Browsing by Subject "vieroitus"

Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan lipopolysakkaridin (LPS) vaikutuksia immunologisiin parametreihin sekä vieroitetun porsaan immunologisia ja kehityksellisiä piirteitä, jonka vuoksi ne ovat alttiita sairastumaan tulehduksellisiin sairauksiin. Vieroitus tuotanto-olosuhteissa aiheuttaa porsaille stressiä ympäristön, ruokinnan ja sosiaalisten muutosten vuoksi. Porsaat ovat alttiita sairastumaan vieroituksen jälkeiseen ripuliin, sillä niiden immuunipuolustus ja suolisto ovat vielä kehittymässä vieroituksen aikaan. Vieroitusripulia aiheuttavia taudinaiheuttajia Suomessa ovat etenkin Escherichia coli, Brachyspira pilosicoli ja Lawsonia intracellularis, jotka ovat gram-negatiivisia bakteereja. Suolistotulehdukset aiheuttavat taloudellista haittaa sikataloudelle ja heikentävät eläinten hyvinvointia. Bakteeri-infektioiden hoidon seurauksena lisääntynyt antibioottien kulutus edistää antibioottiresistenssin kehittymistä. LPS on gram-negatiivisen bakteerin solukalvon ulompi osa, joka aktivoi voimakkaasti luontaista immuunipuolustusta. Lipopolysakkaridin seurauksena tulehdusta edistävien sytokiinien, kuten interleukiini-6:n, tuumorinekroositekijä alfan ja interleukiini-1 beetan pitoisuudet kohoavat nopeasti LPS-altistuksen jälkeen. Tämä johtaa akuutin vaiheen vasteen käynnistymiseen ja akuutin vaiheen proteiinien tuotantoon. Sian tärkeimmät akuutin vaiheen proteiinit ovat haptoglobiini, porcine major acute phase protein, C-reaktiivinen proteiini ja seerumin amyloidi A, joiden pitoisuutta voidaan mitata verestä tai syljestä. LPS vaikuttaa myös muiden immunologisten parametrien kuten adenosiinideaminaasin (ADA) pitoisuuteen. ADA:n pitoisuutta voidaan käyttää akuutin vaiheen proteiinien tapaan sairaiden eläinten tunnistamiseen sekä eläinten terveydentilan ja hyvinvoinnin arvioinnin tukena. Lisäksi LPS vaikuttaa kortisolin tuotantoon. Eri immunologisten parametrien vasteiden kestot LPS-altistuksen jälkeen voivat kuitenkin vaihdella.

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella mikrobilääkkeiden käyttöön liittyviä kustannuksia porsastuotannossa ja pohtia sikaloiden mikrobilääkehoidoista mahdollisesti aiheutuvaa resistenssiongelmaa. Aineistona käytettiin Helsingin yliopiston Mätsälässä sijaitsevan Saaren tuotantoeläinyksikön hoitoalueeseen kuuluvien viiden porsastuotantosikalan ja kahden muualla Etelä-Suomessa sijaitsevan porsastuotantosikalan lääkitystietoja ja porsastuotannon tietoja kolmen vuoden ajalta retrospektiivisesti. Kaikkien tutkimuksessa olleiden seitsemän sikalan mikrobilääkehoitotiedot koottiin tilakohtaisesti vuosilta 2006 – 2008. Kerättyjen lääkitys- ja tuotantotietojen sekä vakioitujen lääke- ja porsashintojen perusteella voitiin laskea tilakohtaiset vuotuiset lääkemenot per emakko ja pahnuekohtaisesti porsastuotannosta saatava bruttotulo ja kuolleisuudesta johtuva tulonmenetys. Tutkimus osoitti, että vuotuiset mikrobilääkehoitokustannukset sikalan keskimääräistä emakkolukua kohden vaihtelevat moninkertaisesti eri sikaloiden välillä. Mikrobilääkehoitojen kulut emakkoa kohti vuodessa oli Saaren alueen pienissä sikaloissa noin viisi euroa (keskiarvon vaihteluväli 3,45 – 6,13), kahdessa isossa yksikössä kulutus oli selvästi suurempi (keskiarvon vaihteluväli 14,68 – 38,17). Molemmissa isoissa sikaloissa porsastuotannon pahnuekohtaisen bruttotulon keskiarvo oli korkeampi (keskiarvo 510,84 €) pieniin Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 465,67 €) ja pahnuekohtainen tulonmenetys oli keskimäärin pienempi (keskiarvo 68,50 €) Saaren alueen sikaloihin verrattuna (keskiarvo 79,90 €). Porsastuotannon bruttotulo ei huomioi mitään tuotantoon liittyviä menoja. Tulonmenetyksen osuus bruttotuloista vaihteli tilakohtaisesti 12 %:sta 23 %:iin mediaanin ollessa 15 %. Pienestä aineistosta johtuen saatuja seitsemän tilan tuloksia ei suoraan voida yleistää, vaan lisätutkimuksia tarvitaan. Tuloksia voitaneen kuitenkin pitää suuntaa antavina ja sitä humaanilääketieteessä olevaa käsitystä tukevina, että mikrobilääkeresistenssillä on kannattavuutta heikentäviä vaikutuksia. Näin ollen erityisesti nykytilanteessa, jossa sikatalouden kannattavuus on heikko, olisikin taloudellisesti perusteltua seurata resistenssin kehittymistä ja pyrkiä estämään sen leviäminen sikaloissa. Lääkityskustannusten lisäksi olisi huomioitava tuottajien oma turvallisuus liittyen mikrobilääkkeiden annosteluun eläimille. Lisäksi olisi kiinnitettävä huomiota niihin hoitokäytäntöihin, jotka voivat vaikuttaa resistenssiongelman syntyyn ja laajuuteen.

Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee emän ja vasikan käyttäytymistä luonnossa sekä vierihoidon ja vasikan vieroituksen vaikutusta emän käyttäytymiseen navettaolosuhteissa. Tutkimusosa muodostuu kokeesta, jossa seurattiin vasikoitaan rajoitetusti kaksi kertaa päivässä imettäneiden emien käyttäytymistä vieroituksen yhteydessä. Koe oli osa laajempaa vasikoiden vierihoitokasvatustutkimusta. Koe tehtiin Viikin opetus- ja tutkimustilan navetassa syksyn ja talven 1998 - 1999 aikana. Vieroituksen aikaisessa käyttäytymistarkkailussa oli mukana 12 Ay-lehmää, joiden vasikat talutettiin emiensä luokse parteen imemään aamu- ja iltalypsyn jälkeen kahden tunnin kuluttua lypsystä 5 ensimmäisen vierihoitoviikon aikana. Puolet vasikoista vieroitettiin kokonaan 5 vierihoitoviikon jälkeen. Loput lehmät jatkoivat imettämistä kerran päivässä, aamulypsyn jälkeen. Lopullisesti näiden lehmien vasikat vieroitettiin 8 vierihoitoviikon jälkeen. Lehmät jaettiin tilastollista käsittelyä varten kolmeen ryhmään. Ryhmässä 1 oli 6 lehmää, joiden vasikat vieroitettiin kokonaan 5 vierihoitoviikon jälkeen. Ryhmässä 2 oli 6 lehmää, joiden vasikat vieroitettiin 5 vierihoitoviikon jälkeen osittain, jättämällä iltalypsyn jälkeinen imemiskerta pois. Ryhmä 3 koostui ryhmän 2 emistä, joiden vasikat vieroitettiin kokonaan 8 vierihoitoviikon jälkeen. Ryhmien 2 ja 3 lehmät olivat siis samat, mutta osittaisen ja lopullisen vieroitusajankohdan välillä oli 3 viikon aikaero. Tilastollisessa käsittelyssä oli lopulta mukana ainoastaan 3 lehmää ryhmässä 1 ja 5 lehmää ryhmissä 2 ja 3. Lehmien käyttäytymistä seurattiin videokameroiden avulla 24 tuntia vuorokaudessa. Videointi aloitettiin vuorokausi ennen vieroitusta ja lopetettiin kaksi vuorokautta vieroituksen jälkeen. Lehmiä kuvattiin aikaviivenauhoitusta käyttäen, jolloin yksi 24 tunnin jakso mahtui 3 tunnin videokasetille. Videonauhat katsottiin ja jokaisen lehmän asento ja käyttäytyminen merkittiin ylös kahden minuutin välein. Havaintoina käytettiin neljää asentokoodia ja yhdeksää eri käyttäytymiskoodia. Saaduista havainnoista laskettiin asento- ja käyttäytymishavaintojen frekvenssit sekä samoista peräkkäisistä havainnoista muodostuvien asento- ja käyttäytymisjaksojen määrät. Tulokset analysoitiin varianssianalyysillä käyttäen toistomittausmenetelmää, jossa toistoina olivat kolme peräkkäistä päivää (päivä ennen vieroitusta, vieroituspäivä ja vieroituksen jälkeinen päivä). Vieroitusta edeltävä päivä oli kontrollivuorokausi, johon muiden päivien käyttäytymishavaintoja verrattiin. Vieroituksen jälkeen lehmät makasivat vähemmän ja huusivat enemmän kuin ennen vieroitusta. Ryhmän 2 lehmillä, jotka saivat vasikan luokseen vielä kerran päivässä, huutaminen oli kuitenkin vähäisintä. Ryhmien 1 ja 3 itsehoito lisääntyi. Asento- ja käyttäytymisjaksojen määrä lisääntyi vieroituksen jälkeen. Lehmät olivat siis vieroituksen jälkeen levottomampia kuin ennen vieroitusta, mutta yksilöiden väliset erot olivat suuria. Saadut tulokset osoittavat, että vieroitus muuttaa lehmien käyttäytymistä ainakin hetkellisesti ternimaitokautta pitemmän vierihoidon jälkeen. Suurimmat muutokset käyttäytymisessä havaittiin lehmillä, joiden vasikat vieroitettiin kerralla viiden viikon vierihoidon jälkeen.