Browsing by Subject "tulehdus"

Työn tarkoituksena oli selvittää concanavalin A -pikatestin (Ani Biotech) soveltuvuutta koiran akuutin tulehdusvasteen mittaamiseen. Tutkimuksessa testattiin kahdessa osassa yhteensä sadan neljän koiran seeruminäytteet, joista kolmekymmentäviisi näytettä oli terveistä yksilöistä. Pitämällä neutrofiliaa akuutin tulehdusvasteen ilmaisijana saatiin testin sensitiivisyydeksi 94,4 % ja spesifisyydeksi 83,7 %. Akuutin tulehdusvasteen ilmaisijana testi vaikuttaa toimivan hyvin. Käytännössä olisi ehkä mahdollista soveltaa tätä pyometran diagnosoinnissa ja erityisesti pyometran ja endometriitin erottelussa.

Nautojen hengitystiesairauskompleksi on maailmanlaajuisesti eniten tappioita aiheuttava sairaus karjankasvatuksessa, sekä lypsykarjavasikoiden yleisin kuolinsyy. Tauti on monisyysairaus, jonka etilogiaan liittyvät infektiivisten tekijöiden lisäksi sekä yksilöllisiä että ympäristötekijöitä kuten ikä, immuunistatus, olosuhteet ja vasikan kokema stressi. Tautikompleksia on usein aiheuttamassa useita patogeeneja, virukset ja mykoplasmat pääasiassa vaikuttavat puolustusjärjestelmää heikentävästi ja saavat aikaan suotuisat olosuhteet bakteeri-infektioita ajatellen. Viruksista yleisimmät ovat parainfluenssa 3 –virus (PI-3), bovine herpes virus 1 (BHV-1), bovine respiratory syncytial virus (RSV), bovine adenovirus (BAV) ja bovine viral diarrhoea virus (BVD). Yleisimmät bakteerit kuuluvat ryhmään Pasteurellaceae, P. multocida, Mannheimia haemolytica ja Histophilus somni. Lisäksi tautia aiheuttamassa voi olla mm. Arcanobacterium pyogenes, Bordetella bronchiseptica ym. Virusten ja bakteerien lisäksi taudin etiologiaan liittyvät myös mykoplasmat toimien hengitystiesairauskompleksissa virusten tavoin. Yleisimmät taudin oireet ovat silmä- ja sierainvuodot, yskä, voimistunut ja vaikeutunut hengitys, kuume sekä depressio. Sairastuvuus ja kuolleisuus vaihtelevat, taudinkuva voi olla akuutti tai krooninen. Ennaltaehkäisymenetelmät kuten kasvatusolosuhteet, osastointi ym., ovat Suomessa tärkeimpiä tautikompleksin torjunnan kannalta, rokotukset patogeenejä vastaan eivät ole Suomessa käytössä. Hoitona on yleisimmin mikrobilääkehoito, tulehduskipulääke sekä tukihoito. Tutkielman tarkoituksena oli verrata millä menetelmällä vasikoiden luokittelu terveisiin ja sairaisiin vastasi parhaiten mikrobilöydöksiä. Aineiston vasikoiden kliiniset oireet pisteytettiin kolmella eri tavalla, joita oli aiemmin käytetty belgialaisten ja ruotsalaisten tutkimuksissa ja EVIRA:n projektiin liittyvässä tutkimuksessa. EVIRAN projektinmenetelmässä ja belgialaisten käyttämässä menetelmässä luokkia oli yhteensä kolme, ja ruotsalaisten menetelmässä useampia, yhteensä 12 luokkaa. Pisteytysmenetelmiä verrattiin vasikoista otettujen mikrobinäytteiden tuloksiin valiten näistä vertailuun P. multocida, Fusobacterium spp. ja U. diversum sekä P. multocidan yhdistelmät RSV:n, PI3:n ja U. diversumin kanssa. Valinta perustui tutkimustietoon sekä mikrobien yleisyyteen aineistossa. Parhaiten kliinisten oireiden luokittelutulos vastasi mikrobitutkimuksen tulosta EVIRA:n projektissa käytetyllä luokittelumenetelmällä. Luokittelumenetelmä erotti parhaiten sairaat vasikat terveistä, kun sairauden kriteerinä käytettiin P. multocida -löydöstä. Belgialaisten tutkimuksessa käytetyn luokittelumenetelmän tulokset olivat samansuuntaisia, mutta sairaimpaan luokkaan (aste 3) kuului vain 8,7 % vasikoista. Tämä vaikutti erojen havaitsemiseen tarkasteltaessa vasikoiden jakautumista luokkiin sen mukaan, oliko niillä P. multocidaa vai ei. Tämä luokittelumenetelmä oli myös menetelmistä karkein, kriteerejä luokkiin jaolle oli vain muutama. Ruotsalaisten tutkimuksessa käytetyllä luokittelumenetelmällä tulokset olivat epäselviä, koska luokkia oli paljon, eikä luokittelu ollut hengitystieinfektioille kovin spesifinen.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, poikkeaako kroonista ihotulehdusta sairastavien, paljon mikrobilääkkeitä saaneiden koirien suolesta eristettyjen enterokokkien (Enterococcus faecalis ja Enterococcus faecium) ja Escherichia coli –bakteerien ja anuksen limakalvolta eristettyjen staphylococcus intermedius-bakteerien mikrobilääkeherkkyys terveiden, lääkitsemättömien koirien mikrobien herkkyydestä. Tutkimusmateriaali kerättiin vuoden 1998 kevään ja kesän aikana pääkaupunkiseudun yksityisten pieneläinvastaanottojen ja yliopstollisen eläinsairaalan potilaista. Tutkimukseen otettiin näytteitä kahdestakymmenestäkahdesta ihotulehduskoirasta ja viidestäkymmenestäkuudesta kontrollikoirasta. Näytteistä eristettiin yllä mainitut bakteerikannat, ja kannoista tehtiin herkkyysmääritykset eri mikrobilääkeaineille Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksella Helsingissä. Escherichia coli- ja Staphylococcus intermedius-bakteerikannat olivat resistentimpiä tutkituille mikrobilääkeaineille ihotulehduskoirilla kuin kontrollikoirilla.

Koiran talirauhastulehdus (engl. sebaceous adenitis) on harvinainen ihosairaus, joka on yleistymässä. Sitä on tavattu jo yli 55 koirarodulla sekä sekarotuisilla koirilla. Osa roduista, kuten villakoira, akita, vizsla sekä viimeisimmissä tutkimuksissa myös havannankoira ja englanninspringerspanieli ovat alttiita sairastumaan. Tyypillisesti sairastuva koira on nuori aikuinen tai keski-ikäinen. Sukupuoli, sterilointi tai kastrointi eivät vaikuta sairastuvuuteen. Taudin uskotaan olevan jossain määrin perinnöllinen. Talirauhastulehdus ei tyypillisesti esiinny yhteydessä muiden sairauksien kanssa. Talirauhastulehduksen syytä ei tunneta, mutta sitä pidetään immuunivälitteisenä, mahdollisesti autoimmuuniperäisenä sairautena. Kliinisinä oireina havaitaan harvakarvaisuutta tai karvattomuutta sekä ihon ja karvapeitteen kuivuutta ja hilseilyä. Karvojen varsissa voidaan havaita keratiinimuodostumia. Muutokset alkavat yleensä pään alueelta, josta ne etenevät vartalon selkäpuolelle. Sairaus vaikuttaa vain ihoon eikä yleisoireita tavata. Diagnoosi varmistetaan ihon koepalassa havaittujen tyypillisten histologisten löydösten avulla. Kudosleikkeissä ihossa tavataan karvatuppien lähellä talirauhasten paikalla tulehdusreaktio, mikä tuhoaa talirauhaset. Tulehdusreaktion hälvettyä paikalle muodostuu arpikudosta. Ihossa nähdään lisäksi liikasarveistumista. Talirauhastulehdusta ei voida täysin parantaa, mutta oireita voidaan lievittää. Yleensä hoito on elinikäinen. Jos hoito keskeytetään, oireet palaavat. Hoitona käytetään ihon paikallishoitoa ja/tai systeemistä immunosuppressiivista lääkitystä sekä suun kautta annettavaa rasvahappolisää. Paikallishoitona käytetään hilsettä irrottavia shampoita, öljykylpyjä ja kosteuttavia aineita. Immunosuppressiivisista lääkityksistä siklosporiinilla on eniten näyttöä hoidon tehosta. Retinoideja on myös käytetty. Glukokortikoideista on hyötyä vain hyvin harvoissa tapauksissa. Paikallishoidolla on lähes sama teho kuin siklosporiinilla ja yhdessä näillä on havaittu synergistinen etu. Hoidon teho on yksilöllinen. Siksi ennusteen antaminen yksilölle on vaikeaa: jotkut koirat vastaavat hoitoon erinomaisesti, jotkut eivät vastaa lainkaan. Mikäli sekundaariset bakteeritulehdukset pysyvät kurissa, on talirauhastulehdus koiralle lähinnä kosmeettinen haitta. Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tavoite on koota suomen kielellä tietoa koiran talirauhastulehduksesta. Tavoitteena on esitellä talirauhastulehdus sairautena niin, että tiedosta on hyötyä praktiikkaa tekevälle eläinlääkärille. Tutkielma kattaa sairauden esiintyvyyden, altistavat tekijät, kliinisessä ja histologisessa kuvassa tavattavat muutokset, patogeneesin ja etiologian selvittämiseksi tehdyt tutkimukset sekä diagnosoinnin ja eri hoitovaihtoehdot. Lisäksi kirjallisuuskatsauksessa kuvataan yksilön ennusteen asettamista ja sairauden vaikutusta koiran jalostuskäyttöön. Talirauhastulehdusta koskeva tieto pyritään kertomaan perusteellisesti, jotta lukija ymmärtää, mitä sairaudesta nykytietämyksen valossa tiedetään. Pohdintaosiossa on otettu kantaa tutkimustietoon sekä esitetty ehdotuksia siitä, mitä sairaudesta olisi vielä tarpeen tutkia.

Tutkimuksessa selvitettiin vasikoiden trakeobronkiaalihuuhtelunäytteissä esiintyviä MMP-2- ja MMP-9-tasoja sekä hengitysteiden Pasteurella-infektion yhteydessä MMP-aktiivisuuksissa tapahtuvia muutoksia. Tutkimusaineistoon kuului 11 hengitystietulehdusta sairastavaa vasikkaa sekä 6 tervettä vasikkaa sisältävä kontrolliryhmä. Vasikat valittiin ryhmiin yleistutkimuksen, verinäytetulosten ja trakeobronkiaalihuuhtelunesteen bakteriologisen tutkimuksen perusteella. Huuhtelunäytteiden gelatinolyyttisen aktiivisuuden määrittämiseen käytettiin gelatiinizymografiaa. Lisäksi gelatiinizymografialla tutkittiin, tuottaako erään tutkimusvasikan keuhkohuuhtelunäytteestä eristetty Pasteurella-bakteerikanta gelatinolyyttistä MMP:a. Kaikissa tutkituissa trakeobronkiaalihuuhtelunäytteissä havaittiin MMP-2- ja MMP-9-aktiivisuutta. Sairaiden ja terveiden vasikoiden MMP-tasojen eroja testattiin ei-parametrisella Mann-Whitney-testillä. Testattavat muuttujat olivat näytteen gelatinolyyttinen kokonaisaktiivisuus, kompleksimuodot, proMMP-9, aktiivinen MMP-9, proMMP-2 ja aktiivinen MMP-2 sekä aktiivisten MMP-muotojen prosentuaalinen osuus MMP:n kokonaistasosta. Ryhmien välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevät eroavuudet (p<0,05) totaaliaktiivisuudessa sekä kompleksin ja MMP-2:n määrissä. Gelatinolyyttinen kokonaisaktiivisuus sekä aktiivisen MMP-2:n tasot olivat selvästi korkeampia sairailla kuin terveillä. Myös MMP-9-tasot olivat sairailla hieman korkeammat kuin terveillä, vaikka ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,056). Aktiivisten MMP-muotojen prosentuaalisissa osuuksissa sekä MMP-9:n ja MMP-2:n proentsyymimuotojen tasoissa ei ryhmien välillä havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja. Pasteurella -kannan MMP-tuotannon selvittämiseksi tehty zymografia ei paljastanut bakteereista minkäänlaista gelatinolyyttistä aktiivisuutta. Pasteurellojen aiheuttama vasikoiden bronkopneumonia on kliinisesti ja taloudellisesti merkittävimpiä vasikoiden sairauksia. Taudille tyypillistä on laajojen keuhkokudoksen vaurioiden syntyminen, mikä vaikeuttaa infektiosta toipumista ja heikentää paranemisennustetta. Matriksimetalloproteinaasit ovat mm. tulehdussolujen tuottamia proteolyyttisiä entsyymejä, jotka hajottavat ekstrasellulaarista matriksia. Niiden proteolyyttisellä kapasiteetilla uskotaan olevan keskeinen rooli paitsi kudosten fysiologisessa uusiutumisessa myös erilaisten patologisten tilojen, kuten esimerkiksi eräiden hengitystiesairauksien, patogeneesissä sekä niihin liittyvien kudosvaurioiden synnyssä. Keuhkokudoksen matriksimetalloproteinaasi-aktiivisuuksien kohoaminen onkin osoittautunut hyväksi kudostuhon indikaattoriksi monissa hengityselinsairauksissa. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty vasikoiden hengitystiesairauskompleksin esiintymistä, etiologiaa sekä oireita ja taudinkuvaa sekä Pasteurella-suvun tärkeimpien hengitystiepatogeenien, P. haemolytican ja P. multocidan, aiheuttamien hengitystietulehdusten erityispiirteitä ja bakteerien ominaisuuksia. Lisäksi käsitellään elimistön tulehdusvastetta ja kudosvaurioiden mekanismeja pasteurella- hengitystieinfektioissa sekä matriksimetalloproteinaasien (MMP) osuutta hengitystietulehduksen patogeneesissä.

Naudan sorkka-alueen ihotulehdus (DD) on ulkomailla merkittävin tarttuva sorkkasairaus naudoilla. Suomessa tauti ei ole vielä merkittävä ongelma nautakarjoissa. Tauti aiheuttaa tyypillisesti mansikkamaisen ja ulseroivan muutoksen sorkan takaosaan kantapallojen väliin. Parantunut leesio on ruven peittämä, kun taas kroonistuneessa muutoksessa iho paksuuntuu ja voi esiintyä ihon liikakasvua. Taudin patogeneesiä ja altistavia tekijöitä on tutkittu paljon vuosien saatossa. Useissa tutkimuksissa on esitetty taudin aiheuttajaksi Treponema-suvun bakteereja, jotka aiheuttavat taudin sille suotuisissa olosuhteissa. Altistavista tekijöistä on useita tutkimuksia ulkomailta, mutta suomalaisista karjoista tehdyt tutkimukset puuttuvat. Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu, että sorkan ja jalan likaisuus ja kosteus altistavat sairastumiselle. Lisäksi karjan suuri koko ja ostoeläimet ovat lisänneet sairastumisriskiä. Työn tavoitteena on kuvailla, minkälaisissa pihatoissa sorkka-alueen ihotulehdusta Suomessa esiintyy. Lisäksi tavoitteena on selvittää, miten tilan hoitokäytännöt kuten sorkkahoito ja eläinten ulkoilu on järjestetty tautitiloilla verrattuna muihin tiloihin. Oletuksena on, että niillä tiloilla, joilla tautia on esiintynyt, on eroja rakennusratkaisuissa ja hoitokäytännöissä verrattuna niihin tiloihin, joilla tautia ei ole ollut. Tutkimuksella pyritään kartoittamaan mitä nämä erot ovat. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena 1134 tilalle, joista kyselyyn vastasi yhteensä 385 tilaa. Näistä tiloista tutkimukseen hyväksyttiin 360 tilaa, joilla oli pihattonavetta ja yli 50 lehmää. Tuottajat vastasivat kyselyyn, jossa oli kysymyskokonaisuuksia liittyen tilan perustietoihin, navetan rakenteisiin, hoitokäytäntöihin ja tilalla esiintyneisiin sorkkasairauksiin ja niiden oireisiin. Tiedot sijoitettiin Excel-taulukkoon, josta omiin taulukoihinsa eriteltiin tilat, joilla oli esiintynyt sorkkasyyliä tai mansikkamaisia muutoksia sorkan kannalla sekä tilat joilla kyseisiä muutoksia ei ollut esiintynyt. Kyseiset muutokset valittiin tutkimukseen, koska ne ovat todennäköisesti parhaiten tunnistettavat sorkka-alueen ihotulehduksen muutokset. Näistä tiedostoista laskettiin eri muuttujien määrät ja prosenttiosuudet vertailua varten. Mansikkamaisia muutoksia oli esiintynyt kaikkiaan 24 tilalla mikä on 6,7 % kaikista tiloista. Sorkkasyyliä oli esiintynyt yhteensä 48 tilalla, mikä on 13,3 % kaikista tiloista. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että eri rakenneratkaisujen välillä oli eroja suhteissa kun verrattiin tautitiloja tiloihin, joilla kyseisiä muutoksia ei ollut esiintynyt. Tiloilla, joilla oli esiintynyt mansikkamaisia muutoksia tai sorkkasyyliä, oli suhteessa useammin ostoeläimiä, hiehot ulkopuolisella kasvattajalla, aperuokinta ja eläimet pääsivät suhteessa harvemmalla tilalla ulkoilemaan kuin verrokkitiloilla. Näillä tiloilla myös eläinmäärä oli keskimäärin suurempi. Tiloilla, joilla oli esiintynyt mansikkamaisia muutoksia, oli myös suhteessa useammin viileä pihatto, kiinteä lattia pihatossa ja luonnollinen ilmanvaihto ilman alapoistoa. Sorkkasyylätiloilla tulokset rakenteista olivat samansuuntaiset lukuun ottamatta kiinteää lattiaa, jota oli näillä tiloilla harvemmin suhteessa verrokkitiloihin. Johtopäätöksenä voimme todeta, että tautitiloilla tiettyjä rakenneratkaisuja ja hoitokäytäntöjä esiintyy suhteessa useammin kuin verrokkitiloilla, joilla tautia ei ole esiintynyt. Tuloksista ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöksiä siitä altistavatko nämä yksittäiset rakenteet taudille. Tämä vaatisi tietojen analysoinnin tilastotieteen ohjelmalla, jolloin tulosten merkittävyyttä pystyttäisiin arvioimaan. Tuloksia tulkitessa tulee ottaa huomioon diagnoosin epävarmuus, joka johtuu siitä, että taudin ja sen aiheuttama muutokset on helppo sekoittaa muihin sorkka-alueen muutoksiin. Lisäksi on huomioitava se, että tietyt muuttujat voivat aiheuttaa vääristymiä tuloksiin esiintymällä yleensä yhdessä. Tulosten perusteella pystytään kuitenkin kuvailemaan, minkälaisilla tiloilla tautia todennäköisimmin Suomessa esiintyy ja millaisilla tiloilla on suurentunut riski saada sorkka-alueen ihotulehdus

Tämän lisensiaatin tutkielman tarkoituksena on perehtyä seerumin amyloidi A:han (SAA:han) tulehduksen merkkiaineena kissalla. Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen lisäksi retrospektiivisen tutkimuksen Yliopistollisen eläinsairaalan potilaista vuosilta 2014-2019. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on perehtyä ensin yleisesti akuutin vaiheen reaktioon ja akuutin vaiheen proteiineihin kissalla keskittyen SAA:han sekä selvittää millaisia jo julkaistuja tutkimuksia seerumin SAA -pitoisuuden käytöstä tulehduksen merkkiaineena on aiemmin tehty. Akuutin vaiheen proteiineja eläinlääketieteessä on tutkittu jo melko paljon, mutta kuitenkin seerumin SAA -pitoisuuden käytöstä kliinisessä työssä on saatavilla yhä vain melko niukasti tietoa. SAA -pitoisuus on todettu monissa tutkimuksissa hyödylliseksi merkkiaineeksi tulehdukselle. Tiedetään kuitenkin, että SAA-pitoisuus nousee myös kudosvauriota aiheuttavien patologisten tilojen yhteydessä, joten se on toisaalta hyvin epäspesifinen merkkiaine. Retrospektiivisessä tutkimuksessa tavoitteena on tarkastella mitkä sairaudet nostivat kissojen SAA -pitoisuuksia voimakkaasti Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuosina 2014-2019 käyneillä potilailla. Hypoteesina on, että sairaudet SAA -pitoisuuden nousun takana ovat tulehdussairauksia sekä sairauksia, joihin liittyy kudostuhoa. Toisena tavoitteena on myös tutkia SAA -pitoisuuden nousun korrelaatiota tulehduksen perinteisempään mittariin valkosolujen kokonaismäärään ja erittelylaskentaan. Tutkimukseen otettiin mukaan potilaat, joiden SAA -pitoisuus oli noussut erittäin voimakkaasti. Kriteerinä erittäin voimakkaalle nousulle käytettiin SAA -pitoisuutta ≥100 mg/l. Aineisto kerättiin Provet -potilasohjelmistosta manuaalisesti ja mukaan valikoitui yhteensä 143 kissapotilasta. Aineisto käsiteltiin yleisesti hyväksyttyjen tilastollisten menetelmien avulla. SAA -pitoisuutta erittäin voimakkaasti nostavista sairauksista infektiiviset sairaudet olivat yleisimpiä. Kuitenkaan infektiivistensairauksien aiheuttaman SAA -pitoisuuden nousun määrässä verrattuna inflammatorisiin sairauksiin, kudosvaurioihin, neoplasioihin eli kasvainsairauksiin tai muihin sairauksiin ei havaittu merkittävää eroa. SAA -pitoisuus korreloi positiivisesti sauvatumaisten neutrofiilien kanssa, mutta ei neutrofiilien kokonaismäärän kanssa. Positiivista korrelaatiota havaittiin myös lämpötilan kanssa ja negatiivista korrelaatiota alkaalisen fosfataasin (AFOS:n) kanssa. Retrospektiivinen tutkimus antoi lisätietoa sairauksista, jotka nostavat voimakkaasti SAA -pitoisuutta kissoilla. Havaitut sairaudet olivat hypoteesin mukaisia. Aiemmissa tutkimuksissa ei ole havaittu korrelaatiota SAA -pitoisuuden ja AFOS:n välillä, joten tämä havainto ja syyt sen takana vaatisivatkin lisätutkimusta. Johtopäätöksenä tuloksista voidaan todeta, että SAA -pitoisuus on hyvä tulehduksen merkkiaine, mutta hyvin epäspesifinen. Tämä vahvistaa jo aiemmissa tutkimuksissa havaittuja tuloksia. Tulehduksen mittarina valkosolujen kokonaismäärä ja erittelylaskenta eivät välttämättä yksinään ole luotettavia, joten SAA -pitoisuuden määritys kannattaa lisätä tulehdusdiagnostiikkaan.

Tässä syventävien opintojen tutkielmassa on tarkoitus kirjallisuuskatsauksena selvittää tulehdusvastetta ja tulehdusvasteessa vaikuttavia muuttujia koiran kroonisissa immuunivälitteisissä suolistotulehduksissa. Tutkielmassa tarkastellaan koirien kroonisia immuunivälitteisiä suolistotulehduksia, joihin kuuluvat koiran small intestinal bacterial overgrowth eli SIBO, ruoka-aineyliherkkyydet ja irlanninsettereiden perinnöllinen gluteiiniyliherkkyys sekä jossain määrin myös koirien IgA-puutos. Kirjallisuudessa koiran kroonisiin suolistotulehduksiin luetaan kuuluvaksi myös koiran IBD eli inflammatory bowel disease. Kirjallisuudessa koiran IBD:tä pidetään yleensä omana sairautena, joka jakautuu useaan eri ryhmään suolen limakalvon histologisten löydösten perusteella. Tässä tutkielmassa päädytään kuitenkin siihen, että IBD ei ole koiralla sairaus vaan seuraus inflammatorisesta vasteesta. Tutkielmassa käsitellään myös humaanilääketieteessä saavutettuja tutkimustuloksia suoliston tulehdusvasteesta ihmisten IBD:ssä. Lisäksi kartoitetaan ihmisten IBD:hen kehitettyjä uusia sytokiineihin perustuvia lääkityksiä. Ihmisillä IBD:hen luokitellaan lähinnä Crohnin tauti ja ulseratiivinen koliitti. Sytokiineilla on keskeinen asema suoliston immuunivasteen säätelyssä ja kudostuhojen säätelyssä. Kroonisessa suolistotulehduksessa proinflammatoristen eli tulehdusta aiheuttavien ja anti-inflammatoristen eli tulehdusta estävien sytokiinien määrät ovat epätasapainossa. Proinflammatoristen sytokiinien määrä on noussut jonkin immunologisen ärsykkeen vuoksi korkeaksi. Anti-inflammatoristen sytokiinien määrä on puolestaan alhainen tai niiden toiminta on jostain syystä häiriintynyt. Normaalisti anti-inflammatorinen vaste hillitsee inflammaatiota ja kudostuhoa. Immuunivälitteiset sairaudet ovat usean eri altistavan tekijän yhdistelmä. Altistavia tekijöitä ovat mm. perimä, ikä, sukupuoli, ympäristötekijät, ravintoaineet sekä virus- ym. infektiot. Tutkimalla elimistön immunologisessa ja inflammatorisessa järjestelmässä vaikuttavia muuttujia ja ymmärtämällä niiden toimintaa voidaan ymmärtää paremmin myös kroonisten immuunivälitteisten enteropatioiden etiologiaa ja patogeneesia. Tämä mahdollistaa puolestaan kroonisten enteropatioiden tehokkaamman diagnostisoinnin ja paremmat hoitotulokset.