Browsing by Subject "vasikka"

Enrofloksasiini kuuluu fluorokinolonien lääkeaineryhmään. Fluorokinolonit ovat bakterisidisiä, laajakirjoista mikrobilääkkeitä, joiden vaikutusmekanismi perustuu bakteerin DNA-gyraasin estoon. Enrofloksasiini metaboloitunut osaksi siprofloksasiiniksi, jonka antibakteerinen teho on samaa luokkaa emoyhdisteen kanssa. Lääkeaineryhmästä on eläinlääkinnälliseen käyttöön Suomessa rekisteröity enrofloksasiinia sisältävä valmiste Baytril® (Bayer AG). Syventävien opintojemme tarkoituksena oli vertailla enrofloksasiinin farmakokineettisiä ominaisuuksia yhden päivän ja viikon ikäisillä vasikoilla. Kirjallisuuskatsauksessa on selostettu fluorokinolonien ominaisuuksia sekä vasikan lääkeainemetabolian erityispiirteitä ja mikrobilääkkeiden farmakokinetiikkaa. Tutkimus suoritettiin Hautjärven kymmenellä vastasyntyneellä Ay-rotuisella vasikalla. Enrofloksasiini-valmistetta (Baytril® 50 mg/ml) annosteltiin kerta-annoksena iv 2,5mg/kg. Iän vaikutuksen selvittämiseksi viisi vasikkaa sai lääkkeen yhden vuorokauden iässä ja toiset viisi seitsemän vuorokauden iässä. Verinäytteitä otettiin erillisen aikataulun mukaan myöhempää enro- ja siprofloksasiinipitoisuuksien määritystä varten. Farmakokineettiset parametrit laskettiin tietokonepohjaisella momenttianalyysillä. Tilastollisella testauksella saatiin joitakin merkitseviä eroja enro- ja siprofloksasiinin farmakokinetiikkaan vastasyntyneellä ja viikon ikäisellä vasikalla. Enrofloksasiinin jakaantumistilavuus ja puhdistuma olivat pienempiä vastasyntyneellä kuin viikon ikäisellä vasikalla. Puoliintumisaika oli pidempi vastasyntyneellä kuin viikon ikäisellä vasikalla. Enrofloksasiinin metabolia siprofloksasiiniksi oli hitaampaa vastasyntyneellä kuin viikon ikäisellä ja lisäksi ajanhetki, jolloin siprofloksasiinin huippupitoisuus saavutettiin oli myöhemmin vastasyntyneellä. Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että Enrofloksasiinin annos tulisi suhteuttaa ikään vastasyntyneiden vasikoiden ollessa kyseessä.

Nautojen hengitystiesairauskompleksi on maailmanlaajuisesti eniten tappioita aiheuttava sairaus karjankasvatuksessa, sekä lypsykarjavasikoiden yleisin kuolinsyy. Tauti on monisyysairaus, jonka etilogiaan liittyvät infektiivisten tekijöiden lisäksi sekä yksilöllisiä että ympäristötekijöitä kuten ikä, immuunistatus, olosuhteet ja vasikan kokema stressi. Tautikompleksia on usein aiheuttamassa useita patogeeneja, virukset ja mykoplasmat pääasiassa vaikuttavat puolustusjärjestelmää heikentävästi ja saavat aikaan suotuisat olosuhteet bakteeri-infektioita ajatellen. Viruksista yleisimmät ovat parainfluenssa 3 –virus (PI-3), bovine herpes virus 1 (BHV-1), bovine respiratory syncytial virus (RSV), bovine adenovirus (BAV) ja bovine viral diarrhoea virus (BVD). Yleisimmät bakteerit kuuluvat ryhmään Pasteurellaceae, P. multocida, Mannheimia haemolytica ja Histophilus somni. Lisäksi tautia aiheuttamassa voi olla mm. Arcanobacterium pyogenes, Bordetella bronchiseptica ym. Virusten ja bakteerien lisäksi taudin etiologiaan liittyvät myös mykoplasmat toimien hengitystiesairauskompleksissa virusten tavoin. Yleisimmät taudin oireet ovat silmä- ja sierainvuodot, yskä, voimistunut ja vaikeutunut hengitys, kuume sekä depressio. Sairastuvuus ja kuolleisuus vaihtelevat, taudinkuva voi olla akuutti tai krooninen. Ennaltaehkäisymenetelmät kuten kasvatusolosuhteet, osastointi ym., ovat Suomessa tärkeimpiä tautikompleksin torjunnan kannalta, rokotukset patogeenejä vastaan eivät ole Suomessa käytössä. Hoitona on yleisimmin mikrobilääkehoito, tulehduskipulääke sekä tukihoito. Tutkielman tarkoituksena oli verrata millä menetelmällä vasikoiden luokittelu terveisiin ja sairaisiin vastasi parhaiten mikrobilöydöksiä. Aineiston vasikoiden kliiniset oireet pisteytettiin kolmella eri tavalla, joita oli aiemmin käytetty belgialaisten ja ruotsalaisten tutkimuksissa ja EVIRA:n projektiin liittyvässä tutkimuksessa. EVIRAN projektinmenetelmässä ja belgialaisten käyttämässä menetelmässä luokkia oli yhteensä kolme, ja ruotsalaisten menetelmässä useampia, yhteensä 12 luokkaa. Pisteytysmenetelmiä verrattiin vasikoista otettujen mikrobinäytteiden tuloksiin valiten näistä vertailuun P. multocida, Fusobacterium spp. ja U. diversum sekä P. multocidan yhdistelmät RSV:n, PI3:n ja U. diversumin kanssa. Valinta perustui tutkimustietoon sekä mikrobien yleisyyteen aineistossa. Parhaiten kliinisten oireiden luokittelutulos vastasi mikrobitutkimuksen tulosta EVIRA:n projektissa käytetyllä luokittelumenetelmällä. Luokittelumenetelmä erotti parhaiten sairaat vasikat terveistä, kun sairauden kriteerinä käytettiin P. multocida -löydöstä. Belgialaisten tutkimuksessa käytetyn luokittelumenetelmän tulokset olivat samansuuntaisia, mutta sairaimpaan luokkaan (aste 3) kuului vain 8,7 % vasikoista. Tämä vaikutti erojen havaitsemiseen tarkasteltaessa vasikoiden jakautumista luokkiin sen mukaan, oliko niillä P. multocidaa vai ei. Tämä luokittelumenetelmä oli myös menetelmistä karkein, kriteerejä luokkiin jaolle oli vain muutama. Ruotsalaisten tutkimuksessa käytetyllä luokittelumenetelmällä tulokset olivat epäselviä, koska luokkia oli paljon, eikä luokittelu ollut hengitystieinfektioille kovin spesifinen.

Ketamiini on nukutusaine, joka vaikuttaa keskushermoston NMDA- eli N-metyyli-D-aspartaattikanavien toimintaa estävästi. Yleisesti nautojen rauhoitukseen käytetään ksylatsiinia, mutta ketamiinin yhdistämisellä ksylatsiinirauhoitukseen on todettu olevan monia mahdollisia hyötyjä. Ketamiini vähentää ksylatsiinirauhoituksen haittavaikutuksia, sekä parantaa rauhoituksen kivunlievitystehoa ja helpottaa eläinten käsittelyä. Lisäksi ketamiinin on todettu vähentävän sentraalista kivulle herkistymistä, eli ilmiötä, jossa vakavan kudosvaurion yhteydessä kipua aletaan aistia myös terveen kudoksen alueella. Tämä ilmiö on osallisena myös kroonisen kivun synnyssä, eli ketamiinin käytöllä voitaisiin mahdollisesti myös ehkäistä kroonista kipua esimerkiksi nupoutuksen eli sarvenaiheiden polton yhteydessä. Ketamiinin käytöstä nautojen kivun hoidossa on toistaiseksi kuitenkin vain vähän tutkimustietoa. Tutkimuksessamme halusimme selvittää, voisiko ketamiinin lisääminen ksylatsiinirauhoitukseen lyhentää rauhoituksen kestoa. Rauhoituksen mahdollisimman lyhyt kesto olisi tärkeää nupoutettaessa vasikoita viileissä olosuhteissa, koska rauhoitus laskee vasikan ruumiinlämpöä. Vasikan ruumiinlämmön pitkäaikainen lasku taas altistaa sen esimerkiksi ripulille ja hengitystieinfektioille. Lisäksi pohdimme, voitaisiinko ketamiinin käytöllä parantaa rauhoituksen kivunlievitystehoa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että edes ksylatsiinirauhoitteen, tulehduskipulääkkeen ja paikallispuudutuksen yhdistelmä ei täysin poista vasikoiden kipua ilmentävää käytöstä nupoutuksen jälkeen. Tarvetta tehokkaammalle kivunlievitykselle siis on. Tutkimuksessa nupoutettiin 56 vasikkaa kuumapolttoa käyttäen. Vasikat saivat ennen toimenpidettä joko pelkän ksylatsiinirauhoitteen tai ksylatsiini-ketamiinirauhoitteen. Lisäksi vasikat saivat tulehduskipulääkkeen (meloksikaami) ja paikallispuudutteen (prokaiini). Vasikoita kuvattiin kuuden tunnin ajan rauhoituksen jälkeen. Videoilta tarkkailtiin rauhoituksen kestoa sekä vasikoiden syömis- ja lepokäyttäytymistä. Lisäksi katsottiin, kuinka nopeasti vasikat rauhoittuivat makuulle rauhoitepistoksen jälkeen. Tutkimuksessa todettiin, että ketamiinia saaneet vasikat heräsivät rauhoituksesta pelkkää ksylatsiinia saaneita vasikoita nopeammin. Kummankin tutkittavan ryhmän vasikat kävivät makuulle yhtä nopeasti rauhoitepistoksen jälkeen. Ketamiinia saaneet vasikat kävivät syömässä rehua ja juomassa maitoa nopeammin rauhoituksen jälkeen. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu kivun vähentävän vasikan hakeutumista ruokinta-automaatille, joten saamamme tulos voisi viitata siihen, että ketamiini vähensi vasikoiden tuntemaa kipua. Ketamiinia saaneet vasikat kuitenkin viettivät vähemmän aikaa makuulla seurantajakson aikana kuin pelkkää ksylatsiinia saaneet vasikat. Tämä oli yllättävää, sillä aiemmissa tutkimuksissa on todettu vasikoiden kokeman kivun vähentävän niiden makuulla viettämää aikaa. Sekä aiempien tutkimusten että meidän tutkimuksestamme saatujen uusien tulosten perusteella vaikuttaisi siltä, että ketamiinin lisääminen tavallisesti käytettyyn ksylatsiinirauhoitukseen voisi olla hyödyllistä, mutta lisää tutkimusta aiheesta kuitenkin tarvitaan.

Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Tutkimusosassa hyödynnettiin ELL Laura Hännisen osin julkaisemattoman tutkimuksen materiaalia. Riittävä ja laadukas uni on välttämätöntä kaikille eläimille. Uni jaetaan kotieläimillä tavallisesti kahteen luokkaan: NREM- ja REM -uneen. Erityisesti REM-unta pidetään tärkeänä nuoren eläimen kehittyville aivoille. Suurimmalla osalla nisäkäslajeista kasvavat yksilöt nukkuvatkin REM-unta suhteessa enemmän kuin aikuiset lajitoverit. Naudat nukkuvat vähän, mikä on tyypillistä kasvinsyöjille. Nukkuminen tapahtuu lyhyissä jaksoissa, mikä puolestaan on tyypillistä saalielämille. Aikuisten nautojen kokonaisunimäärä on noin neljä tuntia vuorokaudessa. REM–unta siitä on noin 17 prosenttia. Kolmen kuukauden ikäisillä vasikoilla unta on keskimäärin 6 tuntia vuorokaudessa REM–unen osuuden ollessa siitä noin 45 prosenttia. Tärkein REM–unen ulkoinen merkki naudoilla on niskan ja kaulan lihasten rentoutuminen. Tällöin nauta nukkuu maaten kaulan nojatessa esimerkiksi maata tai omaa kylkeä vasten. NREM–unessa pää on tavallisesti ylhäällä niskan tukemana. NREM–unta nauta voi nukkua myös märehtiessään. Vasikat lepäävät luonnontilaisissa oloissa samanikäisten lajitoverien seurassa pienissä ryhmissä. Tuotanto-olosuhteissa vasikoita kasvatetaan yleisesti vieroituksesta 8 viikon ikään yksittäiskarsinoissa. Sosiaalisten kontaktien puute heikentää laumaeläimen hyvinvointia. Tilan puute karsinoissa puolestaan voi rajoittaa vasikan lepoasentoja ja vaikuttaa unen määrään ja laatuun. Toisaalta lajitoverit samassa karsinassa voivat häiritä toistensa unta ja tehdä siitä katkonaisempaa varsinkin, jos tilaa ei ole riittävästi. Tutkimuksessa käytettiin Kanadassa vuonna 1998 kerättyä videoaineistoa. Tutkimustilalla kasvatettiin kolmen kuukauden ikäisiä vasikoita joko pareittain (n=12) tai yksin (n=12) muuten samanlaisissa olosuhteissa. Vasikoiden aktiivisuus ja vireystila yhden vuorokauden ajalta rekisteröitiin videolta tietokoneohjelmalla. Uni tunnistettiin lepoasentojen perusteella käyttäen Suomessa elektrofysiologisten unimittausten avulla kehitettyä menetelmää. Menetelmän mukaan vasikat nukkuvat REM–unta niska rentona ja NREM–unta pää ylhäällä niskan tukemana. Käyttäytymisistä laskettiin jaksojen vuorokausikohtaiset kestot, lukumäärät ja kokonaiskestot ja tulokset analysoitiin tilastollisella sekamallilla. Lajitoverin seurassa vasikat makasivat vähemmän, mutta käyttivät suuremman osan makaamisesta nukkumiseen. NREM–unijaksot olivat pidempiä pareittain kasvatetuilla vasikoilla. Lajitoverin seuralla ei ollut vaikutusta kokonaisunen määrään, unen katkonaisuuteen tai NREM- ja REM-unien kokonaismääriin. Tulosten perusteella vasikat olivat aktiivisempia lajitoverin seurassa kuin kasvatettaessa yksin. Lajitoverin fyysisen kontaktin seurauksena syntyvä turvallisuuden tunne voi olla syynä parikasvatettujen vasikoiden pidempiin NREM–unijaksoihin. Kyseisten löydösten perusteella lajitoverin seura edistäisi vasikoiden hyvinvointia, mikä voi näkyä mahdollisesti myös esimerkiksi vasikoiden kasvussa.

Bovine Respiratory Disease (BRD) eli nautojen hengitystietulehdukset ovat maailmanlaajuinen ongelma karjataloudessa. Ne aiheuttavat merkittäviä taloudellisia tappioita lihantuotannossa. Kuluja syntyy vasikoiden kohonneesta kuolleisuudesta ja sairastuvuudesta, joka vaikuttaa alentavasti vasikoiden päiväkasvuun. Lisääntyneet lääkitykset ja ajankäyttö lääkityksiin nostavat myös enenemässä määrin kuuluja vasikkakasvattamoissa. Lisäksi vasikoiden lääkitseminen antibiootein nostaa riskiä mikrobilääkeresistenssin lisääntymiseen maailmanlaajuisesti. Tutkielman kirjallisuuskatsausosiossa koottiin yhteen taudin etiopatogeneesiä, diagnosointia, hoito- ja hallintakeinoja sekä rokotuksiin liittyvää tietoa. Vasikoiden hengitystietulehduksissa on kyseessä monitekijäinen sairaus, johon vaikuttavat vasikan elinympäristö, patogeenit ja eläimen oma immuniteetti. Vasikan altistuminen stressille esimerkiksi kuljetuksien yhteydessä voi laukaista sairastumisen. Patogeenit voivat tarttua eläimestä toiseen suorissa kontakteissa, välillisesti tai ilmateitse. Oireina havaitaan yleensä ensin käytösmuutoksia, kuten lisääntynyttä makaamista ja vähentynyttä maidon juomista. Myöhemmässä vaiheessa voidaan havaita mm. kuumetta, yskää ja sierainvuotoa. Varsinainen taudinaiheuttajapatogeeni selviää usein syväsivelynäytteestä. Suomessa hengitystietulehduksia vastaan lääkitään ensisijaisesti tulehduskipulääkkeen ja antibiootin yhdistelmällä. Yleisimmin käytetty antibiootti on oksitetrasykliini. Hyvänlaatuinen ternimaito ja passiivisen immuniteetin muodostuminen ovat tärkeitä tekijöitä vasikoiden vastustuskyvyn kehittymisen kannalta. Lypsykarjatilat ovat vastuussa vasikan riittävän passiivisen immuniteetin muodostumisesta. Vasikoiden vastustuskykyyn pyritään nykyään vaikuttamaan myös esimerkiksi erilaisin rokotuksin, mutta kenttätutkimuksien puute on hankaloittanut toimivien rokotusohjelmien suunnittelua. Tämän lisensiaatin tutkielman tutkimusosassa tarkoituksena oli tutkia emien ennen poikimista rokottamisen merkitystä niiden vasikoiden hengitystietulehduksia vastaan saamien antibioottikuurien määrään vasikkakasvattamossa. Tutkimus koski yhdeltä lypsykarjatilalta vasikkakasvattamoon tuotuja vasikoita. Tutkimusryhmänä toimivat rokotettujen emien vasikat, jotka toimitettiin vasikkakasvattamoon ja kontrolliryhmänä samalta lypsykarjatilalta vasikkakasvattamoon välitetyt rokottamattomien emien vasikat vuosina 2021-2022. Tutkimuksessa todettiin, että emien rokotuksilla oli antibioottikuurien määrää vähentävä vaikutus tutkimusryhmässä, mutta jatkotutkimukset suuremmilla eläinmäärillä olisivat varmasti tarpeellisia.

Kipu vaikuttaa negatiivisesti eläimen hyvinvointiin, ja tuotantoeläinten kivunlievitys on tärkeää sekä eettisistä että taloudellisista syistä. Meloksikaami on tulehduskipulääke, jota käytetään Suomessa yleisesti vasikoilla esimerkiksi lievittämään kipua nupoutustoimenpiteen jälkeen ja vähentämään hengitystie- ja ripulioireita. Vaikka meloksikaamia käytetään paljon alle neljän viikon ikäisillä, ei-märehtivillä vasikoilla, on meloksikaamin farmakokinetiikasta hyvin vähän tutkimuksia tämän ikäisillä vasikoilla. Tutkielman kirjallisuuskatsausosiossa on perusteltu meloksikaamin käyttöä naudoilla ja vertailtu meloksikaamin farmakokinetiikkaa eri antoreiteillä ja eri ikäisillä vasikoilla aikaisemman tutkimustiedon perusteella. Tutkielman sisältämän alkuperäistutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten kerta-annos meloksikaamia käyttäytyy 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla suonensisäisen, nahanalaisen ja suun kautta annostellun lääkityksen jälkeen. Hypoteeseina oli, että meloksikaamin hyötyosuus on suuri ja eliminaatio hidasta, ja että maksimikonsentraatio plasmassa saavutetaan nopeammin nahanalaisella kuin peroraalisella antoreitillä. Tutkimukseen valittiin 30 tervettä Viikin tutkimustilalla syntynyttä lehmä- ja sonnivasikkaa, jotka olivat 5–16 vuorokauden ikäisiä. Vasikat satunnaistettiin kolmeen antoreittiryhmään: suonensisäinen (IV), nahanalainen (SC) ja suun kautta (PO). Meloksikaamia annettiin jokaisessa ryhmässä vasikan elopainon mukaan annoksella 0,5 mg/kg. Vasikoilta kerättiin verinäytteitä plasman meloksikaamipitoisuuden määrittämiseksi 5, 10, 15, 30, ja 45 minuutin sekä 1, 2, 4, 6, 8, 12, 24, 48, 72, 96, 120, 144 ja 168 tunnin kuluttua meloksikaamin annostelusta. Näytteiden meloksikaamipitoisuudet tutkittiin nestekromatografian ja massaspektrometrian avulla. Farmakokineettisessä analyysissä käytettiin tilatonta mallia. Tutkimuksessa todettiin mm. seuraavat farmakokineettiset arvot: Cmax (SC 1,91 ± 0,27 μg/ml; PO 1,77 ± 0,16 μg/ml), tmax (SC 7,6 ± 2,8 h; PO 10 ± 5,7 h), AUC0-∞ (IV 237,4 ± 33,4 h × μg/ml; SC 230,7 ± 78,1 h × μg/ml; PO 230,5 ± 70,6 h × μg/ml) ja t1⁄2 (IV 79,2 ± 12,4 h; SC 84,6 ± 24,8 h; PO 84,8 ± 22,3 h). Biologiseksi hyötyosuudeksi F laskettiin SC-ryhmälle 0,972 ja PO-ryhmälle 0,971. Tutkimuksen farmakokineettisissä muuttujissa ei havaittu merkitseviä eroja eri antoreittien välillä (p < 0,05). Tutkimuksen perusteella 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla meloksikaamin eliminaatio on hitaampaa kuin vanhemmilla vasikoilla, minkä takia yksi 0,5 mg/kg annos voi lievittää vasikan kipua usean vuorokauden ajan. Eri antoreittien välillä ei ole merkitsevää eroa meloksikaamin vaikutusajan tai terapeuttisen plasmapitoisuuden kannalta 7–14 vuorokauden ikäisillä vasikoilla, ja meloksikaamin hyötyosuus on tämän ikäisillä vasikoilla hyvä sekä nahanalaisella että peroraalisella antoreitillä.

Nupouttamisella tarkoitetaan vasikan sarvenaiheiden tuhoamista sarvien kasvun estämiseksi esimerkiksi kuumapolton avulla. Nykyisin lähes kaikki Suomessa syntyvistä vasikoista nupoutetaan turvallisuusnäkökohtien vuoksi. Suomen eläinlääkintölainsäädännön mukaan riittävät tiedot ja taidot toimenpiteen suorittamiseksi omaava henkilö saa nupouttaa alle neliviikkoisen vasikan. Eläinlääkäri voi jättää tilalle pistoksena tai suun kautta annosteltavaa tulehduskipulääkettä nupoutuskivun hoitoa varten. Nupouttamisen on useissa tutkimuksissa todettu aiheuttavan vasikalle kipua, joka ilmenee muun muassa pakenemisyrityksinä toimenpiteen yhteydessä sekä levottomuutena, sosiaalisen käyttäytymisen vähenemisenä, kohonneena sydämen sykkeenä ja stressihormonien tason nousuna nupoutuksen jälkeen. Tähänastisissa tutkimuksissa nupoutuskipua on tutkittu pisimmillään kahden vuorokauden ajan. Koska kuumapoltolla nupouttaminen saa aikaan syvän palovamman, voidaan olettaa vasikan kokevan useiden päivien ajan kipua, joka vaikuttaa hyvinvointia alentavasti. Nupoutuksen vaikutusta vasikoiden makuukäyttäytymiseen tutkittiin viiden päivän ajan nupoutustoimenpiteen jälkeen olettaen, että useamman päivän mittainen tulehduskipulääkekuuri parantaisi vasikoiden hyvinvointia. Tutkimukseen valittiin satunnaisesti kymmenen sonnivasikkaa (keski-ikä 27 ± 5,6 vrk). Vasikat satunnaistettiin kahteen hoitoryhmään, joista toiset saivat nupoutuspäivänä ja sen jälkeen ketoprofeenivalmistetta suun kautta yhteensä viiden päivän ajan, ja toiset vastaavasti lumelääkettä. Kaikki vasikat nupoutettiin rauhoitettuina ja paikallispuudutettuina kaasukuumenteista nupoutuskolvia käyttäen. Vasikoita videoitiin kuuden vuorokauden ajan, alkaen vuorokausi ennen nupoutusta. Videoaineisto analysoitiin Cowlog -tietokoneohjelmalla. Vasikoita lääkinneet henkilöt sekä videoiden analysoinnin suorittaja eivät tienneet, kumpaan hoitoryhmään kukin vasikka kuului. Koetilanne oli siis kaksoissokkoutettu. Nupoutuspäivää ei otettu huomioon tuloksissa, koska vasikat nupoutettiin rauhoitettuna. Nupoutustoimenpide lyhensi vasikoiden keskimääräistä yhteenlaskettua makuuaikaa vuorokaudessa 1028,2 ± 23,8 minuutista (päivä ennen nupoutusta) 886,1 ± 23,8 minuuttiin (nupoutuspäivää seuraava päivä). Nupoutuspäivää seuraavana päivänä vasikoiden keskimääräinen kokonaismakuuaika oli tilastollisesti merkittävästi lyhyempi verrattuna kaikkiin muihin päiviin (p < 0,05). Tuloksissa oli havaittavissa tilastollinen tendenssi, jonka mukaan lumelääkittyjen vasikoiden makuujaksojen lukumäärä vuorokaudessa (22,7 ± 1,6 kertaa) oli tulehduskipulääkittyihin vasikoihin (17,7 ± 1,6 kertaa) verrattuna suurempi koko seurantajakson aikana (p = 0,06). Tulehduskipulääkittyjen vasikoiden makuujaksojen keskimääräinen pituus koko seurantajakson aikana oli merkittävästi suurempi (57,3 ± 3,1 minuuttia) kuin lumelääkittyjen vasikoiden (45,0 ± 3,1 minuuttia) (p = 0,02). Nupoutus lyhensi kaikkien vasikoiden päivittäistä kokonaismakuuaikaa, mikä viittaa vasikoiden kokeneen akuuttia kipua tulehduskipulääkityksestä huolimatta. Akuutti kipu ja stressi ilmenivät levottomuutena vasikoiden makuukäyttäytymisessä. Riittävä ja laadukas uni on edellytys vasikan kasvulle ja hyvinvoinnille, mikä tekee aiheesta tärkeän myös taloudellisesta näkökulmasta. Tuloksien perusteella voidaan todeta, että nupoutuksen aiheuttama kipu kestää useita päiviä, mutta jatkotutkimuksia tarvitaan kivunhoitovaihtoehtojen osalta sekä kivun kestosta suuremmalla otannalla.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa: (1) eri sairauksien esiintymistä alle 3 kuukauden ikäisillä vasikoilla perustuen karjanomistajien tekemiin havaintoihin oireista, (2) tilojen yleisiä vasikoiden hoitomenetelmiä, (3)vastasyntyneiden vasikoiden alkuhoitoa sekä (4) selvittää eri hoitotekijöiden mahdollista vaikutusta sairastuvuuteen. Tutkimuksen perustana oli aiempien kartoitusten havainnot vasikoiden hoito-olosuhteiden puutteista. Aineisto kerättiin kyselytutkimuksena postitse satunnaisesti valituilta tarkkailutiloilta ympäri Suomea. Vasikkakohtaisia tietoja, sekä sairastuvuustietoja kerättiin kaikkiaan yli vuoden ajan 15.5.92-15.5.93 aikana syntyneistä vasikoista. Tiedot tilatason hoitomenetelmistä koostuivat 481 tilan tiedoista. Vasikkakohtaiset tiedot, sekä sairaustiedot koostuvat 282 tilan 4239 vasikan tiedoista. Sairausryhmistä suurin oli ruuansulatushäiriöt. Näitä esiintyi 10.8 %:lla vasikoista. Lähes kaikki sairaudet olivat ripuleja. Muiden sairauksien osuus oli vähäinen; niitä esiintyi 0.2-1.2%:lla vasikoista. Ruuansulatushäiriöt olivat pääosin luonteeltaan lieviä ja lyhytkestoisia. Tilatason hoitotekijöistä ja vasikkatason alkuhoidosta kerättyaineisto oli luonteeltaan kuvaileva perustuen luokiteltuihin muuttujiin. Ruuansulatushäiriöiden kohdalla aineistosta poimittiin kuitenkin ns. "sairaimmat" tilat (>30 % tilan vasikoista oireillut) (n=31 ja verrattiin näiden tilojen hoitomenetelmiä muihin tiloihin. Vertailussa ei löytynyt juurikaan merkittäviä eroja näiden ryhmien välillä. "Sairaimmilla" tiloilla vasikat eivät tämän aineiston perusteella vaikuta huonommin hoidetuilta. Tulokset antavat olettaa, että näillä tiloilla vasikoita tarkkaillaan aktiivisemmin ja pienetkin häiriöt huomataan ja hoidetaan jo varhain, ja sairastuvuusluvut ovat siksi korkeammat. Kirjallisuusosaan on kerätty aineistoa vasikoiden sairastuvuutta ja kuolleisuutta käsittelevistä kenttäkokeista. Tässä tutkimuksessa saadut sairastuvuusluvut ovat samaa tasoa Pohjoismaisten tutkimustulosten kanssa, mutta alhaisempia verrattuna Pohjoismaiden ulkopuolisiin tutkimustuloksiin.

Emolehmien määrä Suomessa on lähes kaksinkertaistunut noin kahdessa vuosikymmenessä. Emolehmäkarjojen laidunnus altistaa eläimet loisinfektioille. Tutkielman tavoitteena oli kartoittaa ruuansulatuskanavan loisten esiintyvyyttä laidunkaudella suomalaisissa emolehmäkarjoissa emolehmillä, hiehoilla ja vasikoilla. Lisäksi selvitettiin rutiininomaisten näytteenottojen tarpeellisuutta ja toimivuutta nautojen terveydenhuollon apuna. Vastaavaa kartoitusta ei ole tehty Suomessa aiemmin, ja se toteutettiin osana Satafoodin Rotukarjahanketta. Hypoteesina oli, että sekä emolehmiltä, hiehoilta että vasikoilta löytyy ruuansulatuskanavan loisia ja että nuoremmilta eläimiltä niitä löytyy enemmän kuin vanhemmilta. Tutkimukseen osallistui 14 vapaaehtoista emolehmätilaa. Tilalliset keräsivät näytteet kahdesti kesän aikana, 1. näytteenotto suoritettiin 3–4 (max 5) viikon kuluttua laitumelle laskusta ja toiset näytteet 8 viikkoa ensimmäisen näytteenoton jälkeen. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 248 eläintä (97 vasikkaa, 96 emoa, 55 hiehoa). Näytteistä tutkittiin MacMaster-menetelmällä Eimeria-lajien esiintyvyys ja määrä (ookystia per gramma ulostetta = opg) sekä seuraavien loismatojen munien määrä (eggs per gram faeces = epg): Trichostrongylidea-yläheimon madot, Strongyloides papillosus, Capillaria spp. ja Trichuris spp.. Kaikilla vasikoilla havaittiin kokkidiookystia joko 1., 2. tai molemmilla näytteenottokerroilla. 1. näytteenottokerralla infektoituneita vasikoita oli 97 % ja 2. näytteenottokerralla 93 %. Hiehoilla prevalenssi oli 80 % ja 67 % ja emoilla 45 % ja 27 %. Sekä vasikoilla että hiehoilla määrät (opg) pienenivät näytteenottojen välillä (p < 0,001 and p = 0,007). Patogeenisia Eimeria-lajeja havaittiin >75 %:ssa vasikoiden näytteistä. 1. näytteenotossa ripulia esiintyi 8,3 % vasikoista ja 2. näytteenottokerralla 3,8 % vasikoista, tuloksilla ei ollut yhteyttä ookystien määrään. 2. näytteenottokerralla rantalaitumella olevilla vasikoille oli korkeammat opg:t kuin ei-rantalaitumella olevilla (880 opg vs. 220 opg, p = 0.009). Tuotantomuodolla (luomu/tavanomainen tuotanto) ei ollut vaikutusta ookystamääriin tai esiintyvyyteen. 1. näytteenotossa todettiin Trichostrongyloidea -yläheimon matoja keskimäärin 88 epg, merkittäviä määriä (>300 epg) todettiin 10 %:lla vasikoista. Strongyloides papillosus -munia todettiin 21 %:lla vasikoista. 2. näytteenotossa todettiin Trichostrongyloidea-yläheimon matoja vasikoilla keskimäärin 179 epg, >300 epg todettiin 17 %:lla vasikoista. Strongyloides papillosus -munia todettiin vähäisinä määrinä 6 %:lla vasikoista. 2. näytteenotossa todettiin myös Moniezia sp. -munia 4 %:lla eläimistä. Molemmissa näytteenotoissa muita loismatoja todettiin vain vähäisinä määrinä. Vaikka vasikoiden Eimeria-prevalenssi oli korkea, kokkidiookystien määrä oli kohtalainen ja oireet vähäiset. Laskevat opg:t 1. ja 2. näytteenottokerran välillä viittaavat osittaisen immuniteetin vahvistumiseen kesän aikana Eimeria-lajien osalta.

Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Riittävä ja laadukas uni on tärkeää kaikille eläimille, etenkin kasvaville yksilöille. Uni jaetaan kahteen luokkaan: NREM- ja REM-uneen. Erityisesti REM-unta pidetään tärkeänä nuoren eläimen kehittyville aivoille. Nuoret ja vastasyntyneet nukkuvatkin REM-unta suhteessa enemmän kuin aikuiset. Aikuiset naudat nukkuvat vain noin neljä tuntia vuorokaudessa ja unijaksot ovat saaliseläimelle tyypillisesti lyhyitä. Kolmikuiset vasikat lepäävät vuorokaudessa noin 12 tuntia, josta ne nukkuvat 6 tuntia. Tästä REM-unta on noin 45 prosenttia. Aikuiset märehtijät nukkuvat hyvin harvoin kyljellään ja silloinkin vain muutamia minuutteja kerrallaan. Nauta nukkuu yleensä rintansa päällä, pää ylhäällä ja kaula suorana jolloin kaasujen poistuminen pötsistä on tehokasta. REM-uni vaatii naudalla aina makuuasennon lihasten rentoutumisen vuoksi, mutta se ei vaadi naudalla lateraalista makuuasentoa. Tärkein REM-unen ulkoinen merkki naudoilla on niskan ja kaulan lihasten rentoutuminen. REM-unta nauta nukkuu maaten tukien päätä maata tai omaa kylkeään vasten. NREM-unta nukkuessaan nauta on yleensä pää ylhäällä ja niska tukee päätä. NREM-unessa nauta voi märehtiä. Luonnossa lehmät, hiehot ja vasikat muodostavat ryhmiä, joihin ei yleensä tule uusia lauman jäseniä, muuten kuin syntymällä. Lauma on hyvin stabiili. Tämän päivän tuotanto-olosuhteissa Suomessa naudat ovat harvoin samassa eläinryhmässä läpi elämänsä. Niitä myydään uusille tiloille ja ryhmitellään tilan sisällä uudelleen tuotantovaiheen ja kasvun mukaan. Eläinten uudelleenryhmittelyn on aiemmin näytetty heikentävän nautojen hyvinvointia ja tuotosta. Uudelleen ryhmitellyt naudat makaavat lyhyempiä aikoja kerrallaan, syövät vähemmän aikaa päivästä, seisovat enemmän kuin samassa ryhmässä tuttujen lajitoverien seurassa olleet ja niiden maitotuotos alenee. Tässä tutkimuksessa käytettiin Kanadassa vuonna 1998 kerättyä videoaineistoa. Tutkimustilalla kasvatettiin kolmen kuukauden ikäisiä vasikoita kahdessa identtisessä huoneessa. Kummassakin huoneessa 12 vasikkaa yksittäiskarsinoissa, joista 6 siirrettiin toiseen huoneeseen ja 6 toimi kontrollivasikoina. Vasikoiden unikäyttäytyminen rekisteröitiin vuorokauden ajan ennen siirtoa ja siirron jälkeen. Uni tunnistettiin lepoasentojen perusteella käyttäen elektrofysiologisten unimittausten avulla kehitettyä menetelmää. Menetelmän mukaan vasikat nukkuivat REM-unta kun niska oli rento ja vasikka tuki päätä maahan tai vartaloonsa. NREM-unta vasikka nukkui kun vasikka nukkui pää ylhäällä niskan tukiessa päätä. Käyttäytymisestä laskettiin unijaksojen vuorokausikohtaiset kestot ja lukumäärät sekä kokonaisuniaika vuorokauden ajalta. Tulokset analysoitiin toistomittaussekamallilla. Vasikat nukkuivat siirron jälkeen noin puoli tuntia vähemmän NREM-unta kuin ennen siirtoa (NREM-unen määrä ennen siirtoa 2,6 h ± 0,5 h ja siirron jälkeen 2,1 h ± 0,5 h, p=0,024). Siirrolla ei ollut vaikutusta unen määrään, unijaksojen pituuteen, unijaksojen lukumäärään eikä REM-unen kokonaismäärään, NREM- ja REM-unen jaksojen pituuteen tai lukumäärään vuorokaudessa. NREM-unen merkityksen on ajateltu liittyvän energian säästöön ja keskushermoston toipumiseen valveillaolon jälkeen. Suurimman osan elimistön kasvuhormoneista on todettu erittyvän NREM-unen aikana. Siirto suoritettiin hyvin hellävaraisesti ja vasikoiden ehdoilla. Vasikoilla oli siirron jälkeen identtisessä huoneessa yksi tuttu vieruskaveri. Nämä seikat varmaan vähensivät vasikoiden kokemaa stressiä.