Browsing by Subject "tarttuvat eläintaudit"

Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus naudan virusripulista (bovine viral diarrhea, BVD) ja sen kontrollista Euroopassa. Tutkielmassa perehdytään taudin moninaiseen taudinkuvaan, aiheuttajavirukseen ja viruksen leviämiseen sekä siihen, millaisilla keinoilla Euroopan maat ovat tautia pyrkineet vastustamaan. Naudan virusripuli on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimpiä nautojen sairauksia. Taudin aiheuttaa pestiviruksiin kuuluva naudan virusripulivirus. Tyypillisesti tauti on piilevä eikä sitä välttämättä havaita karjassa, mutta toisaalta viruksella on myös kuolemaan johtavia muotoja. Viruksen leviämisen ja säilymisen kannalta tärkeässä roolissa ovat viruserittäjät, joita syntyy, kun sikiö saa tartunnan ennen sen immuunijärjestelmän kehittymistä. Viruserittäjä erittää virusta koko elämänsä ajan, siinä missä akuutisti sairastunut nauta erittää virusta korkeintaan joitain viikkoja. BVD-virus leviää suorassa eläinkontaktissa, eritteiden välityksellä sekä epäsuorasti esimerkiksi saastuneiden hoitotarvikkeiden ja karsinoiden välityksellä sekä siemennesteen välityksellä keinosiemennystoiminnassa. Kontrolli- ja juurimisohjelmien suunnittelu vaatii tietämystä alueen tautitilanteesta. BVD:n vastustus voidaan jakaa karkeasti kahdentyyppisiin vastustusohjelmiin: rokotteiden avulla ja ilman rokotteita toteutettaviin. Korkean vallitsevuuden alueilla rokotteilla voidaan vähentää taudin aiheuttamia haittoja, mutta täydellistä vapautta taudista ei voida saavuttaa alueella, jossa rokottaminen on sallittua. Rokottamisesta saadaan suurin hyöty silloin, kun se kohdistetaan estämään viruserittäjien syntyminen. Kuitenkin myös rokotettujen nautojen on todettu synnyttävän viruserittäjiä. Pohjoismaissa kehitettiin 1990-luvulla ns. pohjoismainen juurimismalli. Siinä pääpaino oli viruserittäjien tunnistamisessa ja poistamisessa karjasta sekä tautia kantavien karjojen eläinliikenteen rajoittamisessa. Rokottaminen on pohjoismaisessa mallissa kielletty. Mallilla saavutettiin erinomaisia tuloksia Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa, ja sen jälkeen muuallakin Euroopassa on motivoiduttu pyrkimään BVD-vapauteen. Euroopan maista Itävalta ja Sveitsi ovat noudattaneet pohjoismaista mallia vastaavaa juurimissuunnitelmaa, ja molemmat näistä maista ovatkin tänä päivänä BVD-vapaita. Lisäksi Saksassa, Skotlannissa, Irlannissa ja Belgiassa on aloitettu taudin vastustaminen maanlaajuisella pakollisella valvontaohjelmalla. Joissain Euroopan maissa on käytössä vapaaehtoisia tai alueellisia kontrolliohjelmia. BVD:n vastustaminen näyttäisi olevan kannattavaa sekä taloudellisesti että eläinten hyvinvoinnin kannalta. Euroopasta puuttuu kuitenkin koko Euroopan laajuinen yhtenäinen vastustamisohjelma. Eläinten ja esimerkiksi sperman ja alkioiden liikkuminen maasta toiseen lisää riskiä taudin leviämiselle, minkä vuoksi yhtenäiset ohjeet vastustamiseen voisivat estää taudin leviämistä merkittävästi. Suomi on ollut vapaa taudista vuoden 2010 jälkeen. Suomessa eläinten vähäinen liikkuvuus maan rajojen yli vähentää taudin tulon todennäköisyyttä, mutta tuontisperma on mahdollinen reitti taudin maahantulolle. Hyvät hygieniakäytännöt tiloilla vähentävät sekä BVD:n että muiden tautien leviämistä, minkä vuoksi niistä on syytä pitää kiinni.