Browsing by Subject "sika"

Tässä kirjallisuuskatsauksena toteutetussa lisensiaatintutkielmassa käsitellään akuutin faasin proteiineja ja niiden mahdollisuuksia punaisen lihan lihantarkastuksen apuvälineenä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, voitaisiinko akuutin faasin proteiineja tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella hyödyntää sian ja naudan lihantarkastuspäätöksen tukena, ja mitä mahdollisia haasteita tai rajoituksia akuutin faasin proteiinien käyttöön osana lihantarkastusta liittyy. Akuutin faasin proteiinit ovat elimistön puolustusjärjestelmän tuottamia proteiinirakenteisia molekyylejä, joiden pitoisuus kasvaa tai vähenee, kun elimistöön kohdistuu tartuntatauti, tulehdustila, ruumiinvamma, kudosvaurio, kasvainsairaus tai jokin eläimelle stressiä aiheuttava tekijä. Akuutin faasin proteiineja on viime vuosina tutkittu enenevissä määrin eläinlääketieteen piirissä, ja niitä voidaan käyttää apuna sairauksien diagnosoinnissa, ennusteen arvioinnissa ja paranemisen seurannassa. Eläinlajien välillä on eroja siinä, mitkä proteiinit ovat puolustusvasteen ja diagnostiikan kannalta keskeisimmässä roolissa. Koska nykyistä lihantarkastusjärjestelmää ollaan tulevaisuudessa uudistamassa, on ajankohtaista selvittää, olisiko lihantarkastukseen hyödyllistä sisällyttää uusia menetelmiä, kuten akuutin faasin proteiinien määrityksiä. Uudistuksen myötä lihantarkastuksella pyritään ehkäisemään paremmin nykyajassa todennäköisimpiä lihaan liittyviä terveysvaaroja ja parantamaan nykyisen järjestelmän heikkouksia. Tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella tiettyjen akuutin faasin proteiinien määritysten avulla näyttäisi olevan mahdollista tunnistaa eläinryhmät, joissa lihantarkastuksessa havaittavien löydösten todennäköisyys on suurempi. Näiden proteiinien määrityksistä voisi olla hyötyä riskiperusteiseen lihantarkastukseen siirtymisessä. Toisaalta määritysten tulkintaan ja diagnostiseen tehoon liittyy kohtalaisen paljon epävarmuuksia, jotka täytyy ottaa huomioon, jos akuutin faasin proteiineja päädytään hyödyntämään osana lihantarkastusta. Akuutin faasin proteiinien kykyä tunnistaa kuluttajalle aiheutuvaa terveysriskiä on nykyisen tutkimustiedon valossa vaikeaa arvioida, ja siitä tarvitaan lisää tutkimustietoa. Myös sairaiden eläinten tunnistamiseen sopivien raja-arvojen määrittäminen edellyttää lisää tutkimustyötä. Johtopäätöksenä akuutin faasin proteiinien määrityksiä ei riittämättömän tutkimustiedon vuoksi voida tällä hetkellä ottaa osaksi lihantarkastusta. Akuutin faasin proteiinien käyttöön lihantarkastuksessa liittyy paljon ratkaisemattomia kysymyksiä sekä määritysten tulosten tulkinnan, että käytännön järjestelyjen, kuten näytteenoton järjestämisen osalta. Lisäksi tarvitaan luotettavia, nopeita ja edullisia määritysteknologisia ratkaisuja, jotta akuutin faasin proteiinien määritys voisi antaa lihantarkastukseen todellista lisäarvoa ja olisi riittävän taloudellista sekä tehokasta toteutettavaksi osana lihantuotantojärjestelmää. Näin ollen vaikuttaa epätodennäköiseltä, että määrityksiä voitaisiin ottaa käyttöön lähivuosina. Vaikka akuutin faasin proteiinien mittaamisesta voisi mahdollisesti olla hyötyä eläinten terveyden seurannassa, on toistaiseksi vaikeaa arvioida, millaiseksi niiden rooli lihantuotantoketjussa ja lihantarkastuksessa muodostuu. Tätä lisensiaatintutkielmaa voidaan hyödyntää tietolähteenä sian ja naudan akuutin faasin proteiineihin liittyen, etsittäessä lihantarkastukseen ja akuutin faasin proteiineihin liittyviä tutkimuskohteita ja arvioitaessa akuutin faasin proteiinien mahdollisia käyttösovelluksia lihantuotantoketjussa.

Clostridium botulinum is a gram-positive, strictly anaerobic, sporeforming rod which produces botulinum neurotoxin during its vegetative growth phase. Botulinum toxins are divided into seven different serotypes (A to G) depending on their antigenic properties. They are the most potent toxins known and are responsible for botulism in human and animals. Botulism is a disease that causes flaccid paralysis and is often fatal. A preformed botulinum toxin in food or forage causes food or forage poisoning when ingested. In wound botulism a wound is contaminated by C. botulinum spores and the toxin is produced as the spores germinate and grow in anaerobic conditions in the wound. Infant botulism is a disease of children aged less than 1 year. The spores of C. botulinum are able to germinate in the intestine of an infant and produce toxin. There is also another type of botulism where the bacterium colonizes an adult intestine. In comparison with other species swine is more resistant to botulism. Though the exact reasons are not known it is probably due to several factors such as components of the intestinal normal flora of swine, permeability of the swine intestine mucosa to botulinum toxin and the affinity of toxin to the nervous tissue of swine. Swine intestine may, however carry botulinal spores. As bees are more likely to collect water from contaminated than from clean sources, spores of C. botulinum from swine intestine can potentially contaminate honey. Honey is known to be a risk factor for infant botulism. The aim of the advanced studies was to determine whether fecal samples from finnish swine contain spores of C. botulinum and whether some environmental factors have influence on the incidence of the spores in swine intestine. The studies are associated with a research project conducted in the department of food and environmental hygiene on the contamination routes of C. botulinum in the production environments of honey. A total of 100 fecal samples from 20 piggerys from different parts of Finland were collected. A questionnaire was filled regarding each piggery. A proportion of 10 g of each fecal sample was incubated anaerobically divided in 10 tubes containing 10 ml of TPGY-broth (Tryptone-Peptone-Glucose-Yeast). The aim was to determine the concentration of the spores in the fecal samples using a Most Probable Number-technique (MPN). The method for detection of the toxin genes A, B, E, and F was multiplex-PCR. In this study there were found no fecal samples positive for BoNT genes A, B, E or F. No conclusions on the influence of different environmental factors of the piggery could drawn based on this study.

Clostridium perfringens on yleinen bakteeri kaikkialla ympäristössä ja se kuuluu eläinten ja ihmisen suoliston normaaliflooraan. C. perfringens muodostaa itiöitä, jotka kestävät hyvin lämpöä, kylmyyttä ja kuivuutta. C. perfringensin A-tyyppi on yleinen ruokamyrkytyksen aiheuttaja kaikkialla maailmassa. Ruokamyrkytyksen oireet aiheuttaa C. perfringensin A-tyypin muodostama enterotoksiini. Enterotoksiinia vapautuu, kun bakteeri itiöityy ohutsuolessa. Enterotoksiini vahingoittaa ohutsuolen epiteelisoluja, ja seurauksena on äkillinen vatsakipu ja ripuli. Enterotoksiinin muodostusta koodaa cpe-geeni. PCR-menetelmällä voidaan luotettavasti tutkia, onko C. perfringens –kanta positiivinen cpe-geenin suhteen. Enterotoksiinipositiiviset C. perfringens –kannat ovat usein muita lämmönkestävämpiä. Niiden itiöt eivät tuhoudu, kun ruokaa kuumennetaan. Hidas jäähdytys ja epätäydellinen uudelleenkuumennus mahdollistavat bakteerin nopean lisääntymisen ruoassa. Lihan kontaminoitumista teurastamolla pidetään mahdollisena tartuntareittinä, sillä ruokamyrkytyksen taustalla on usein edellisenä päivänä valmistettu liharuoka. Tutkimuksessa määritettiin 61 sian ulostenäytteen C. perfringens –pitoisuus. Jokaisesta näytteestä pyrittiin kuumennuskäsittelyllä saamaan esiin lämmönkestävät kannat. Näytteistä 97% sisälsi C. perfringensiä ja 27%:ssa näytteistä oli lämmönkestäviä itiöitä. Näytteet olivat kuudelta eri tilalta ja ne oli otettu pääosin emakoilta. C. perfringens –pitoisuuksissa havaittiin sekä tila- että yksilökohtaista vaihtelua. C. perfringens –kantoja eristettiin näytteistä yhteensä 268. Kun kannat tutkittiin PCR:llä, kaikki osoittautuivat enterotoksiininegatiivisiksi.

Koska sioille tarve tutkia ja tonkia ympäristöään on tärkeä käyttäytymistarve, manipuloitavien esineiden vaikutusta tuotantosikojen käyttäytymiseen on tutkittu paljon etenkin sosiaalisen häiriökäyttäytymisen kuten hännänpurennan vähentämiseksi. Tiedetään myös, että emakoilla on tarve pesänrakennukseen porsimisen aikoihin. Luonnollisissa olosuhteissa niin villi- kuin kesysiat rakentavat porsimis- ja lepäämispesiä, mutta ei tiedetä, mikä merkitys pesänrakennuksella on tuotanto-olosuhteissa eläville sioille. Aiemman tutkimusprojektin aikana havaittiin, että kun tutkittavat esineet sijoitettiin karsinan makuualueelle, imevät porsaat ja lihasiat manipuloivat esineitä myös ollessaan lepäämässä. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena oli selvittää videomateriaalin avulla manipuloitavien esineiden vaikutusta sikojen makuullemenon aikaiseen käyttäytymiseen. Tutkittavat esineet olivat imevillä porsailla sisalköydet ja sanomalehtipaperi ja lihasioilla puunrungon palaset. Tarkoituksena oli selvittää, onko luonnollisilla materiaaleilla merkitystä sikojen makuulle asettumisessa ja muistuttaisivatko ne sikoja mahdollisesti pesänrakennuksesta. Hypoteesina oli, että porsaat ja lihasiat manipuloisivat esineitä juuri ennen makuullemenoa ja yrittäisivät mennä niiden alle. Lisäksi hypoteesina oli, että porsaat asettuisivat nopeammin lepäämään manipuloitavien esineiden vaikutuksesta, ja että lihasiat asettuisivat mieluiten makaamaan puiden viereen. Tutkimus tapahtui analysoimalla aiemmin kuvatulta videomateriaalilta sikojen käyttäytymistä. Imeväisikäisiä porsaita oli 19 porsimiskarsinaa, joista 10 karsinassa oli tutkittavia esineitä ja yhdeksän karsinaa olivat kontrollikarsinoita. Lihasikoja oli 26 karsinaa, joista 12 sisälsivät puunrungon palasia ja 14 karsinaa olivat kontrollikarsinoita. Yhdessä pahnueessa oli 7-12 porsasta, ja yhdessä karsinassa 9-11 lihasikaa. Videomateriaalista analysoitiin porsaiden ja sikojen tekemiä kärsäkosketuksia ja manipulaatioita, jotka kohdistuivat tutkittaviin esineisiin, lattiaan ja toisiin sikoihin. Lisäksi analysoitiin porsaiden makuullemenon nopeutta ja lihasikojen makuupaikan valintaa karsinassa. Tarkastelun ajanjaksona oli sikojen kulkema matka ruokailupaikalta (nisältä tai ruokakaukalolta) ensimmäiseen makuulle asettumiseen. Tuloksista kävi ilmi, että sekä porsaat että lihasiat yrittivät mennä esineiden alle ja osa jäi myös makaamaan niiden alle. Köysien ja puiden kosketteleminen tiheni juuri ennen makuulle asettumista. Vaikka tuotanto-olosuhteissa on tilaa verrattain vähän ja manipuloitavia esineitä rajallinen määrä, on merkittävä havainto, että siat käyttävät esineitä makuullemenon aikana. Kosketustiheyden tihentyminen juuri ennen makuullemenoa viittaa siihen, että esineiden manipuloiminen ennen makuullemenoa voi olla eri käyttäytymismuoto kuin koskettelu normaalin tutkimisen yhteydessä. Manipuloitavat esineet pidensivät porsaiden makuullemeno aikaa verrattuna kontrolliryhmään, mikä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Puunrungon palasilla ei ollut vaikutusta lihasikojen makuupaikan valintaan karsinassa. Vaatii vielä lisätutkimusta, jotta voidaan määrittää, kuinka tärkeästä käyttäytymismuodosta- tai tarpeesta luonnollisen materiaalin manipuloiminen on sioille makuullemenon aikana.

Tutkimus on tehty osana isompaa tutkimusta. jossa selvitettiin lipopolysakkaridien (LPS) aiheuttaman sairausreaktion vaikutusta sioilla. Tässä tutkimuksen osuudessa tarkasteltiin hännän asennon ja liikkeen yhteyttä sian yleiseen ja sairauskäyttäytymiseen. Tutkimuksella haluttiin saada lisätietoa hännän asennon ja liikkeen merkityksestä sikojen hyvinvoinnin tarkastelussa. Tutkimuksen hypoteesina oli, että siat pitävät häntäänsä ylhäällä ja heiluttavat häntää ollessaan terveitä ja positiivisessa mielentilassa, ja sikojen sairastuessa hännän alhaalla pitäminen lisääntyy ja hännän liike vähenee. Tutkimus tehtiin yhteensä 78 sialla. Karsinoita oli 13 ja jokaisessa karsinassa oli kuusi sikaa, neljä imisää ja kaksi leikkoa. Saman karsinan sisällä jokaiselle imisälle injisoitiin eri injektioyhdistelmää. Yksi sai suolaliuosta (SS), toinen ketoprofeenia ja suolaliuosta (KS), kolmas LPS:a ja suolaliuosta (LS) ja neljäs LPS:a ja ketoprofeenia (KL). Karsinoita videoitiin vuorokauden ympäri neljänä päivänä, ja videoilta katsottiin sikojen käyttäytymistä, asentoa, sijaintia karsinassa sekä hännän asentoa ja liikettä. Videoita katsottiin puolen tunnin ajalta, ja merkinnät kerättiin kahden minuutin välein, kun vähintään kolme kuudesta siasta oli aktiivisena. Tutkimuksessa havaittiin yhteys hännän liikkeen ja käyttäytymisen välillä. Hännän liike lisääntyi sikojen leikkiessä ja ollessa kontaktissa toisen sian kanssa. Hännän asennon ja käyttäytymisen välillä ei nähty yhteyttä. SS ja KS sioilla käyttäytyminen erosi eri päivinä merkitsevästi, injektiopäivänä sian aktiivisuus lisääntyi. Hännän asennossa ei nähty merkitsevää eroa SS sioilla, KS sioilla häntää pidettiin injektiopäivänä ja sen jälkeen vähemmän alhaalla. SS eikä KS sioilla ei nähty eroa hännän liikkeessä päivien välillä. KL sioilla aktiivisuus laski injektiopäivänä, mutta hännän asennossa tai liikkeessä ei havaita merkitsevää eroa eri päivinä. LS sioilla aktiivisuus laski, siat pitivät häntäänsä enemmän alhaalla ja hännän liike väheni injektiopäivänä. Tulokset eivät vastaa täysin tutkimushypoteesia. Tutkimuksessa kontakti toiseen sikaan piti sisällään tappelemisen ja hännän purennan, joten ei voida sanoa hännän heiluttamisen liittyvän vain positiiviseen käyttäytymiseen. Tulokset viittaavat hännän liikkeen liittyvän ennemmin sosiaaliseen käyttäytymiseen kuin positiiviseen käyttäytymiseen. Videoilta havaintojen teko oli haasteellista. Hännän alhaalla pitäminen oli vaikea havainnoida, ja havaintoja saattaa tämän vuoksi puuttua. Lisäksi tappelemisen ja leikkimisen erottaminen oli vaikeaa kaksiulotteiselta videolta. Tutkimuksessa olisi voinut laajentaa havaintoja, ja havainnoida lisäksi esimerkiksi hännän heiluttamisen kestoa ja intensiteettiä. Tuloksia voidaan hyödyntää tulevissa tutkimuksissa sian hännän asennon ja liikkeen merkityksestä. Mitä enemmän ymmärretään, esimerkiksi millainen hännän heilutus tai hännän asento liittyy alkavaan hännänpurentaan, sitä paremman työkalun tilallinen saa sikojen hyvinvoinnin tarkkailuun.

Oheisessa tutkimuksessa on tutkittu emakkosikaloissa tehtyjen kapisaneerausten onnistumista. Kapisaneeraustutkimuksessa lähetettiin kyselykaavake 379 LSO 2000-luokkaan 31.12.1995 kuuluneelle emakkosikalalle. Kaavakkeessa kysyttiin saneerauksen onnistumista ja sen suoritustapaa. Tilakäyntejä tehtiin 30 emakkosikalaan, joissa oli saneerattu kapi. Tiloilla kerrattiin saneerausmenetelmät ja etsittiin kliinisiä kapioireita. Lisäksi mitattiin hinkkausindeksi, otettiin raapenäytteitä ja verinäytteitä. Verinäytteistä mitattiin seerumin kapivasta-ainetaso ELISA-menetelmällä Ruotsissa. Kyselyiden ja tilakäyntien perusteella kapisaneeraukset olivat onnistuneet hyvin. 346 emakkosikalasta vain kahdeksalta ilmoitettiin kapisaneerauksen epäonnistuneen. Kapivasta-ainetasojen tulkinnassa oli ongelmia raja-arvon määrittämisessä positiivisen ja negatiivisen vasta-ainetason välille, koska testiä ei ole ennen käytettysaneerauksien jälkiseurantaan. Siksi tutkimus jatkuu uusien verinäytteiden otolla. Sikalanomistajien lisäksi lähetettiin oma kysely kapisaneerauksia tehneille eläinlääkäreille. Suurin osa eläinlääkäreistä suhtautui kapisaneerauksiin positiivisesti ja koki, että vähintään puolet saneerauksista oli onnistunut. Tutkimuksen lisäksi julkaisu sisältää kirjallisuuskatsauksen siankapista ja kapisaneerauksista.

Eri maiden lainsäädännöillä, yhteisöjen säännöksillä ja yritysten laatuluokituksilla on erilaisia näkemyksiä lihasikojen tilantarpeesta. Sikatiheyttä voidaan mitata usealla eri tavalla. Yleensä kasvatustiheys määritellään sikaa kohti varatulla karsina-alalla, makuualalla tai ilmatilalla. Tutkijat ovat pyrkineet määrittelemään sianlihan tuotannon kannalta taloudellisinta ja tehokkainta kasvatustiheyttä. Liian suuren eläintiheyden on havaittu aiheuttaneen sioilla päiväkasvun alentumista tai sairastuvuuden lisääntymistä. Tällä hetkellä LSO 2000-laatuluokassa edellytetään, että karsina-alaa varataan 0,9 m2/sika. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää voidaanko LSO 2000-lihasikoja kasvattaa kesäaikaan kymmentä prosenttia normaalia tiheämmässä kasvun siitä hidastumatta tai sairastuvuuden ja lääkityksentarpeen kasvamatta. Tutkimukseen osallistui 21 LSO 2000-luokan lihasikalaa. Päiväkasvu oli alhaisempi tiheämmissä parttioissa, 838 g (708-919 g), kuin väljemmissä 868 g (750-935 g). Kuolleisuus oli korkeampi tiheämmissä kasvatuserissä, 1,9 % (0,6-4,0 %), kuin väljemmissä, 1,1 % (0,0-2,6 %). Maksahylkäyksiä oli enemmän tiheämmissä parttioissa, 1,8 % (0,0-31,7 %), kuin väljemmissä, 1,0 % (0,0-7,6 %). Samoin osaruhohylkäyksiä oli enemmän tiheämmissä kasvatuserissä, 4,1 % (1,1-8,8 %), kuin väljemmissä, 3,1 % (0,0-6,5 %). Niveltulehduksia oli enemmän tiheämmissä parttioissa, 2,6 % (0,6-9,6 %), kuin väljemmissä, 1,5 % (0,0-4,3 %). Myös märkäpesäkkeitä oli enemmän tiheämmissä kasvatuserissä, 1,7 % (0,0-3,8 %), kuin väljemmissä 1,2 % (0,0-2,0 %). Ruhojen luokituksessa tiheämmin kasvatettujen parttioiden sioista suurempi osa sijoittui vähärasvaisimpaan S-luokkaan verrattuna väljempien parttioiden sikoihin. Väljempien parttioiden sioista taas suurempi osa sijoittui seuraaviin E- ja U-luokkiin verrattuna tiheämpien parttioiden sikoihin. Sikatiheydellä ei ollut vaikutusta ruhojen keskipainoon, kasvatusaikaan /sika, elinhylkäyksiin, kokoruhohylkäyksiin, eikä keuhko- tai keuhkokalvontulehduksiin. Sikatiheydellä ei myöskään ollut vaikutusta sikojen lääkityksentarpeeseen. Tiheämmissä parttioissa sioista lääkittiin 4,6 % (0,4-24,0 %) ja väljemmissä 4,1 % (0,0-30,0 %).

Sikojen luonnollisen immuunipuolustuksen tutkiminen on lisääntynyt viime aikoina. Sioista saatavien elinsiirrännäisten mahdollisuudet ovat lisänneet kiinnostusta sian immuunijärjestelmän toimintaa kohtaa ja sian elimistöä on käytetty myös mallina ihmisten sairauksia tutkittaessa. Toisaalta antibioottiresistenssin lisääntyessä on sikojen tehotuotantoon pyrittävä löytämään uusia vaihtoehtoja sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn. Luonnollisen immuunipuolustuksen mekanismit saattavat tulevaisuudessa tarjota uusia mahdollisuuksia tautien hoidossa ja vastustuksessa. Elimistön immuunipuolustusjärjestelmä koostuu useista eri osista ja se voidaan jakaa luonnolliseen (innate) ja hankittuun (adaptive) immuunipuolustukseen. Kemialliset tekijät kuten antibakteeriset yhdisteet, hapot ja entsyymit toimivat luonnollisen immuunipuolustuksen osana. Luonnolliseen immuunipuolustukseen kuuluvat solut puolestaan kontrolloivat infektioita ja immuunireaktioita muun muassa fagosytoimalla mikrobeja sekä tappamalla kasvainsoluja. Elimistön normaali mikrobistokin osallistuu puolustukseen estäen haitallisten mikrobien kasvua elimistössä. Luonnollisen immuunipuolustuksen mekanismit aktivoituvat nopeasti ja reagoivat patogeeneihin epäspesifisti toimien siis aina samalla tavalla olipa kyseessä elimistölle jo tuttu tai täysin uusi mikrobi. Maitohappobakteerit ovat yleisin probiootteina käytetty bakteeriryhmä. Probioottien on sioilla tehdyissä kokeissa todettu parantavan eläinten kasvua ja suolistoterveyttä sekä ehkäisevän suolistosairauksia. Probioottikäyttöön tarkoitetuilta bakteereilta vaaditaan monenlaisia ominaisuuksia. Probioottien tulee olla turvallisia isännälle ja niiden tulisi kestää ruuansulatuskanavaan olosuhteita kuten mahalaukun alhaista pH:ta ja ohutsuolen sappihappoja. Lisäksi probiootin tulisi ehkäistä suolistopatogeenien kasvua ja niiden tulisi kestää eläinten lääkinnässä käytettäviä yleisimpiä antibiootteja ja kokkidiostaatteja. Kykyä kiinnittyä suolen epiteelisoluihin pidetään yleensä myös toivottuna ominaisuutena. Probioottikantoja pitäisi olla mahdollista valmistaa suuria määriä teollisesti ja niiden tulisi kestää säilytystä. Tämän lisensiaattityön kokeellisessa osassa oli tarkoitus tutkia, selviytyvätkö tietyt Lactobacillus-kannat elävänä sian ruuansulatuskanavan läpi. Kokeessa käytettiin oliiviperäistä Lactobacillus brevis- (ATCC 8287) maitohappobakteerikantaa, joka ei kuulu sian suoliston normaaliin mikrobistoon sekä kuutta maitohappobakteerikantaa, jotka on alun perin eristetty sian suolistosta tai ulosteesta. Kannat olivat L. amylovorus, L. johnsonii, L. reuteri, L. salivarius, L. reuteri ja L. mucosae. Syöttökokeessa käytettyjä bakteerikantoja on aikaisemmin tutkittu in vitro niiden probioottisten ominaisuuksien osalta. Syöttökokeessa siat jaettiin kolmeen ryhmään, joista yhdelle ryhmälle syötettiin L. brevis-kantaa, yhdelle ryhmälle kuutta sian suolistosta tai ulosteesta eristettyä kantaa seoksena ja yksi ryhmä toimi kontrolliryhmänä. Sioista otettiin ulostenäyte ennen kokeen aloittamista ja kokeen päätyttyä lopetuksen yhteydessä. Tämän lisensiaatintutkielman kokeellisessa osassa etsittiin syöttökantoja pakastetuista ulostenäytteistä. Puhdasviljelmistä eristettiin DNA:ta ja kannoille suoritettiin PCR-reaktio (polymeraasiketjureaktio) syöttökannoille suunnitelluilla alukkeilla. Positiivisen PCR-tuloksen antaneista kannoista osa sekvensoitiin tuloksen varmistamiseksi. Koska positiivisia PCR-tuloksia tuli sekä seosryhmän sikojen ulosteesta eristetyistä kannoista että kontrolliryhmän ulostenäytteiden kannoista eikä kantojen välillä havaittu eroa DNA-sekvensoinnilla, suoritettiin kaikille kannoille lopuksi pulssikenttäelektroforeesiajo (PFGE). PFGE-ajo suoritettiin Eläinlääketieteellisen tiedekunnan elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksella. PFGE:llä kannat saatiin erotettua toisistaan eikä yhtään alkuperäistä syöttökantaa vastaavaa kantaa löydetty ulosteesta eristettyjen kantojen joukosta. Ottaen huomioon sian suoliston mikrobiston monimuotoisuuden ja suolistomikrobien valtavan määrän, tutkittujen puhdasviljelmien määrä oli pieni ja bakteerikantoja olisikin pitänyt tutkia enemmän, jotta voitaisiin varmasti sanoa, selviävätkö syöttökannat elävänä sian ruuansulatuskanavan läpi vai eivät. PFGE:ssä löytyi yhden mutaation verran toisistaan eroavia kantoja, mikä nosti esiin kysymyksen, voivatko syötetyt kannat muuttua ruuansulatuskanavassa ja hankaloittaa siten kantojen löytymistä ulostenäytteistä. Myös syötettyjen bakteerien määrä saattoi olla liian pieni tässä tutkimuksessa, minkä vuoksi syötettyjen kantojen löytäminen ulostenäytteistä oli hankalaa.

Tämä lisensiaatintyö liittyy kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osaston tekemään tutkimukseen (Yun ym. 2017) joka selvitti vastasyntyneelle porsaalle annetun amoksisilliinin vaikutusta napatyrien ja -paiseiden esiintyvyyteen, kasvuun ja resistenttien koliformien esiintyvyyteen suolistossa porsailla. Tämän lisensiaatintyön kirjallisuuskatsaus kokoaa tietoa mikrobilääkkeiden vaikutuksista vastasyntyneille porsaille, ja tutkimusosion aiheena on miten ensimmäisenä elinpäivänä annettu amoksisilliini vaikuttaa porsaiden lääkitsemistarpeeseen imemis- ja vieroituskaudella. Työn kokeellisen osuuden tavoitteena on kerätä tieto siitä miksi porsaita on lääkitty, minkä ikäisinä porsaita on lääkitty, ja kuinka usein porsaat ovat tarvinneet uusintalääkityksiä. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää nykyinen tieto mikrobilääkkeiden vaikutuksista kasvavaan porsaaseen. Hypoteesina on, että amoksisilliinia vastasyntyneenä saaneet porsaat sairastuvat ripuliin useammin kuin kontrolliryhmän porsaat. Toisena hypoteesina että, mikäli amoksisilliinia vastasyntyneenä saanut porsas sairastuu, se tarvitsee useamman lääkityskerran kuin porsas, joka ei ole saanut amoksisilliinia vastasyntyneenä. Hyödynsin lisensiaatin tutkielmassani Yunin ym. (2017) tutkimuksen aineistoa, jossa oli 7156 porsasta. Noin puolet porsaista sai ensimmäisenä elinpäivänään amoksisilliini-injektion (ANT-ryhmä) ja noin puolet jätettiin ilman rutiinilääkitystä (KON-ryhmä). Muuten porsaiden olosuhteita tai lääkityksiä ei muutettu, vaan porsaita hoidettiin kuten muitakin kyseisen tilan porsaita. Porsaat syntyivät imetysosastolla porsituskarsinoihin, joissa ne olivat noin 28 ±3 päivää, kunnes ne siirrettiin vieroitusosastolle. Porsaiden lääkitykset kirjattiin emakkokortteihin, niin että mukana oli lääkityksen ajankohta, porsaan korvanumero, lääkityksen syy ja käytetty lääkeaine. Vierotusosastossa hoidot kirjattiin osastokohtaiseen kirjanpitoon. Imemiskaudella yhteensä viisi prosenttia porsaista tarvitsi lääkityksiä jonkin sairauden hoitoon. Suurin osa lääkityistä (2,4 %) annettiin jalkavaivojen takia. Yhteensä 1,4 % porsaista hoidettiin ripulin, 0,4 % iho-ongelmien ja 0,9 % muiden sairauksien takia. ANT-ryhmän porsaita lääkittiin kaikkien sairauksien osalta vähemmän kuin KON-ryhmän porsaita, eli myös ripulia esiintyi ANT-ryhmän porsailla imemiskaudella hypoteesin vastaisesti vähemmän kuin KON-ryhmän porsailla. Imemiskaudella porsaat tarvitsivat lääkityksiä jalkavaivoihin keskimäärin 15,3: n päivän, ripuleihin 6,1: n päivän ja iho-ongelmiin 12,6: n päivän ikäisinä. ANT-ryhmän porsaat lääkittiin keskimäärin KON- ryhmän porsaita nuorempina ripulin ja kaikkien sairauksien osalta yhteensä laskettuna. Vieroituskaudella jotakin lääkitystä tarvitsi noin 3,7 % porsaista, joista suurin osa (2,4 %) lääkittiin jalkavaivojen takia, 0,7 % hännänpurennan takia ja 0,5 % muiden sairauksien takia. Vieroituskaudella ei löydetty tilastollisesti merkitseviä eroja lääkitystarpeissa ANT- ja KON-ryhmien väliltä. Kaikista lääkityistä porsaista imemis- ja vieroituskaudella yhteensä vähintään yhden uusintalääkityksen tarvitsi 11,8 % kertaalleen lääkityistä porsaista. Toisen hypoteesin vastaisesti ANT- ja KON-ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa uusintalääkitysten tarpeessa. Tästä tutkimusosiosta voidaan päätellä, että Suomessa vain pieni osa kasvavista porsaista joudutaan lääkitsemään. Koko ryhmälle ei annettu ollenkaan lääkityksiä, vaan kaikki hoidot annettiin yksilöhoitoina. Sekä imemis- että vieroituskaudella porsaita lääkitään selkeästi eniten erilaisten jalkavaivojen takia. Yksi amoksisilliini-injektio annettuna vastasyntyneelle porsaalle ei lisännyt sen sairastuvuutta seuranta-aikana. Vieroituskauden lääkitystietoja ei pystytty täysin luotettavasti seuraamaan yksilötasolla, mikä voi vaikuttaa uusintalääkitysten tilastointiin. Noin joka kymmenes lääkitty porsas jouduttiin lääkitsemään uudelleen seuranta-aikana.

Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kerätä tietoa sikojen napa- ja nivustyrien yleisyydestä, syistä ja tyrien aiheuttamista haitoista. Lisäksi tässä kirjallisuuskatsauksessa pyritään kokoamaan olemassa olevaa tutkimustietoa napa- ja nivustyrien perinnöllisyydestä, diagnostiikasta ja leikkaushoidosta. Aihe on tärkeä, koska napa- ja nivustyrät muodostavat sikataloudelle ison ongelman ja aiheuttavat huomattavia taloudellisia tappioita. Napatyrien esiintyvyys on tutkimuksesta riippuen 0,3-1,8% ja ne ilmenevät yleensä 9-14 viikon iässä. Napatyrä hidastaa sian kasvua, lisää sikojen kuolleisuutta ja huonontaa sian hyvinvointia. Sika, jolla on iso napatyrä, on usein teurastettava erillisessä linjassa. Napatyrän rikkoutuminen teurastuksen yhteydessä muodostaa elintarvikehygienisen riskin. Napatyrän yhteydessä mahdollisesti oleva paise voi myös rikkoutua teurastuksessa ja saastuttaa ruhon. Perinteisesti on ajateltu, että vatsan heikot tukilihakset, vatsaontelon paineen nousu ja navan seudun tulehdukset aiheuttavat napatyriä. Ihmisillä tehdyt tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että kyse on systeemisairaudesta, jossa tärkeässä roolissa ovat kollageenin muodostumiseen liittyvät mekanismit ja eri kollageenityyppien epätasapaino. Napa-alueen tulehdukset näyttävät suurentavan riskiä, että porsas myöhemmin elämänsä aikana saa napatyrän. Näyttö antibioottien käytöstä tyrien ennaltaehkäisyssä on kuitenkin heikkoa. Napatyrien perinnöllisyydestä on kiistatonta näyttöä, joskin ympäristötekijöillä on iso osuus napatyrien ilmentymisessä. Napatyrien leikkauksiin on sialla kuvattu kaksi tekniikkaa, joita sovelletaan riippuen siitä, onko tyräpussissa kiinnikkeitä tai paiseita. Nivustyriä esiintyy porsailla 0,7-9,1% ja ne huomataan yleensä 8-30 vuorokauden iässä. Suurin osa nivustyräporsaista ovat karjuja, naarailla nivustyrät ovat harvinaisia. Nivustyrän ja piilokiveksisyyden välillä on todettu sialla selkeä geneettinen korrelaatio. On huomattu, että molempien sairauksien taustalla on tuppilisäkkeen sulkeutumishäiriö, jonka on oletettu johtuvan häiriöstä solujen apoptoosimekanismissa. Ihmisellä on todettu, että androgeeneillä ja sympaattisella hermostolla on iso merkitys tuppilisäkkeen sulkeutumisen säätelyssä. Nivustyrät ovat perinnöllisiä ja nykykäsityksen mukaan niiden syntyyn vaikuttaa usea eri kromosomeissa sijaitseva geeni. Nivustyrän korjausleikkaus on otollisinta tehdä ennen kastraatiota 10-20 kiloiselle porsaalle. Napa- ja nivustyrän periytyminen ei ole toisistaan riippuvaista.