Browsing by Subject "trikinelloosi"

Vuosina 1975–2005 Euroopassa raportoitiin yhteensä 3 334 hevosenlihavälitteistä ihmisten trikinelloositapausta 15:ssa epidemiassa. Määrä on 96,8 % kaikista Euroopassa vuosina 1975–2014 raportoiduista ihmisten trikinelloositapauksista. Ihmisillä Trichinella-sukuun kuuluvan sukkulamadon aiheuttama trikinelloosi muistuttaa lievimmillään influenssaa ja on vakavimmillaan kuolemaan johtava sairaus. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli kuvata ihmisten hevosenlihavälitteisen trikinelloosin esiintyvyyteen vaikuttaneita tekijöitä, koota tietoa Euroopassa raportoiduista hevosenlihavälitteisistä trikinelloosiepidemioista ja selvittää, miksi epidemioita ilmeni juuri vuosina 1975–2005. Aihe rajattiin koskemaan EU:ssa raportoituja epidemioita jäsenmaiden yhtenäisen lainsäädännön vuoksi. Epidemiat aiheuttaneista hevosista 11/15 oli lähtöisin Itä-Euroopasta ja ne teurastettiin Ranskassa tai Italiassa. Kaikki epidemiat puhkesivat Ranskassa tai Italiassa, joissa ruokakulttuuriin kuuluvat tartarpihvi ja raaka hevosenjauheliha. Yhden hevosten infektioreittihypoteesin mukaan hevosille syötetään laittomasti eläinperäisiä tuotteita lihotustarkoituksessa. Eräässä tutkimuksessa hevosten ruokkimisen lihalla todettiin olevan yleinen tapa Serbiassa ja 31 % hevosista (n=219) söi lihaa mielellään. Toisen hypoteesin mukaan hevoset saavat tartunnan rehun sekaan vahingossa joutuneiden jyrsijöiden välityksellä. Ensimmäisen epidemian puhjetessa hevosenlihalle ei tehty Euroopan alueella rutiininomaista trikinellatarkastusta. Tutkimusten myötä havaittiin, että trikinellan osoittaminen hevosenlihasta ei noudata samoja lainalaisuuksia kuin trikinellan osoittaminen sianlihasta. Epidemioiden ilmetessä toistuvasti hevosenlihalle suoritettava trikinellatarkastus ja siihen liittyvä lainsäädäntö kehittyivät nykyiseen muotoonsa. Tärkeimmät epidemioiden syntyyn vaikuttaneet tekijät olivat hevosten infektoituminen trikinellalla, ihmisten raakaa tai heikosti kypsennettyä hevosenlihaa suosivat ruokakulttuuriset tavat, hevosenlihalle validoitujen riittävän sensitiivisten trikinellojen osoittamismenetelmien puuttuminen, lihantarkastusta ja hevosten jäljitettävyyttä koskevat lainsäädännön puutteet sekä valvonnassa tapahtuneet inhimilliset virheet. Kasvinsyöjäksi luokitellun eläimen tunnistaminen tartuntalähteeksi loistaudille, jonka tiedetään tarttuvan vain lihansyönnin välityksellä, vaati aikaa. Epidemioiden syntyyn ovat voineet vaikuttaa myös sittemmin vääräksi osoitetut väitteet. Esimerkiksi nykyään tiedetään, että pakastus tai säilöntä eivät tuhoa trikinelloja lihasta luotettavasti. Lähteissä ei tullut esille selkeää syy-seuraussuhdetta sille, miksi ensimmäinen epidemia tapahtui vuonna 1975 ja viimeinen vuonna 2005. Ajallisesti epidemioiden hiipumiseen liittyviä tapahtumia ovat Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n perustaminen, eräiden lihantarkastusta ja elintarvikevalvontaa koskevien EU-säädösten voimaantulo sekä useiden Itä-Euroopan maiden liittyminen Euroopan unioniin. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista selvittää hevosten rehujen todellinen infektiokuorma. Trikinellavalvonnan kustannukset suhteessa trikinellojen aiheuttamaan tautitaakkaan ovat herättäneet keskustelua ja trikinellavalvonnan keventäminen on nostettu esille. Markkinoille saatetaan tulevaisuudessa tuottaa kahta eri tavoin valvottua lihaa: trikinellatarkastettua niille, jotka syövät lihan kypsentämättömänä, ja tarkastamatonta niille, jotka kypsentävät lihan ennen syömistä.

Trikinellatartunta lihasioilla oli erittäin harvinainen Suomessa 1980-luvulle asti. 1980-luvun alkuvuosina teurastamoissa todettujen trikinellapositiivisten sikojen määrä alkoi nousta. Sikaloiden trikinellatartunnat olivat sporadisia. Tilat sijaitsevat kaukana toisistaan ja tartuntojen esiintymisalue on hajanainen. Trikinellapositiivisia sikoja löydetään yleensä yhdeltä tilalta vain yksittäisiä kappaleita ajoittain. Todennäköistä onkin, etteivät siat olekaan trikinelloosin reservuaari, vaan reservuaarina toimivatkin villieläimet. Suomessa on villeistä lihansyöjistä tavattu muuta Skandinaviaa useammin trikinelloja. Erityisesti supikoira on yleinen trikinellan kantaja. Sillä epäilläänkin olevan keskeinen rooli trikinellan leviämisessa villieläimistä kotieläimiin Suomessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Trichinella spiralis- ja T. nativa- lajien predilektio- eli kohdelihakset supikoiralla. Tarkoituksena oli selvittää lihakset, josta lievääkin trikinellatartuntaa epäiltäessä todennäköisimmin löydetään trikinellan toukkia. Trikinellojen predilektiolihasta ei ole aikaisemmin tutkittu supikoiralla. Tutkimusta varten hankittiin 18 urossupikoiraa, joista muodostettiin kolme kuuden supikoiran ryhmää. Yksi ryhmä infektoitiin Trichinella spiralis- ja toinen T. nativa –lajien toukilla, kolmas ryhmä jätettiin kontrolliryhmäksi. Infektioannos oli molemmissa ryhmissä 1000 trikinellan toukkaa elopainokiloa kohden. 12 viikon kuluttua infektoinnista eläimet lopetettiin ja niistä otettiin lihasnäytteitä 11 poikkijuovaisesta lihaksesta sekä sydämestä ja ohutsuolesta. Kaikista poikkijuovaisista lihaksista löytyi trikinellatoukkia. Sydämessä ja ohutsuolessa niitä ei ollut lainkaan. Trichinella spiralis –ryhmän eläimissä toukkamäärät grammassa (lpg) lihasta vaihtelivat välillä 71-1091 mediaanin ollessa 352 lpg. Trichinella nativa –ryhmässä vaihteluväli oli 194-1151 lpg ja mediaani 343 lpg. Kaikilla eläimillä kummassakin ryhmässä suurimmat toukkamäärät olivat ranteen kyynärluun puoleisessa koukistajalihaksessa (Musculus flexor carpi ulnaris). Myös silmän liikuttajalihaksissa sekä kielessä oli runsaasti trikinellatoukkia.