Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "tautien vastustus"

Sort by: Order: Results:

  • Naudan virusripuli ja sen kontrolli Euroopassa 
    Harrinkoski, Henna (2020)
    Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus naudan virusripulista (bovine viral diarrhea, BVD) ja sen kontrollista Euroopassa. Tutkielmassa perehdytään taudin moninaiseen taudinkuvaan, aiheuttajavirukseen ja viruksen leviämiseen sekä siihen, millaisilla keinoilla Euroopan maat ovat tautia pyrkineet vastustamaan. Naudan virusripuli on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimpiä nautojen sairauksia. Taudin aiheuttaa pestiviruksiin kuuluva naudan virusripulivirus. Tyypillisesti tauti on piilevä eikä sitä välttämättä havaita karjassa, mutta toisaalta viruksella on myös kuolemaan johtavia muotoja. Viruksen leviämisen ja säilymisen kannalta tärkeässä roolissa ovat viruserittäjät, joita syntyy, kun sikiö saa tartunnan ennen sen immuunijärjestelmän kehittymistä. Viruserittäjä erittää virusta koko elämänsä ajan, siinä missä akuutisti sairastunut nauta erittää virusta korkeintaan joitain viikkoja. BVD-virus leviää suorassa eläinkontaktissa, eritteiden välityksellä sekä epäsuorasti esimerkiksi saastuneiden hoitotarvikkeiden ja karsinoiden välityksellä sekä siemennesteen välityksellä keinosiemennystoiminnassa. Kontrolli- ja juurimisohjelmien suunnittelu vaatii tietämystä alueen tautitilanteesta. BVD:n vastustus voidaan jakaa karkeasti kahdentyyppisiin vastustusohjelmiin: rokotteiden avulla ja ilman rokotteita toteutettaviin. Korkean vallitsevuuden alueilla rokotteilla voidaan vähentää taudin aiheuttamia haittoja, mutta täydellistä vapautta taudista ei voida saavuttaa alueella, jossa rokottaminen on sallittua. Rokottamisesta saadaan suurin hyöty silloin, kun se kohdistetaan estämään viruserittäjien syntyminen. Kuitenkin myös rokotettujen nautojen on todettu synnyttävän viruserittäjiä. Pohjoismaissa kehitettiin 1990-luvulla ns. pohjoismainen juurimismalli. Siinä pääpaino oli viruserittäjien tunnistamisessa ja poistamisessa karjasta sekä tautia kantavien karjojen eläinliikenteen rajoittamisessa. Rokottaminen on pohjoismaisessa mallissa kielletty. Mallilla saavutettiin erinomaisia tuloksia Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa, ja sen jälkeen muuallakin Euroopassa on motivoiduttu pyrkimään BVD-vapauteen. Euroopan maista Itävalta ja Sveitsi ovat noudattaneet pohjoismaista mallia vastaavaa juurimissuunnitelmaa, ja molemmat näistä maista ovatkin tänä päivänä BVD-vapaita. Lisäksi Saksassa, Skotlannissa, Irlannissa ja Belgiassa on aloitettu taudin vastustaminen maanlaajuisella pakollisella valvontaohjelmalla. Joissain Euroopan maissa on käytössä vapaaehtoisia tai alueellisia kontrolliohjelmia. BVD:n vastustaminen näyttäisi olevan kannattavaa sekä taloudellisesti että eläinten hyvinvoinnin kannalta. Euroopasta puuttuu kuitenkin koko Euroopan laajuinen yhtenäinen vastustamisohjelma. Eläinten ja esimerkiksi sperman ja alkioiden liikkuminen maasta toiseen lisää riskiä taudin leviämiselle, minkä vuoksi yhtenäiset ohjeet vastustamiseen voisivat estää taudin leviämistä merkittävästi. Suomi on ollut vapaa taudista vuoden 2010 jälkeen. Suomessa eläinten vähäinen liikkuvuus maan rajojen yli vähentää taudin tulon todennäköisyyttä, mutta tuontisperma on mahdollinen reitti taudin maahantulolle. Hyvät hygieniakäytännöt tiloilla vähentävät sekä BVD:n että muiden tautien leviämistä, minkä vuoksi niistä on syytä pitää kiinni.
  • Penikkataudin epidemiologia ja vastustus sekä penikkatautivasta-aineet suomalaisissa ja Suomeen tuoduissa koirissa vuonna 2018 
    Marjoniemi, Jasmine (2021)
    Penikkatauti on morbilliviruksiin kuuluvan penikkatautiviruksen (engl. canine distemper virus, CDV) aiheuttama herkästi tarttuva maailmanlaajuisesti tavattava tauti. Koira on taudin pääreservuaari, mutta koiran lisäksi virus infektoi laajalti myös muita lajeja erityisesti petoeläinten lahkossa. Penikkatautia tavataan tavallisimmin 3–6 kuukauden ikäisillä pennuilla, mutta myös aikuisilla yksilöillä. Koiralle tauti voi olla erittäin tappava, ja sen aiheuttama kuolleisuus koirilla on infektiotaudeista maailman toiseksi suurin heti rabieksen jälkeen. Penikkataudin vastustamisessa tärkeintä on populaation riittävä rokottaminen ja laumaimmuniteetin saavuttaminen. Viimeisin koirien penikkatautiepidemia Suomessa on ollut 1990-luvun puolivälissä, jolloin pääsyynä epidemian puhkeamiselle olivat populaation riittämätön rokottaminen sekä markkinoita hallinnut heikkotehoinen rokote. Nykyään penikkatautia tavataan Suomessa harvoin, pääasiassa tapaukset ovat olleet tuontikoiriin liittyviä yksittäisiä tapauksia. Viimeisin kattava tutkimus suomalaisten koirien penikkatautivasta-aineista on toteutettu noin kaksikymmentä vuotta sitten. Populaation koon, tuontikoirien määrän ja eläinliikenteen kasvamisen myötä huoli ja kiinnostus Suomen tautitilanteesta on kuitenkin lisääntynyt monien patogeenien osalta. Tämän työn kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on luoda lukijalle kuva penikkataudista taudinaiheuttajana, kertoa sen aiheuttamasta kliinisestä sairaudesta sekä kuvailla taudin epidemiologiaa, vastustusta ja esiintymistä. Tutkimusosuuden tarkoituksena oli tutkia sekä suomalaisten että ulkomailta tuotujen koirien seerumien penikkatautivasta-ainepitoisuuksia ja täten selvittää vasta-aineettomien koirien määrä molemmissa ryhmissä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että molemmista ryhmistä löytyy vasta-aineettomia yksilöitä, mutta Suomessa syntyneiden ja eläneiden ryhmästä vähemmän kuin Suomeen tuotujen koirien ryhmästä. Tutkimusosuudessa tutkittiin Suomessa syntyneiden ja eläneiden koirien (n=36) sekä Romaniasta ja Venäjältä Suomeen tuotujen koirien (n=36) penikkatautivasta-aineita. Tutkittavat näytteet olivat satunnaisesti valittuja Eviraan (nykyiseen Ruokavirastoon) vuoden 2018 tammi-maaliskuussa saapuneita koirien seeruminäytteitä. Laboratorio-osuus suoritettiin kesällä 2018 Eviran virologian osaston laboratoriotiloissa. Menetelmänä käytettiin seerumineutralisaatiotestiä. Tulosten taulukointiin ja vasta-aineettomien koirien määrää kuvaavan pylväsdiagrammin tekoon käytettiin Microsoft Excel©-ohjelmaa. Ryhmien välisen eron tilastollinen merkitsevyys laskettiin z-testillä Epitools-sivustolla. Samalla sivustolla laskettiin myös luottamusvälit. Tuloksissa tuontikoirien ryhmässä 11 (31 %) koiralla ei ollut havaittavia vasta-aineita, kun taas Suomessa syntyneillä ja eläneillä koirilla vastaava luku oli 5 (14 %). Ryhmien välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,084). Pienestä otoskoosta huolimatta tulokset kuitenkin herättävät ajatuksia siitä, onko maassamme riittävä rokotekattavuus ehkäisemään myös jatkossa mahdolliset penikkatautiepidemiat. Toistaiseksi yksittäiset tautitapaukset eivät ole kyenneet levittämään tautia Suomessa. Riittämätön laumaimmuniteettitaso yhdistettynä matkustamiseen sekä koirien tuomiseen maista, joissa penikkatauti ei ole hallinnassa, voi kuitenkin luoda riskin taudin leviämiselle myös Suomessa. Tutkimuksemme tulokset voisivat rohkaista tekemään kattavampaa tutkimusta penikkatautivasta-aineista suomalaisissa ja Suomeen tuotavissa koirissa.

Yhteystiedot

HELSINGIN YLIOPISTO