Browsing by Subject "ultraääni"
Now showing items 1-8 of 8
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Detomidiini (Domosedan) on spesifinen a2-adrenerginen agonisti, joka on laajalti käytössä hevospraktiikassa. Detomidiinin käyttöindikaatioita ovat sedaatio, kivunpoisto sekä esilääkitys inhalaatio- tai infuusioanestesiaa varten. Annostuksella 20-80 mg/kg aikaansaadaan voimakas sedaatio ja kivunpoisto, joiden pituus on riippuvainen annoksen suuruudesta. Detomidiinihydrokloridin vaikutuksista sykloivan tamman kohdun kontraktioihin ei ole olemassa paljoakaan täsmällistä tietoa. Vaikutuksia on tutkittu käyttäen useita erilaisia menetelmiä, joiden luotettavuutta on eri syistä pidettävä arveluttavina. Useat menetelmät itsessään jo aiheuttavat kohdun lisääntynyttä supistuvuutta. Toisissa menetelmissä taas tulkitaan elimistön reaktioita, jotka voivat aktivoitua muistakin tekijöistä kuin kohdun supistuksista. Tämän tutkimuksen tavoite oli saada tietoa kohdun supistuvuudesta vertaamalla kiimassa olevien tammojen reaktioita suonensisäisen detomidiinihydrokloridi-injektion ja fysiologisen NaCl-injektion (kontrolli) jälkeen. Kohdun supistelua tarkkailtiin transrektaalisen ultraäänen ja gammakuvauksen (skintigrafia) avulla. Tutkimuksessamme ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja koe- ja kontrolliryhmän välillä kummallakaan tutkimusmenetelmällä. Sekä ultraääni- että dynaamisissa skintigrafiatuloksissa oli kuitenkin havaittavissa selvä numeerinen ero kohdun kontraktioissa ryhmien välillä. Detomidiini vaikuttaisi supistavan kohtua ensimmäisen puolen tunnin ajan. Ko. eron tilastollisen merkitsevyyden puuttuminen johtunee pienestä aineistosta (kuusi tammaa) ja tulosten suuresta keskihajonnasta. Hajontaa aiheuttivat hevosten yksilöllinen vaihtelu ja tutkimusmenetelmien virhelähteet, mm. tulkintojen subjektiivisuus. Vaikka tutkimuksessamme havaittu kohdun supistuvuuden ero ei ollutkaan tilastollisesti merkitsevä, vaikuttaisi suositeltavalta käyttää detomidiinia kliinisessä työssä, kun kohdun lisääntynyt supistelu on työn kannalta haluttu ominaisuus.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Karpaalikanava on anatomisesti monimutkainen rakenne. Se ulottuu proksimaalisesti 7-10 cm etupolven ylimmän nivelraon yläpuolelle ja jatkuu distaalisesti etusäären yläkolmannekseen tai puoliväliin. Kanavan seinämät muodostuvat pinnallisen koukistajan tukisiteestä, flexor retinaculumista, os carpi accessoriumista eli papuluusta ja syvän koukistajan tukisiteestä. Karpaalikanavan läpi kulkee syvä ja pinnallinen koukistajänne jännetupen suojaamana. Karpaalikanavan sisätakaosassa on useita verisuonia ja hermoja. Karpaalikanavasyndroomassa pehmytkudoksiin kohdistuva paine on lisääntynyt primaarin synoviitin tai kanavaa ahtauttavan vaurion vuoksi. Ahtauman tärkeimpiä syitä ovat vauriot koukistajajänteissä tai pinnallisen koukistajan tukisiteessä sekä kanavaa ympäröivien luiden tilaavievät muutokset, kuten osteokondrooma radiuksen takapinnalla tai papuluun murtuma. Esimerkkeinä potilastapauksista kirjoituksessa esitetään karpaalikanavan sisäinen krooninen vaurio ponin pinnallisessa koukistajajänteessä sekä osteokondrooma nuorella suomenhevosella. Hevosella tyypillisiä karpaalikanavasyndrooman oireita ovat ontuminen, kipu karpaalikanavan palpaatiossa ja etupolven taivutuksessa, sekä karpaalikanavan täyttyminen. Tärkein karpaalikanavan tutkimusmenetelmä on ultraäänitutkimus. Ultraäänitutkimuksen avulla voidaan todeta karpaalikanavan pehmytkudosvauriot ja niiden vakavuusaste. Karpaalikanavan proksimaaliosassa ultraäänikuva on vaikeasti tulkittava. Röntgentutkimuksen avulla voidaan todeta karpaalikanavaa mahdollisesti ahtauttavat luustomuutokset. Hoito ja ennuste riippuvat syndrooman aiheuttajasta. Primaari synoviitti vastaa tavallisesti hyvin lepoon ja tulehdusta poistavaan lääkehoitoon. Karpaalikanavan sisäisille jännevaurioille ennuste on varauksellinen, sillä ontuminen usein palaa normaalikäyttöön siirryttäessä. Oireita aiheuttava osteokondrooma ja papuluun sagittaalinen murtuma kannattaa hoitaa kirurgisesti. Flexor retinaculumin avaamisleikkaus vähentää painetta karpaalikanavassa ja voi poistaa oireilun syystä riippumatta.
-
(2020)Tutkielma on kirjallisuuskatsaus ultraäänen käyttämisestä koirien ortopedisissa olka- ja polvinivelten tutkimuksissa. Aiheen käsittely on eläinlääketieteen lisensiaatiksi tähtäävässä opintokokonaisuudessa hyvin suppeaa, joten sen tiivistäminen suomenkieliseksi kokonaisuudeksi voi hyödyttää useita eläinlääkäreitä. Tutkielmassa pääpaino on rakenteiden normaalin ja patologisten muutosten ulkonäön kuvailu, parhaiten soveltuvien tekniikoiden esittäminen sekä menetelmien kliinisen merkitsevyyden arvioiminen. Ortopediset ultraäänitutkimukset ovat olleet jo pitkään yleisiä humaanilääketieteessä ja hevoslääketieteessäkin se on vakiinnuttanut paikkansa jännevaurioiden arvioimisessa. Ultraäänitekniikan kehittymisen myötä pystytään tarkastelemaan yhä pienempiä rakenteita ja tämän seurauksena sen käyttäminen koirien ortopedisten oireiden diagnosoinnissa on yleistynyt. Tuoreimman tutkimustiedon perusteella ultraäänitutkimuksella on mahdollista diagnosoida yksin tai yhdessä ortopedisen tutkimuksen ja muiden diagnostisten kuvantamismenetelmien kanssa ja tarkentaa olka- ja polviniveleen paikallistuvia diagnooseja. Tutkimuksissa tulee käyttää korkeataajuista (>10Mhz) lineaarianturia, jonka kontaktipinta-ala on melko pieni. Ultraäänitutkimuksen merkittävimpinä etuina pidetään hyvää pehmytkudosten erotuskykyä, noninvasiivisuutta, mahdollisuutta tutkia ilman yleisanestesiaa, edullisuutta, yleistä saatavuutta ja mahdollisuutta reaaliaikaiseen nivelen manipulaatioon. Ultraäänitutkimuksen heikkoja puolia ovat soveltumattomuus pienten koirien diagnostiikkaan, kapea näkymä nivelten sisäosiin ja osa tutkimuksista vaatii onnistuakseen vankkaa kokemusta. Ultraäänitutkimus soveltuu hyvin nivelten ympärillä ja niihin yhteydessä olevien jänteiden arvioimiseen, nivelensisäisiin ongelmiin vahvasti liitetyn turvotuksen havaitsemiseen ja suurempien koirien kierukkavaurioiden toteamiseen jo vähäisellä kokemuksella. Ultraäänitutkimus soveltuu kohtalaisesti diagnoosin tekemiseen tai toisin menetelmin tehdyn diagnoosin täydentämiseen nivelrikon ja osteokondroosin diagnosoinnissa ja irtopalojen paikallistamisessa. Ultraääni ei sovellu ristisidevaurioiden diagnostiikkaan. Osaavissa käsissä ultraäänitutkimus antaa koirien olka- ja polvinivelten vaurioista vähintään tarkemman kuvan muutosten laadusta ja sijainnista ja voi auttaa eläinlääkäriä valitsemaan hoitomuotoa ja arvioimaan leikkauksen tarvetta. Tämän tutkielman avulla eläinlääkäri voi suorittaa koiran olka ja polvinivelten kattavan ultraäänitutkimuksen, tulkita löydöksiä ja ymmärtää menetelmän rajoitukset.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1997)Kirjallisuuskatsauksessa on perehdytty lehmän kohdun palautumiseen ja kiimakierron käynnistymiseen poikimisen jälkeen, lisäksi siinä on käsitelty ultraäänilaitteen perusteita, historiaa ja käyttöä lehmän munasarjojen ja kohdun tutkimisessa. Kokeellisessa osassa tutkittiin ultraäänilaitteen avulla lehmän kohdun palautumista poikimisen jälkeisellä kaudella ja munarakkulan kokoa kiimojen aikana sekä keltarauhasen kokoa kiimojen välillä. Maitonäytteistä määritetyn keltarauhashormonin eli progesteronin pitoisuuden avulla seurattiin lehmien kiimakierron käynnistymistä. Koe suoritettiin Viikin opetus- ja tutkimustilalla syyskuun 1996 ja tammikuun 1997 välisenä aikana. Ultraäänitutkimuksia tehtiin kahden viikon kuluttua poikimisesta kolmesti viikossa siihen asti, kunnes kohtu katsottiin palautuneeksi eli silloin, kun kohdun sarvien halkaisija oli kolmella peräkkäisellä mittauskerralla sama ja poikkileikkauskuva pyöreä. Ultraäänitutkimuksia jatkettiin kiimojen aikana munarakkulan koon mittaamiseksi lehmien tiinehtymiseen asti. Kokeessa tutkitut 16 lehmää jaettiin tuloksia käsiteltäessä kahteen ryhmään sen perusteella, olivatko ne sukuelimiltään terveitä poikimisen jälkeisellä kaudella, vai oliko sukuelinten terveydentilassa häiriöitä. Kohdun palautumisen ja kiimakierron käynnistymisen aikataulu vastasi aikaisempien ultraäänilaitteella tehtyjen tutkimusten tuloksia. Kohtu palautui poikimisen jälkeen terveillä lehmillä keskimäärin 40 vrk kuluessa ja ongelmalehmillä 54 päivässä. Kiimakierto käynnistyi terveillä keskimäärin 16 vrk:n kuluttua poikimisesta ja ongelmalehmillä 25vrk:n kuluttua. Terveiden lehmien ja ongelmalehmien välillä kohdun palautumiseen ja kiimakierron käynnistymiseen kuluvalla ajalla oli tilastollisesti merkitsevä ero. Lehmät, joilla ei ollut ongelmia poikimisen jälkeisellä kaudella siemennettiin ensimmäisen kerran keskimäärin 64 vrk poikimisesta ja ongelmalehmät vastaavasti 77 vrk poikimisesta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Follikkelidynamiikka kuvaa munasarjojen follikkelien kehittymistä ja surkastumista sekä kehitystä säätelevien mekanismien vuorovaikutusta. Kirjallisuusosiossa kuvataan follikkelidynamiikan tutkimusmenetelmiä ja nykykäsitystä naudan follikkelidynamiikasta painottaen proestruksen eli esikiiman follikkelidynamiikkaa. Kokeellinen osa kuvailee proestruksen follikkelidynamiikkaa. Follikkelidynamiikan tutkimukseen on käytetty teuraseläimiä, munasarjojen kirurgista poistoa, peräsuolen kautta tapahtuvaa palpaatiota, follikkelinestenäytteenottoa, erilaisia värjäys-, follikkeliablaatio- ja kauterisaatiotekniikoita niin laparotomisesti kuin transvaginaalisestikin. Erityisasemaan on noussut peräsuolen kautta suoritettava reaaliaikainen ultraäänitutkimus, jonka yhtenevyys in vivo -löydöksiin on validoitu perusteellisesti. Munasarjakudos toimii yhtenä toiminnallisena yksikkönä niin endokriinisesti kuin munasarjarakenteiden kehittymisenkin kannalta. Munasarjarakenteiden välinen "kommunikaatio" tapahtuu yksinomaan endokriinisesti. Munasarjoissa esiintyy kiimakierron aikana pääsääntöisesti kaksi tai kolme follikkeliaaltoa. Kahden aallon kierto kestää tyypillisesti 20 vrk ja kolmen aallon 23 vrk. Kolmen aallon järjestelmän toinen follikkeliaalto ja nonovulatorinen dominoiva follikkeli eroavat muiden aaltojen vastaavista. Taustalla on diestruksen suuren progesteronipitoisuuden kasvuympäristö. Keltarauhasen progesteronieritys, follikkelien estradiolieritys, sentraalinen oksitosiini/GnRH-pulssigeneraattori, FSH- ja LH-eritys, kohdun PGF2α-eritys ja follikkelidynamiikka ovat kaikki vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Tämän seurauksena luteolyysin ajoitus ja erityisesti follikkeliaallon kehitysvaihe luteolyysin tapahtuessa vaihtelee. Proestruksen aikaisesta follikkelidynamiikasta on vähän julkaisuja, kun follikkelidynamiikan tutkimus on kohdentunut follikkeliaaltojen alkuvaiheen ilmiöiden, emergenssin ja deviaation, kuvailemiseen. Työssä oli tarkoituksena selvittää kiiman (tai ovulaation) ennustettavuutta progesteronipitoisuuden romahtamisesta määritellyn luteolyysihetken perusteella. Tutkimusosassa kartoitettiin follikulaarivaiheen follikkelidynamiikkaa sekä normaaleissa että lyhyissä kiimakierroissa. Aineistoksi koottiin lisääntymistieteen osastolla tehdyistä kokeista manipuloimattomia luteolyysin ja ovulaation välisiä ajanjaksoja. Kaikkien eläinten kiimakierron kahdeksan viimeisen päivän follikkelidynamiikka ja progesteronipitoisuuden kuvaaja esitettiin graafisesti. Lyhyiden kiimakiertojen follikkelidynamiikka erosi täysin normaalikiimakiertoisista eläimistä. Kahden ja kolmen aallon kiimakiertojen välillä oli merkitseviä eroja useissa proestruksen follikkelidynamiikkaa kuvaavissa suureissa. Hiehojen ja lehmien väliset erot olivat tässä tutkimuksessa pienet. Tulevan ovulatorisen follikkelin suhteellisen (verrattuna suurimpaan kokoon ennen ovulaatiota) ja follikulaarivaiheen välisen ajan välillä todettiin käänteinen yhteys. Normaalikiimakierroissa noin kolmessa tapauksessa neljästä ovulaatio tapahtui 3–4 vrk kuluttua luteolyysistä ja vastaavasti lyhyissä kiimakierroissa neljässä tapauksesta viidestä ovulaatio tapahtui 2–3 vrk kuluttua luteolyysistä. Käsillä olevassa tutkimuksessa ovuloituvan follikkelin tunnistaminen munasarjoissa olevana suurimpana follikkelina oli mahdollista (todennäköisyys > 0,90) vasta päivää ennen ovulaatiota.
-
(2019)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kliinisen palpaatio- ja ultraäänitutkimuksen yhtenevyyttä. Supraspinaaliligamentin eli okahaarakkeiden päällisen siteen vauriot ovat yleisiä löydöksiä selväkivuista kärsivillä hevosilla. Työn tavoitteena oli selvittää, onko palpaatio luotettava diagnoosiin tähtäävä tutkimusmenetelmä. Hypoteesina oli, että palpaatio- ja ultraäänitutkimusten tulokset ovat keskenään yhteneviä. Aineistona oli yhteensä 93 potilastapausta, joista 73 oli ensimmäisiä käyntejä tai ainoita käyntejä ja 20 oli kontrollikäyntejä. Työ on retrospektiivinen tutkimus eli menneisyydessä tapahtuneen tutkimus. Tutkimuksen aineisto kerättiin Yliopistollisessa Hevossairaalassa selkäkivun vuoksi käyneistä potilaista. Aineisto kerättiin Yliopistollisen Hevossairaalan potilastietojärjestelmästä. Aineisto kerättiin taulukkoon, joka sijoitettiin tilasto-ohjelmaan. Tilastollinen analyysi tehtiin SPSS-ohjelmalla. Keskeisenä tuloksena huomattiin, etteivät kaikki tulokset olleet tilastollisesti merkitseviä. Tilastollista merkitsevyyttä havaittiin, kun tutkittiin löydösten sijainteja. Loppupäätelmäksi muodostui näkemys, että aiheesta on hyvä tehdä tarkempia tutkimuksia. Osittain tutkimus on hypoteesin mukainen ja osittain ei ollut. Keskilinjan palpaatiolöydösten ja ultraäänitutkimuksen olemassaolon yhtenevyyttä ei voitu pitää tilastollisesti merkittävänä, joten hypoteesi ei toteutunut. Osa sijainneista oli tilastollisesti merkittäviä ja tuloksista löytyi joitain yhteneviä tapauksia, joten hypoteesi toteutui. Käytännön hyöty tulokselle on se, että palpaatio voisi mahdollisesti olla luotettava diagnostiikassa. Tutkimusasetelman heikkoutena oli tutkimusten tehneiden määrä, joka voi aiheuttaa virheitä. Heikkoutena on myös retrospektiivinen tutkimustapa, jossa voi tulla inhimillisiä virheitä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Ultraäänilaitteiden tekninen kehittyminen on avannut etenkin 2000-luvun alusta lähtien uusia mahdollisuuksia hyödyntää reaaliaikaista ultraäänitutkimusta sikojen lisääntymisongelmien selvittämisessä. Aiemmin rektaalista ultraäänitutkimusta pidettiin soveltuvimpana tapana tutkia munasarjarakenteita ja mitata follikkeleiden kokoa. Laitteiden kehityksen myötä kyljen kautta tehtävää tutkimusta on voitu alkaa hyödyntämään munasarjarakenteiden tutkimisessa jopa tilatasolla. Ultraäänitutkimusta voidaan nykypäivänä käyttää apuna tiineystarkastuksien lisäksi myös kohdun patologisten tilojen tunnistamisessa, ensikoiden lisääntymiskykyisyyden arviointiin sekä munasarjadiagnostiikassa. Tämän lisensiaatintutkielman tarkoituksena on selvittää ultraäänitutkimuksen käyttömahdollisuuksia sikojen lisääntymiseen liittyvissä tutkimuksissa sekä vertailla eri tutkimustapojen etuja ja rajoituksia. Tutkimuksellisessa osassa tavoitteena on selvittää ovatko kyljen kautta tehdyllä tutkimuksella saadut munasarjafollikkeleiden mittaustulokset tilastollisesti yhteneviä rektaalisella tutkimuksella saatujen tulosten kanssa. Tulosten yhtenevyyttä tarkastellaan myös mittauksen käytännön sovelluksen kannalta. Aikaisempaa kahdella eri tutkimustavalla saatuja mittaustuloksia vertailevaa tutkimusta ei tiettävästi ole tehty. Tutkimusta varten emakoiden munasarjafollikkeleita on mitattu sekä kyljen kautta tehdyllä että rektaalisella ultraäänitutkimuksella vieroituspäivänä sekä kolmantena, neljäntenä ja viidentenä päivänä vieroituksesta. 17 emakolta on saatu yhteensä 51 mittaustulosparia, joihin on sovellettu tilastollisia menetelmiä. Saatujen tulosten perusteella kyljen kautta mitattu follikkelin koko on rektaalisesti mitattua kokoa pienempi. Kyljen kautta mitattu follikkelin koko on kuitenkin tilastollisesti merkitsevällä tasolla yhtenevä rektaalisesti mitatun koon kanssa. Kun mittaustuloksiin sovelletaan follikkeleiden päiväkasvuvauhdin perusteella valittuja +/-1 mm hyväksymisrajoja, tuloksista 78 % on asetettujen rajojen sisäpuolella. Saadut tulokset viittaavat siihen, että kyljen kautta mitattuna follikkelin koko on merkittävästi pienempi kuin rektaalisesti mitattuna. Follikkeleiden koko kyljen kautta mitattuna eroaa rektaalisesti mitatusta siinä määrin, että tutkimustapaa ei voida suositella käytettävän follikkeleiden kasvun seurantaan.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)Doppler-ultraääntä on käytetty paljon lisääntymiselimien tutkimisessa hevosilla ja naudoilla. Doppler-ultraäänellä pystyy tutkimaan kudosten ja elimien verenvirtausta mustavalkokuvaan yhdistettävien värien avulla tai spektritilan avulla. Spektritilassa verisuonesta otetaan tarkasteluun pieni alue, josta saadaan verenvirtausnopeuden kuvaaja tietystä sydämen sykkimissyklistä. Kuvaajasta saadaan mitattua kvantitatiivisia sekä kvalitatiivisia verenvirtausparametrejä. Kohtu ja munasarjat ovat voimakkaasti verisuonitettuja elimiä. Verenvirtaus vaihtelee kohdussa sekä munasarjoissa kiimakierron eri vaiheissa, tiineyden aikana sekä synnytyksen jälkeen. Kohdun ja munasarjojen patologiset tilat vaikuttavat niiden perfuusioon. Doppler-ultraäänen avulla on pystytty kuvantamaan väritilan, voimaväritilan sekä spektritilan avulla lisääntymiselimien verenvirtausta. Tässä työssä on keskitytty pääasiassa tamman lisääntymiselimistä löydettyihin tutkimuksiin, mutta lisätietoa on haettu naudoilla tehdyistä tutkimuksista. Kohdun verenvirtaus vaihtelee hyvin vähän kiimakierron aikana. Tiineellä tammalla kohdun verenvirtaus lisääntyy tiineyden edetessä. Kohdun patologiset tilat tiineyden aikana, kuten endometriitti ja plasentiitti, vaikuttavat kohdun verenvirtaukseen. Kohtalaisten ja voimakkaiden endometriittimuutosten yhteydessä verenvirtauksen resistanssi vaihtelee ja lievien endometriittimuutosten yhteydessä se pysyy kohtuullisen tasaisena. Plasentiitin puhkeamista ja mahdollista abortointia voidaan ennustaa verenvirtaustilavuutta sekä resistanssia mittaamalla. Varsomisen jälkeen tamman kohdun verenvirtaus palautuu ennen ensimmäistä ovulaatiota samalle tasolle kuin kiimakierron ja alkutiineyden aikaan. Vastaavasti naudalla on huomattu voimakkaimman verenvirtauksen laskun tapahtuvan viikon aikana poikimisesta ja jatkuvan siihen saakka, kunnes kohdun involuutio on täydellinen. Naudalla on huomattu kohdun verenvirtauksen jälkeisten jäämisen ja metriitin jälkeen jäävän korkeammaksi verrattuna terveisiin nautoihin. Naudalla on huomattu, että kohdun verenkierron palautumisella involuution aikana on merkitystä niiden hedelmällisyyteen. Ovuloituva ja surkastuva follikkeli voidaan erottaa mittaamalla niiden verenvirtausta. Ovuloituvassa follikkelissa verenvirtaus lisääntyy ja surkastuvassa vähentyy kaksi päivää ennen ovulaatiota. Ovuloituvan follikkelin verenvirtaus on suurempi niillä tammoilla ja lehmillä, jotka tiinehtyvät. Ovulaation induktion on havaittu heikentävän tulevan keltarauhasen verenvirtausta. Keltarauhasen verenvirtaus on luotettava mittari keltrauhasen toiminnallisuuteen. Naudoilla on huomattu, että verenvirtaus on luotettavampi toiminnallisuuden mittari kuin keltrauhasen koon mittaaminen. Doppler-ultraäänellä voidaan havaita munasarjan epänormaali toiminta kuten hemorragiset anovulatoriset follikkelit sekä väliseinällisten follikkeleiden ovulaatio sekä kaksoisovulaatiot. Verenvirtauksen tutkiminen kohdussa ja munasarjoissa antaa lisäinformaatiota elimien toiminnasta. Doppler-ultraäänen avulla pystytään ennakoimaan lisääntymiselimien toimintaa paremmin. Kohdun ja munasarjojen verenvirtauksen tutkimisen avulla voidaan ajoittaa hoitotoimenpiteet sekä kartoittaa niiden tarve paremmin.
Now showing items 1-8 of 8