Browsing by Subject "työterveys"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2021)Eläinlääkäreiden työolot ja työperäiset riskit poikkeavat muusta väestöstä. Pitkät työviikot, päivystäminen ja eläinten aiheuttama tapaturmavaara ovat käytännön hoitotyötä tekevien arkea. Eläinlääkäreiden työnkuvat vaihtelevat runsaasti ammattikunnan sisällä. Tämän lisensiaatintutkielman tavoite on analysoida aineistona ollutta Suomen Eläinlääkäriliiton ja Työterveyslaitoksen vuonna 2012 teettämän kyselyn tuloksia. Kysely lähetettiin liiton jäsenrekisteristä löytyneille, rekisterin mukaan työelämässä oleville eläinlääkäreille. Tuloksia verrattiin ennen kaikkea vastaavan, vuonna 2000 tehdyn kyselyn tuloksiin, mutta myös muuhun tutkittuun tietoon eläinlääkäreiden työoloista ja terveydestä. Yhteyksiä tutkittiin non-parametrisillä ja parametrisillä testeillä tarpeen mukaan, esimerkiksi ristiintaulukoimalla khiin neliötestin ja Fisher-Freeman-Haltonin tarkan testin avulla. Ensimmäisen hypoteesin mukaisesti eläinlääkärikunta on edelleen naisvaltaistunut. Toisen hypoteesin mukaan kunnaneläinlääkäreiden osuus eläinlääkäreistä olisi laskenut. Naiskunnaneläinlääkäreiden osuus oli laskenut (p=0,02), mutta miesten osuudessa ei ollut muutosta (p=0,19). Suurin osa vastaajista työskenteli yksityisellä sektorilla ja muissa kaupungeissa kuin pääkaupunkiseudulla tai maaseudulla. Eläinlääkäreiden keskimääräinen viikkotyöaika oli 39,0 tuntia ilman päivystyksiä. Päivystystä työpaikalla oli keskimäärin 50,4 tuntia kuukaudessa. Eläinlääkäreiden keskimääräinen viikkotyöaika oli korkeampi kuin keskimäärin suomalaisilla palkansaajilla. Kolmannen hypoteesin vastaisesti työtapaturmien määrä ei ollut vähentynyt, vaan pysynyt samalla tasolla. Yleisin tapaturman aiheuttaja oli eläin. Tapaturmien vaaratekijöiksi tunnistettiin yleisimmin rauhaton eläin, eläinlääkärin väsymys ja puuttuva tai riittämätön apu toimenpiteissä. Neljännen hypoteesin mukaisesti työterveyshuollon saatavuus oli parantunut. Eläinlääkärit eivät kuitenkaan kokeneet työterveyshuollossa ymmärrettävän eläinlääkärin työn erityispiirteitä riittävästi. Työterveyden parannusehdotukset voitiin jakaa muutamaan teemaan: saatavuuden parantaminen, työterveyshuollon tiedon lisääminen, ehkäisevien toimien käyttöönotto ja yleisten työolojen parantaminen. Kyselyyn vastanneista naisista suurin osa oli ollut raskaana, ja heistä valtaosa oli ollut raskauden aikana töissä. Raskauden vuoksi työhön oli tehty muutoksia alle puolelle vastaajista. Raskauden aikana altistuttiin laajasti erilaisille lääkeaineille, puhdistus- ja desinfiointiaineille sekä eritteille. Erityisäitiyspäivärahahakemus oli kuitenkin hylätty joka kahdeksannelta sitä hakeneista, mikä kertoo, että eläinlääkärin työn potentiaalisesti haitallisia vaikutuksia raskaudelle ei edelleenkään tunnisteta. Eläinlääkäreistä noin joka neljännellä oli ollut itsetuhoisia ajatuksia, mikä on enemmän kuin väestössä keskimäärin, mutta vastaa esimerkiksi lääkäreillä havaittua yleisyyttä. Tulosten perusteella eläinlääkärit kokivat, että työterveyshuollossa ei tunnisteta eläinlääkärin ammatin riskejä riittävästi. Etenkin käytännön potilastyötä tekevien eläinlääkäreiden työhön liittyy työturvallisuuden kannalta merkittäviä riskitilanteita, joita voitaisiin ennakoida ja estää asianmukaisilla varotoimilla. Sekä eläinlääkärit että työterveyshuolto tarvitsevat lisää tietoa eläinlääkäreiden työterveyden parantamiseksi. Eläinlääkäreiden työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden edistämiseksi kaivataan eläinlääkäreiden, työnantajien, työterveyshuollon ja viranomaisten yhteistyötä.
-
(2020)Zoonoottiset eli eläinten ja ihmisten välillä siirtyvät taudinaiheuttajat ovat työterveysriski eläinten kanssa työskenteleville henkilöille, kuten eläinlääkäreille. Zoonoottisiin viruksiin kuuluu muun muassa jyrsijä- ja hyönteissyöjävälitteisiä rainbo- (rodent-and-insectivore-borne) viruksiksikin kutsuttuja viruksia, joita kantavat nimensä mukaisesti useat jyrsijät (Rodentia) sekä hyönteisiä syövät piennisäkäslajit (ent. Insectivora). Suomessakin esiintyviä rainboviruksia ovat ortopoxviruksiin kuuluva lehmärokkovirus, ortohantaviruksiin kuuluva puumalavirus, nisäkkäiden arenaviruksiin (Mammarenavirus) kuuluva lymfosyyttinen koriomeningiittimammarenavirus (LCMV) sekä nisäkkäiden ortobornavirukset. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatintutkielman kirjallisuuskatsaukseen on koottu tietoa eläinlääkäreiden zoonoosiriskeistä Suomessa sekä edellä mainittujen piennisäkäsvälitteisten zoonoottisten virusinfektioiden epidemiologiasta ja diagnostiikasta. Tutkielman tutkimusosuudessa selvitettiin tilastollisen analyysin avulla eri tekijöiden yhteyttä ortopox-, puumala-, LCM- ja bornavirusvasta-aineiden esiintymiseen Suomessa laillistetuilla eläinlääkäreillä verrattuna kontrolliryhmään. Aineistona käytettiin aiemmissa yhteyksissä kerättyjä esitietoja ja vasta-ainetuloksia eläinlääkäreiltä sekä kontrolliryhmältä. Pääkohderyhmän eli eläinlääkärien esitiedot ja seeruminäytteet oli kerätty vuonna 2009 Eläinlääkäripäivillä ja kontrolliryhmässä oli eläinlääkäripäivien osallistujia sekä HUSLAB:ille vuosina 2009 ja 2013 seeruminäytteet antaneita henkilöitä. Kaikki seeruminäytteet oli tutkittu käyttäen epäsuoraa immunofluoresenssivärjäystä (IFA). Hypoteesina oli, että riski altistua tarkastelluille patogeeneille olisi suurempi eläinlääkäreillä. Ortopox-, puumala-, LCM- ja bornavirusvasta-aineiden esiintyvyydet koko aineistossa olivat 28,9 %, 7,5 %, 1,8 % ja 0,6 %. Eläinlääkäreillä vastaavat esiintyvyydet olivat 38,6 %, 9,5 %, 1,9 % ja 1,0 %. Ortopoxvirusvasta-aineita löytyi todennäköisemmin Suomessa laillistetuilta eläinlääkäreiltä, miehiltä sekä vuonna 1979 tai aiemmin syntyneiltä. Suomessa laillistettu eläinlääkäri oli muita todennäköisemmin ortopoxseropositiivinen riippumatta iästä tai sukupuolesta. Sen sijaan puumala-, LCM- ja bornavirusten vasta-ainepositiivisuudelle ei löydetty tilastollisesti merkitseviä riskitekijöitä. Hypoteesi, että eläinlääkäreillä on suurempi riski olla ortopoxvirusseropositiivisia toteutui, mutta puumala-, LCM- ja bornavirusten vasta-aineiden löytymisen ja ammatin välillä ei havaittu yhteyttä. LCM- ja bornavirusten tuloksiin vaikutti todennäköisesti niiden alhaiset seroprevalenssit tutkitussa aineistossa. Ortopoxvirusvasta-aineita löytyi selvästi useammalta ennen vuotta 1980 syntyneeltä osallistujalta kuin tätä nuoremmilta. Tämä on todennäköisesti seurausta isorokkorokotusten aikaansaamista ristireagoivista vasta-aineista, mikä oli ennustettavissa. Aineistossa on kuitenkin myös rokotusten lopettamisen jälkeen syntyneitä seropositiivisia henkilöitä (seroprevalenssi 2,0 %). Nämä tartunnat selittyvät altistumisella itse taudinaiheuttajalle. Ortopoxvirukset voivat aiheuttaa kliinistä sairautta myös ihmisillä. Koska tämän tutkimuksen tulosten perusteella Suomessa laillistetut eläinlääkärit altistuivat ortopoxviruksille todennäköisemmin kuin muut osallistujat, vaikuttaa siltä, että ortopoxvirukset ovat työterveysriski Suomessa laillistetuille eläinlääkäreille. Mahdollinen saatu rokotus tulee kuitenkin huomioida ja mahdollisesti suurempi riski koskeekin nimenomaan isorokkoa vastaan rokottamattomia Suomessa laillistettuja eläinlääkäreitä.
Now showing items 1-2 of 2