Browsing by Subject "virallinen lonkkakuvaus"

Lonkkanivelen kasvuhäiriö (lonkkaniveldysplasia, lonkkavika) on suurten koirien yleisin ortopedinen sairaus. Pahimmillaan lonkkavika on invalidisoiva, ennenaikaiseen eutanasiaan johtava sairaus, mutta röntgenkuvan perusteella sairaaksi luokiteltu koira voi myös elää koko elämänsä oireettomana. Lonkkavika ei ole synnynnäinen sairaus, vaan sairailla koirilla on syntyessään normaalit lonkat. Syntymän jälkeen nivelen rakenteissa ja pehmytkudoksissa alkaa tapahtua eteneviä muutoksia, jotka johtavat nivelen löysyyteen ja reisiluun pään osittaiseen sijoiltaanmenoon (subluksaatio). Jatkuva subluksaatio aiheuttaa kudoksille jatkuvaa epätasaista kuormitusta, ja johtaa nivelrikkomuutoksiin. Nykyään ajatellaan lonkkanivelen kasvuhäiriön olevan monitekijäisesti periytyvä sairaus, eli siihen vaikuttaa useita geenejä ja lisäksi ympäristötekijöitä. Sen kehittymiseen vaikuttaa todennäköisesti yksi tai useampi päägeeni yhdessä usean vähävaikutteisemman geenin kanssa. Lonkkavikaa on vastustettu eri järjestöissä 1960-luvulta lähtien. Suomessa ensimmäinen nykymuotoinen vastustusohjelma aloitettiin vuonna 1984. Nykyään Kennelliiton PEVISA-ohjelmaan (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelma) kuuluu lonkkien osalta 101 rotua. Käytössä on FCI:n lonkkaohjelma, jossa arvostelu tehdään röntgenologisesti ventrodorsaalisen ojennuskuvan perusteella. Luokitteluasteikko on viisiportainen A:n ollessa normaali ja E:n edustaessa vakavaa kasvuhäiriötä. Röntgenkuvausta varten koira rauhoitetaan, jotta riittävä asettelu on mahdollista. Rauhoituksen ja anestesian vaikutuksesta röntgenkuvaukseen on saatu ristiriitaisia tuloksia, mutta useimpien tutkimusten mukaan hereillä tai liian kevyessä sedaatiossa otetut kuvat eivät ole riittäviä lonkkavian diagnoimiseksi. Tässä lisensiaatin tutkielmassa halusimme selvittää, voiko rauhoituksessa käytetyillä lääkeaineilla tai niiden annoksilla olla vaikutusta kuvaustulokseen. Rauhoitusaineiden annosten merkitystä kuvaustuloksiin ei tiettävästi ole aiemmin tutkittu. Tutkimuksessa selvitettiin myös koiran rodun, iän, painon, sukupuolen ja kuvaavan eläinlääkärin vaikutusta kuvaustulokseen. Hypoteesina oli, että rauhoitusaineella, sen annoksella ja lisäksi yllä mainituilla tekijöillä voi olla vaikutusta kuvaustulokseen. Aineistona oli Kennelliiton toimittama data, jossa oli viiden rodun (belgianpaimenkoirat, saksanpaimenkoirat, shetlanninlammaskoirat, suomenlapinkoirat, welsh corgit) lonkkakuvaustilastot vuosilta 2014 – 2016. Rotujen välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja lonkkatuloksissa, parhaat tulokset oli belgianpaimenkoirilla, huonoimmat welsh corgeilla. Korkeampi ikä oli yhteydessä huonompaan lonkkatulokseen. Painon ja lonkkatuloksen välillä oli positiivinen korrelaatio muilla roduilla paitsi saksanpaimenkoirilla. Viiden eri rauhoitustavan välillä ei havaittu merkitseviä eroja paitsi suomenlapinkoirilla, joilla pelkällä deksmedetomidiinilla tai medetomidiinilla rauhoitettujen koirien tulokset olivat muita parempia. Pelkällä deksmedetomidiinilla rauhoitetuilla koirilla ei havaittu korrelaatiota deksmedetomidiinin annoksen (mg/kg) ja lonkkatuloksen välillä. Työssä tutkittiin myös eläinlääkäreiden vaikutusta lonkkatuloksiin. Neljän eniten koiria (yli 200 koiraa) kuvanneen eläinlääkärin tuloksia verrattiin keskenään, sekä kaikkiin muihin eläinlääkäreihin. Eläinlääkäreiden välillä havaittiin merkitsevä ero vain yhdellä rodulla (suomenlapinkoira). Tutkimuksen tulokset lisäävät virallisen lonkkakuvauksen luotettavuutta, sillä eläinlääkäri tai käytetty rauhoitustapa tai –annos ei vaikuttaisi vaikuttavan lonkkatulokseen. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvittaisiin kaikkien erojen havaitsemiseksi.