Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "sairaudet"

Sort by: Order: Results:

  • Patakangas, Mili (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2007)
    1960-luvulta alkanut teollisen koiranruuan valmistus on monin tavoin muuttanut koirien ruokintaa. Ennen koirat söivät luita ja ihmisten ruuan jätteitä, nykyään suurin osa koirista syö teollisesti tuotettua koiranruokaa. Osa koiranomistajista haluaa kuitenkin valmistaa itse koiransa ruuan ja osa syöttää koiralleen pelkkää raakaruokaa. Useiden koirien ruokavalio perustuu kuitenkin kuivamuonan ja muiden ruoka-aineiden sekoitukseen. Koirilla esiintyviä yleisiä sairauksia ovat suusairaudet, suolisto-ongelmat, allergiat, iho- ja korvatulehdukset, anaalirauhasvaivat sekä ortopediset vaivat. Joillakin ravintotekijöillä (mm. mineraaleilla, rasvahapoilla) on tutkimuksissa osoitettu olevan vaikutusta näiden sairauksien syntymiseen tai ennalta ehkäisyyn. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään koiran ruuansulatuskanavaa, koiran tarvitsemia ravintoaineita sekä työn tutkimusosuudessa mukana olevia sairauksia: iho-ongelmia, yliherkkyyttä, luusto-ongelmia, ruuansulatuskanavan sairauksia ja hammasongelmia. Sairauksia tarkastellaan ravitsemuksellisesta näkökulmasta. Tutkimusosuus perustuu vuonna 2003 tehtyyn kyselytutkimukseen, jossa selvitettiin, mitä sairauksia suomalaiset koirat sairastavat ja mitä koirat syövät. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös korreloivatko ruoka-aineet ja sairaudet keskenään. Materiaalina käytettiin 584 tutkimukseen osallistuneen koiran tietoja. Tutkimuksen hypoteesina oli, että teollista ruokaa syövillä koirilla olisi enemmän sairauksia kuin kotiruokaa / raakaruokaa syövillä koirilla sekä se että raaka ruoka voisi mahdollisesti suojata koiria sairauksilta. Tutkimustulokseksi saatiin monta merkitsevää korrelaatiota ruoka-aineiden ja sairauksien välillä. Raa’at ruoka-aineet korreloivat hyvin monien sairauksien kanssa. Esimerkiksi raaka liha näyttäisi suojelevan korvatulehdukselta, hammaskiveltä, anaalirauhastulehdukselta, suolisto-ongelmilta vierasesineleikkauksilta sekä kroonisilta sairauksilta. Teollisen ruuan ja sairauksien välille ei sen sijaan saatu merkitseviä korrelaatioita. Tutkimuksesta ei kuitenkaan käynyt selville ruuan ja sairauksien välistä aikakorrelaatiota eikä sitä, oliko koira saanut sairauden tai parantunut sairaudesta ruokinnan johdosta, koska kyselykaavake oli osittain jäänyt puutteelliseksi. Tutkimus, joka oli pilottitutkimus, antoi kuitenkin paljon hyviä ideoita jatkotutkimuksille.
  • Lihavainen, Tuula (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1995)
    Näiden syventävien opintojen tutkielma koostuu kahdesta osasta, kirjallisuuskatsauksesta ja kyselytutkimuksesta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä ovat yleisimmät vuohien sairaudet Suomessa. Tutkimus tehtiin retrospektiivisena eli takautuvana kyselytutkimuksena keväällä 1994. Sitä varten laadittiin kyselylomake, jota lähetettiin 134 vuohenomistajalle ja 123 eläinlääkärille. Kyselyyn vastasi 72 vuohenomistajaa (54 %) ja 28 eläinlääkäriä (23 %). Yleisimpiä eläinlääkäreiden hoitamia sairauksia kutuilla olivat akuutti ja krooninen utaretulehdus, tiineystoksemia, poikimahalvaus ja synnytysvaikeudet. Pukeilla eläinlääkärit olivat hoitaneet eniten virtsakivitautia ja kileillä yli vuorokauden kestäneitä ripuleita. Omistajien ilmoittamista sairaustapauksista eniten oli ulkoloistapauksia. Muita yleisiä omistajien ilmoittamia sairauksia kutuilla olivat valetiineys, pötsipilaantuminen tai muu pötsihäiriö, synnytysvaikoudet, akuutti utaretulehdus ja tiineystoksemia ja kileillä ripulit. Kirjallisuuskatsaus käsittelee vuohien sairauksia, erityisesti kyselytutkimuksessa yleisimmiksi osoittautuneita sairauksia sekä listerioosia, joka on zoonoosi.