Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "sydän"

Sort by: Order: Results:

  • Tuomola, Anneka (2019)
    Canine chronic valvular heart disease (CVHD) is a degenerative disease, primarily affecting the mitral valve apparatus. The disease is common, accounting for about 75% of cardiovascular diseases in the dog. Myxomatous degeneration of the valve causes valvular insufficiency, and regurgitation of blood into the atrium. This is well compensated, often over years, and does not at onset cause outward symptoms in the dog. However, as valvular degeneration continues, and the regurgitant fraction of the total stroke volume grows, a point of decompensation may be reached. In this literature review I discuss the compensatory changes that occur in CVHD, intrinsic and extrinsic, that allow for the maintenance of a satisfactory mean arterial pressure despite the reduction in forward stroke volume, and also, how they eventually fail. Extrinsically, there is activation of the sympathetic nervous system as well as the renin-angiotensin system. A large part of the thesis focuses on the far reaching consequences of circulatory renin-angiotensin activation. The antidiuretic and antinatriuretic effects of angiotensin II and the hormones it activates, namely aldosterone and vasopressin, lead to an increase in blood volume, aiding in blood pressure upkeep. The natriuretic peptide system acts to counterbalance the effects of renin-angiotensin system activation. Intrinsically, the heart compensates by recruitment of the Frank-Starling mechanism, as well as through eccentric hypertrophy. Eccentric hypertrophy involves the cardiac renin-angiotensin system and also bradykinin, with generally opposing effects. In CVHD, congestive heart failure occurs foremost by increase of the regurgitant fraction, that at first leads to atrial enlargement, then to increased atrial pressures, and eventually pulmonary edema. The function of this thesis is twofold. It can act as a reference for the compensatory changes that occur particularly in CVHD. It also attempts to explain general molecular mechanisms of interactions between the hormones and autacoids involved and their receptors. This is a necessary starting point for possible medical modulation of the disease. Also, mechanisms are similar regardless of receptor location, thus the thesis has general applicability, especially with regards to the renin-angiotensin system. The information presented may also benefit the medical community, as humans are afflicted with a very similar disease.
  • Jarva, Kaisu (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)
    Sykevälin vaihtelu on sydämen lyöntien välisen ajan vaihtelua. Elektrokardiografiassa (EKG) se nähdään R-piikkien välien pituuden vaihteluna. Sydämen lyöntitiheyttä, ja siten myös sykevälin vaihtelua, ohjaa sinussolmuke. Sinussolmukkeen toimintaan vaikuttavat sekä parasympaattinen että sympaattinen osa autonomista hermostoa. Parasympaattinen hermosto aiheuttaa pääasiassa korkeataajuista (high frequency, HF) vaihtelua, mutta myös matalataajuista vaihtelua (low frequency, LF). Sympaattinen vaikutus aiheuttaa matalataajuista vaihtelua. Sykevälin vaihtelu on osoittautunut toimivaksi keinoksi tutkia autonomisen hermoston toimintaa, ja sitä on käytetty useissa käyttäytymiseen ja hyvinvointiin liittyvissä tutkimuksissa. Sykevälin vaihtelua voidaan tutkia analysoimalla joko EKG-nauhoitusta tai pelkkien R-piikkien rekisteröintiä. Koska sykevälin vaihtelussa halutaan tutkia sinusrytmin muutoksia, on tärkeää tunnistaa muista syistä johtuvat rytmin muutokset. Hevosilla esiintyy yleisesti sinusrytmistä poikkeavia rytmejä, jotka voivat olla fysiologisia tai patologisia. Fysiologiset rytmimuutokset johtuvat usein voimakkaasta vagaalisesta vaikutuksesta. Fysiologisiin rytmeihin kuuluvat sinus takykardia ja bradykardia, sinus arytmia, sinus-eteiskatkos sekä ensimmäisen ja toisen asteen eteiskammiokatkos. Lisäksi hevosilla esiintyy lisälyöntejä, kammiotakykardiaa ja eteisvärinää, joka on yleisin suorituskykyyn vaikuttava rytmihäiriö. Nämä kaikki voidaan havaita sydämen kuuntelussa havaittavan poikkeavan rytmin lisäksi EKG:n muutoksina. Tutkimusosassa haluttiin selvittää onko merkitystä mitä raja-arvoja käytetään sykevälin vaihtelun matalalle taajuudelle (LF) ja korkealle taajuudelle (HF). Aiemmin hevosten sykevälin vaihteluun liittyvissä tutkimuksissa on käytetty useampia eri raja-arvoja. Tutkimusta varten nauhoitettiin EKG:aa seitsemästä hevosesta. Yhtä nauhoituksista ei voitu käyttää huonon laadun vuoksi, joten tutkittavana oli kuuden hevosen EKG. Jokaisen hevosen EKG:sta valittiin neljästä ensimmäisestä tunnista kustakin 10 minuutin otos. Nämä analysoitiin ohjelmilla RR-Interval & Movement Activation Analysis Software ja Kubios HRV Analysis. Analysoinnissa käytettiin kolmia eri raja-arvoja, joita aiemmissa kirjallisuudesta löytyvissä tutkimuksissa on käytetty. Saatuja tuloksia analysoitiin tilastollisesti. Eri raja-arvoilla saadut tulokset erosivat toisistaan merkitsevästi, eivätkä ne korreloineet keskenään. Tässä tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella on selvästi merkitystä mitä LF:n ja HF:n raja-arvoja sykevälin vaihtelun tutkimisessa käytetään.
  • Lavonen, Emilia (2019)
    Tässä työssä tarkastellaan erityisesti Euraasian ilveksen (Lynx lynx) sydämen anatomiaa ja patologiaa. Tarkoituksena on selvittää,millaisia patologisia muutoksia suomalaisten ilvesten sydämissä on ja verrata muutoksia kesykissaan (Felis catus). Kirjallisuuskatsausosiossa tutustutaan erityisesti kissoilla esiintyviin sydänsairauksiin. Työ sisältää alkuperäistutkimuksen, jossa tutkitaan suomalaisilvesten sydämiä sekä makroskooppisesti että histologisesti. Sveitsissä ilvesten sydämissä on havaittu esiintyvän yleisesti fibroosia ja arterioskleroosia ja yhdellä yksilöllä on todettu synnynnäinen aorttaläpän ahtauma. Myös ruotsalaisilvesten sydämissä on todettu lievää fibroosia ja arterioskleroosia, mutta vähemmän ja lievempänä kuin Sveitsissä. Sveitsiin siirtoistutetut ilvespopulaatiot ovat pieniä ja eristäytyneitä, minkä takia on arveltu,että muutokset voisivat olla seurausta liian kapeasta geeniperimästä. Suomen ilveskanta on elinvoimainen ja kasvanut viime vuosikymmeninä, joten hypoteesina on, ettei suomalaisilvesten sydämistä löydy merkittäviä patologisia muutoksia. Kiinnostuksenkohteena ovat myös kotieläimillä yleiset vasemman kammion rihmat, joita on tutkittu viime aikoina paljon, mutta joiden merkityksestä sydämen toiminnan kannalta ei ole varmuutta. Aineisto koostuu 63:n Suomessa metsästetyn ilveksen sydämestä, jotka on pakastuksen jälkeen sulatettu. Sydämet punnittiin,mitattiin ja kammiot ja eteiset avattiin ja tarkistettiin silmämääräisesti. Vasemman ja oikean kammion seinämästä sekä septumista otettiin kudosleikkeet ja tarvittaessa myös läpistä, jos ne olivat muuttuneen näköisiä. Näytteitä otettiin myös vasemman kammion rihmoista (n = 8). Histologisessa tarkastelussa huomiota kiinnitettiin sydänlihassolujen epäjärjestäytyneisyyteen, hypertrofiaan, tulehdussoluihin, fibroosiin, arterioskleroosiin, degeneraatioon, nekroosiin ja rasvakudosinfiltraatioon. Rihmoista tarkasteltiin, millaisesta kudoksesta ne koostuvat. Fibroosin määrä oli lievästi lisääntynyt 57 prosentissa sydämistä jossakin sydämen osassa. Pelkkää vasenta kammiota tarkasteltaessa fibroosia oli 26 prosentissa sydämistä. Lymfosyyttejä esiintyi lievästi lisääntyneesti 13 prosentissa sydämistä. Merkittäviä keskittymiä ei kuitenkaan havaittu, vaan lymfosyytit esiintyivät pääosin yksittäin. Kahdella yksilöllä todettiin fokaalista sydänlihasnekroosia ja toisella myös rasvakudosnekroosia. Yhdellä ilveksellä nähtiin vasemmassa eteiskammioläpässä endokardoosia muistuttavaa lievää paksuuntumaa ja rappeumaa. Arterioskleroosia ja rasvakudosinfiltraatiota ei todettu yhdelläkään yksilöllä.Vasemman kammion rihmoja esiintyi kaikissa sydämissä. Histologisesti ne koostuivat sydänlihassoluista, joita ympäröi sidekudos. Suomalaisilvesten sydämissä ei todettu merkittäviä patologisia muutoksia. Tulos vastaa hypoteesia, jonka oletuksena oli suomalaisilvesten hyvä terveystilanne. Sveitsiläisilveksiin ja kesykissaan verrattuna suomalaisten ilvesten sydänten muutokset olivat lieviä ja harvinaisia. Tutkimuksen heikkoutena olivat pakastuksen aiheuttamat autolyysimuutokset sekä se, ettei systeemisiä muutoksia ollut mahdollista tarkastella. Haasteena oli myös rajanvedon vaikeus lisääntyneen ja normaalin määrän välille histologisia muutoksia arvioitaessa. Tutkimuksessa saatiin laajalla aineistolla tietoa suomalaisen ilveksen sydänten anatomiasta ja patologisista muutoksista.
  • Lindberg, Henrik (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
    Poikimahalvauksena vakavammassa muodossa ilmenevä hypokalsemia altistaa usealle yleiselle sairaustilalle lypsylehmällä. Suurin yksittäinen hypokalsemialle altistava tekijä on puute magnesiumista, jota tulee olla riittävästi rehussa. Magnesium on edellytys lisäkilpirauhashormonin eritykselle, ja herkistää munuaista ja luustoa reagoimaan lisäkilpirauhashormonin vaikutukselle, minkä seurauksena luustosta vapautuu ja munuaisista takaisinimeytyy enemmän kalsiumia verenkiertoon. Lisäksi munuaiset muodostavat lisäkilpirauhashormonin vaikutuksen seurauksena kalsitriolia, jonka vaikutuksesta ruuansulatuskanavasta imeytyy enemmän kalsiumia. Magnesium on solunsisäinen kivennäisaine, eikä seerumin pitoisuus kerro luotettavasti solunsisäisestä vajeesta, sillä suuri solunsisäinen määrä puskuroi muutokset solunulkoisessa nesteessä. On havaittu, ettei seerumin pitoisuus ole hyvä mittari koko elimistön magnesiumstatuksesta. Puutos havaitaan vasta ääritilanteessa, heikentyneestä maidontuotoksesta, poikimahalvauksista ja muista sairauksista, tai suorittamalla kuormitustesti, joka kertoo paljonko magnesiumia pidätetään elimistön tarpeisiin. Poikimahalvaushoidossa kalsiuminfuusion sydänvaikutukset ovat vakavat. Magnesium suojaa sydäntä estämällä liiallisen kalsiumin kertymistä sydänlihassoluihin, hidastamalla tahdistusta, vähentämällä spontaania depolarisaatiota ja vähentämällä stressin adrenergistä vaikutusta. Se estää sydänlihaksen liiallista supistumista ja sarkoplasmaattisen kalvoston ylitäyttymisen, estäen kalsiumaallot, kammiotakykardiat, sydämen pysähtymisen ja äkkikuoleman. Ainoastaan magnesiumia annostellessa, yli 5-kertaiset pitoisuudet aiheuttavat pääsääntöisesti vakavia neuromuskulaarisia ja kardiovaskulaarisia haittoja. Ainoastaan magnesiumia annostellessa 2-4-kertaisiin pitoisuuksiin liittyy konsensuksena alentuneet jänneheijasteet, ja katsauksesta riippuen lihasheikkoutta, hypotensiota, väsymystä, vähentynyt kohdun tonus, ja ihon punastumista. Kalsiumglukonaatti vastavaikuttaa magnesiumin vaikutuksia, joten kalsiuminfuusion yhteydessä edellä kuvatut magnesiumvaikutukset vähenevät suhteessa kalsiumin pitoisuuteen. Munuaisilla on suuri kyky erittää liiallista magnesiumia, ja seerumin taso on usein jo kahden tunnin kuluessa normalisoitunut. Myös ternimaitoon erittyy merkittävä määrä magnesiumia. Kun otetaan huomioon kalsiuminfuusion voimakkaat kardiovaskulaarivaikutukset ja sydänpysähdyksen riski; ja toisaalta magnesiumin suojaavat vaikutukset, keskeinen rooli kalsiumaineenvaihdunnassa, suuri turvamarginaali ja nopea eritys; on selvää, että magnesiumia tulee annostella kalsiuminfuusion yhteydessä. Solunulkoisen nesteen magnesiumpitoisuuden kaksinkertaistaminen on tässä yhteydessä turvallista. Kliiniset havainnot poikimahalvauslehmästä vastasi pääosin yleistä käsitystä: seerumin kalsium oli alhainen, magnesium oli normaali tai yli viiterajan, sydän- ja pötsiäänet olivat vaimeat, rektaali- ja pintalämpötila olivat alhaisia. Rektaalilämpötilan keskiarvo oli kuitenkin 38,5 astetta. Hoidon seurauksena lehmä tärisi usein, sydän- ja pötsiäänet voimistuivat, rytmihäiriöitä oli vähän tai kohtalaisesti. Korkeamman kuntoluokan lehmä nousi heikommin. Kun arvioi poikimahalvauslehmän solunsisäistä magnesiumstatusta, tulisi mahdollisesti kiinnittää huomiota magnesiumin ja kalsiumin suhteeseen, suhteessa kalsiumpitoisuuteen. Mikäli magnesiumpitoisuuden suhde kalsiumpitoisuuteen ei nouse yhtä suureksi kuin olisi fysiologisesti odotetettavissa kyseisessä kalsiumpitoisuudessa, saattaa se viitata solujensisäiseen magnesiumpuutteeseen. Mahdollisesti suun kautta annetut valmisteet voivat vääristää edellämainittua arviota.