Browsing by Subject "tulehduskipulääke"

Escherichia coli aiheuttaa usein vakavaoireisen utaretulehduksen. Tulehduksen voimakkuus riippuu lehmän oman puolustusjärjestelmän tilasta ja tartutusannoksesta. Vastapoikineet ja sairaat lehmät sairastuvat usein vakavasti, koska niiden immuunijärjestelmän teho on laskenut. Lehmän yleisoireet aiheutuvat endotoksiinin, gram-negatiivisten bakteerien soluseinän osan, käynnistämästä tulehdusvasteesta. Lehmälle nousee kuume, pötsin toiminta hidastuu ja maito muuttuu vetiseksi. E. coli –bakteerin hävittäminen utareesta ei yleensä ole lehmän puolustusjärjestelmälle ongelma. Mikrobilääkkeen käyttö koliutaretulehduksen hoitoon on edelleen kiistanalaista. Mikrobilääkehoito voi kuitenkin olla perusteltua puolustusjärjestelmältään heikkojen yksilöiden kohdalla. Intramammaarien käyttö ei tule kysymykseen voimakkaiden paikallisoireiden vuoksi. Yleishoitona käytettävistä mikrobilääkkeistä enrofloksasiini sopii parhaiten kolimastiitin hoitoon farmakokinetiikkansa ja -dynamiikkansa perusteella. Antibiootin käyttö tulisi kuitenkin tapauskohtaisesti punnita. Tulehduskipulääkkeiden käyttöä koliutaretulehduksen hoidossa on tutkittu runsaasti. Useilla lääkkeillä on havaittu kuumetta ja muita oireita lieventäviä vaikutuksia. Nestehoidosta on tehty vain pari tutkimusta, eikä selviä positiivisia vaikutuksia ole havaittu. Tiheää lypsyä yhdistettynä oksitosiiniin on jo pitkään käytetty kentällä kolitulehdusten hoidossa. Hoito perustuu oletettuun bakteeri- ja endotoksiinipitoisen maidon poistamiseen utareesta. Tutkimustuloksia aiheesta on kuitenkin vähän ja tulokset ovat osin ristiriitaisia. Tiheän lypsyn tehokkuutta ei ole tieteellisissä tutkimuksissa todistettu. Kun sairasta neljännestä lypsetään, maidon laskeutuminen käynnistyy kaikissa neljänneksissä. Tämä voi joissakin olosuhteissa altistaa muut neljännekset utaretulehdukselle, mikä on huomioitava tätä hoitotapaa suositeltaessa. Näiden syventävien opintojen kokeellinen osuus oli avustaminen pilottikokeessa, jossa tutkittiin tiheän lypsyn vaikutusta kokeellisessa E. coli -utaretulehduksessa kuudella Holstein-Friisiläisellä lehmällä. Osakokeitten toteutusjärjestys oli arvottu. Toisessa osakokeessa lehmän tartutettu neljännes lypsettiin tiheästi ja toinen osakoe toimi verrokkina. Kaikki eläimet hoidettiin fluniksiinimeglumiinilla. Tartutuksesta 12 tunnin kuluttua kaikilla lehmillä oli havaittavissa yleisoireita, jotka olivat toisella tartutuskerralla lievempiä. Tiheä lypsy toteutettiin lypsämällä lehmiä kahden tunnin välein 12 tunnin ajan alkaen oireiden havaitsemisesta. Verrokki-ryhmä lypsettiin normaalisti kahdesti päivässä. Kliinisen seurannan lisäksi eläimistä otettiin maito- ja verinäytteitä, joista mitattiin tulehdusvastetta. Kokeesta saatuja tuloksia on vaikea tulkita, koska maidontuotos ehtyi tulehtuneesta neljänneksestä niin paljon, että tiheää lypsyä ei voitu kunnolla toteuttaa. Kirjallisuuden perusteella tulehduskipulääkkeiden käyttöä koliutaretulehduksen hoidossa voi suositella. Vaikka nestehoidosta tehosta ei ole näyttöä, sitä voi vakavissa tapauksissa käyttää, kuten muidenkin vakavien tulehdussairauksien hoidossa. Tieteellistä näyttöä tiheän lypsyn edullisesta vaikutuksesta ei saatu, vaikka kokemusperäisesti sitä pidetään hyödyllisenä. Tärkeää on myös sairaan lehmän hyvä yleishoito.

Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään ihmisten itsehoitokipulääkkeiden ibuprofeenin, ketoprofeenin, asetyylisalisyylihapon ja parasetamolin käyttöä ja haittavaikutuksia koirilla. Yleisimmät tulehduskipulääkkeiden aiheuttamat haittavaikutukset koirilla ovat ruoansulatuskanavan ärsytys ja limakalvovauriot. Tulehduskipulääkkeet ja parasetamoli voivat myös heikentää munuaisten verenvirtausta, mutta terveillä koirilla ja oikein annosteltuna vaikutukset ovat yleensä vähäisiä ja palautuvia. Tulehduskipulääkkeet voivan myös vaikuttaa veren hyytymiseen, mutta tällä ei ole yleensä suurta kliinistä merkitystä. Parasetamoli aiheuttaa koirilla yleisimmin naaman ja tassujen turvotusta, methemoglobinemiaa ja maksavaurioita. Jo terapeuttisina pidetyt annokset ihmisten itsehoitokipulääkkeitä voivat aiheuttaa haittavaikutuksia koirilla. Tutkimusosion tarkoituksena oli selvittää farmasistien käsitystä ihmisten itsehoitokipulääkkeiden käytöstä koirilla ja kissoilla. Tutkimuksen aihe on tärkeä, koska ihmisten itsehoitokipulääkkeet voivat aiheuttaa vakaviakin haittavaikutuksia eläimillä. Työn hypoteesina oli, että koiran- ja kissanomistajat käyttävät toisinaan lemmikeilleen ihmisten itsehoitokipulääkkeitä. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena verkkolomakkeella Suomen pääapteekkeihin. Tuloksia analysoitiin SPSS-ohjelmalla. Vastauksia saatiin 313 ja vastausprosentti oli 51,7 %. Farmasistien mukaan ihmisten itsehoitokipulääkkeitä käytetään koirilla ja kissoilla harvoin, mutta tulosten perusteella voidaan arvioida, että apteekeista myydään ihmisten itsehoitokipulääkkeitä jopa n. 2000–4000 kertaa vuodessa tietäen, että lääkkeet tulevat koiralle tai kissalle. Vain osa ihmisten itsehoitokipulääkkeiden käytöstä eläimille tulee farmasistien tietoon ja luultavasti todellinen määrä on paljon suurempi. Kyselytutkimuksen mukaan ketoprofeeni on yleisin koirille ja kissoille käytetty ihmisten itsehoitokipulääke. Ihmisten itsehoitokipulääkkeiden myynti koirille ja kissoille on yleisempää pohjoisessa kuin eteläisessä Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 6/EEO/2008 mukaan eläimille on ensisijaisesti käytettävä kyseiselle eläinlajille hyväksyttyä lääkevalmistetta ja vain eläinlääkäri saa tehdä päätöksen eläimen lääkitsemisestä muille eläinlajeille tai ihmisille rekisteröidyllä valmisteella. Suomessa käytetään kohtalaisen paljon ihmisten itsehoitokipulääkkeitä koirille ja kissoille. Määrää olisi hyvä saada vähennettyä ja tässä tärkeässä osassa on farmasistien, eläinlääkäreiden ja omistajien valistaminen.

Tutkielma käsittelee ketoprofeeniyliannostuksen aiheuttaman munuaisvaurion toteamista virtsa- ja verinäytteistä lampaalla. Työ koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja kokeellisesta osiosta. Tavoitteena oli selvittää, mitä muutoksia on havaittavissa munuaisten solutuhon tutkimisessa käytettävien muuttujien pitoisuuksissa veressä ja virtsassa. Tutkimuksen kokeellisen osion suorittamiseen oli Helsingin yliopiston koe-eläintoimikunnan lupa. Tulehduskipulääkkeiden yliannostuksen tiedetään aiheuttavan akuutin munuaisvaurion. Muita tulehduskipulääkkeiden aiheuttamia haittavaikutuksia ovat mm. mahasuolikanavaan, keskushermostoon ja maksaan kohdistuvat haitat. Tarkka toksisuusmekanismi ei ole tunnettu, mutta lääkkeiden aiheuttamaa prostaglandiinisynteesin estoa pidetään merkittävänä osana prosessia. Munuaisvauriota voidaan tutkia erilaisilla veri- ja virtsanäytteistä tehtävillä määrityksillä. Nykyisin mielenkiinnon kohteena ovat etenkin virtsasta tehtävät entsyymi- ja proteiinimääritykset, joiden avulla pyritään tunnistamaan alkava munuaisvaurio entistä aiemmin. Tutkimuksessa lampaille (n=6) annettiin yliannostus (30 mg/kg) ketoprofeenia. Lampailta kerättiin veri- ja virtsanäytteitä ja tuloksia verrattiin kontrolliryhmän (n=6) näytteisiin. Verinäytteistä määritettiin urea- ja kreatiniinikonsentraatio, proteiini- ja albumiinipitoisuus, kalsiumkonsentraatio sekä alkalinen fosfataasi (AFOS)-, hapan fosfataasi (HFOS)-, γ-glutamyylitransferaasi (GT)-, laktaattidehydrogenaasi (LD)- ja sorbitolidehydrogenaasi (SDH) -aktiivisuus. Virtsanäytteistä tutkittiin kreatiniinikonsentraatio, proteiinipitoisuus sekä AFOS-, HFOS-, GT- ja LD-aktiivisuus. Lisäksi näytteistä tehtiin sakkatutkimus ja määritettiin ominaispaino. Ryhmiä verrattiin toisiinsa tilastollisen merkitsevyyden selvittämiseksi. Ketoprofeeniryhmän lampailla veren urea- ja kreatiniinikonsentraatio nousivat ja kalsiumkonsentraatio, proteiinija albumiinipitoisuus laskivat kontrolliryhmään verrattuna. AFOS-, GT-, SDH- ja HFOS-aktiivisuudet laskivat kokeen aikana ketoprofeenia saaneilla lampailla kontrolliryhmään verrattuna. Virtsan entsyymiaktiivisuudet nousivat ketoprofeenia saaneilla lampailla kontrolliryhmään verrattuna, samoin virtsan proteiinipitoisuus. Tuloksista nähdään, että ketoprofeeniryhmän lampaille aiheutettiin munuaisvaurio. Solujen tuhoutuminen alkoi hyvin nopeasti lääkkeen antamisen jälkeen, mikä havaittiin virtsan kohonneina entsyymiaktiivisuuksina jo 2 h lääkityksen jälkeen. Seerumin urea- ja kreatiniinikonsentraatio nousivat vasta 8 ja 24 h näytteissä, mikä kertoo niiden myöhäisestä muuttumisesta akuutissa munuaisvauriossa. Näin ollen virtsasta tehtäviä entsyymiaktiivisuusmäärityksiä, etenkin HFOS- ja LD-aktiivisuuksia, voisi käyttää munuaisten tilan seuraamiseen esimerkiksi neforotoksisia lääkkeitä käytettäessä. Jatkotutkimuksia tarvitaan sopivien entsyymien valintaan ja viiterajojen asettamiseksi. Tulosten perusteella voidaan arvioida myös solutuhon sijaintia munuaisissa. Eri entsyymit vapautuvat virtsaan eri osista munuaisia ja siten tämän tutkimuksen tulokset viittaavat solutuhoon proksimaalitubuluksissa. Sijainnin varmistamiseksi tulisi munuaiset tutkia histopatologisesti. Tutkimustulokset antavat myös tietoa virtsan entsyymien normaaliarvoista lampailla. Tietoa voidaan käyttää tutkimusten tukena tulevaisuudessa.

Lemmikkijyrsijöiden määrä eläinlääkäreiden potilaina on viime vuosina kasvanut. Omistajien vaatimukset ja odotukset jyrsijöiden hoidosta ovat myös kasvaneet. Nykyaikaiset anestesialaitteistot ja kirurgiset menetelmät mahdollistavat sen, että myös jyrsijöille voidaan tehdä aiempaa enemmän kirurgisia toimenpiteitä, jotka puolestaan aiheuttavat kipua. Leikkauksen jälkeinen kivun hoito on tärkeää, ja merkittävä tekijä eläimen toipumisessa. Jyrsijöiden kivun hoidossa on monia hankaluuksia. Jyrsijät ovat saaliseläimiä ja peittävät kivun tai sairauden merkit mahdollisimman pitkään, jolloin kivun havainnointi voi olla vaikeaa. Jyrsijät ovat pienikokoisia, ja niiden käsittely sekä lääkkeiden anto niille vaatii harjoittelua. Useat lääkevalmisteet ovat konsentroituja, eivätkä kaikki kipulääkevalmisteet sovi jyrsijöille, koska niiden tarkka annostelu on jyrsijöiden pienen koon vuoksi mahdotonta. Jyrsijöiden kivun hoidosta ei ole saatavilla juurikaan suomenkielistä kirjallisuutta. Suomessa ei ole markkinoilla yhtään kipulääkettä, joka olisi rekisteröity jyrsijöille, joten valmisteyhteenvedoissa ei ole ohjeita kipulääkkeiden käytöstä jyrsijöille. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on toimia käytännönläheisenä käsikirjana eläinlääkäreille heidän hoitaessaan jyrsijöitä. Tutkielmaan on koottu perustietoa jyrsijöiden käsittelystä, kivun havainnoinnista ja jyrsijöillä käytettävistä kipulääkkeistä. Kipulääkkeiden annossuositukset eri lajeille on koottu taulukkoon. Tutkimustiedon puute on myös hankaloittava tekijä jyrsijöiden kipulääkityksessä. Lemmikkijyrsijöillä ei ole tehty kliinisiä kontrolloituja kipulääketutkimuksia. Lääketeollisuus on käyttänyt varsinkin rottia ja hiiriä koe-eläiminä uusien lääkkeiden kehittelyssä ja tutkimuksessa lääkeaineiden tehosta eri syistä johtuvaan kipuun. Monet näistä tutkimuksista perustuvat kiputesteihin, joissa aiheutettu kipu ei kuitenkaan vastaa kliinistä kipua. Laboratoriojyrsijöiden kivun arvioinnista ja lievityksestä on tehty melko paljon tutkimuksia. Näihin tuloksiin tulee kuitenkin suhtautua kriittisesti, sillä kokeet on suoritettu laboratorioissa terveillä nuorilla eläimillä, ja olosuhteet eroavat käytännön kliinisestä työstä. Useat kipulääkkeiden annossuositukset perustuvat käytännön kokemuksiin tai kliinisiin kokeiluihin, jotka on tehty muille lajeille perustuvien ohjeiden perusteella. Myös näihin suosituksiin on suhtauduttava kriittisesti, sillä lääkeaineiden farmakokinetiikka ja farmakodynamiikka eroavat lajien välillä. Jyrsijöillä on nopea perusmetabolia, minkä vuoksi myös lääkeaineiden metabolia on niillä nopeaa. Tämän vuoksi jyrsijöillä ei voida käyttää samoja annoksia tai annosvälejä kuin esimerkiksi kissoilla ja koirilla.

Tulehduskipulääkkeet ovat Suomessa yksi käytetyimmistä lääkeaineryhmistä koirilla. Kennelliitto on asettanut eri lääkeaineryhmille dopingvaroajat, joita tulee noudattaa Kennelliiton alaisissa kokeissa ja kilpailuissa. Kennelliiton varoaikojen pituudet eivät kuitenkaan perustu minkäänlaiseen tieteelliseen tutkimustietoon. Lisäksi dopingsäännöissä ei oteta kantaa siihen, onko lääkeaineella näytteenottohetkellä enää minkäänlaista vaikutusta elimistössä, vaan jäämien osalta noudatetaan ns. nollatoleranssia eli koiralta otetuissa näytteissä ei saa löytyä minkäänlaisia jäämiä käytetyistä lääkkeistä. Lääkeainejäämiä etsitään ensisijaisesti virtsanäytteestä, ja verinäyte otetaan vain erityistapauksissa, esimerkiksi jos virtsanäytettä ei saada tai jos on syytä epäillä, että koiralle on annettu alkoholia. Tässä kirjallisuuskatsauksessa on koottu yhteen koirille soveltuvien Suomessa markkinoilla olevien tulehduskipulääkkeiden farmakokineettiset tiedot. Työssä on keskitytty nimenomaan koirilla tehtyihin tutkimuksiin. Tulehduskipulääkkeiden eliminaationopeudessa esiintyy selviä eroja yksilöiden ja rotujen välillä, mikä on otettava huomioon varoaikoja määritettäessä. Tärkeimpien eliminaatioelinten eli maksan ja munuaisten vajaatoiminta hidastaa lääkeaineiden eliminaatiota, kuten myös tulehdukselliset tilat elimistössä johtuen tulehduskipulääkkeiden voimakkaasta sitoutumisesta proteiineihin. Tulehduskipulääkkeille on myös tyypillistä päätyminen enterohepaattiseen kiertoon, mikä voi pidentää lääkkeen eliminaatioaikaa. Tarkasteltaessa eri tulehduskipulääkkeiden eliminaatioparametreja koiralla, tuntuu Kennelliiton niille määräämä 28 vuorokauden varoaika tarpeettoman pitkältä. Useita tulehduskipulääkkeitä ei myöskään edes pystytä havaitsemaan virtsasta, koska ne eliminoidaan suurimmalta osalta tai lähes kokonaan ulosteiden kautta, jolloin negatiivinen virtsanäyte ei välttämättä takaa sitä, että koiralla ei olisi lääkeainetta elimistössä. Toisaalta taas virtsaan eliminoituvien lääkkeiden metaboliitteja voi löytyä virtsasta pitkään vielä senkin jälkeen kun lääkeainepitoisuus on plasmassa laskenut jo mittausherkkyyksien alle. Koirilla noudatettavien dopingvaroaikojen pituudet tulisikin laatia tieteellisen tutkimustietoon perustuen.