Browsing by Subject "virulenssitekijät"

Listeria monocytogenes on grampositiivinen sauvabakteeri, jota löytyy yleisesti maaperästä. L. monocytogeneksen aiheuttamaa sairautta, listerioosia, tavataan vastasyntyneillä, vanhuksilla, raskaana olevilla ja immuniteetiltaan heikentyneillä ihmisillä. Ihmisten listerioosi on elintarvikeperäinen sairaus ja L. monocytogenesta onkin eristetty useista erilaisista elintarvikkeista. Listerioosin esiintyminen on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Syynä pidetään muutoksia elintarvikkeiden tuotannossa ja säilyttämisessä, immuniteetiltaan heikentyneiden ihmisten määrän lisääntymistä sekä väestön ikääntymistä. L. monocytogenes on solunsisäinen bakteeri, jonka patogeneesista voidaan erotella neljä vaihetta: 1) internalisaatio, 2) pakeneminen fagosomista tai solunsisäisestä vakuolista, 3) lisääntyminen ja liikkuminen solun sisällä sekä 4) leviäminen solusta toiseen. Patogeneesiin osallistuvia virulenssigeenejä tunnetaan useita. Näitä ovat mm. prfA, plcA, hly, mpl, actA, plcB, inlA, inlB ja iap. Eri L. monocytogenes -kannat vaikuttavat sopeutuneen elämään erilaisissa ekologisissa lokeroissa. Tämän perusteella on oletettavissa, että niiden virulenssisakin olisi eroja. Tällä hetkellä ei kuitenkaan tunneta kyseisiä eroja, joten kaikkia L. monocytogenes -kantoja pidetään potentiaalisesti patogeenisina. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko virulenssigeenien esiintymisessä eroja eri alkuperää olevien L. monocytogenes -kantojen välillä ja voidaanko näiden erojen perusteella päätellä kannan alkuperä. Tutkimusmenetelmänä oli multiplex-PCR, jossa kahden eri reaktion avulla tutkittiin prfA-, plcA-, hly-, mpl-, actA-, plcB-, iap-, inlA-, inlB-, inlC-, inlD-, inlF- ja inlE-geenien esiintymistä. Tutkittavia kantoja oli 484 ja ne olivat peräisin säilörehusta (54 kpl), elintarvikelaitoksista (126 kpl) ja niiden laitteista (81 kpl), elintarvikkeista (183 kpl) ja raaka-aineista (40 kpl). Kaikilta tutkituilta L. monocytogenes -kannoilta löytyi 88-92 % virulenssigeeneistä. Eri alkuperää olevien kantojen välillä ei ollut merkittäviä eroja. Yksittäisten geenien esiintymisessä eri paikoista peräisin olevien kantojen kesken havaittiin huomattaviakin eroavaisuuksia. Yleisin geeni oli hly, joka löytyi kaikilta tutkituilta L. monocytogenes –kannoilta. Muiden geenien yleisyysjärjestys oli seuraavanlainen: plcB > inlE > iap > mpl > inlA > inlF > prfA > actA > inlC > inlD > plcA. Geenien esiintymisessä havaittujen erojen perusteella ei kuitenkaan ollut mahdollista päätellä eri kantojen alkuperää. Tutkimuksemme perusteella vaikuttaisi siltä, että kaikilta kannoilta ei löydy kaikkia virulenssigeenejä.

Tutkielman tavoitteena on alustavasti selvittää Mycoplasma bovis -tartunnalle altistavat ja tartunnan leviämisen riskitekijät lypsykarjatilalla Suomessa. Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tapaus-verrokkikyselytutkimuksesta. Kirjallisuuskatsauksessa tarkoituksena on M. bovis -tartunnan sekä suomalaisen lypsykarjan järjestelmällinen kuvaaminen. Lisäksi kuvataan tunnetut riskitekijät ja tartunnan vastustamisen toimenpiteet. Kyselytutkimuksessa tarkoituksena on kuvata tapaustilat ja selvittää tapaus- ja kontrollitilojen eroavaisuudet. Kyselytutkimus toimii myös kyselylomakkeen pilottitutkimuksena. M. bovis -bakteeri on maailmalla yleinen naudan taudinaiheuttaja. Sen tärkeimmät taudinaiheutukset ovat vasikoiden hengitystiesairaudet ja lehmien utaretulehdukset. Lisäksi tartunta aiheuttaa mm. korvatulehdusta, niveltulehdusta ja silmätulehdusta. Tartunnan hoito on haastavaa heikon hoitovasteen vuoksi. Tartunta leviää tyypillisimmin tilalta toiselle oireettomien kantajien välityksellä sekä tilatasolla suorien ja epäsuorien kontaktien välityksellä. Tartunta on vaikea saneerata tilalta pois, sillä se säilyy hyvin niin isännässä kuin ympäristössä. Nautataloudelle tartunta aiheuttaa suuria ongelmia mm. lehmien poistojen ja lisääntyneen lääkkeiden käytön vuoksi. Lakisääteisesti M. bovis -tartunta on Suomessa ilmoitettava eläintauti, joten sitä vastustetaan elinkeinon toimin Eläinten terveys ry:n (ETT) ollessa pääasiallinen toimija. Suomessa tartunta todettiin ensimmäisen kerran vuoden 2012 lopulla. Vuoden 2016 alkuun mennessä tartuntaa on todettu yhteensä 57: ltä tilalta, joista suurin osa on vasikkakasvattamoja ja lypsykarjatiloja. Tapaustiloina kyselytutkimuksessa toimi 10 lypsykarjatartuntatilaa ja konrollitiloina 10 vähäriskistä, ETT:n seurantaohjelman A-tason lypsykarjatilaa. Muuttujia verrattiin yksi kerrallaan vastemuuttujiin (tapaus- vs. kontrollitilat). Bonferronikorjattuja tilastollisesti merkitseviä eroja saatiin vain muutamia riittämättömästä otoskoosta johtuen. Tartuntatiloilla bioturvallisuus oli heikompaa kontrollitiloihin verrattuna, mikä osaltaan johtuu jo siitä, että kontrollitlat kuuluivat ns. A-tasolle. Esimerkiksi tartuntatiloilla teurasautonkuljettaja tuli useammin navettaan (p=0,027). Tartuntatiloista useampi oli myös laajennettuja tai peruskorjattuja. Tartuntatiloilla esiintyi enemmän tartuntaan viittaavia tyypillisiä oireita (p=0,033), oireita esiintyi useammalla kuin yhdellä eläinryhmällä ja oireita esiintyi joko yksittäisillä tai useammilla eläimillä (p=0,017). Vasikoiden silmäoireet ja riippuvat korvat antoivat näyttöä tartunnalle (p= 0,033). Eläinliikenne (esim. välitystoiminta, eläinostot) sekä riittämätön bioturvallisuus näyttäisivät olevan Suomessa tärkeimpiä tartunnan leviämisen riskitekijöitä. Keinosiemennyksen merkitystä ei tartunnan leviämiselle vielä tiedetä, mutta se saattaa olla yksi mahdollinen riskitekijä ja vaatii lisätutkimusta. Huomattavaa on kuitenkin, että Suomen tilanteessa leviämisreittejä näyttäisi olevan useita ja eri tartuntatiloilla useat eri tekijät ovat altistaneet tartunnalle. Tartunnan kontrolloinnissa tärkeitä keinoja ovat useiden eri stressitekijöiden poistaminen, eri-ikäisten eläinryhmien ryhmittely ja ryhmien välisten lähikontaktien estäminen sekä eläintiheyden pienentäminen. Tietouden lisääminen on olennaista tartunnan leviämisen estämiseksi ja kontrolloinnin parantamiseksi.