Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "virikkeet"

Sort by: Order: Results:

  • Günther, Jessica (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)
    Syventävien opintojen työ käsittelee sian käyttäytymisen kehitystä ja virikkeiden vaikutusta siihen. Haitallisen käyttäytymisen osalta keskitytään kuvaamaan hännänpurentaa. Kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan ympäristö- ja muista tekijöistä, jotka vaikuttavat hännänpurennan esiintymiseen sikaloissa. Tekijöitä yhdistäväksi asiaksi mainitaan sialle niistä aiheutunut stressi. Kokeessa kuvattiin sikoja videolle neljän sian ryhmissä välikasvatus- ja lihasikakasvatusvaiheissa. Puolet tutkimusryhmästä sai virikkeeksi oljen ja purun seosta kaikissa tai vain joissakin kolmesta eri kasvatusvaiheesta (alkukasvatus, välikasvatus ja loppukasvatus). Puolet ryhmästä ei saanut virikkeitä missään näistä kolmesta kasvatusvaiheesta. Käyttäytymisille annettiin nimet ja niiden esiintymistiheys tilastoitiin Noldus Observer-tietokoneohjelmalla. Tulokseksi saatiin, että virikkeellisessä ympäristössä kasvaneilla sioilla esiintyi vähemmän agonistista käyttäytymistä kuin virikkeettömissä oloissa kasvatetuilla. Varsinkin alkukasvatusvaiheen virikkeet eli imetysajan virikkeellinen ympäristö ennaltaehkäisi häiriökäyttäytymistä myöhemmissä kasvatusvaiheissa. Tieteellisesti merkitsevä ero saatiin tutkittaessa käyttäytymisyhdistelmää "agonistic". Agonistic-käyttäytymisyhdistelmässä laskettin frekvenssi ja ajallinen kesto käyttäytymisille puree häntää, puree korvaa, tappelee, työntää ja alistuu.
  • Räsänen, Reetta (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)
    Sikojen hännänpurenta on monisyinen käyttäytymisongelma, jonka ilmenemiseen vaikuttavat niin sikojen ulkoiset kuin sisäisetkin tekijät. Ulkoisiin tekijöihin kuuluvat mm. virikkeet, pito-olosuhteet, eläintiheys ja ruokinta; ja sisäisiin tekijöihin rotu, sukupuoli ja ikä. Hännänpurenta on yksi nykyaikaisen sikatalouden tuottavuuden ja sikojen hyvinvoinnin suurimmista ongelmista. Se vaikuttaa sikatalouden tuottavuuteen alentamalla sikojen päiväkasvua ja lisäämällä hylkäyksiä teurastamossa. Siat kärsivät purtujen häntien aiheuttamasta kivusta ja hännänpurentapurkausten aiheuttamasta stressistä. Tässä tutkimuksessa pyrimme selvittämään hännänpurennan ehkäisyyn ja vähentämiseen tarkoitetun lisärehun (Pekoni Break, Suomen Rehu) tehoa hännänpurennan vähentämisessä lihasikakarsinoissa, joissa purentaa on havaittu. Lisäksi pyrimme selvittämään mikä on tuotteen mahdollinen toimintamekanismi vertaamalla sitä muokattuun, suolattomaan tuotteeseen (rehu B) sekä syötävään virikerehuun, josta oli poistettu suolan lisäksi pellava ja hiiva (rehu C). Lisärehu jaettiin kahdesti päivässä lattialle karsinan perälle. Tutkimuksessa oli yhteensä 29 sekakasvatuskarsinaa, joissa oli kaikkiaan 303 lihasikaa, joiden ikä vaihteli 84-184 päivään. Tutkimuksessa seurattiin 15 päivän ajan lisärehun vaikutusta sikojen käyttäytymiseen ja kasvuun videoimalla karsinat sekä punnitsemalla siat tutkimuksen alussa ja lopussa. Käyttäytymistarkkailu suoritettiin valmiin etogrammin mukaisesti intervallitarkkailuna 4 tunnin ajalta sekä päivänä 1 että päivänä 15. Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja sikojen päiväkasvussa tai käyttäytymisessä eri tutkimuspäivinä eri rehujen välillä (p > 0,05). Karsinan takaosan tutkiminen lisääntyi tutkimusaikana päivästä 1 päivään 15 kaikilla rehuilla (p < 0,05; SEM 0,01). Muissa muuttujissa ei havaittu merkitseviä eroja ajan suhteen (p > 0,05). Sikojen perusrehun syöminen automaatilla lisääntyi alkuperäisellä rehulla päivästä 1 päivään 15 ja väheni rehulla B (p < 0,05; SEM 0,003). Myös rehulla C syöminen väheni tutkimuksen aikana, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p > 0,05). Muissa muuttujissa ei havaittu merkitseviä eroja (p > 0,05). Hännänpurentaa esiintyi tutkimuksen aikana hyvin vähän, keskimäärin alle 0,1 % havainnoista. Tässä tutkimuksessa Pekoni Break ei vaikuttanut vähentävän hännänpurentaa, joskin tätä käytöstä havaittiin koko tutkimuksen aikana hyvin vähän. Kuitenkin rehulla oli positiivisia vaikutuksia: sikojen rehuautomaatilla syöminen lisääntyi, ja kaikilla tutkituilla rehuilla sikojen lattian tutkiminen karsinan perällä lisääntyi. Todennäköisesti rehun mahdollinen teho hännänpurennan vähentämiseen perustuu ainakin osittain virikevaikutukseen. Tarkemman toimintamekanismin ja erityisesti virikevaikutuksen selvittämiseksi voisi olla tarpeen tehdä lisätutkimusta, jossa rehun annostelutapaa muutettaisiin. Lisäksi tarvittaisiin kontrolliryhmä, jolle ei annettaisi ollenkaan lisärehua. Tällaista kontrollia ei tässä kokeessa eläinsuojelullisista syistä voitu tehdä.
  • Jokela, Annemari (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
    Broilerien määrä lihantuotannossa on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana moninkertaiseksi. Vuonna 2015 pelkästään Suomessa teurastettiin 117 310 000 kiloa siipikarjaa ihmisravinnoksi, ja tästä ylivoimaisesti suurin osa broileria. Samalla kun jalostuksella on saatu tehostettua broilerien kasvunopeutta, lihan laatua ja rehuhyötysuhdetta, broilerintuotanto-olosuhteet ovat muuttuneet intensiivistä tuotantoa tukeviksi ja jalostetun broilerin kasvulle mahdollisimman optimaalisiksi. Nykybroileri kasvaa teurasikään vain reilussa kuukaudessa. Nopeasta kasvusta on seurannut ongelmia muun muassa liikuntaelimistön terveydessä sekä sydän- ja verenkiertoelimistössä. Nämä vaikuttavat linnun hyvinvointiin aiheuttamalla kipua ja kuolleisuutta. Toisten tutkimusten mukaan lintujen liikuntamäärän lisäyksellä on positiivisia vaikutuksia lintujen hyvinvoinnille, kuten verenkiertoelimistön toiminnalle, lintujen lihaksistolle ja jalkapohjien terveydelle. Lisäksi lisäämällä broilerien aktiivisuutta on saatu parannettua lintujen kävelykykyä ja jalkojen luuston kuntoa. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, voidaanko broilerien aktiivisuutta lisätä tarjoamalla niille ritilöitä, joiden päälle ne voivat kiivetä. Hypoteesi oli, että linnut ovat aktiivisempia parvissa, joissa niillä on ollut käytössään ritilöitä. Toteutetussa tutkimuksessa seurattiin videomateriaalista yksittäisten lintujen liikkumista ja lintujen lukumäärän vaihtelua tutkimusalueella. Tällä tavoin pyrittiin arvioimaan lintujen liikunta-aktiivisuutta. Kaikki tutkimuksen linnut olivat samalta yksityiseltä länsisuomalaiselta sopimustuotantotilalta. Lintuja oli kuudesta eri erästä ja yhteensä 20 parvea. Parvilla oli käytössään joko orret tai ritilät, tai ne toimivat verrokkiparvina normaaleissa kasvatusolosuhteissa ilman orsia tai ritilöitä. Tuotantokierron alussa lintuja oli kussakin parvessa noin 13 800. Tutkimuksessa havaittiin, että broilerit käyttivät ritilöitä selvästi enemmän kuin orsia. Verrokkilintuihin verrattuna ritiläparvet eivät olleet aktiivisempia yhdessäkään tutkitusta ikävaiheessa, päinvastoin kuin oletettiin. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin lintujen liikkuvan vähemmän yöllä kuin päivällä, mikä on linjassa aiempien tutkimusten kanssa. Samoin havaittiin aivan nuorten lintujen aktiivisuuden ensin lisääntyvän ja noin puolessa välissä kasvatuskautta alkavan vähentyä. Vaikka tutkimuksessa havaittiin lintujen liikkumisen vähenevän teurasiän lähestyessä, oli samalla havaittavissa lintujen liikehtimisen lisääntyminen. Mahdollisesti liikehtiminen lisääntyy, koska lintujen on isoina hankala liikkua, mutta niillä on kuitenkin tarve vaihtaa asentoaan. Isomman linnun liikkeet voivat olla myös helpompia havaita, mikä on mahdollinen virhelähde. Tähän mennessä tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan todeta, etteivät broilerit hyödy orsisista tai ritilöistä ainakaan liikkumisen lisäämiseksi. Etenkin ritilöiden mahdollisista muista vaikutuksista broilerien terveyteen ja hyvinvointiin tarvitaan kuitenkin lisää tutkimustietoa, jotta broilerien kasvatusympäristöä osattaisiin kehittää paremmin lajityypillistä käyttäytymistä mahdollistavaksi, sillä korkeammilla tasoilla nukkuminen ja oleilu on osa kanalintujen luontaista käyttäytymistä.
  • Hilasvuori, Sanna (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)
    Häkkiporsitus on yleisesti käytetty porsitusmuoto Suomessa. Porsitushäkki kuitenkin rajoittaa merkittävästi emakon liikkumista, ja rajoittaa siten sen luontaista käyttäytymistä. Luontaisissa oloissa emakko vieroittaa porsaansa hitaalla prosessilla, joka alkaa jo porsaiden ensimmäisten elinviikkojen aikana. Vieroituksen aikana emakko vähentää pikkuhiljaa porsaiden kanssa viettämäänsä aikaa ja imetystiheyttä. Porsitushäkissä emakko on koko imetyskauden tiiviisti yhdessä porsaidensa kanssa. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, voidaanko porsitushäkissä pidettävän emakon hyvinvointia parantaa porsaille tarjotun virikemateriaalin avulla. Hypoteesina oli, että porsaille tarjottu virikemateriaali tyydyttäisi porsaiden luontaista tonkimistarvetta, ja siten vähentäisi porsaiden emakkoon kohdistamaa manipulatiivista kosketusta. Tämä puolestaan vähentäisi emakon kokemaa stressiä. Tutkielman tutkimusosuus perustui suomalaisessa porsastuotantosikalassa emakoista ja porsaista kuvattuihin videoihin. Videoita oli yhteensä 58 emakosta pahnueineen, ja ne oli kuvattu porsaiden ensimmäisellä, toisella ja kolmennella elinviikolla. Osa videoista oli kuvattu karsinoissa, joissa porsaille tarjottiin virikkeeksi luonnonkuituköysiä ja sanomalehteä, osa karsinoissa, joissa porsaille tarjottiin vain lakisääteiset virikkeet. Kaikkia emakoita pidettiin porsitushäkeissä. Videoista kerättiin tietoa emakon asennoista ja käyttäytymisestä sekä emakon ja porsaiden välisistä kontakteista. Lisäksi tutkimuksen aineistona käytettiin emakoiden utarevauriosta, nisävaurioista ja mastiittimuutoksista, kerättyjä tietoja. Tilastollinen analyysi tehtiin Mann-Whitneyn riippumattomien otosten testiä ja Spearmanin korrelaatiokerrointa käyttäen, ja videoaineistoa tarkasteltiin kolmessa ikäryhmässä porsaiden iän mukaan (0-7 vrk, 8-14 vrk ja 15 vrk ja sitä vanhemmat). Emakon käyttäytymistä sekä utarevaurioiden määrää verrattiin virikkeellisten ja virikkeettömien karsinoiden kesken, ja emakon ja porsaiden välisen kontaktin määrää verrattiin emakon käyttäymiseen. Käyttäytymismuuttujiksi valittiin käyttäytymiset, joiden voidaan kirjallisuuden perusteella ajatella kertovan emakon alentuneesta hyvinvoinnista. Virikkeen tarjoaminen vaikutti vähentävän emakon oronasaalimanipulaatiota ja sternaalista makaamista niin ajallisesti kuin lukumääräisesti vanhimmassa ikäryhmässä eli porsaiden kolmannella elinviikolla. Virikkeen tarjoaminen vähensi tässä ikäryhmässä myös emakon istumiskertoja, syömis- tai juomiskertoja ja asennonvaihtojen lukumäärää. Virikkeellisissä karsinoissa todettiin vähemmän nisävaurioita kuin virikkeettömissä karsinoissa. Porsaiden emakkoon kohdistamalla manipulatiivisella kontaktilla havaittiin yhteys emakon oronasaalimanipulaation kokonaisaikaan nuorimmassa ikäryhmässä ja istumisen kokonaisaikaan ja istumiskertojen lukumäärään muissa kuin vanhimmassa ikäryhmässä. Tutkimuksesta saadut tulokset antavat viitteitä siitä, että porsitushäkissä pidettävän emakon hyvinvointia voidaan mahdollisesti parantaa porsaille tarjottavan virikkeen avulla erityisesti myöhäisemmissä imetyskauden vaiheissa. Tulosten tulkinnassa on kuitenkin otettava huomioon se, että emakon käyttäytymiseen vaikuttavat oletettavasti virikkeen lisäksi myös monet muut karsina-, emakko- ja pahnuekohtaiset muuttujat, joita tässä tutkimuksessa ei huomioitu. Näin ollen tutkimuksen aineistoa olisi hyvä analysoida jatkossa monimuuttujamallinnuksen avulla. Myös vastaavien tutkimusten toistaminen on tärkeää
  • Aalto-Araneda, Mariella (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)
    Luonnonlohikantojen säilyminen ja kalastus ovat riippuvaisia vesiviljelyssä kasvatettujen kalanpoikasten istuttamisesta luonnonvesistöihin. Nykymenetelmillä istustustulokset ovat kuitenkin olleet heikkoja: viljeltyjen kalanpoikasten kuolleisuus luonnossa on suurempaa kuin villipoikasten. Kalat eivät opi vesiviljelyn staattisessa ympäristössä luonnossa tarvittavia selviytymiskeinoja. Myös geneettinen monimuotoisuus ja populaation valmius sopeutua luonnonoloihin heikkenee laitoksissa. Istukaskalojen laatua on pyritty parantamaan kehittämällä luontoa mukailevia, virikkeellisiä laitoskasvatusympäristöjä. Vaihtelevan kasvatusympäristön ja luonnonemotaustan on esitetty myös edistävän lohikalojen kasvatusaikaista terveyttä. Kasvatusolosuhteet ja niiden aiheuttama valintapaine muokkaavat kalan ja taudinaiheuttajan ominaisuuksia, mm. vastustuskykyä ja virulenssia, jotka määrittävät, millainen isäntä-patogeeni -vuorovaikutuksesta muodostuu. Loiset ja muut taudinaiheuttajat lisäävät tuotantokustannuksia ja -tappioita vesiviljelyssä, joten tehokkaita tautitorjuntamenetelmiä kehitetään jatkuvasti. Merkittäviä patogeeneja istukaskasvatuksessa ovat mm. Ichthyophthirius multifiliis -loinen (Ich) ja Flavobacterium columnare -bakteeri. Tutkielmassa tarkasteltiin, kuinka kasvatusympäristö ja kalakantojen laitostuminen vaikuttavat tarttuvien tautien esiintymiseen ja kasvatusaikaiseen kuolleisuuteen lohen istukaskasvatuksessa. Kokeellisessa osassa selvitettiin kuolleisuuden, loisprevalenssien ja loisinnan intensiteetin eroja tavanomaisen ja virikkeellisen kasvatusmenetelmän sekä villi- ja laitosemotaustaisten kalojen välillä. Hypoteesina oli, että loisinfestaatio ja kokonaiskuolleisuus ovat vähäisempiä luonnon- kuin laitosemojen poikasilla, ja vastaavasti virikkeellisessä kuin tavanomaisessa kasvatusmenetelmässä. Tutkimus toteutettiin kalantutkimusasemalla Paltamossa kesällä 2010. Kussakin 16 tutkimusaltaassa oli kokeen alussa 2500 Torniojoen merilohenpoikasta. Altaat jaettiin emo- ja kasvatustaustan osalta neljään käsittelyyn: "laitos-standardi" (LS), "villistandardi" (VS), "laitos-virike" (LV) ja "villi-virike" (VV). Virikealtaat luotiin suojapaikoin ja veden virtausta muuntelemalla. Ulkoloisten laji ja määrä tutkittiin iholimanäytteistä mikroskoopilla. Loisinfestaation ja kasvatusmenetelmän sekä emotaustan yhteydet määritettiin Fisherin eksaktilla testillä. Allaskohtaista kuolleisuutta seurattiin kalantutkimuslaitoksen kirjanpidon avulla. Kuolleisuuskuvaajat laskettiin taulukkolaskentaohjelmassa. Loisprevalenssien ja kuolleisuusprosenttien tilastollinen merkitsevyys määritettiin binomiaaliseen jakautumiseen perustuvan 95 % luottamusvälin avulla. Tutkimuksessa todettiin vahvoja trendejä kuolleisuuden, Ich-infestaation, emotaustan ja kasvatuksen yhteyksistä: Ich-loista esiintyi enemmän laitos- kuin villipoikasissa ja standardi- kuin virikealtaissa. Trichodina-loisen ja Flavobacterium columnare -bakteerin osalta trendit olivat päinvastaisia. Flavobakteeritartunta vaikutti altaiden loistautidynamiikkaan. Tulokset eivät ole yksiselitteisiä. Altaiden väliset erot, muut tarttuvat taudit ja kalayksilön loisinfestaation riippuvuus olosuhteista sekä fysiologisesta tilasta tulisi ottaa paremmin huomioon tutkimusasetelmassa ja tutkittavien altaiden määrässä. Saatu ymmärrys tarttuville taudeille otollisista olosuhteista auttaa suunnittelemaan niiden ehkäisyyn tähtäävää jatkotutkimusta. Tulokset viittaavat virikkeellistämisen vähentävän Ich-loisen esiintymistä kasvatusaikana. Ich:n torjuntaan on etsitty tehokasta ja kestävää ratkaisua; virikkeellistä kasvatustapaa voisi soveltaa taudin torjumiseen muissakin makean veden kalankasvatuksen muodoissa.
  • Patjas, Aino (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2017)
    Porsaiden ja emakon välinen toimiva vuorovaikutus on edellytys porsaiden normaalille fyysiselle ja henkiselle kehitykselle. Imetyskäyttäytyminen on keskeinen osa tätä vuorovaikutusta. Emakoiden pitäminen porsitushäkissä imetyskaudella rajoittaa emakon käyttäytymistä. Porsitushäkissä olevan emakon olosuhteita pystytään muuttamaan vain rajallisesti, mutta porsaiden karsina-aluetta voidaan virikkeellistää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on saada lisää tietoa siitä, kuinka syntymästä lähtien tarjottu virikemateriaali vaikuttaa porsaiden ja emakon vuorovaikutukseen porsitushäkkikarsinassa. Tutkimukseen on valittu helposti saatavia sekä nykyisiin sikalarakenteisiin soveltuvia virikemateriaaleja. Hypoteesina on, että porsaille tarjottu virikemateriaali vähentää emakon utareeseen ja kehoon kohdistuvan manipulatiivisen kosketuksen määrää. Oletamme, että virikemateriaali lisää porsaiden synkronista käyttäytymistä ja siten onnistuneiden imetysten määrä kasvaa. Oletamme myös, että virikemateriaalit lisäävät emakon ja porsaiden sosiaalisten kontaktien määrää. Tutkimus toteutettiin suomalaisessa porsitushäkkejä käyttävässä porsastuotantosikalassa. Tutkimukseen valittiin 58 tervettä, tiinettä emakkoa. Emakot jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään: kontrolli- sekä virikeryhmään. Molempien ryhmien porsitushäkkikarsinat täyttivät lainsäädännön minimivaatimuksen virikkeiden tarjoamisesta. Virikeryhmän porsaille tarjottiin lisäksi kuituköysiä sekä sanomalehteä. Kuituköydet olivat karsinoissa pysyvästi. Sanomalehteä jaettiin kahdesti päivässä. Emakoiden porsittua molempia ryhmiä videoitiin porsaiden ensimmäisellä, toisella ja/tai kolmannella elinviikolla. Yhteensä saatiin 92 neljän tunnin mittaista videota. Havainnoimme videoista, kuinka paljon porsaat kohdistivat kosketusta emakon kehoon ja utareeseen. Laskimme myös onnistuneiden imetysten määrän. Lisäksi havainnoimme porsaiden ja emakon välisten sosiaalisten kontaktien määrää. Aineistoa tarkasteltiin kahdessa ikäryhmässä: alle 14 vuorokauden ja yli 14 vuorokauden ikäisten porsaiden ryhmissä. Tulosten perusteella molemmissa ikäryhmissä virikepahnueet manipuloivat emakon utaretta ja kehoa enemmän kuin kontrollipahnueet. Yli 14 vuorokauden ikäisillä virikeryhmän pahnueilla oli enemmän onnistuneita imetyksiä kuin kontrolliryhmän pahnueilla. Ryhmien välillä ei havaittu eroja vieroituspainossa. Tulokset tukevat oletusta siitä, että virikkeet lisäävät porsaiden tutkivaa käyttäytymistä. Tuloksia on vaikeampi tulkita porsaiden- ja emakon vuorovaikutuksen kannalta: virikkeiden mahdollisesti aktivoimat porsaat saattavat yksinkertaisesti liikkua enemmän ja olla siksi kontaktissa emakkoonkin enemmän. Lisäksi aktiiviset porsaat voivat olla nälkäisempiä ja tämän takia manipuloida utaretta enemmän. Jotta porsaiden ja emakon vuorovaikutusta voidaan arvioida luotettavammin, tarvitaan tietoja myös emakon käyttäytymisestä ja terveydestä, esimerkiksi asennonvaihdoksista ja utareen kunnosta.
  • Hakonen, Marika (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)
    Sopivan tonkimis- ja pureskelumateriaalin puute on sikaloissa yleinen hyvinvointiongelma. Se estää sikojen lajityypillistä tutkimiskäyttäytymistä, aiheuttaa sioille stressiä ja lisää käyttäytymishäiriöiden todennäköisyyttä. Tutkielman kirjallisessa osassa tarkastellaan sikojen tutkivan käyttäytymisen ominaispiirteitä ja pohditaan, millainen on sikojen ja tuottajien kannalta hyvä virike. Painopisteenä ovat tavanomaisen tuotannon väli- ja loppukasvatusvaiheen siat ja niillä tyypillisesti käytettävät virikemateriaalit. Kokeellisessa osiossa selvitettiin tuoreen koivupuun soveltuvuutta kasvatussikojen virikemateriaaliksi. Virikekustannukset laskettiin vastaamaan tilan normaalin virikejärjestelyn kustannuksia. Hypoteeseina esitettiin, että koivupuu lieventäisi sikojen häntä- ja korvavaurioiden vakavuusastetta, vähentäisi pelokkuutta ja karsinatovereihin kohdistuvia kärsäkontakteja sekä lääkintätarvetta. Lisäksi selvitettiin, onko puisilla virikkeillä vaikutusta sikojen makuullemenoa edeltävään käyttäytymiseen tai menestykseen ensikkovalinnassa ja lisääntyykö lattian likaantumisriski, jos virikkeet sijoitetaan kiinteän lattian yläpuolelle ritilälattian sijasta. Tutkimus toteutettiin suomalaisessa porsastuotantosikalassa. Mukaan valittiin 167 uudiseläimiksi kasvatettavaa emakkoporsasta. Kokeessa oli kaksi ryhmää, kummassakin 12 karsinaa. Välikasvatusvaiheessa virikeryhmän karsinoissa oli puusta ja polyeteeniputkesta tehdyt, karsinan keskelle katosta ripustetut virikemallit, ja kontrolliryhmässä neljä muovikartioon asetettua Bite-Rite®-purutikkua. Ensikkokasvattamon virikekarsinoissa oli kolme karsinan seinään ripustettua tuoretta koivunrankaa, ja kontrollikarsinoissa metalliketju ja laudanpala. Molemmille ryhmille jaettiin päivittäin 1 litra olkea karsinaa kohti. Aineisto kerättiin ensikkokasvattamosta sikojen ollessa neljän kuukauden ikäisiä. Käyttäytymisen analysointia varten karsinoita videoitiin vuorokauden ajan. Videoilta analysoitiin kahden tunnin ajanjakso kahdessa osassa siten, että käsittelyjen välisiä eroja käyttäytymisessä tarkasteltiin ennen ja jälkeen oljen jakamisen. Sioille tehtiin lähestymistesti: karsinaan astui vieras henkilö ja mittasi, montako sekuntia kesti, ennen kuin kolme sikaa oli uskaltanut koskettaa häntä kärsällään tai suullaan. Lisäksi häntä- ja korvavaurioiden vakavuus ja lattioiden likaisuus pisteytettiin. Lääkitystiedot ja ensikkovalinnassa hylättyjen sikojen määrät koottiin sikalan kirjanpidosta sikojen ollessa viiden kuukauden ikäisiä. Aineisto analysoitiin tilastollisesti IBM SPSS 22 –Statistics -ohjelmiston avulla. Tutkimuksen perusteella puuvirikkeitä manipuloitiin enemmän kuin kontrollivirikkeitä (p < 0,05). Yhdessä oljen kanssa ne vähensivät karsinatovereihin kohdistuvia kärsäkontakteja kontrolliryhmään verrattuna (p < 0,05). Kaikkiaan 92 %:ssa kaikista makuullemenoa edeltäneistä käyttäytymishavainnoista siat koskettivat kärsällään jotakin kohdetta. Virikejärjestelyt eivät vaikuttaneet sikojen lääkitystarpeeseen, ensikkovalintaan, häntä- ja korvavaurioiden vakavuusasteeseen, pelokkuuteen eivätkä lattian likaantumiseen (p > 0,1). Käyttäytymismuutosten perusteella tuore koivupuu soveltuu kasvatussikojen virikemateriaaliksi paremmin kuin tilalla käytetty kontrollivirkejärjestely, ja sen avulla sikojen hyvinvointia voidaan hiukan parantaa lisäämättä tuotantokustannuksia. Makuullemenoa edeltävä käyttäytyminen viittaa siihen, että sioilla saattaa olla taipumus nukkumapesien rakentamiseen, kuten villisioilla. Jatkotutkimuksia tarvitaan sen selvittämiseksi, onko kysymyksessä sisäsyntyisen motivaation ohjaama käyttäytymistarve.
  • Enbom, Tuulia (2019)
    Siat elävät intensiivisessä tuotannossa yleensä karussa ja virikeköyhässä ympäristössä. Sopivan virikemateriaalin lisääminen sikojen karsinoihin uskotaan olevan hyvä keino lisätä sikojen hyvinvointia, vähentää sikojen kokemaa stressiä ja sikojen haitallista käyttäytymistä. Haitallinen käyttäytyminen voi johtaa muun muassa sikojen hännänpurentaan. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatintyön tutkielman tavoitteena on selvittää imeväisikäisten porsaiden käyttäytymistä makuullemenon yhteydessä, sekä sisalköydestä valmistettujen virikkeiden vaikutusta siihen. Tutkimuksessa selvitetään porsaiden käyttäytymistä makuullemenon yhteydessä, sillä porsaiden pesämateriaaleihin kohdistuvasta käyttäytymisestä on toistaiseksi hyvin vähän tutkimustietoa saatavilla. Ensimmäinen tutkimushypoteesi oli, että ne porsaat, joiden oli mahdollista kohdistaa tutkivaa käyttäytymistään sisalköysiin syntymästään lähtien, eivät kohdistaisi tutkivaa käyttäytymistään niin paljon muihin karsinan porsaisiin verrattuna sellaisen karsinan porsaisiin, joilla ei ollut sisalköysiä virikkeinään. Toinen tutkimushypoteesi oli se, että porsaat koskettelevat köysiä ennen nukkumaanmenoa, ja että se vähentää toisten porsaiden koskettelua ennen nukkumaanmenoa. Tutkimus suoritettiin suomalaisessa yhdistelmäsikalassa emakoiden porsitusosastoissa, joissa oli käytössä häkkiporsitus. Tutkimukseen valittiin yhteensä 34 porsituskarsinaa, joista puolet varustettiin sisalköydestä tehdyillä virikkeillä, ja puolet karsinoista toimivat kontrollikarsinoina. Tutkimuksessa mukana olleet kaksi porsasryhmää syntyivät kuukauden välein marraskuussa ja joulukuussa. Ulkoilman lämpötila laski huomattavasti kuukauden aikana, ja sen myötä laski myös sikalan sisälämpötila. Porsaita videokuvattiin porsituskarsinoissa porsaiden syntymästä vieroitukseen asti. Tutkimusmenetelmänä käytettiin porsaiden käyttäytymisen mittaamista porsaiden asettuessa makuulle ennen nukahtamista, sillä niiden käyttäytymistä ja virikkeiden käyttöä haluttiin selvittää niiden mennessä nukkumaan. Tämä toteutettiin katsomalla videokuvattua materiaalia, ja kirjaamalla porsaiden eri käyttäytymisten esiintyminen videokuvatusta materiaalista. Jokaisen tutkimuksessa mukana olleen porsituskarsinan videomateriaalista seurattiin porsaiden makuullemenoa niiden ollessa viikon ikäisiä ja toisen kerran porsaiden ollessa kahden viikon ikäisiä. Tutkimuksessa todettiin ympäristön lämpötilan vaikuttavan yhden viikon ikäisten porsaiden käyttäytymiseen siten, että viileämmässä ympäristössä porsaat koskettelivat enemmän muita porsaita makuullemenon aikana. Tämä saattaa johtua siitä, että porsailla oli kylmä, jolloin ne kokivat olonsa epämukavaksi, ja tämä lisäsi muiden porsaiden koskettelua. Virikekarsinoissa olevien porsaiden makuullemenon todettiin kestävän kauemmin porsaiden ollessa kahden viikon ikäisiä verrattuna virikeköyhien kontrollikarsinoiden porsaisiin. Lisää tutkimusta tarvitaan, jotta saataisiin selvitettyä syy tälle erolle. Mahdollista on, että ympäristön materiaalin muokkaaminen makuullemennessä on porsaille sisäsyntyinen käyttäytymismuoto, ja tästä syystä ne käyttävät aikaa siihen.
  • Nurmikari, Satu (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2008)
    Tämä syventävien opintojen tutkielma on tehty osana Helsingin Yliopiston Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen laajempaa tutkimusta, jonka tavoitteena oli selvittää porsasvaiheen ympäristön vaikutusta lihasian kasvuun ja käyttäytymiseen sekä stressifysiologian kehitykseen. Tässä tutkielmassa keskitymme etenkin porsaan varhaisten kehityvaiheiden virikkeellisyyden vaikutukseen sikojen häiriökäyttäytymiseen. Sika on aktiivinen, utelias ja tutkiva eläin, joka luontaisissa olosuhteissaan käyttää suuren osan vuorokauden ajasta ympäristön tutkimiseen ja ravinnon etsimiseen. Sian tarkka hajuaisti ja herkkä, tutkimista ja tonkimista varten kehittynyt kärsä ohjaa sian ravinnonhaku- ja tonkimiskäyttäytymistä. Tutkiva käyttäytyminen on sialle olennainen käyttäytymistarve, joka tehotuotannon autioissa olosuhteissa kohdistuu herkästi lajitovereihin esimerkiksi hännän- ja korvien puremisena. Toiseen sikaan kohdistuvat agonistisen häiriökäyttäytymisen muodot heikentävät sian hyvinvointia. Hännän- ja korvanpurenta altistavat purtua yksilöä vauriopaikan infektioille, jotka edelleen aiheuttavat tuottajalle taloudellisia tappioita teurastamohylkäyksien sekä sairaiden sikojen heikentyneen päiväkasvun kautta. Häiriökäyttäytymiselle altistavia tekijöitä tehotuotannon oloissa ovat virikkeettömyyden lisäksi muunmuassa myös luonnottoman aikainen vieroitus, sikojen yhdistelemisen aiheuttamat laumahierarkian muutokset sekä liian suuri eläintiheys. Tutkimushypoteesina uskoimme virikkeiden sian varhaisissa kasvatusvaiheissa vähentävän häiriökäyttäytymisen esiintymistä myöhemmissä elämänvaiheissa. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu virikkeellisen ympäristön vähentävän lajitovereihin kohdistuvaa häiriökäyttäytymistä ja puremista. Virikkeetön ympäristö sensijaan lisää häiriökäyttäytymisen esiintyvyyttä. On myös todettu virikkeellisessä ympäristössä kasvaneiden sikojen häiriökäyttäytymisen lisääntyvän siirrettäessä siat virikkeettömään ympäristöön, mutta vain pienen olkimäärän lisäys riitti tämän negatiivisen vaikutuksen kumoamiseen. Tutkimus suoritettiin Hyvinkäällä MTT:n sikatalouden tutkimuslaitoksessa. Tutkimukseen valittiin 63 pahnuetta valkoisen rodun karjulla siemennetyistä maatiais-, yorkshire- sekä YM- tai MY- risteytysemakoista. Kokeeseen hyväksyttävässä pahnueessa tuli karjujen leikkauspäivänä eli pahnueen neljäntenä elinpäivänä olla 8 tervettä, hyväkuntoista porsasta. Vieroitus suoritettiin keskimäärin 29 vuorokauden iässä. Tässä yhteydessä eläimet jaettiin 4 eläimen ryhmiin (2 leikkoa ja 2 imisää), joissa eläimet pidettiin teurastukseen asti. Pahnueet jaettiin tutkimuksessa syntymäjärjestyksen mukaan satunnaisesti ennalta laaditun, valmiiksi satunnaistetun lajittelulistan mukaan viiteen eri käsittelyryhmään sekä kontrolliryhmään. Eri käsittelyryhmät erosivat toisistaan ympäristön virikkeellisyyden perusteella (imetys-, välikasvatus- ja loppukasvatusvaiheessa). Kontrolliryhmällä ei ollut virikkeitä missään vaiheessa. Tutkimuksessa käytettiin virikkeinä kutterinlastua (2/3) sekä silputtua olkea (1/3) käyttäen ohjeistuksena valokuvaa karsinasta, jossa virikkeitä oli sopivasti. Porsaita kuvattiin aikaviivenauhurille 5 kertaa jokaista sikaryhmää kohti; vieroitusosastolla, välikasvattamossa sekä kolmesti lihasikalassa. Data koostui siis 63 sikaryhmän viidestä videointikerrasta. Jokaisesta otetusta videointikerrasta oli tuloksena 24h kestävä nauha, jolta katsottiin ennalta sovituista, sikojen aktiivisimmista ajankohdista kolme 10 minuutin pätkää (13.00-13.10, 14.00-14.10, 15.00-15.10). Videoilta saatiin selville tiettyjen käyttäytymisten määrä näinä ajanjaksoina per sika sekä tiettyihin käyttäytymisiin käytetty aika. Tuloksissa oli tilastollisesti merkittävää eroa vain neljännellä videointikerralla eli porsaiden ollessa 14 viikon ikäisiä. Agonistista käyttäytymistä ja korvanpurentaa esiintyi suurempi osa havainnointiajasta ja useampia kertoja videointia kohti sioilla, joilla ei varhaisessa vaiheessa ollut virikkeitä kuin sioilla, joilla oli varhaisissa kehitysvaiheissa virikkeellinen ympäristö. Tappelun keskimääräinen kesto oli pidempi sioilla, joilla ei varhaisessa kehityvaiheessa ollut virikkeitä kuin sioilla, joilla olivat kasvaneet virikkeellisessä ympäristössä. Tuloksista voidaan siis päätellä varhaisten kehitysvaiheiden virikkeellisen ympäristön suojaavan sikaa häiriökäyttäytymisen kehittymiseltä. Tuloksia voidaan soveltaa käytännössä sikaloissa. Tutkimuksessa käytettävä kuivikemäärä oli niukahko, joten se sopii käytettäväksi myös rakolattiasikaloissa. Virikkeiden lisäämisellä voidaan vähentää sikojen häiriökäyttäytymistä ja parantaa eläinten hyvinvointia.