collieilla sekä tutkittiin, onko sairaus rodulla perinnöllinen. Eläinlääketieteellisellä korkeakoululla vuosien 1977-1988 välisenä aikana collieilla todetuista 51 PDA-tapauksesta 44 pystyttiin sijoittamaan yhdistettyyn sukutauluun. Tutkimusaineiston perusteella voidaan olettaa, että PDA on collieilla perinnöllinen sairaus, mutta periytyvyysmallia ei voitu varmuudella määrittää. Kolmannen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko PDA:ta sairastavien koirien kliinisiin oireisiin vaikuttaa vaihtamalla koirien tavanomainen ruoka suolistosairauksien hoitoon tarkoitettuun dieettiruokaan. Entsyymilääkitys pidettiin ennallaan tutkimuksen ajan. Tutkimus osoitti, että dieettiruualla pystytään vähentämään joitakin PDA-oireita. Suoliston murina, ilmavaivat, ulosteen määrä sekä ulostuskerrat vähenivät merkitsevästi. Dieettiruokinnan kustannukset olivat lähes kaksinkertaisesti tavanomaiseen ruokintaan verrattuna.

Maapallon väkiluvun kasvu lisää ruoantuotannon tarvetta ja lisääntyvä eläinperäisten ravintoaineiden kulutus tarkoittaa myös lisääntyvää rehun tarvetta. Maapallon rajallisten luonnonvarojen vuoksi tuotantoeläinten ruokintaan tarvitaan rehulähteitä, joiden ympäristövaikutukset ovat nykyistä pienempiä. Munintakanojen ruokinnassa hyönteisrehua on tutkittu potentiaalisena korvikkeena muille tällä hetkellä saatavilla oleville proteiinirehuille. Hyönteiset ovat proteiinipitoisia ja niiden aminohappokoostumus vastaa varsin hyvin kanojen tarpeita. Etenkin Hermetia illucens -toukista valmistettu rehu vaikuttaa lupaavalta vaihtoehdolta korvaamaan täysin tai ainakin osittain nykyisin yleisesti käytettyjä soija- ja kalajauhorehuja. Ruokintakokeissa H. illucens -toukkarehulla on korvattu muita proteiinirehuja ilman haitallisia vaikutuksia munintakanojen tuotantotuloksiin, kananmunien laatuun tai lintujen hyvinvointiin. Hyönteisrehu näyttäisi edistävän kanojen terveyttä, minkä arvellaan johtuvan hyönteisten sisältämästä kitiinistä. H. illucens -toukkien ravintoainekoostumus vaihtelee niiden syömästä ravinnosta riippuen. Toukkien proteiinipitoisuus on noin 31–46 % kuiva-aineesta ja poistamalla ylimääräistä rasvaa pitoisuus nousee jopa 65,5 %:iin. Toukat sisältävät lisäksi runsaasti munintakanoille tärkeää kalsiumia. Hyönteisrehun soveltuvuutta arvioitaessa tulee huomioida myös siihen liittyvät biologiset ja kemialliset riskit. Hyönteisten omat taudinaiheuttajat ovat harmittomia selkärankaisille, mutta hyönteiset voivat toimia selkärankaisille haitallisten mikrobien välittäjinä. Kemiallisia riskejä aiheuttavat raskasmetallien, toksiinien, lääkeaineiden ja muiden kemikaalien kertyminen hyönteisiin. Tärkeimpiä riskeihin vaikuttavia tekijöitä ovat kasvatettava hyönteislaji, hyönteisten keräysvaihe ja ravinto, tuotantoympäristö sekä hyönteisraaka-aineen käsittelymenetelmät. Näistä suurin merkitys on hyönteisten syömällä ravinnolla. Hyönteistuotannon haasteita ovat vakiintuneiden käytäntöjen ja automatisoinnin puute, runsas käsityön määrä, tuotannon pienimuotoisuus sekä korkeat yksikkötuotannon kustannukset. Ollakseen kilpailukykyinen vaihtoehto muille siipikarjan proteiinirehuille tulee hyönteisrehun hintatasoa saada nykyistä alemmaksi. Vieraslajeja kasvatettaessa hyönteisten karkaaminen voi puolestaan uhata luonnon ekosysteemejä. Hyönteiset ovat tehokkaita rehunkäyttäjiä ja niiden kasvatus on ekologisempaa kuin maanviljelys. Useat hyönteiset kykenevät hyödyntämään erilaisia ravintolähteitä varsin monipuolisesti ja hyönteisten ravintona on mahdollista hyödyntää elintarviketuotannon sivuvirtoja, kuten kasvien kuorijätteitä, mikä tukee kiertotaloutta ja kestävää kehitystä. Kasvatettavien hyönteisten ravintona käytetään tällä hetkellä pääasiassa viljaraaka-aineita, jotka kelpaisivat muidenkin tuotantoeläinten tai ihmisten ravinnoksi, ja ruokinnan kestävyyttä voitaisiin parantaa käyttämällä hyväksi elintarviketeollisuuden sivuvirtoja. Tuontisoijan korvaaminen kotimaisesti tuotetulla hyönteisrehulla lisäisi myös Suomen proteiiniomavaraisuutta.

Tämä työ on kirjallisuuskatsaus ja sen tarkoitus on perehdyttää lukijaa kasvavan koiran ruokintaan sekä väärästä ruokinnasta johtuviin luustosairauksiin. Työn ensimmäinen osa on katsaus normaalin koiran kasvuun, sen ravintovaatimuksiin ja eri ruokintamahdollisuuksiin. Kolmen eri dieetin ravintoainesisältöä tarkastellaan ja tasapainotetaan kalsiumin, fosforin, A- ja D-vitamiinin suhteen. Työn toinen osa käsittelee ensin luukudoksen anatomiaa ja aineenvaihduntaa. Sen jälkeen käyn läpi luun kannalta tärkeiden ravintoaineiden ylitarjonnasta tai puutoksista mahdollisesti johtuvat luustosairaudet.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä insuliinihormonin toimintaan elimistössä ja diabetes mellituksen patologiaan. Työssä esitellään lisäksi Suomen markkinoilla olevia insuliinivalmisteita ja niiden käyttömahdollisuudet koirien diabetes mellituksen hoidossa. Diabetes mellitus on yksi yleisimmistä endokrinologisista sairauksista koirilla ja sairauden kirjo on laaja. Diagnoosivaiheessa tyypillisimmin potilaalla on taustasta riippumatta haiman β-solujen toimintakyky heikentynyt niin, että tarvitaan insuliinin korvaushoitoa. Suomessa on tällä hetkellä vain yksi koiralle rekisteröity insuliinivalmiste. Eläinlääketieteen puolella pyritään yksilölliseen hoitoon ja Suomen lääkelainsäädännön kaskadisäännösten mukaisesti voidaan eläimillä käyttää myös ihmisille rekisteröityjä valmisteita, mikäli eläimen yksilöllinen hoito sen vaatii. Muita saatavilla olevia insuliinivalmisteita ovat erilaiset pitkä-, keskipitkä- ja pikavaikutteiset ihmisille rekisteröidyt insuliinivalmisteet. Synteettisten insuliinianalogien aminohappojärjestykseen on tehty muutoksia, joiden avulla imeytymisnopeus ihonalaistilasta ja sitoutuminen veren proteiineihin vaikuttaa niiden vaikutusaikaan ja -profiiliin. Toisissa insuliinivalmisteissa apuaineet vaikuttavat vastaavilla tavoilla. Yksilöllisessä hoidossa tulee insuliinivalmiste valita potilaalle sopivaksi. Mikäli aiemmin aloitetulla valmisteella ei ole haluttua hoitovastetta, tulee harkita toista valmistetta. Tätä ennen tulee kuitenkin poissulkea mahdolliset insuliiniresistenssiä aiheuttavat tilat, infektiot, vasta-aineiden muodostus ja glukoosiaineenvaihduntaan vaikuttavat sairaudet. Diabetes mellitusta sairaustavan koirapotilaan hoidossa tulee lisäksi huomioida monia muitakin asioita kuin vain insuliinihoito. Potilaan kotihoito käsittää myös ruokinnan sovelluttamisen hoitoon. Koiran ruokavalion tulee tukea hoitoa ja se vaikuttaa suuresti myös käytettävän insuliinivalmisteen valintaan. Hyvän hoitosuhteen luominen omistajaan ja hänen koiraansa auttavat havaitsemaan muutokset hoitovasteessa nopeasti. Insuliinihoidon tavoitteena on hyvinvoiva potilas, kliinisten oireiden pitäminen hallinnassa sekä haittavaikutusten minimointi. Hyvällä hoitovasteella pyritään ennaltaehkäisemään diabeettisten liitännäissairauksien syntyä tai ainakin hidastamaan jo syntyneiden sairauksien etenemistä. Hoidon eri vaiheissa voidaan potilaan sairauden kehittymistä ja hoitovastetta seurata eri laboratoriomääritysten avulla. Insuliini- tai c-peptidimäärityksillä voidaan todentaa insuliinituotannon tila. Lisäksi c-peptidillä voidaan seurata prediabeetikon sairauden kehittymistä ja insuliinikorvaushoidon aloittamista tai lääkityksen hienosäätöä. Pidempiaikaista glukoositasapainosta antavat tietoa glykolysoituneiden proteiinien laboratoriomääritykset. Fruktosamiini ja glykolysoitunut hemoglobiini (hbA1c) auttavat kliinikkoa hoitovasteen seurannassa. Koirille tehtyjä kliinisiä tutkimuksia eri insuliinivalmisteiden vaikutuksista on varsin vähän. Lisäksi tutkimusten potilasmäärät ovat vähäisiä, vaihtelua on paljon ja kriteerit potilaiden valintaan vaihtelevat. Insuliinivalmisteiden vaikutusajasta ja huippuvaikutusajankohdista vaikuttavat monet tekijät, muun muassa endogeenisen insuliinituotannon vaikutukset glukoosikäyriin. Uusia hoitomuotoja ja -tapoja ja niiden sovelluksia tulee jatkuvasti. Humaanilääketieteen puolella on kehitteillä insuliinivalmisteita, joiden kudosspesifisyys on lähempänä fysiologisen insuliinin vaikutusta. Eläinlääketieteessä taasen ollaan pohdittu muun muassa monipistoshoidon sovelluttamista koirien diabeteksen hoitoon.

Lisensiaatintutkielmani sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosion, jotka käsittelevät lihavuuskuntoluokan, sen muutosten ja laiduntamisen vaikutusta tamman kiimakiertoon. Tamman lihavuuskunto, lihavuuskunnon muutosten ja tamman saaman ravinnon laadun on aiemmin todettu vaikuttavan kiimakiertoon sekä systeemisesti että follikkelitasolla. Selvimmillään erot ovat olleet seksuaalilevosta palautuessa. Ylimääräisellä rasvalla ei ole havaittu olevan vaikutusta lisääntymiseen samalla tavoin kuin laihuudella tai kuntoluokan muutoksilla, mutta lihavuus altistaa hevosia aineenvaihdunnan sairauksille, jotka puolestaan heikentävät hedelmällisyyttä. Tutkimus oli osa MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) HorseGrass -hanketta, jonka tarkoituksena oli tutkia vapaan ja rajoitetun laiduntamisen vaikutusta hevosen hiilihydraatti- ja rasvametaboliaan. Tutkielmani käsittelee tutkimukseen sisältynyttä lisääntymisosiota, jossa tutkittiin lihavuuden ja lihavuuskunnon muutosten vaikutusta kiimakiertojen follikkelidynamiikkaan, seerumin progesteronipitoisuuksiin ja ovulaatioiden välisiin aikoihin. Kokeella oli eläinkoelautakunnan myöntämä lupa, joka koski 22 MTT:n ja Ypäjän hevosopiston omistamaa ja kasvattamaa suomenhevostammaa. Tammat oli jaettu kahteen ryhmään, joista toinen laidunsi niukalla luonnonvaraisella laitumella ja toinen runsaalla viljellyllä peltolaitumella. Tammoista otettiin verinäytteitä diestruksen aikana 1., 3. ja 5. ovulaation toteamisen jälkeen sekä jokaisen kiimakierron 16. – 18. päivästä ovulaation toteamiseen saakka 3 – 4 kertaa viikossa progesteronitason määrittämistä varten. Tammojen kohtu, kohdunkaula ja munasarjat tutkittiin peräsuolen kautta ultraäänitutkimuksella kiimakierron 16. – 18. päivästä ovulaation toteamiseen saakka 3 kertaa viikossa. Tammat punnittiin kuukausittain. Samalla niiden lihavuuskunto arvioitiin ja rasvakudoksen paksuutta mitattiin ultraäänellä viidestä erikseen määritellystä kohdasta. Tulosten tarkastelun yhteydessä tammat jaettiin uudelleen kahteen ryhmään painonmuutoksen mediaanin mukaan. Runsaan laitumen ja > 51 kg lihoneiden ryhmässä diestrus pidentyi laidunkauden aikana. Niukalla laitumella ≤ 51 kg lihoneiden ryhmässä havaittiin persistoivia keltarauhasia, kun taas runsaalla laitumella niitä ei havaittu lainkaan. On mahdollista, että laitumen tyypillä on merkitystä kiimakierron häiriöiden synnyssä. Tutkimuksessa oli myös nähtävissä, että joutilas hevonen lihoo laitumella ollessaan, runsaan laitumen ryhmä lihoi merkittävästi niukan laitumen ryhmää enemmän. Painon, kaulanympäryksen ja vyötärön ympäryksen todettiin olevan parhaita lihomisen mittareita. Merkittävimmin rasvakudoksen paksuus runsaan laitumen tyhmässä kasvoi lavan ja hännäntyven alueella. Luonnonlaidun voi mahdollisesti altistaa kiimakierron häiriöille, kun taas runsas laidun ja lihominen voivat altistaa diestruksen pidentymiselle. Siitostamman laidunnusaika ja laiduntyyppi tulisi mitoittaa oikein lihomisen ja sen aiheuttamien ongelmien ennaltaehkäisemiseksi.

Riittävä uni on välttämätöntä nisäkkäiden terveydelle ja hyvinvoinnille. Tämän vuoksi karjanpitoon liittyvät seikat, jotka vaikuttavat eläinten unen laatuun ja määrään, vaikuttavat siten myös eläinten hyvinvointiin ja tuottavuuteen. Kasvavien eläinten kohdalla unen merkitys korostuu. Uni säätelee monilla nisäkkäillä muun muassa glukokortikoidien ja kasvuhormonin eritystä. Naudalla tätä yhteyttä ei ole toistaiseksi osoitettu. Liian aikainen tai äkillinen maidosta vieroitus altistaa vasikoita sairauksille, lisää imemiseen liittyvää häiriökäyttäytymistä ja voi hidastaa vasikoiden kasvua. Maidosta vieroituksen vaikutuksia vasikoiden uneen ja lepoon ei ole tätä koetta ennen juuri tutkittu. Unen rakenteessa tapahtuvat muutokset korreloivat sen kanssa, kuinka hyvin eläimet sopeutuvat elämään eri stressioireiden paineessa. Syventäviin opintoihini kuului videomateriaalin käsittely liittyen vuoden 2004 – 2005 kokeesta sekä kirjallisuuskatsauksen tekeminen vieroitusstressin vaikutuksista vasikoiden uneen ja lepoon. Kokeessa vasikat vieroitettiin hapatetusta juomarehusta äkillisesti niiden ollessa noin kahdeksan viikon ikäisiä. Tämän ikäiset vasikat pystyvät jo käyttämään kiinteää ravintoa hyväkseen. Ihanteellisen vieroituksen tulisi kuitenkin tapahtua vähitellen. Kokeessa oletettiin, että vasikat ovat juomarehusta vieroitusta seuraavina päivinä nälkäisiä, koska vasikat ovat vieroitukseen asti hankkineet suurimman osan ravinnostaan juomalla vapaasti tarjottua hapanmaitoa. Nälkä stressaa vasikoita, ja stressi voi muuttaa unen laatua ja/tai rakennetta. 24 vasikan käyttäytymistä videoitiin 8 viikon iässä päivänä ennen juomarehusta vieroitusta, vieroituspäivänä ja 1., 2., ja 7. päivänä vieroituksen jälkeen. Videoista rekisteröitiin vasikoiden seisomiseen ja makaamiseen käyttämä aika ja vasikoiden eri univaiheissa viettämä aika. Vasikoiden käyttäytyminen ennen ja jälkeen vieroitusta analysoitiin toistomittaussekamallilla. Vieroituspäivinä vasikat olivat levottomia, mutta vieroituksen jälkeisinä päivinä vasikat lepäsivät aiempaa pidemmissä jaksoissa kerrallaan sekä nukkuivat enemmän ja pidempiä jaksoja NREM- unta kerrallaan. REM- unen suhteen muutokset olivat vähäisiä. Tulokset olivat yllättäviä, koska aiemmissa tutkimuksissa koejyrsijöiden unen rakenteen muutokset stressin seurauksena ovat olleet päinvastaisia: yleisesti kokonaisuniajan on todettu vähentyvän ja unen rakenteen muuttuvan rikkonaisemmaksi. Päättelimme, että vasikoiden vieroitus vapaasta hapanmaitojuotosta muuttaa niiden lepo- ja unirytmejä. Muutokset palautuivat osittain tai täysin viikon kuluttua vieroituksesta.

Koirien raakaruokinnalla tarkoitetaan yleisimmin ruokavaliota, joka koostuu kypsentämättömästä lihasta, sisäelimistä, luista, kasviksista ja lisäravinteista. Koirien raakaruokinta on viimeisten 20 vuoden aikana kasvattanut suosiotaan koiranomistajien keskuudessa. Raakaruokinnan positiivisista terveysvaikutuksista on esitetty väitteitä sen lanseeraamisesta asti. Toistaiseksi väitteiden todenperäisyyttä ei kuitenkaan ole juuri tieteellisesti tutkittu. Tässä lisensiaatin tutkielmassa tarkastellaan ensin kirjallisuuskatsauksen muodossa raakaruokinnan perusteita, ruokavalion valintaan vaikuttavia taustatekijöitä, teollisten ruokavalioiden huonoksi koettuja puolia, raakaruokinnan hyväksi koettuja puolia, raakaruokinnan elintarvikehygienisiä ja ravintoaineiden epätasapainoon liittyviä riskejä, sen mahdollisia terveysetuja sekä siitä annettuja suosituksia. Työn kokeellisen osuuden tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia suomalaisilla koiranomistajilla on raakaruokinnasta ja sen terveysvaikutuksista. Hypoteesinamme tutkimuksessa oli, että erityisesti ruoka-aineallergioista kärsivien koirien omistajat olisivat saattaneet kokea raakaruokintaan siirtymisestä olleen hyötyä. Tutkimusaineisto koottiin Oy Mush Ltd:n Internet-sivustolla julkaistuun kyselyyn jätetyistä, 714 sensuroimattomasta vastauksesta, joista 551 otettiin mukaan lopulliseen vertailuun. Vastaukset analysoitiin ja kaikki niissä mainitut kokemukset raakaruokinnan toteuttamisesta ja vaikutuksista kirjattiin Excel-taulukkoon. Kerätty tieto käsiteltiin IBM SPSS Statistics 22 –tilasto-ohjelman deskriptiivisiä toimintoja hyödyntäen. Yhteensä 205 omistajaa (37,2 % kaikista vastaajista) kertoi vastauksessaan koiransa kärsineen iho- ja korvavaivoista, 145 (26,3 %) ruuansulatuskanavan vaivoista, 38 (6,9 %) silmävaivoista ja 15 (2,7 %) munuais- ja virtsatievaivoista. Lisäksi yksittäiset vastaajat listasivat lukuisia muitakin sairauksia, joihin toivoivat tai kokivat raakaruokinnasta olevan apua. Iho- ja korvavaivaisten koirien omistajista 79,6 % (n=152) raportoi koiransa parantuneen täysin ja 18,8 % (n=36) huomattavasti raakaruokintaan siirtymisen myötä. Ruuansulatuskanavan vaivoista kärsineillä koirilla vastaavat prosentit olivat 92,0 % (n=127) ja 6,5 % (n=9). Myös muiden sairausryhmien osalta raportoitiin hyviä tuloksia, mutta niissä otoskoot olivat merkittävästi pienempiä. Muita vastauksissa yleisesti raportoituja raakaruokinnan etuja olivat parempi maistuvuus (40,1 %, n=221), koiran ulosteiden määrän ja hajun vähentyminen (21,6 %, n=119), hyvä yleinen terveydentila (17,6 %, n=97), parantunut vireys- ja energiataso (14,7 %, n=81), alipainoisen koiran massan lisääntyminen (11,3 %, n=62) ja ylipainoisen koiran laihtuminen (3,3 %, n=18). Tulostemme perusteella suurin osa raakaruokintaan siirtyneistä omistajista on ruokavalioon tyytyväisiä. Hypoteesimme mukaisesti erityisesti iho- ja ruuansulatuskanavan vaivoista kärsineet koirat olivat omistajien mukaan hyötyneet raakaruokavaliosta. Aineistomme perustuu kuitenkin omistajien kertomuksiin, eikä raportoituja muutoksia voitu varmistaa kliinisin tutkimuksin. Niinpä kontrolloitu, puolueeton, raakaruokinnan pitkäaikaisvaikutuksia mittaava kliininen koe tai kohorttitutkimus olisi ehdottomasti tarpeen raakaruokinnan todellisten etujen ja haittojen sekä pitkäaikaisvaikutusten objektiiviseksi arvioimiseksi.

1960-luvulta alkanut teollisen koiranruuan valmistus on monin tavoin muuttanut koirien ruokintaa. Ennen koirat söivät luita ja ihmisten ruuan jätteitä, nykyään suurin osa koirista syö teollisesti tuotettua koiranruokaa. Osa koiranomistajista haluaa kuitenkin valmistaa itse koiransa ruuan ja osa syöttää koiralleen pelkkää raakaruokaa. Useiden koirien ruokavalio perustuu kuitenkin kuivamuonan ja muiden ruoka-aineiden sekoitukseen. Koirilla esiintyviä yleisiä sairauksia ovat suusairaudet, suolisto-ongelmat, allergiat, iho- ja korvatulehdukset, anaalirauhasvaivat sekä ortopediset vaivat. Joillakin ravintotekijöillä (mm. mineraaleilla, rasvahapoilla) on tutkimuksissa osoitettu olevan vaikutusta näiden sairauksien syntymiseen tai ennalta ehkäisyyn. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koiran ruuansulatuskanavaa, koiran tarvitsemia ravintoaineita sekä työn tutkimusosuudessa mukana olevia sairauksia: iho-ongelmia, yliherkkyyttä, luusto-ongelmia, ruuansulatuskanavan sairauksia ja hammasongelmia. Sairauksia tarkastellaan ravitsemuksellisesta näkökulmasta. Tutkimusosuus perustuu vuonna 2003 tehtyyn kyselytutkimukseen, jossa selvitettiin, mitä sairauksia suomalaiset koirat sairastavat ja mitä koirat syövät. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös korreloivatko ruoka-aineet ja sairaudet keskenään. Materiaalina käytettiin 584 tutkimukseen osallistuneen koiran tietoja. Tutkimuksen hypoteesina oli, että teollista ruokaa syövillä koirilla olisi enemmän sairauksia kuin kotiruokaa / raakaruokaa syövillä koirilla sekä se että raaka ruoka voisi mahdollisesti suojata koiria sairauksilta. Tutkimustulokseksi saatiin monta merkitsevää korrelaatiota ruoka-aineiden ja sairauksien välillä. Raa’at ruoka-aineet korreloivat hyvin monien sairauksien kanssa. Esimerkiksi raaka liha näyttäisi suojelevan korvatulehdukselta, hammaskiveltä, anaalirauhastulehdukselta, suolisto-ongelmilta vierasesineleikkauksilta sekä kroonisilta sairauksilta. Teollisen ruuan ja sairauksien välille ei sen sijaan saatu merkitseviä korrelaatioita. Tutkimuksesta ei kuitenkaan käynyt selville ruuan ja sairauksien välistä aikakorrelaatiota eikä sitä, oliko koira saanut sairauden tai parantunut sairaudesta ruokinnan johdosta, koska kyselykaavake oli osittain jäänyt puutteelliseksi. Tutkimus, joka oli pilottitutkimus, antoi kuitenkin paljon hyviä ideoita jatkotutkimuksille.

Tämä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus ruokinnan vaikutuksesta hevosen lisääntymiseen. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella tutkimustiedon valossa ravinnon laadun ja eri ravintoaineiden vaikutuksia hevosen lisääntymiseen liittyvään fysiologiaan. Tutkielman aihepiiriin oli tarpeellista perehtyä, koska ruokinta on tärkeä osa siitoskäytössä olevien hevosten hyvinvointia ja sairauksien ennaltaehkäisyä ja se vaikuttaa sekä hevosten kestävyyteen jalostuskäytössä että lisääntymisen tehokkuuteen. Tutkielmassa esille tulleita asioita voi hyödyntää käytännössä jalostushevosten ruokinnan suunnittelussa. Tutkielman alkuun on koottu tiiviisti kirjallisuudesta löydetyt ruokintasuositukset siitostammalle ja jalostusoriille. Seuraavissa kappaleissa perehdytään ensin ruokinnan vaikutukseen oriin lisääntymiseen ja tämän jälkeen tamman lisääntymiseen vaikuttaviin ruokinnallisiin asioihin. Ruokinnalla on tutkimusten mukaan vaikutuksia oriin sukupuoliviettiin ja siemennesteen ominaisuuksiin. Eniten tutkimuksia on tehty ruokinnan vaikutuksesta oriin siemennesteen laatuun ja säilyvyyteen. Tärkeimmät siemennesteen laatuun ja kylmän kestävyyteen vaikuttavat ravintoaineet ovat monityydyttymättömät rasvahapot ja erilaiset hapettumisenestoaineet eli antioksidantit. Tässä kirjallisuuskatsauksessa kuvatuissa tutkimuksissa monityydyttymättömien omega-3-rasvahappojen syöttäminen sai aikaan kasvua siittiömäärässä siemensyöksyä kohden, laskua epänormaaleiden ja kuolleiden siittiöiden osuuksissa sekä nousua siittiöiden liikkuvuusominaisuuksissa etenkin 48 tunnin kylmäsäilytyksen jälkeen. Lisäksi tutkimuksissa todettiin merkittävimmät parannukset sellaisilla oriilla, joiden siemennesteen laatu ja kylmän kestävyys oli alun perin heikkolaatuisempi kuin muilla oriilla. Tällaiset oriit todennäköisesti saisivat parhaan hyödyn monityydyttymättömien omega-3-rasvahappojen syöttämisestä ravintolisänä. Hyvän siemennesteen laadun ja säilyvyyden omaaville oriille ei edellä mainittujen ravintolisien syöttäminen todennäköisesti ole tarpeellista. Sopivan energian saannin ja sopivan kuntoluokan säilyttäminen ovat tärkeimmät asiat siitostamman ruokinnassa, koska nämä vaikuttavat eniten lisääntymisen onnistumiseen ja tehokkuuteen. Tämän vuoksi tamman energian saanti on saanut eniten huomiota tutkijoilta, ja tutkimuksen kohteina ovat olleet lihominen ja laihtuminen, maidon määrä ja laatu sekä tamman hedelmällisyys varsomisen jälkeen. Sopivassa tai korkeassa kuntoluokassa olevat tammat tiinehtyvät todennäköisemmin kuin laihat tammat. Tamman lihominen tai laihtuminen tiineyden aikana, tamman paino varsomisen aikaan tai tamman lihavuus tai laihuus vaikuttaa vain vähän varsan syntymäpainoon ja synnytyksen onnistumiseen. Tamman tuottaman maidon määrä voi laskea liikalihavilla, laihtuvilla ja hyvin laihoilla tammoilla. Tamman ravintoaineiden saanti näyttää vaikuttavan hyvin vähän maidon koostumukseen, vaan maidon laatuun vaikuttaa eniten tamman kuntoluokka.