Browsing by Subject "tammat"

Hevosen hedelmällisyyteen vaikuttavat tekijät on laaja kokonaisuus, jonka eri osa-alueet ovat kytkeytyneet toisiinsa tiiviisti. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota yhteen oleellisinta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Hevosen hedelmällisyystulokset sekä niiden tilastointi ovat heikkoja muihin kotieläimiin verrattuna. Hevosten hedelmällisyyttä mitataan usein varsomisprosentin avulla. Varsomisprosentti kuvaa takautuvasti edellisen siitoskauden onnistumista ja siihen vaikuttaa itse hedelmällisyyden lisäksi ilmoitettujen tulosten luotettavuus. Paras hedelmällisyyttä kuvaava mittari hevosilla olisikin tiinehtymisprosentti ensimmäistä astutettua kiimaa kohden, jolloin saadaan arvokasta tietoa siittolatoiminnan tehokkuudesta heti kauden alussa. Ensimmäisen kiiman tiinehtymistuloksiin eivät myöskään vaikuta moneen kiimaan siemennettävät ongelmatammat. Suomalaisten hevosten hedelmällisyystulokset ovat viime vuosina olleet laskusuunnassa toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Hevosten lisääntymistä heikentävät monet tekijät. Hevosjalostus on etenkin Suomessa vielä harrastelijamaista, suurin osa siitostammojen omistajista astuttaa vain yhden tamman vuodessa. Hevoset valitaan jalostukseen kilpailunäyttöjen, rakenteen ja sukupuun perusteella, eikä hedelmällisyyteen kiinnitetä huomiota. Hevosten siitosura alkaa siis yleensä vasta kilpauran jälkeen, jolloin siitoshevoset ovat usein iäkkäitä. Vanheneminen vaikuttaa etenkin tamman hedelmällisyyteen negatiivisesti, suurimpana syynä pidetään vanhojen tammojen korkeaa alkiokuolleisuutta. Tammalla myös aikaisempi lisääntymishistoria, ns. tammatyyppi, on merkittävä tekijä, etenkin tyhjäksi jääneiden ja vanhojen neitseellisten tammojen hedelmällisyys on usein heikentynyt. Hevonen on pitkän päivän kausilisääntyjä. Tammojen kiimat loppuvat syksyllä ja alkavat uudestaan keväällä päivän pidentyessä. Hevosten virallinen syntymäpäivä pohjoisella pallonpuoliskolla on tammikuun ensimmäinen päivä. Tämä on aiheuttanut painetta tuottaa mahdollisimman aikaisin syntyviä varsoja, joiden oletetaan pärjäävän ikäluokkien välisissä kilpailuissa paremmin. Lisääntymiskauden alussa hedelmällisyystulokset ovat kuitenkin heikkoja pitkien ja epämääräisten kiimojen takia, jolloin oikean astutushetken valinta hankaloituu. Tamman ensimmäinen kiima varsomisen jälkeen, niin kutsuttu varsakiima, on ovulatorinen ja hedelmällinen. Tiinehtyvyys ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin muissa kiimoissa ja varsakiimaan astutetuilla tammoilla on myös muita enemmän tiineyden menetyksiä. Ylipäätään tiineyden menetyksiä pidetään yhtenä merkittävimmistä tekijöistä hevosen alhaiseen hedelmällisyyteen. Tammat saavat osallistua kilpailuihin neljän ensimmäisen tiineyskuukauden ajan ja myös oriit saattavat kilpailla aktiivisesti siitoskauden aikana. Aktiivinen kilpaileminen voi kuitenkin heikentää hedelmällisyystuloksia fyysisen rasituksen aiheuttaman stressin ja ruumiinlämmön nousun kautta. Erityisesti siittiötuotanto saattaa merkittävästi häiriintyä, jos kivesten lämpötila kohoaa liian korkeaksi. Siittolatoiminnan tehokkuudella voidaan merkittävästi vaikuttaa hedelmällisyystuloksiin. Oleellisimpia asioita ovat kiimantarkkailu, siemennyksen ajoittaminen ovulaatioon nähden sekä tammojen määrä oria kohden. Optimaalisesti siemennyksiä tulisi olla kiimaa kohden mahdollisimman vähän, jotta vältyttäisiin ylimääräisiltä siemennyskustannuksilta ja toisaalta tamman kohtu ei tällöin turhaan altistu siemennyksen jälkeiselle kohtutulehdukselle. Siitostavalla on myös suuri merkitys, pakastespermalla saavutetaan yleisesti huonompia tiinehtyvyystuloksia etenkin kohtutulehdusherkillä ongelmatammoilla ja vanhoilla neitseellisillä tammoilla. Luonnollisesti siemennesteen käsittelyllä ja säilytyksellä on suuri vaikutus oriin hedelmällisyystuloksiin. Ongelmana kuitenkin on, ettei oriin hedelmällisyyttä voida toistaiseksi luotettavasti arvioida sen tuottaman siemennesteen perusteella. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on pohdittu tärkeimpiä hevosen hedelmällisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Hyvä kokonaiskäsitys tästä laajasta kentästä on oleellista, kun huonoja hedelmällisyystuloksia pyritään parantamaan käytännössä. Siittolatoiminnan tehostamisella onkin mahdollista saavuttaa loistavia tuloksia.

Siemennys aiheuttaa normaaleille tammoille nopeasti ohimenevän fysiologisen tulehdusreaktion. Joillakin tammoilla fysiologinen tulehdusreaktio jää persistoivaksi, itsepintaiseksi. Näillä tammoilla on useimmiten puutteita kohdun mekaanisessa puhdistautumisessa, jolloin kohdunkaulan avautuminen tai kohdun myometriumin supistukset jäävät puutteellisiksi. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä vaikutuksia kohdun tulehdusreaktioon tai tamman tiinehtymiseen on sillä, että kohdunkaulan kautta tapahtuvaa puhdistautumista vaikeutetaan keinotekoisesti. Työn kokeellinen osuus tehtiin Ypäjällä kesällä 2007. Kokeessa käytettiin 29 genitaalisesti normaalia tammaa. Tammat jaettiin neljään ryhmään ja niitä seurattiin viiden kiimakierron ajan. Ensimmäisessä, kolmannessa ja viidennessä kiimassa kultakin tammalta otettiin kohtubiopsia ja kohtutupponäyte. Toinen ja viides kiima olivat käsittelykiimoja. Käsittelyssä A kohdunkaula suljettiin 25 tunnin ajaksi kohtukatetrin avulla. Käsittelyssä B kohdunkaula suljettiin kuudeksi tunniksi, jonka jälkeen kohtunestettä laskettiin ulos ja katetri suljettiin uudelleen 19 tunnin ajaksi. Käsittelyssä C tammat vain siemennettiin ja kohdun annettiin tyhjentyä vapaasti (kontrollikäsittely). 25 tuntia siemennyksestä käsittelyissä A ja B kohtunestettä laskettiin ulos katetrin kautta ja kohtu huuhdeltiin, käsittelyssä C kohtunestettä kerättiin tamponiin ja kohtu huuhdeltiin. Kohtuneste viljeltiin ja siitä laskettiin polymorfonukleaariset leukosyytit. Lisäksi kohtuun kertyvän nesteen määrää seurattiin ultraäänitutkimuksilla. Tutkimus suoritettiin cross-over-kokeena, jossa ryhmät 1 ja 2 sekä 3 ja 4 toimivat toisilleen kontrolleina kiimoissa 2 ja 4. Toisessa kiimassa neutrofiilien konsentraatio oli suurin käsittelyn A (katetri 25 tuntia) saaneiden tammojen kohtunesteissä. Neljännessä kiimassa oli samoin, mutta neutrofiilikonsentraatiot olivat huomattavasti korkeammat kuin toisessa kiimassa. Kohdun nestekertymät olivat toisessa kiimassa suurimmat käsittelyn A (katetri 25 tuntia) saaneilla tammoilla. Näiden tammojen nestekertymät olivat suurimpia myös neljännessä kiimassa kontrollikäsittelyn (käsittely C) jälkeen. Neutrofiilikonsentraatiolla tai kohdun nestekertymillä ei tässä tutkimuksessa havaittu yhteyttä tiinehtymiseen. Kaikkien tammojen yhteenlasketut tiineysprosentit olivat 48 toisessa kiimassa ja 16 neljännessä kiimassa. Tutkimus osoitti, että puutteellisella kohdunkaulan kautta tapahtuvalla puhdistautumisella on suuri vaikutus tulehdusreaktion voimakkuuteen ja kestoon. Lisäksi kokeessa havaittiin, että kaikki kohdunkaulan kautta tapahtuvat käsittelyt vaikuttivat tulehdusreaktioon, eikä kaksi kiimakiertoa riittänyt palauttamaan kohdun toimintaa normaaliksi.

Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoituksena on luoda ohjeita siittolan terveydenhuoltosuunnitelman tekemiseen. Hevostaloudessa terveydenhuolto on hyvin alkeellista verrattuna muihin tuotantoeläimiin kuten siipikarjaan, sikoihin ja nautoihin. Siittoloissa käy vakituisten asukkaiden lisäksi vierailulla runsaasti tarttuville taudeille ja erilaisille stressitekijöille alttiita hevosryhmiä, joten suunnitelmallinen terveydenhuolto olisi tärkeää. Terveydenhuollossa olisi hyvä huomioida hevosten hyvinvointinäkökohdat tavanomaisen tautisuojauksen lisäksi. Huolellinen terveydenhuoltosuunnitelma parantaa työn laatua ja siten saadaan mahdollisesti parempia tiineystuloksia. Tutkielmassa on käsitelty hevosten terveydenhuoltoa siittolan näkökulmasta ja hevosten perusterveydenhuolto on jätetty marginaaliseksi osaksi. Lukijan odotetaan tietävän perusteet siittolan toiminnasta sekä hevosten perusterveydenhuollosta. Tarttuvien ja ympäristöperäisten tautien kohdalla on keskitytty nimenomaan siittolaa uhkaaviin tauteihin. Taudinpurkauksen varalle tehtävän valmiussuunnitelman osiossa on keskitytty keinosiemennystoiminnan riskeihin ja torjuntaan sekä mahdollisen taudinpurkauksen hallintaan ja pysäyttämiseen. Hevosten tulo- ja lähtötarkastukset ovat keskeisessä osassa tautisuojausta, ja tässä osuudessa on keskitytty oriin ja tamman tulotarkastukseen. Laaduntarkkailuosuudessa käydään läpi hevosten elinympäristön riskejä, niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin. Laaduntarkkailuun kuuluu myös siemennystoiminnan ja tiineyden sekä varsomisen ajan tyypilliset riskikohdat ja niiden suunnittelu. Sperman keruu ja sen tutkiminen käydään läpi tässä osuudessa. Tamman alkututkimus ja siemennysten suunnittelu käydään läpi. Sperman käsittelyn ja siemennysten hygieniaan on paneuduttu. Tiineyden ja varsomisen tyypillisimmät ongelmat ja niihin varautuminen on käyty läpi. Hyvinvoinnin ongelmia on useita siittolaympäristössä. Varsinkin oriit elävät hyvin usein ilman sosiaalisia kontakteja, joiden puuttumista on pohdittu. Myös tammojen runsas määrä ja vaihtuvuus luovat haasteita niin tilojen kuin stressinhallinnan kannalta. Myös vieroitusta ja sen haasteita ja ongelmia on käyty läpi.

Ultraäänitutkimus helpottaa suuresti tamman kiimakierron vaiheen ja oikean siemennysajankohdan määrittämistä. Ultraäänitutkimuksessa kiiman aikainen kohdun endometriumin poimujen nesteturvotus eli ödeemi erottuu vähemmän kaikuisena eli lähes mustana ja poimujen kudostiiviit keskustat kaikuisina eli vaihteleva-asteisen valkoisina. Tämän takia kohdun sarvien poikkileikkaus muistuttaa kiiman aikana halkaistua appelsiinia tai kärrynpyörää. Ödeemin määrää kuvataan yleensä asteikolla nollasta kolmeen. Tyypillisesti ödeemi on voimakkaimmillaan 3-4 päivää ennen ovulaatiota. Osalla tammoista ödeemin määrä on vähäinen tai sitä ei ole lainkaan, vaikka tamma on kiimassa. Ödeemin määrä vaihtelee kiiman eri päivinä ja myös kiimasta toiseen. Kohdun ödeemin määrä ei yksinään ole riittävä ominaisuus ovulaation ajankohdan ennustamisessa, mutta yhdessä muiden ominaisuuksien, kuten kiiman ulkoisten merkkien sekä follikkelin koon ja pehmenemisen kanssa siitä on suurta apua oikean siemennysajankohdan löytymisessä. Epänormaaliudet ödeemissä ja sen häviämisessä kiiman loputtua auttavat eläinlääkäriä myös ennustamaan tammojen mahdollisen hoidon tarpeen siemennyksen jälkeen Aikaisemmassa suomalaisessa, pieneen materiaaliin perustuvassa selvityksessä tiineysprosentin havaittiin olevan 27 % alhaisempi tammoilla, joilta ödeemi puuttui verrattuna tammoihin, joilla oli selvä tai voimakas ödeemi siemennyshetkellä. Ödeemi siis mahdollisesti luo kohtuun paremmat olosuhteet siittiöille. Tässä retrospektiivisessä tutkimuksessa tutkittiin ödeemin vaikutusta tiinehtyvyyteen suuremmalla materiaalilla. Tutkimuksessa käytettiin yksityisen siittolan tammakorteista vuosilta 1988-2000 kerättyjä tietoja. Mukaan tutkimukseen otettiin vain paikan päällä olleen orin spermalla tai siirtospermalla siemennettyjen tammojen tietoja. Lähes kolmannes tammoista oli varsallisia ja toinen kolmannes neitseellisiä. Vajaa neljännes tammoista oli varsonut joskus, mutta niitä ei oltu yritetty siementää uudelleen. Edellisellä kaudella tyhjäksi jääneitä oli vajaa kuudennes tammoista. Kiimoja oli mukana yhteensä 737, joista tiineyteen johti 388 (52,6 %). Human chorionic gonadotropin (hCG) -hormonia oli tammalle käytetty 323 kiimassa. Tammojen ikä vaihteli kahdesta vuodesta 24 vuoteen. Keski-ikä oli 12 vuotta. Siemennyshetkellä neljäsosassa (25 %) kiimoja ei ollut yhtään tai hyvin vähän ödeemiä. Selvä tai voimakas ödeemi siemennyshetkellä oli 72 % kiimoista. Erittäin voimakas ödeemi oli vain 3 % kiimoista. Kohdun limakalvon siemennyshetken aikaisella ödeemillä ei ollut vaikutusta tiinehtyvyyteen. Kun ödeemiä ei ollut yhtään tai vain hyvin vähän, tiineysprosentti oli 51 %. Ödeemin ollessa runsaampaa tiineysprosentti oli vain kaksi prosenttiyksikköä suurempi. Kohdun ödeemin ollessa koko kiiman ajan vähäistä tammat tiinehtyivät 18 % huonommin verrattuna tammoihin, joilla ainakin jossain kiiman vaiheessa oli ödeemiä kohdussa. Vanhojen tammojen huonompi tiinehtyvyys tuli tässäkin tutkimuksessa selvästi ilmi: 10 vuotiailla ja sitä nuoremmilla tiineysprosentti oli 58 %, kun taas vanhemmista tammoista tiinehtyi vain 49 %. HCG:n antamisella, tammatyypillä tai spermatyypillä ei ollut vaikutusta tiinehtyvyyteen. Tämän tutkimuksen perusteella on vaikea sanoa mitään siitä luoko ödeemi jotenkin paremmat olosuhteet siittiöille, sillä siemennyshetken ödeemillä ei ollut vaikutusta tiinehtyvyyteen. Tammat kuitenkin tiinehtyivät merkittävästi huonommin kohdun ödeemin ollessa koko kiiman ajan vähäistä verrattuna tammoihin, joilla ainakin jossain kiiman vaiheessa oli ödeemiä kohdussa. Ödeemi ja oikeanlaiset kohdun eritteet saattavat helpottaa siittiöiden kulkeutumista munanjohtimiin ja tukea alkion varhaiskehitystä. Lisätutkimukset ödeemin merkityksestä tammojen tiinehtymisessä ovat tarpeen.

Voimakkaat kiimaoireet saattavat vaikuttaa kilpailevan tamman valmennukseen ja kilpailutuloksiin negatiivisesti. Häiritseviä kiimaoireita ovat mm. keskittymisongelmat, hännän heilutus, ääntely, tottelemattomuus, toistuva virtsaaminen sekä aggressiivisuus ja potkiminen. Kiimankaltaista käyttäytymistä saattaa esiintyä virtsateiden ja sukuelinten infektioissa ja jalkojen tai selän kiputiloissa. Liian voimakkaasta käsittelystä aiheutuva alistuva käyttäytyminen muistuttaa hyvin paljon kiimakäyttäytymistä ja saattaa häiritä kiimojen havaitsemista. Tällä hetkellä häiritsevän kiimakäyttäytymisen vähentämiseen on käytössä seuraavia menetelmiä: hormoniterapiat, yrttejä sisältävät lisäravinteet, nonsteroidaaliset tulehduskipulääkkeet, akupunktio, kohdunsisäiset vieraat esineet (eri materiaaleista valmistetut kuulat tai silmukat), tiinehdyttäminen ja kirurgia. Ihanteellinen menetelmä olisi turvallinen, tehokas, helppokäyttöinen ja hinnaltaan edullinen. Vaikutus tulisi olla myös kumottavissa. Hormoniterapioista vain progesteronia ja altrenogestia voidaan pitää käyttökelpoisina kiimaoireiden estossa tammoilla. Progesteronia voidaan antaa päivittäisinä injektioina tai intravaginaalisen kierukan muodossa. Altrenogestia taas voidaan antaa suun kautta. Kortikosteroideilla voidaan estää kiimaoireiden esiintymistä, mutta niiden pitkäaikaiskäytöllä on yleisesti tunnettuja sivuvaikutuksia. Yrttejä sisältävien lisäravinteiden ja akupunktion tehosta ei ole näyttöä. Ovariektomia on peruuttamaton toimenpide ja kohdunsisäisen kuulan teho on tällä hetkellä vain kohtalainen eikä kuulan vaikutusmekanismeja ole tutkittu. Kokeellisessa osuudessa tutkittiin kohtuun asetettavan halkaisijaltaan 20 mm olevan kevyen muovikuulan vaikutusmekanismeja. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuulan vaikutusta ovulaatioväliin, luteaalivaiheen pituuteen, plasman progesteroni- ja prostaglandiinipitoisuuksiin sekä kohdun kontraktiotiheyteen. Kohdun kontraktioita tutkittiin transrektaalisen ultraäänitutkimuksen videoinnin avulla. Tutkimuksessa oli loppuun asti mukana 24 tammaa. Kolme tammaa suljettiin pois tulosten tarkastelusta, koska yhdellä havaittiin kohdussa nestekeräytymää jo ennen kuulan asettamista ja kahdella muulla kuula poistui kohdusta itsestään pian asettamisen jälkeen. Ovulaatioväli piteni 75 %:lla tammoista ja aiheutui luteaalivaiheen pidentymisestä. Progesteroni-pitoisuudet pysyivät näillä tammoilla kauemmin korkeana ja eikä korkeita, tiheitä prostaglandiinipiikkejä ei esiintynyt toisin kuin kontrolliryhmällä. Kohdun kontraktiotiheyden keskiarvo oli kontrolliryhmässä, jossa ei havaittu pidentyneitä luteaalivaiheita, 1,06 ± 0,23; kuularyhmän tammoilla, joilla luteaalivaihe pidentyi, 1,86±0,53 ja kuularyhmän tammoilla, joilla luteaalivaiheen ei havaittu pidentyneen, 0,77 ± 0,46. Kohdun kontraktiotiheyksissä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä, mutta kuulan havaittiin liikkuvan enemmän tammoilla, joilla havaittiin pidentynyt luteaalivaihe. Kohdun kontraktioiden arvioimista häiritsevät tutkittavana olevan tamman liikkuminen, ympärillä olevien suoliston osien peristaltiikka ja hengitysliikkeet. Suuremmalla otoskoolla olisi saatettu saada aikaan eroja ryhmien välillä. Kohdunsisäistä kuulaa voidaan käyttää kiimaoireiden estossa, mutta kuula toimii vain noin 40–75 %:lla hoidettavista tammoista. Kohdunsisäisen kuulan vaikutusmekanismeja on tutkittu vain vähän. Vaikutusmekanismit tuntemalla voitaisiin kuulan tehoa kiimaoireiden poistamisessa mahdollisesti parantaa.

Doppler-ultraääntä on käytetty paljon lisääntymiselimien tutkimisessa hevosilla ja naudoilla. Doppler-ultraäänellä pystyy tutkimaan kudosten ja elimien verenvirtausta mustavalkokuvaan yhdistettävien värien avulla tai spektritilan avulla. Spektritilassa verisuonesta otetaan tarkasteluun pieni alue, josta saadaan verenvirtausnopeuden kuvaaja tietystä sydämen sykkimissyklistä. Kuvaajasta saadaan mitattua kvantitatiivisia sekä kvalitatiivisia verenvirtausparametrejä. Kohtu ja munasarjat ovat voimakkaasti verisuonitettuja elimiä. Verenvirtaus vaihtelee kohdussa sekä munasarjoissa kiimakierron eri vaiheissa, tiineyden aikana sekä synnytyksen jälkeen. Kohdun ja munasarjojen patologiset tilat vaikuttavat niiden perfuusioon. Doppler-ultraäänen avulla on pystytty kuvantamaan väritilan, voimaväritilan sekä spektritilan avulla lisääntymiselimien verenvirtausta. Tässä työssä on keskitytty pääasiassa tamman lisääntymiselimistä löydettyihin tutkimuksiin, mutta lisätietoa on haettu naudoilla tehdyistä tutkimuksista. Kohdun verenvirtaus vaihtelee hyvin vähän kiimakierron aikana. Tiineellä tammalla kohdun verenvirtaus lisääntyy tiineyden edetessä. Kohdun patologiset tilat tiineyden aikana, kuten endometriitti ja plasentiitti, vaikuttavat kohdun verenvirtaukseen. Kohtalaisten ja voimakkaiden endometriittimuutosten yhteydessä verenvirtauksen resistanssi vaihtelee ja lievien endometriittimuutosten yhteydessä se pysyy kohtuullisen tasaisena. Plasentiitin puhkeamista ja mahdollista abortointia voidaan ennustaa verenvirtaustilavuutta sekä resistanssia mittaamalla. Varsomisen jälkeen tamman kohdun verenvirtaus palautuu ennen ensimmäistä ovulaatiota samalle tasolle kuin kiimakierron ja alkutiineyden aikaan. Vastaavasti naudalla on huomattu voimakkaimman verenvirtauksen laskun tapahtuvan viikon aikana poikimisesta ja jatkuvan siihen saakka, kunnes kohdun involuutio on täydellinen. Naudalla on huomattu kohdun verenvirtauksen jälkeisten jäämisen ja metriitin jälkeen jäävän korkeammaksi verrattuna terveisiin nautoihin. Naudalla on huomattu, että kohdun verenkierron palautumisella involuution aikana on merkitystä niiden hedelmällisyyteen. Ovuloituva ja surkastuva follikkeli voidaan erottaa mittaamalla niiden verenvirtausta. Ovuloituvassa follikkelissa verenvirtaus lisääntyy ja surkastuvassa vähentyy kaksi päivää ennen ovulaatiota. Ovuloituvan follikkelin verenvirtaus on suurempi niillä tammoilla ja lehmillä, jotka tiinehtyvät. Ovulaation induktion on havaittu heikentävän tulevan keltarauhasen verenvirtausta. Keltarauhasen verenvirtaus on luotettava mittari keltrauhasen toiminnallisuuteen. Naudoilla on huomattu, että verenvirtaus on luotettavampi toiminnallisuuden mittari kuin keltrauhasen koon mittaaminen. Doppler-ultraäänellä voidaan havaita munasarjan epänormaali toiminta kuten hemorragiset anovulatoriset follikkelit sekä väliseinällisten follikkeleiden ovulaatio sekä kaksoisovulaatiot. Verenvirtauksen tutkiminen kohdussa ja munasarjoissa antaa lisäinformaatiota elimien toiminnasta. Doppler-ultraäänen avulla pystytään ennakoimaan lisääntymiselimien toimintaa paremmin. Kohdun ja munasarjojen verenvirtauksen tutkimisen avulla voidaan ajoittaa hoitotoimenpiteet sekä kartoittaa niiden tarve paremmin.