Browsing by Subject "ultraäänitutkimus"

Tämä syventävien opintojen tutkielma käsittää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa kerrataan pääpiirteittäin naudan kiimakierron hormonaalista säätelyä, follikkelidynamiikkaa sekä keltarauhasen ja progesteronin rakennetta ja tehtäviä. Tarkemmin katsauksessa keskitytään gestageeniterapian indikaatioihin, vaikutusmekanismeihin, sivuvaikutuksiin, kontraindikaatioihin, gestageeni valmisteisiin ja valmisteita koskevaan lainsäädäntöön. Tutkimusosan käytännön osuus suoritettiin Hautjärven klinikan 12 omalla naudalla syksyllä 1994. Kokeessa tarkasteltiin nautojen munasarjojen toiminnallisten rakenteiden sekä veren progesteronipitoisuuksien muutoksia gestageeniterapian aikana sekä sen jälkeen ovulaatioon asti. Kokeen naudoille asetettiin PRID-emätinkierukka 13 vuorokauden ajaksi. Gestageenivalmiste PRID on luonnollista progesteronia sisältävä emätinkierukka, johon oli liitetty estradiorikapseli. Kokeen naudat jaettiin kolmeen ryhmään munasarjalöydösten perusteella. Hoidon alussa luteaalivaiheessa olleen ryhmän keltarauhaset regressoituivat 3. - 6. vuorokauden sisällä hoidon aloittamisesta. Ryhmän, joilla ei ollut keltarauhasta hoidon alkaessa, progesteronipitoisuutta piti yllä hoidon aikana gestageenivalmiste. Molemmat ryhmät ovuloivat 2 - 4 vuorokauden kuluttua hoidon päättymisestä. Kolmannessa ryhmässä olevilla naudoilla oli hoidon aikana luteinisoitunut ontelorakenne. Tämä ryhmä ovuloi 4 6 vuorokauden kuluttua hoidon päättymisestä. PRIDin valmistajan ohjeiden mukaan suoritettava sokkosiemennys 2. ja 3. päivänä hoidon päättymisestä olisi ovulaatioajankohdan suhteen ajoittunut oikein 75%:11a naudoista.

Viiden sukukypsän, aiemmin vasoneen porovaatimen munasarjatoimintaa seurattiin lisääntymiskauden aikana 2.9. - 12.11.2002 7,5 MHz:n rektaalianturilla tehdyin ultraäänitutkimuksin. Ultraäänitutkimukset videoitiin kokonaisuudessaan myöhempää tarkastelua varten. Munasarjan löydyttyä kuva pysäytettiin ja munasarja sekä kuvassa näkyvät rakenteet mitattiin. Pysäytyskuvat löydetyistä munasarjoista tallennettiin kuvatiedostoiksi. Ultraäänitutkimusten yhteydessä vaatimista kerättiin myös verinäytteitä myöhemmin tehtyjä hormonimäärityksiä varten. Lisääntymiskauden alussa 2.9. - 16.10.2002 vaatimet tutkittiin ultraäänen avulla kolmesti viikossa. 16.10.2002 vaatimille annettiin kloprostenolipistokset kiimojen synkronoimiseksi, minkä jälkeen tehtiin päivittäiset ultraäänitutkimukset sekä kolmen tunnin välein toistettava näytteenotto viiden vuorokauden ajan, 17. - 22.10.2002. Näistä verinäytteistä määritettiin estradioli- ja LH-pitoisuudet kolmen tunnin välein otetuista, ja progesteronipitoisuus 12 tunnin välein otetuista verinäytteistä. 22.10.2002 jälkeen vaatimet tutkittiin ultraäänellä, ja verinäytteet pelkästään progesteronipitoisuusmäärityksiin otettiin jälleen kolme kertaa viikossa. Ultraäänihavainnot käytiin retrospektiivisesti läpi hormonipitoisuusmääritysten valossa. Ultraäänitutkimuskertoja oli yhteensä 33 kpl vaadinta kohti. Vaadinten molemmat munasarjat pystyttiin havaitsemaan ultraäänellä keskimäärin 47,9 %:ssa (vaadinkohtaisesti 42,4 - 84,8 %:ssa) tutkimuskerroista. Kumpaakaan munasarjaa ei löytynyt, tai toista munasarjaa ei löytynyt ja toisen löydös oli epävarma, keskimäärin 14,5 %:ssa (6,1 - 21,2 %) tutkimuskerroista. Vain toinen munasarja löytyi keskimäärin 37,6 %:ssa (9,1 - 39,4 %) tutkimuskerroista. LH-piikkien kesto vaihteli neljällä vaatimella 15 - 21 tunnin välillä, ja korkein mitattu LH-taso oli keskimäärin 20,2 ng/ml. Progesteronitasot vaihtelivat välillä 0,0 - 21,3 nmol/l. Seuranta kattoi alkuosan kahden eri kiimakierron luteaalivaiheista, ensimmäisestä 18 - 25 päivää ja toisesta 8 - 10 päivää. Progesteronitasojen havaittiin nousseen yli perustasona pidetyn tason 1,6 nmol/l aikaisintaan 81 tuntia havaitun LH-piikin jälkeen. Mitatut estradiolitasot pysyivät LH-piikkiin saakka korkeammalla pudotakseen sen jälkeen hieman alhaisempiin lukemiin. Tämän tutkimuksen perusteella porovaadinten munasarjojen löytyminen ultraäänitutkimuksella rektaalisen lineaarianturin avulla on vielä liian epävarmaa, jotta munasarjatoimintaa voitaisiin luotettavasti seurata ultraäänitutkimuksen keinoin. Kuitenkin, mikäli onnistutaan luomaan menetelmä, jonka avulla porovaatimen munasarjat saadaan varmasti paikannettua, on munasarjarakenteiden tutkiminen ultraäänen avulla mahdollista.

Ohutsuolen vierasesine on yleinen ruuansulatuskanavan sairaus koirilla ja kissoilla. Vierasesineen aiheuttamat oireet ovat seurausta sen aiheuttamasta ohutsuolen mekaanisesta tukoksesta. Vatsaontelon röntgentutkimus ja ultraäänitutkimus ovat kaksi yleisimmin käytettyä diagnostista tutkimusmenetelmää selvitettäessä vatsaontelon sairauksia koirilla ja kissoilla. Aiemmin ensisijaiseksi tutkimusmenetelmäksi ruuansulatuskanavan vierasesinettä epäiltäessä suositeltiin röntgentutkimusta, mutta uudemmissa tutkimuksissa ultraäänitutkimus on osoittautunut röntgentutkimusta luotettavammaksi tutkimusmenetelmäksi vierasesinediagnostiikassa. Tämän retrospektiivisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää röntgen- ja ultraäänitutkimusten perusteella tehdyn vierasesineen aiheuttaman ohutsuolen mekaanisen tukoksen diagnoosin luotettavuutta Yliopistollisessa eläinsairaalassa ja vertailla tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että ultraäänitutkimuksen perusteella päästään diagnoosiin useammin kuin röntgentutkimuksen perusteella. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat röntgen- ja ultraäänidiagnostiikan luotettavuuteen ja tulosten odotettiin vastaavan aiempia tutkimuksia. Tutkimukseen valittiin 57 koiraa ja kissaa, joille oli tehty sekä röntgen- että ultraäänitutkimus ennen vierasesineleikkausta tai patologin tutkimusta. Kaikki potilaat oli kuvattu ruuansulatuskanavaoireiden vuoksi ja puolella potilasta oli lähetteessä epäilty vierasesinettä. Vierasesineistä lineaarisia oli yhdeksän. Röntgentutkimus oli tehty 47 eläimelle ennen ultraäänitutkimusta ja yhdeksällä potilaalla ultraäänitutkimus oli tehty ensin. Yli puolet röntgentutkimuksista oli tehty päivystysaikaan ultraäänitutkimusta edeltävänä yönä tai iltana. Röntgen- ja ultraäänilausunnot luokiteltiin kolmeen luokkaan sen mukaan, oliko tutkimuksen perusteella vierasesine todennäköinen, mahdollinen tai vierasesinettä ei ollut havaittu. Myös vierasesineen aiheuttamat muutokset suolistossa luokiteltiin ja niiden esiintymisen yhteys eri diagnoosiluokkiin tutkittiin. Röntgen- ja ultraäänidiagnoosiin vaikuttavina tekijöinä arvioitiin vierasesineen laatu ja sijainti, potilaan ikä, paino, sukupuoli ja laji, tutkimusajankohta ja tutkimusten suoritusjärjestys. Ultraäänitutkimuksen perusteella vierasesinettä pidettiin todennäköisenä 84 %:lla ja röntgentutkimuksessa 34 %:lla, joten tutkimuksen tulokset vastasivat hypoteesia. Röntgen- ja ultraäänitutkimuksen tulos oli yhteneväinen 25 potilaalla. Röntgendiagnoosin kannalta merkitseviä löydöksiä olivat ohutsuolten laajeneminen, ohutsuolten epänormaali neste- tai kaasusisältö, ileus ja röntgenkuvassa näkyvä vierasesine. Näkyvällä vierasesineellä oli myös ultraäänitutkimuksessa tilastollisesti merkitsevä yhteys diagnoosiin. Päivämäärällä, jolloin ultraäänitutkimus oli suoritettu, oli merkitsevä yhteys diagnoosiin. Vierasesineen muodolla ei havaittu merkitsevää yhteyttä kumpaankaan diagnoosiin. Myöskään potilaan lajilla, iällä, painolla tai sukupuolella ei havaittu yhteyttä röntgen- tai ultraäänidiagnoosiin. Aineisto oli melko pieni röntgen- ja ultraäänidiagnoosiin vaikuttavien tekijöiden arvioimiseksi, jonka vuoksi merkitseviä tuloksia saatiin vähän. Tässä tutkimuksessa kaikki röntgen- ja ultraäänilausunnot oli tehnyt diagnostisen kuvantamisen yksikössä työskentelevä eläinlääkäri, jonka vuoksi tulokset ovat todennäköisesti parempia kuin ne olisivat kokemattomalla tutkijalla. Tuloksia voidaan kuitenkin hyödyntää Yliopistollisessa eläinsairaalassa, kun valitaan sopivaa tutkimusmenetelmää vierasesinediagnostiikkaan.