Browsing by Subject "sairaalahoito"

Laktaatti on elimistön energia-aineenvaihdunnan sivutuotteena syntyvä molekyyli. Laktaattia muodostuu normaalissa eläimen aineenvaihdunnassa pieniä määriä, mutta veren laktaattipitoisuuden noustessa kyseessä on todennäköisesti patologinen tila. Laktaatti tuotetaan laktaattidehydrogenaasientsyymin avulla pyruvaattimolekyylistä. Laktaatin määrä verenkierrossa lisääntyy, mikäli glykolyysireaktiossa syntyvät pyruvaattimolekyylit eivät pääse jatkamaan energiantuotantoketjua sitruunahappokiertoon ja oksidatiiviseen fosforylaatioon. Useimmiten tätä reaktiosarjaa rajoittaa reaktiossa tarvittavan hapen puute. Veren laktaattipitoisuuden nousu eli hyperlaktatemia jaetaan tyypin A ja tyypin B luokkiin hyperlaktatemiaan johtaneiden taustasyiden perusteella. Tyypin A hyperlaktatemiassa kudoksien hapenpuute johtaa laktaatin lisäntymiseen verenkierrossa. Tyypin B hyperlaktatemiassa kudoksissa on riittävä määrä happea, mutta sen hyödyntäminen ei syystä tai toisesta onnistu, jolloin normaali energiatuotannon ketju katkeaa. Laktaattiarvon mittaaminen erilaisista effuusionesteistä ja tuloksen vertaaminen plasman laktaattipitoisuuteen voi antaa tärkeää tietoa nesteen tyypistä ja ohjata hoitopäätöksen tekemistä. Septisessä nesteessä eli tulehduseritteessä laktaattipitoisuus on yleensä selkeästi madaltunut verrattuna veren laktaattipitoisuuteen. Pahanlaatuisissa kasvainsairauksissa on myös havaittu effuusionesteen laktaatin selkeää madaltumista. Akuuttipotilaalla laktaatin mittaaminen osana muiden laboratorioarvojen tutkimista sekä hyvää yleistutkimusta saattaa antaa viitteitä potilaan ennusteesta ja tilan vakavuudesta. Parhaan arvion potilaan ennusteesta saa, mikäli laktaattiarvon mittaamista toistetaan hoidon edetessä. Normaali tai vain hieman koholla oleva veren laktaatti antaa potilaalle hyvän ennusteen, kun taas voimakkaasti koholla oleva laktaatti lisää menehtymisen todennäköisyyttä. Sairaalahoidossa potilaan vastetta hoitoon voidaan arvioida seuraamalla veren laktaattia. Potilaan ennustetta heikentää, mikäli laktaatti nousee edelleen tai ei lähde laskemaan. Tutkielma tarjoaa suomalaisille eläinlääkäreille kattavan katsauksen laktaatin käytöstä diagnostisena työkaluna. Toivon, että tämän kirjallisuuskatsauksen myötä laktaatin tutkiminen osana akuuttipotilaan alkudiagnostiikkaa yleistyy. Laktaatin mittaamista hyödyntämällä voitaisiin parantaa potilaan tilan ja ennusteen arviointia sekä helpottaa hoitopäätöksien tekemistä.