Browsing by Subject "tiineys"

Sioilla imetys ja negatiivinen energiatase estävät kiiman ilmenemisen imetyksen aikana. Emakolle voidaan saada aikaan kiima imetyksen aikana keskeytetyn imetyksen avulla. Tällöin emakko vieroitetaan porsaistaan osaksi aikaa vuorokaudesta noin viikon ajaksi. Tiineytyksen jälkeen emakko voi jatkaa porsaiden imetystä. Porsaiden on havaittu tutkimuksissa hyötyvän asteittaisesta vieroituksesta ja myöhemmästä vieroitusiästä paremman syönnin, kasvun ja suoliston terveyden muodossa. Keskeytetyn imetyksen vaikutuksista emakon hedelmällisyyteen kaivataan lisätietoa, sillä aiemmat tulokset ovat olleet vaihtelevia. Tämän työn tutkimusosiossa kuvataan neljä viikkoa porsimisen jälkeen aloitetun keskeytetyn imetyksen, ja neljä viikkoa sen jälkeen jatkuneen ryhmäimetyksen vaikutuksia emakoiden hedelmällisyyteen. Tavoitteena on selvittää eroja hedelmällisyyden tunnusluvuissa (kiiman ilmeneminen, tiinehtymis- ja porsimisaste, sekä tuleva pahnuekoko) emakoiden välillä eri porsimiskerran, imetysajan pituuden tai kuntoluokan mukaan. Lisäksi tavoitteena on tutkia follikkelikasvua ja emakoiden kokemaa stressiä keskeytetyn imetyksen aikana. Tutkimuspopulaation koko oli 23 emakkoa, jotka porsivat vapaaporsituksessa 3–5 emakon ryhmäimetysosastolla vuosien 2017–2018 aikana. Yhteensä porsimisia kertyi 33. Neljä viikkoa porsimisen jälkeen aloitettiin viikon kestävä keskeytetty imetys, jonka aikana emakoiden munasarjojen follikkelikasvua mitattiin ultraäänitutkimuksin. Lisäksi emakoilta kerättiin sylkinäytteitä kortisolin määritystä varten ja verinäytteitä progesteronin määritystä varten. Emakot punnittiin, ja selkärasvan paksuus mitattiin ultraäänimenetelmällä noin viikkoa ennen porsimista sekä keskeytetyn imetyksen aloituspäivänä. Neljän viikon kuluttua tiineytyksestä emakoille tehtiin tiineystarkastus. Porsaiden synnyttyä kerättiin tiedot pahnuekoosta. Ensikot ilmensivät kiiman heikommin (57 %) vanhempiin emakoihin nähden (92 %) (p-arvo 0,021). Ensikot myös menettivät merkitsevästi enemmän selkärasvan paksuuttaan (-33 %) emakoihin nähden (-15 %) (p-arvo 0,01). Tiinehtymisaste oli keskimäärin 79 % (ei merkitsevää eroa porsimakertojen välillä). Imetyskauden pituus keskeytetyn imetyksen alkaessa vaikutti merkitsevästi tiinehtyvyyteen (<28 vrk 40 %, >28 vrk 87 %) (p-arvo 0,02). Vanhojen emakoiden (porsimakerta 5–7) porsimisaste oli heikompi (46 %) muihin nähden (88 %) (p-arvo 0,03). Keskeytetyllä imetyksellä saavutettiin onnistunut follikkelikasvu ovulatoriseen kokoon (keskiarvo 6,51 mm). Emakoiden syljen kortisolipitoisuuden havaittiin kasvavan iltapäivää kohden keskeytetyn imetyksen 1., 5. ja 7. päivänä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että neljän viikon imetyksen jälkeen aloitettu keskeytetty imetys mahdollistaa emakoiden tiineytyksen imetyksen aikana. Tiineytyksen jälkeen emakko voi jatkaa imetystä, ja näin porsaat voidaan vieroittaa vanhempina. Nuori ikä (ensikko), voimakas laihtuminen ja lyhyt imetyskausi keskeytetyn imetyksen alkaessa voivat johtaa heikompiin hedelmällisyystuloksiin. Keskeytetty imetys saattaa aiheuttaa emakoille stressiä, mikä voi heikentää hedelmällisyyttä.

Ultraäänitutkimus helpottaa suuresti tamman kiimakierron vaiheen ja oikean siemennysajankohdan määrittämistä. Ultraäänitutkimuksessa kiiman aikainen kohdun endometriumin poimujen nesteturvotus eli ödeemi erottuu vähemmän kaikuisena eli lähes mustana ja poimujen kudostiiviit keskustat kaikuisina eli vaihteleva-asteisen valkoisina. Tämän takia kohdun sarvien poikkileikkaus muistuttaa kiiman aikana halkaistua appelsiinia tai kärrynpyörää. Ödeemin määrää kuvataan yleensä asteikolla nollasta kolmeen. Tyypillisesti ödeemi on voimakkaimmillaan 3-4 päivää ennen ovulaatiota. Osalla tammoista ödeemin määrä on vähäinen tai sitä ei ole lainkaan, vaikka tamma on kiimassa. Ödeemin määrä vaihtelee kiiman eri päivinä ja myös kiimasta toiseen. Kohdun ödeemin määrä ei yksinään ole riittävä ominaisuus ovulaation ajankohdan ennustamisessa, mutta yhdessä muiden ominaisuuksien, kuten kiiman ulkoisten merkkien sekä follikkelin koon ja pehmenemisen kanssa siitä on suurta apua oikean siemennysajankohdan löytymisessä. Epänormaaliudet ödeemissä ja sen häviämisessä kiiman loputtua auttavat eläinlääkäriä myös ennustamaan tammojen mahdollisen hoidon tarpeen siemennyksen jälkeen Aikaisemmassa suomalaisessa, pieneen materiaaliin perustuvassa selvityksessä tiineysprosentin havaittiin olevan 27 % alhaisempi tammoilla, joilta ödeemi puuttui verrattuna tammoihin, joilla oli selvä tai voimakas ödeemi siemennyshetkellä. Ödeemi siis mahdollisesti luo kohtuun paremmat olosuhteet siittiöille. Tässä retrospektiivisessä tutkimuksessa tutkittiin ödeemin vaikutusta tiinehtyvyyteen suuremmalla materiaalilla. Tutkimuksessa käytettiin yksityisen siittolan tammakorteista vuosilta 1988-2000 kerättyjä tietoja. Mukaan tutkimukseen otettiin vain paikan päällä olleen orin spermalla tai siirtospermalla siemennettyjen tammojen tietoja. Lähes kolmannes tammoista oli varsallisia ja toinen kolmannes neitseellisiä. Vajaa neljännes tammoista oli varsonut joskus, mutta niitä ei oltu yritetty siementää uudelleen. Edellisellä kaudella tyhjäksi jääneitä oli vajaa kuudennes tammoista. Kiimoja oli mukana yhteensä 737, joista tiineyteen johti 388 (52,6 %). Human chorionic gonadotropin (hCG) -hormonia oli tammalle käytetty 323 kiimassa. Tammojen ikä vaihteli kahdesta vuodesta 24 vuoteen. Keski-ikä oli 12 vuotta. Siemennyshetkellä neljäsosassa (25 %) kiimoja ei ollut yhtään tai hyvin vähän ödeemiä. Selvä tai voimakas ödeemi siemennyshetkellä oli 72 % kiimoista. Erittäin voimakas ödeemi oli vain 3 % kiimoista. Kohdun limakalvon siemennyshetken aikaisella ödeemillä ei ollut vaikutusta tiinehtyvyyteen. Kun ödeemiä ei ollut yhtään tai vain hyvin vähän, tiineysprosentti oli 51 %. Ödeemin ollessa runsaampaa tiineysprosentti oli vain kaksi prosenttiyksikköä suurempi. Kohdun ödeemin ollessa koko kiiman ajan vähäistä tammat tiinehtyivät 18 % huonommin verrattuna tammoihin, joilla ainakin jossain kiiman vaiheessa oli ödeemiä kohdussa. Vanhojen tammojen huonompi tiinehtyvyys tuli tässäkin tutkimuksessa selvästi ilmi: 10 vuotiailla ja sitä nuoremmilla tiineysprosentti oli 58 %, kun taas vanhemmista tammoista tiinehtyi vain 49 %. HCG:n antamisella, tammatyypillä tai spermatyypillä ei ollut vaikutusta tiinehtyvyyteen. Tämän tutkimuksen perusteella on vaikea sanoa mitään siitä luoko ödeemi jotenkin paremmat olosuhteet siittiöille, sillä siemennyshetken ödeemillä ei ollut vaikutusta tiinehtyvyyteen. Tammat kuitenkin tiinehtyivät merkittävästi huonommin kohdun ödeemin ollessa koko kiiman ajan vähäistä verrattuna tammoihin, joilla ainakin jossain kiiman vaiheessa oli ödeemiä kohdussa. Ödeemi ja oikeanlaiset kohdun eritteet saattavat helpottaa siittiöiden kulkeutumista munanjohtimiin ja tukea alkion varhaiskehitystä. Lisätutkimukset ödeemin merkityksestä tammojen tiinehtymisessä ovat tarpeen.

Doppler-ultraääntä on käytetty paljon lisääntymiselimien tutkimisessa hevosilla ja naudoilla. Doppler-ultraäänellä pystyy tutkimaan kudosten ja elimien verenvirtausta mustavalkokuvaan yhdistettävien värien avulla tai spektritilan avulla. Spektritilassa verisuonesta otetaan tarkasteluun pieni alue, josta saadaan verenvirtausnopeuden kuvaaja tietystä sydämen sykkimissyklistä. Kuvaajasta saadaan mitattua kvantitatiivisia sekä kvalitatiivisia verenvirtausparametrejä. Kohtu ja munasarjat ovat voimakkaasti verisuonitettuja elimiä. Verenvirtaus vaihtelee kohdussa sekä munasarjoissa kiimakierron eri vaiheissa, tiineyden aikana sekä synnytyksen jälkeen. Kohdun ja munasarjojen patologiset tilat vaikuttavat niiden perfuusioon. Doppler-ultraäänen avulla on pystytty kuvantamaan väritilan, voimaväritilan sekä spektritilan avulla lisääntymiselimien verenvirtausta. Tässä työssä on keskitytty pääasiassa tamman lisääntymiselimistä löydettyihin tutkimuksiin, mutta lisätietoa on haettu naudoilla tehdyistä tutkimuksista. Kohdun verenvirtaus vaihtelee hyvin vähän kiimakierron aikana. Tiineellä tammalla kohdun verenvirtaus lisääntyy tiineyden edetessä. Kohdun patologiset tilat tiineyden aikana, kuten endometriitti ja plasentiitti, vaikuttavat kohdun verenvirtaukseen. Kohtalaisten ja voimakkaiden endometriittimuutosten yhteydessä verenvirtauksen resistanssi vaihtelee ja lievien endometriittimuutosten yhteydessä se pysyy kohtuullisen tasaisena. Plasentiitin puhkeamista ja mahdollista abortointia voidaan ennustaa verenvirtaustilavuutta sekä resistanssia mittaamalla. Varsomisen jälkeen tamman kohdun verenvirtaus palautuu ennen ensimmäistä ovulaatiota samalle tasolle kuin kiimakierron ja alkutiineyden aikaan. Vastaavasti naudalla on huomattu voimakkaimman verenvirtauksen laskun tapahtuvan viikon aikana poikimisesta ja jatkuvan siihen saakka, kunnes kohdun involuutio on täydellinen. Naudalla on huomattu kohdun verenvirtauksen jälkeisten jäämisen ja metriitin jälkeen jäävän korkeammaksi verrattuna terveisiin nautoihin. Naudalla on huomattu, että kohdun verenkierron palautumisella involuution aikana on merkitystä niiden hedelmällisyyteen. Ovuloituva ja surkastuva follikkeli voidaan erottaa mittaamalla niiden verenvirtausta. Ovuloituvassa follikkelissa verenvirtaus lisääntyy ja surkastuvassa vähentyy kaksi päivää ennen ovulaatiota. Ovuloituvan follikkelin verenvirtaus on suurempi niillä tammoilla ja lehmillä, jotka tiinehtyvät. Ovulaation induktion on havaittu heikentävän tulevan keltarauhasen verenvirtausta. Keltarauhasen verenvirtaus on luotettava mittari keltrauhasen toiminnallisuuteen. Naudoilla on huomattu, että verenvirtaus on luotettavampi toiminnallisuuden mittari kuin keltrauhasen koon mittaaminen. Doppler-ultraäänellä voidaan havaita munasarjan epänormaali toiminta kuten hemorragiset anovulatoriset follikkelit sekä väliseinällisten follikkeleiden ovulaatio sekä kaksoisovulaatiot. Verenvirtauksen tutkiminen kohdussa ja munasarjoissa antaa lisäinformaatiota elimien toiminnasta. Doppler-ultraäänen avulla pystytään ennakoimaan lisääntymiselimien toimintaa paremmin. Kohdun ja munasarjojen verenvirtauksen tutkimisen avulla voidaan ajoittaa hoitotoimenpiteet sekä kartoittaa niiden tarve paremmin.