Browsing by Subject "vedinkanava"
Now showing items 1-3 of 3
-
Lypsylehmien vedinten päiden kunto ja utareterveys Etelä-Pohjanmaan terveydenhuoltoprojektissa 1998 (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2001)Etelä-Pohjanmaalla Osuuskunta Maitojalosteella toteutettiin vuosina 1998-2000 lypsykarjojen terveydenhuoltoprojekti. Tämän syventävien opintojen työn tarkoituksena oli tarkastella projektiin osallistuneiden karjojen (98 kpl) utareterveystietoja sekä vedinten päiden kuntoa ja sen yhteyttä karjan utareterveyteen. Työssä perehdyttiin myös vetimen pään rasitusmuutosten syntyyn, siihen vaikuttaviin tekijöihin, eri kuntoluokitusmalleihin ja kuntoluokituksen toimivuuteen. Hyväkuntoinen ja ehjä vetimen pää on tärkeä tekijä utaretulehduksen vastustamisessa. Vaurioituneella vetimen päällä on osoitettu olevan yhteyttä utaretulehduksiin. Vedinten päiden kuntoluokitusta on käytetty hyväksi erilaisissa tutkimuksissa ja utareterveydenhuoltotyössä. Vedinten päiden kuntoluokitusmalleja on monenlaisia, ja arvosteluasteikko vaihtelee niissä kolmesta kuuteen. Luokitus perustuu vetimen pään ulkonäön arvosteluun: värimuutoksiin, turvotuksiin, verenvuotoihin, epiteelin ulostyöntymiseen vedinkanavan aukosta sekä palpaatiotuloksiin ja mahdollisiin aristuksiin. Vedinkanavan aukon suun ympärillä olevan valkean sidekudoksisen renkaan paksuus, pehmeys, kovuus, epätasaisuus ja mahdollinen rikkoutuminen huomioidaan. Vedinkanavan hyperkeratoosi ja epiteelin hyperplasia ovat yleisiä muutoksia lypsylehmillä ja niiden oletetaan johtuvan vedinkanavan reagoinnista konelypsyyn. Muutokset näkyvät paksuuntuneena valkeana sidekudosrenkaana vedinkanavan aukon suulla. Hyperkeratoosin määrän lisääntyminen on yleensä merkki viallisesta lypsykoneesta tai muuten huonosta lypsysysteemistä (tykyttimen imusuhde, lypsyalipaine, nännikumit). Vedinten kunnon on todettu olevan huonompi lehmillä, jotka on lypsetty liian jäykillä nännikumeilla. Vetimen pään kuntoon vaikuttavat myös lehmän tuotantovaihe, ikä (poikimakertojen ja lypsykausien määrä) sekä vetimen muoto. Eroa on myös etu- ja takavedinten välillä. Hyperkeratoosimuutoksia saavat aikaan myös erilaiset ihoa ärsyttävät aineet, traumat sekä infektiiviset tekijät. Hyvien eli 1-luokan vedinten osuus tiloilla vaihteli välillä 43-100 % (ka. 79 %), 2-luokan 0-41 % (ka. 16 %) ja huonoimpien eli 3-luokan osuus 0-26 % (ka. 4 %). Tiloista 27 %:lla soluluku oli alle 100 000 kpl/ml ja 6 %:lla yli 250 000 kpl/ml. Terveydenhuoltoprojektin tulehdusprosentin tavoitearvo oli < 15% ja tavoite täyttyi 76%:lla tiloista. Projektissa tavoite utaretulehdushoitojen määräksi oli < 30 % vuodessa (3 hoitoa / 10 lehmää), ja tavoite täyttyi 58 %:lla tiloista (vaihtelu 0-151 %, ka. 32 %). Tämän aineiston tilastollisessa käsittelyssä ainoa esille tullut merkitsevä yhteys löytyi tyhjälypsyn määrän ja vetimen pään kunnon välisestä suhteesta. Vedinten päiden kuntoluokitustulosten suhteen 20 parhaimmalla tilalla oli useammin hyvin alhainen tankkimaidon soluluku, kuin huonoimmilla 20 tilalla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2012)Utaretulehdukset aiheuttavat lypsykarjoissa suuria tappioita. Tulehdusten synnyssä vetimen rakenteella on merkitystä, sillä bakteerien pääasiallinen reitti utareen maitoa tuottavaan rauhaskudokseen kulkee vetimen kautta. Runsaasta tutkimuksesta huolimatta vielä ei olla päästy yhteisymmärrykseen utareterveyden kannalta parhaasta vedinrakenteesta, eikä vanhoilla menetelmillä pystytä tarkastelemaan kaikkien vetimen alueiden rakenteita riittävällä tarkkuudella. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli testata uutta menetelmää: tarkastella vedintä silikonivalosten ja kolmiulotteisen (3D) digitaalisen kuvantamisen avulla. Silikonivaloksiin perustuvia morfometrisia tutkimusmenetelmiä ei ole tiettävästi aiemmin käytetty minkään pehmytkudoksen jäljentämisessä. Tutkimushypoteesina oli, että mallinnusmenetelmä toistaa vetimen morfometrian tarkkuudella, jolla vetimen anatomisia ja morfometrisia piirteitä pystytään tunnistamaan ja määrittelemään aiempia tutkimuksia tarkemmin. Tutkimuksen aikana kerättiin teurastamoilta vedinnäytteitä yhteensä 92 lehmästä. Näistä 65 eläimen vetimet kuntoluokitettiin, vedinkanavan pituus mitattiin ja vetimen ulko- ja sisäpinnoilta tehtiin silikonivalokset. Sisäpinnan silikonivaloksista mitattiin Fürstenbergin rosetin halkaisija. Kuuden eläimen silikonivalokset skannattiin 3D-skannerilla. 3D-mallien avulla tarkasteltiin vedinten pinnan epätasaisuutta. Mittaustuloksia vertailtiin ei-parametrisin tilastollisin testein. Silikonivalokset ja 3D-mallit toistivat luotettavasti vetimen morfometrian. Yksittäisen eläimen vedinten todettiin olevan keskenään samankaltaisia vetimen kuntoluokituksen, vedinkanavan pituuden ja Fürstenbergin rosetin leveyden osalta. Tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta ei löydetty kuntoluokituksen, vedinkanavan pituuden ja rosetin leveyden välille. Tulosten perusteella ne ovat siis itsenäisiä vedintä kuvaavia mittoja. 3D-mallista mitatun vetimen ulkopinnan epätasaisuuden todettiin olevan negatiivisesti riippuvainen vetimen kuntoluokituksesta. Menetelmää voidaan jatkossa hyödyntää laajemmin erilaisten pehmytkudosten tarkastelussa. Rosetin halkaisijassa ja morfometriassa todettiin tutkimuksessa yllättävän suuria vaihteluita (2–11 mm). Aiemmissa tutkimuksissa ei ole kuvattu Fürstenbergin rosetin morfologian vaihtelevan millään tavalla. Rosetin muodonvaihteluilla saattaa olla merkitystävedin- ja utareterveyden kannalta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1991)Tämä syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään vedinkanavan rakennetta ja merkitystä puolustusmekanismin osana, riskitekijöitä vedinkanavainfektion ja mastiitin syntymiselle ja infektion ennaltaehkäisyä, vedinkanavainfektiota, S.aureus-mastiittia ja koagulaasinegatiivisten bakteerien aiheuttamaa mastiittia. Tarkoituksena oli selvittää, altistaako kokeellisesti aiheutettu vedinkanavan vaurio vedintä infektiolle, kun ihoa kontaminoidaan stafylokokeilla. Toisena tarkoituksena oli seurata mahdollisen mastiitin kehittymistä. Tutkittavana oli S.aureus ja kaksi koagulaasinegatiivista bakteerikantaa, S.hyicus ja S. epidermidis. Raaputettuihin vetimiin syntyi useammin vedinkanavainfektio ja infektio oli voimakkaampi kuin kontrollineljänneksissä. S.aureus aiheutti voimakkaimman vedinkanavan infektion. 11/15 raaputetuista neljänneksistä infektoitui kun taas kontrollineljänneksistä ei yksikään infektoitunut. Kliinisen mastiitin sai aikaan S.aureus 4/5 koelehmästä ja S.hyicus 2/5 koelehmästä. S.epidermidis aiheutti vain subkliinistä mastiittia.
Now showing items 1-3 of 3