Browsing by Subject "zoonoosit"
Now showing items 1-14 of 14
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2011)
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1996)Echinococcus granulosus ja Echinococcus multilocularis ovat zoonooseja aiheuttavia heisimatoja, joiden pääisäntiä ovat lähinnä koiraeläimet. E. granulosus muodostaa loisrakkulan, hydatidikystan kotieläimiin, kun taas E. multilocularis muodostaa alveolaan hydatidikystan jyrsijöihin. Suomessa on diagnosoitu E.granulosus -loisen aiheuttamaa hydatidoosia (ekinokokkoosia) ajoittain poroilla vuodesta 1968 lähtien, jolloin poronlihan vientitarkastus alkoi. Kyseisenä vuonna -68 todettiin 32 hydatidositapausta Luoteis-Lapin paliskuntien poroissa. Seuraavina kahdeksana vuotena diagnosoitiin yhteensä 22 porojen hydatidoositapausta, jonka jälkeen tapauksia ei todettu yhteentoista vuoteen. Vuonna 1987 diagnosoitiin yksi poron hydatidoositapaus Savukoskella sekä vuosina 1992-1995 on todettu yhteensä neljä poron hydatidoosia Kuusamossa ja Sallassa. Lisäksi on lihantarkastuksessa ajanjaksona 1972-1977 todettu 39 verifioimatonta tapausta (ei lähetetty VELL/EELA:aan). Luoteis-Lapin tapaukset olivat todennäköisesti porokoiran levittämiä. kun taas viimeaikaisten Itä-Suomen tapausten tartuttajan epäillään olleen susi, koska porokoirien osuudesta tartuntaan ei ole näyttöä ja susien tiedetään liikkuvan alueella. Suomessa on porotapausten lisäksi diagnosoitu neljä hydatidoositapausta tuontihevosissa sekä yksi naudan hydatidoositapaus Kymilaaksossa 1986. Sutta epäiltiin tartuttajaksi Suomessa on todettu poromiehillä vuosina 1944 ja 1963 kaksi E. granulosus -loisen aiheuttamaa humaanihydatidoosia, jotka olivat ilmeisesti porokoirien levittämiä. Toisin kuin Suomessa on Keski- ja Etelä-Euroopassa humaanihydatidoosien määrä merkittävä. Siellä tavataan myös E. multilocularis-tartuntaa, joka on usein fataali. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään heisimatoihin kuuluvien ekinokokkilajien taksonomiaa, morfologiaa, levinneisyyttä, elinkiertoa, taudinkuvaa, kliinistä merkitystä, diagnoosia, hoitoa ja vastustusta. E. granulosus morfologiaa selventävät pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvat.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2009)Giardia ja Cryptosporidium ovat alkueläimiä, jotka voivat elää monissa eläimissä sekä ihmisissä suolistoloisena. Giardia- ja Cryptosporidium-tartunta tapahtuu ihmisillä tyypillisimmin saastuneen veden välityksellä. Tartunnan voi saada myös suoraan toisesta ihmisestä tai eläimestä sekä saastuneen ruoan välityksellä. Giardia- ja Cryptosporidium- alkueläimiä on pidetty zoonoottisena parasiittina, mutta zoonoottisuudesta ei ole olemassa varmaa ja todistettua tietoa. Risti-infektio-kokeissa on osoitettu, että osa Giardia-lajeista on isäntälajispesifisiä ja osa pystyy tartuttamaan useita lajeja. Giardia-alkueläimen elinkierto on kaksivaiheinen: trofotsoiittivaihe ja kystavaihe. Kystavaihe on infektiivinen vaihe, jossa kystat kulkeutuvat ulosteiden mukana ulos isäntälajista ja joutuvat uuteen isäntään tämän syödessä kystia. Kystistä vapautuu suolistossa trofotsoiitteja. Cryptosporidium-alkueläimen elinkierto on monimutkaisempi. Cryptosporidium-alkueläimen infektiivinen muoto on ookysta. Isäntälaji saa Cryptosporidium-tartunnan syömällä infektoituneen ookystan tai kontaminoituneen veden välityksellä Koirilla Giardia-tartunta on usein oireeton, mutta se voi aiheuttaa akuuttia tai kroonista ripulia ja painonmenetystä. Ripuli on tyypillisesti ohutsuoliperäistä. Koirilla ei usein esiinny kliinisiä oireita Cryptosporidium-tartunnasta. Giardia- ja Cryprosporidium-alkueläinten esiintymistä on maailmalla tutkittu paljon sekä kennelolosuhteissa että yksittäisillä lemmikkikoirilla. Monet tutkimukset ovat osoittaneet erityisesti Giardia-alkueläimen esiintyvyyden olevan paljon suurempi kennelolosuhteissa kuin yksittäisessä omistuksessa olevilla koirilla Tutkimuksessani selvitettiin Giardia- ja Cryptosporidium-allkueläimen esiintyvyyttä pohjois-suomalaisen kennelin koirilla. Ulostenäytteet tutkittiin Elisa-testillä sekä immunofluoresenssin avulla mikroskoopilla. Saatuja tuloksia verrattiin lisäksi koirien ikään, sukupuoleen, esiintyneeseen ripuliin ja eri ryhmiin. Kennelissä oli kaikkiaan tutkimushetkellä 317 koiraa. Näytteitä tutkittiin yhteensä 125 koirasta. Tutkittujen koirien iän mediaani oli 4 vuotta ja ikäjakauma 2 kk -13 vuotta. Pennuiksi luokiteltiin kaikki alle yhden vuoden ikäiset koirat ja aikuisiksi kaikki yli vuoden ikäiset koirat. Pentuja tutkituista koirista oli 16. Giardia-positiivisten osuus oli 41,6 % (52 koiraa). Kaikki 16 pentua (100,0 %) olivat Giardia-positiivisia. Aikuisista koirista Giardia-positiivisia oli 34 (36,2 %). Cryptosporidium-positiivisten osuus oli 5,6 % (7 koiraa). Pennuista 5 koiraa (31,2 %) oli Cryprosporidium-positiivisia. Aikuisista koirista Cryptosporidium-positiivisia koiria oli 2 (2,1 %). Tutkimukseni perusteella Giardia-tartuntaa esiintyi kennelissä paljon. Pennuilla Giardia-tartuntaa esiintyi enemmän kuin aikuisilla koirilla, mikä on giardiatartunnoille tyypillistä. Tartuntoja todettiin eniten koiraryhmässä, jossa aikuiset koirat olivat kosketuksissa pentuihin. Sukupuolella ei ollut vaikutusta tartuntoihin. Kennelin koirissa todettiin myös muutamia Cryptosporidium-tartuntoja. Suurin osa tartunnoista todettiin pennuilla.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2002)Giardia on siimaeliöihin kuuluva alkueläin, joka elää suolistoloisena nisäkkäissä, linnuissa ja sammakkoeläimissä. Tartunta tapahtuu feko-oraalisesti saastuneen juomaveden ja ruuan välityksellä tai suorassa kontaktissa. Giardian kaksi esiintymismuotoa ovat ohutsuolessa elävä trofotsoiitti ja infektiivinen, isännän ulkopuolella selviytyvä kysta. Infektio on usein oireeton, mutta erityisesti nuorilla tai immuunipuutteisilla yksilöillä se voi aiheuttaa vakavuudeltaan vaihtelevia oireita, kuten ripulia, malabsorptiota ja pahimmillaan jopa vakavia imeytymishäiriöitä. Giardioosia pidetään ihmisellä merkittävimpänä ei-bakteeriperäisen ripulin aiheuttajana. Kissoilla giardian prevalenssi on aikaisempien tutkimusten mukaan vaihdellut 2,5-21 %:n välillä. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään giardioosin yleisyyttä suomalaisilla kissoilla koprologisten tutkimusten avulla. Ulostenäytteitä kerättiin yhteensä 98 kpl, joista osa oli yksittäisten kissojen näytteitä (n=74), sekä useamman kissan ryhmien yhteisnäytteitä (n=24). Aineisto oli peräisin löytökissoista sekä yksityisten ihmisten omistamista kissoista. Yksittäisillä kissoilla giardian prevalenssiksi saatiin 1,4 % ja useamman kissan yhteisnäytteillä 8,6 %.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2004)Tämä syventävien opintojen tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Ekinokokkoosi on zoonoosi ja valvottava eläintauti. Suomessa esiintyy Echinococcus granulosus –loista poroissa ja susissa, ja tässä tutkielmassa kuvataan ensimmäinen löydös hirvestä. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään Echinococcus –suvun muutoksessa olevaa taksonomiaa. Nykyään suvussa erotetaan neljä lajia, E. granulosus, E. multilocularis, E. oligarthrus ja E. vogeli, minkä lisäksi E. granulosus –lajin sisällä erotetaan kymmenen kantaa, genotyyppiä. Geneettiset erot kantojen välillä ovat usein yhtä suuria tai jopa suurempia kuin nykyään tunnettujen lajien välillä, minkä vuoksi Echinococcus –suvun lajitason taksonomian uudistamiselle on ilmeinen tarve. Loisen epidemiologiaa käsitellään esittelemällä siihen vaikuttavia loisen ominaisuuksia, ympäristötekijöitä ja isäntälajien ominaisuuksia, sekä ihmisen vaikutusta. Lisäksi esitellään pääisäntien, väli-isäntien ja ihmisten tartuntojen diagnostiikkaa. Suomessa ekinokokin esiintymistä hirvissä ei ole ennen tätä tutkimusta tutkittu. Tutkimuksessa oli aineistona pakastettuja hirvenkeuhkoja, joita metsästäjät olivat toimittaneet. Yhteensä tutkittavana oli 35 keuhkot Lumijoelta ja 56 keuhkot Kuusamon suunnalta. Tutkimusmenetelmä mukaili kanadalaista tutkimusta. Keuhkot tunnusteltiin suurempien kystien havaitsemiseksi ja leikattiin noin 1 cm paksuisiin viipaleisiin, jotka tunnusteltiin vetävin liikkein pienempien muutosten varalta. Makroskooppisen tutkimuksen lisäksi muutoksia tutkittiin histologisesti. Tutkituista 91 näytteestä yhdessä todettiin tyypillinen yksittäinen hydatidikysta Kuusamon Paljakassa kaadetun hirven keuhkoista. Kystanesteen suoramikroskopoinnissa havaittiin protoskolekseja, mikä varmisti ekinokokkidiagnoosin ja osoitti kyseessä olevan fertiilin kystan. Histologisesti oli havaittavissa tyypillinen hydatidikystan seinämärakenne ja protoskolekseja. Löydös tehtiin porolöydösten alueellisen ryvästymisen vuoksi kiinnostavalta alueelta, Kuusamon suunnalta, josta oli tutkittavana yhteensä 56 näytettä. Tästä voidaan laskea prevalenssiksi 1,79% (95%:n luottamusväli > 0;5,26). Löydös on merkittävä, koska se todistaa, että Suomessa ekinokokkia esiintyy porojen lisäksi myös hirvissä, ainakin Kuusamon suunnalla. Myös nimitys hirviekinokokki vaikuttaa löydöksen myötä loogisemmalta.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Toxoplasma gondii on solunsisäinen alkueläin, jota esiintyy käytännössä kaikkialla maailmassa. Toksoplasman pääisäntinä toimivat kissaeläimet ja väli-isäntinään se voi hyödyntää lähes kaikkia tasalämpöisiä eläimiä. Se kykenee käyttämään parateenisina isäntinä myös vaihtolämpöisiä eläimiä kuten nilviäisiä. Parateenista isäntää loinen ei varsinaisesti infektoi eikä se lisäänny parateenisen isännänelimistössä, mutta tällainen isäntä voi edesauttaa loisen leviämistä. Pääisännissä muodostuu loisen suvullisen lisääntymisen johdosta ookystia, jotka leviävät runsaissa määrin ulosteen mukana ympäristöön. Sekä pää- että väli-isännissä loinen voi muodostaa kudoskystia, joiden kautta se voi levitä eteenpäin isännän tullessa syödyksi. Toxoplasma gondii on zoonoottinen loinen, ja se voi aiheuttaa vakaviakin seurauksia erityisesti raskaana oleville naisille sekä ihmisille, joiden immuunipuolustus on heikentynyt. Ihmisille tartuntalähteenä voivat toimia muiden muassa kotikissat sekä riittämättömästi kypsennetty liha. Ilveksiä havaitaan nykyisin ihmisasutuksen läheisyydessä, joten loisen on mahdollista levitä myös kotikissojen ja luonnonvaraisten eläinten välillä. Niin ikään metsästettyjen ilvesten käsittely voi altistaa ihmisen loistartunnalle. Lisensiaatin tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä kokeellisesta osuudesta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee Toxoplasma gondii -alkueläintä, ilvestä (Lynx lynx) sen pääisäntänä sekä diagnostiikassa yleisimmin käytettyjä menetelmiä. Kokeellisessa osuudessa hyödynnettiin nested-PCR-menetelmää, jolla voidaan havaita T. gondii:n perimän esiintyminen näytteessä. Näytteinä tutkimuksessa oli 21 Suomessa metsästetyn ilveksen sydäntä. Kyseiset ilvekset oli aiemmin todettu serologisin menetelmin positiivisiksi T. gondii:n osalta. Käytetyllä nested-PCR-menetelmällä ei tässä tutkimuksessa havaittu toksoplasman perimää yhdenkään ilveksen sydänlihaksessa. Loinen voi muodostaa kudoskystia useisiin kudoksiin, joten pelkän sydämen tutkimisella ei todennäköisesti saada oikeaa kuvaa kudoskystien esiintymisestä yksilössä.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää koiran suolinkaisen, Toxocara caniksen, esiintyvyyttä suomalaisilla koirilla sekä koirien loislääkintään liittyviä käytäntöjä ja tottumuksia. Tarkoituksena on myös selvittää Suomessa myyntiluvallisten loislääkeaineiden valmisteyhteenvetojen pohjalta, onko rutiininomainen loislääkitys Suomessa yhä suositeltavaa ja minkälaisissa tilanteissa se on tarpeellista. Haluan myös selvittää, mitä riskejä suolinkaistartunnasta on lemmikkikoirien lisäksi ihmisen terveydelle. Koirien suolistoloisten esiintyvyys on Suomessa suhteellisen alhainen ja yleisin suolistoloinen on koiran suolinkainen. Koiran suolinkaisen elinkierto on monimutkainen. Suolinkaistartunnan siirtyminen emolta pennuille tiineyden aikana on koiran suolinkaisen elämänkierron perusta. Aikuisella koiralla suolinkaistartunta on yleensä oireeton, mutta koiranpennuilla terveyshaitat ovat merkittäviä. Koiran suolinkainen on myös zoonoosi, eli se voi tarttua myös ihmiseen ja aiheuttaa vakavia terveyshaittoja. Suurin osa suomalaisista koiranomistajista loislääkitsee lemmikkinsä rutiininomaisesti kaksi kertaa vuodessa ja suurimmat riskit loistartunnoille on ulkomailla matkustelevilla ja kennelissä elävillä koirilla. Suomessa myyntiluvalliset suolinkaisen häätöön soveltuvat lääkeaineet ovat bentsimidatsoleihin kuuluvat fenbendatsoli, flubendatsoli ja pyranteeli, tetrahydropyrimidiineihin kuuluvat pyranteeli ja pyranteeliembonaatti, depsipeptideihin kuuluva emodepsidi sekä makrosykilisiin laktoneihin kuuluva milbemysiinioksiimi. Kaikissa tiineyden vaiheissa suolinkaisten häätöön soveltuvat lääkeaineet Suomessa ovat fenbendatsoli, flubendatsoli ja pyranteeliembonaatti. Alle luovutusikäisille pennuille suolinkaisen häätöön soveltuvat lääkeaineet ovat fenbendatsoli, flubendatsoli, pyranteeliembonaatti ja febanteeli-pyranteeliyhdistelmä. Näitä lääkeaineita sisältävien lääkevalmisteiden valmisteyhteenvedoissa on erilliset annosteluohjeet tiineille koirille ja koiranpennuille. Euroopassa on annettu viralliset suositukset sisäloisten kontrolloinnille. Valmisteyhteenvedoissa suositellaan loislääkitsemään koirat suolinkaistartunnan varalta rutiininomaisesti sekä tiineyden aikana, että kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen ja siitä eteenpäin samaan aikaan pentujen kanssa. Koiranpennut suositellaan loislääkittäväksi rutiininomaisesti kahden viikon iästä noin neljän kuukauden ikään asti. Aikuisen koiran loislääkityksen tarve suositellaan arvioitavaksi ottaen huomioon oireet ja ulostetutkimuksen tulokset. Myös koiran elintavat ja käyttö on hyvä huomioida. Valmisteyhteenvetojen perusteella aikuisten koirien rutiininomaisesta loislääkityksestä ollaan luopumassa Suomessa. Loistartunnan toteamiseen tarvittava koiran ulostetutkimus on mahdollista suorittaa helposti ja nopeasti eläinlääkärin vastaanotolla. Rutiininomaisesta loislääkityksestä luopuminen vähentää merkittävästi turhia lääkityksiä, mikä on hyvä asia loislääkeresistenssin kehittymisen ehkäisyn kannalta. Tiineiden koirien ja koiranpentujen rutiininomainen loislääkitys sen sijaan on yhä aiheellista ja suositeltavaa suolinkaisen elämänkierron ja tartunnasta koiranpennuille aiheutuvan merkittävän terveysriskin vuoksi. Koiran suolinkainen on myös zoonoosi ja kansanterveydellisesti merkittävä riski, joten tartuntojen hallintaa ja ennaltaehkäisyä ei voi unohtaa vaikka rutiininomaisista loislääkityksistä osittain luovuttaisiinkin.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2010)Borna-virus on Mononegavirales-lahkon Bornaviridae-heimoon kuuluva RNA-virus, joka aiheuttaa Bornan tautia. Bornan tauti on etenevä, usein kuolemaan johtava aivotulehdus. Tautiin on perinteisesti sairastunut hevosia ja lampaita maantieteellisesti rajoittuneella endeemisellä alueella Keski-Euroopassa. Nykytiedon mukaan Borna-viruksen isäntäeläinkirjo käsittää muitakin eläinlajeja, kuten lintuja, tautitapauksia todetaan eri puolilta maailmaa, ja viruksen on esitetty olevan osallisena myös ihmisten psykiatrisissa sairauksissa eli mahdollisesti zoonoottinen. Suomessa Borna-virusspesifisiä vasta-aineita on löydetty ihmiseltä, hevoselta, kissalta, koiralta ja villijyrsijöiltä. Kokeellisesti Borna-viruksella on saatu infektoitua lukuisia koe-eläimiä erilaisista jyrsijöistä lintuihin ja kädellisiin. Borna-viruksen epidemiologiaa ei tunneta täysin. Avoimia kysymyksiä ovat viruksen maailmanlaajuinen levinneisyys, isäntälajikirjo, leviämistapa ja mahdollisen reservoaarin olemassaolo. Reservoaarin olemassaoloa epäillään, koska Bornan taudin ei ole todettu leviävän helposti eläinyksilöstä toiseen, ja viruskantojen perimät ryhmittyvät sekvenssianalyyseissä maantieteellisesti eivätkä eläinlajin tai eristysvuoden mukaan. Villejä pikkunisäkkäitä pidetään todennäköisimpinä reservoaarilajeina, mitä tukevat vastikään havaitut Borna-virusinfektiot sveitsiläisissä päästäisissä ja suomalaisissa metsä- ja lapinmyyrissä. Metsämyyrä on Suomen yleisimpiin kuuluva nisäkäs. Se kantaa ja levittää tauteja, myös viruszoonooseja. Myyristä löydetyt Borna-virusvasta-aineet herättivät kysymyksen metsämyyrän roolista mahdollisena Borna-viruksen reservoaarina. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 1) saadaanko metsämyyriä infektoitua kokeellisesti, ja jos saadaan, 2) millä infektioannoksella, ja 3) aiheuttaako infektio oireita ja/tai havaittavia vasta-aineita. Kokeeseen otettiin 15 paritettua metsämyyrää, jotka saivat yhteensä 52 poikasta. Poikaset infektoitiin aivoihin vuorokauden sisällä syntymästä käyttäen Borna-viruskannan He/80 4. rottapasaasista tehtyjä viruslaimennoksia 102, 103 ja 104 ffu. Myyränpoikaset lopetettiin ja elimet preparoitiin kahden, neljän, kuuden tai kahdeksan viikon kuluttua infektiosta. Aivonäytteistä etsittiin Borna-viruksen N-proteiinin geeniä käänteistranskriptio-PCR-menetelmällä ja verinäytteistä Borna-virusspesifisiä IgG-vasta-aineita immunofluoresenssimenetelmällä. Infektoiduista myyränpoikasista 24 prosenttia (10/42) oireili poikkeavasti verrattuna kontrollipoikasiin (n=9). Lähes kaikkien (40/42) infektoitujen myyränpoikasten, muttei yhdenkään verrokkimyyrän, aivonäytteistä monistui Borna-viruksen N-geeniä. Ensimmäiset positiiviset vasta-ainetulokset saatiin neljä viikkoa infektion jälkeen (p.i.), jolloin virusmäärällä 102 ffu havaittiin vasta-aineita 2/3 ryhmän myyristä ja virusmäärällä 103 ffu infektoiduista 1/5 myyristä. Kuusi viikkoa p.i. kaikki 103 ffu virusmäärällä infektoidut myyrät olivat vasta-ainepositiivisia, kun taas suurimmalla virusmäärällä 104 ffu infektoiduista poikasista havaittiin vasta-aineita vain puolella. Kaiken kaikkiaan vain 39 prosentilla infektoiduista poikasista havaittiin vasta-aineita veressä. Tutkimustulokset osoittavat, että myyrät infektoituvat Borna-viruksella, pääasiassa ilman oireita. Vaikka tulokset ovat vasta alustavia, ne tukevat metsämyyrän mahdollista asemaa reservoaarieläinlajina, ja antavat suuntaa luonnonjyrsijöistä saatujen vasta-ainelöydösten tulkintaan.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Jyrsijöitä ja kaneja on historiallisesti pidetty tuhoeläiminä ja niiden tiedetään aiheuttaneen jopa maailmanlaajuisia epidemioita. Nykyään jyrsijät ja kanit ovat jatkuvasti suosiotaan kasvattavia lemmikkieläimiä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää minkälaisia lemmikkijyrsijä- ja kanivälitteisiä zoonooseja on olemassa ja minkälaisia riskejä on zoonoosien saamiselle Suomen olosuhteissa. Suomen luonnonvaraisissa jyrsijöissä ja jäniseläimissä esiintyy runsaasti zoonooseja, kuten myyräkuumetta, jänisruttoa ja lehmärokkoa. Nämä taudit vaikuttavat kuitenkin siirtyvän huonosti lemmikkijyrsijöihin ja -kaneihin. Esimerkiksi Suomen yleisin jyrsijävälitteinen sairaus, myyräkuume, ei vaikuttaisi ollenkaan tarttuvat lemmikkijyrsijöihin. Lemmikkijyrsijät ja -kanit elävät myös kohtalaisen suojattua elämää enimmäkseen sisätiloissa, mikä vähentää luonnonvaraisista eläimistä saatavien tartuntojen mahdollisuutta. Euroopassa tunnetaan lemmikkijyrsijöiden ja -kanien suurkasvattamoista lähteneitä zoonoosiepidemioita. Suomessa jyrsijöiden ja kanien kasvatus on kuitenkin pienimuotoista, jolloin suuria epidemioita ei pääse syntymään. Uusia jalostuseläimiä saatetaan kuitenkin tuoda ulkomailta, jolloin tauditkin saattavat siirtyä eläinten mukana. Lemmikkijyrsijöiltä ja -kaneilta tunnetaan runsaasti zoonoottisia taudinaiheuttajia. Nämä taudinaiheuttajat voivat tarttua esimerkiksi hengitysteiden kautta, terveen tai rikkoutuneen ihon kautta sekä suun kautta. Tautia kantava jyrsijä tai kani on useimmiten oireeton. Jyrsijävälitteisten zoonoosien tarttuminen terveeseen henkilöön on kohtalaisen harvinaista. Suurimmat riskit tartunnoille ovat henkilöillä, joiden immuunipuolustus on heikentynyt sekä runsaasti jyrsijöitä käsittelevillä henkilöillä. Suomessa riskit jyrsijävälitteisille zoonooseille ovat kohtalaisen pieniä, eikä monia tautitapauksia tunneta. Toisaalta jyrsijävälitteisiä zoonooseja on usein vaikea tunnistaa, sillä usein tautia kantanut jyrsijä tai kani on oireeton, taudit ovat verrattain harvinaisia tai huonosti tunnettuja ja ne voivat mahdollisesti tarttua muutakin kautta. Siksi lääkärissä ei välttämättä osata epäillä lemmikkieläintä sairauden aiheuttajaksi. Useilta zoonooseilta on kohtalaisen helppoa suojautua muistamalla hyvä käsihygienia sekä säilyttämällä ihmisten elintarvikkeet eläinten ulottumattomissa. Lemmikkieläimen oikea käsittely vähentää puremien ja raapimien riskiä. Lemmikkien häkit ja muu elinympäristö kannattaa myös pitää siistinä sekä suojata lemmikkien ruuat ja hoitovälineet luonnonvaraisilta eläimiltä. Tämä työ on tarkoitettu oppaaksi niin eläinlääkäreille kuin lemmikkijyrsijöiden ja -kanien omistajille erilaisten tartuntariskien tunnistamiseksi ja välttämiseksi.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Lisensiaattitutkielman tarkoituksena oli koota informatiivinen tietopaketti tämän hetkisestä tautitilanteesta Euroopassa niistä koirien sairauksista, joita ei endeemisenä Suomessa ole vielä tavattu mutta joille Euroopassa matkusteleva koira altistuu. Kirjallisuuskatsaus tehtiin keskittyen sairauksien esiintymisalueisiin, kliinisiin oireisiin ja hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn. Yhteenvetoa tehdessä sairaudet jaettiin bakteeri-, virus- sekä loissairauksiin, mutta pääpainopiste oli niin kutsutuissa vektorivälitteisissä sairauksissa. Työn tekoon käytettiin tiedon lähteinä kirallisuuden ja julkaisujen lisäksi virallisia sekä erilaisten järjestöjen ylläpitämiä eläintautien vastustussivustoja kuten ESCCAP (European Scientific Counsel Companion Animal Parasites), OIE sekä Evira. Lisääntyvän matkustuksen seurauksena koirat matkustavat usein omistajiensa mukana esimerkiksi lomalle tai näyttelyyn maihin, joissa esiintyy endeemisenä sairauksia, joita ei löydy Suomessa. Näistä maista tuodaan jatkuvasti koiria Suomeen pelastusmielessä tai maahanmuuton yhteydessä. CVBDs eli Canine Vector-Borne Diseases on maailmanlaajuisesti nopeasti levinnyt ryhmä taudinaiheuttajia, jotka välittyvät eri vektoreiden kautta. Nämä eläinlääkinnällisesti tärkeät taudit aiheuttavat usein myös ihmisille zoonoosivaaran, ja siksi näiden ennaltaehkäisy ja rajoittaminen on myös ihmisten terveyden kannalta ehdottoman tärkeää. Merkittävin tekijä leviämisessä on mahdollisen vektoriniveljalkaisen läsnäolo. Epidemiologian ja tautien leviämisen kannalta ongelmallista on useiden vektorivälitteisten tautien pitkä inkubaatioaika ja nonkliininen vaihe, joka vaihtelee eläimen immuunipuolustuksen aktivoitumisesta johtuen. Leishmania spp, E.canis ja Babesia spp. -tartunnan saaneet voivat olla pitkään kliinisesti oireettomia. Lisäksi serologiaan perustuva diagnostiikka menetelmänä ei ole paras mahdollinen infektion todentamisessa koiran maahantuontiaikeissa, sillä vasta-aineiden tuotanto ei infektiosta huolimatta välttämättä ole lähtenyt vielä käyntiin. Esimerkkinä tästä L. infantum-infektio. Serologia sopii paremmin epidemiologisiin tutkimuksiin, joissa halutaan selvittää endeemisen alueen seropositivisuus käytettäessä muita varmistustestejä kuten PCR:ää apuna. Monivaiheisen elämänkierron omaavat sairaudet leviävät erityisesti alueilla, joilla matkustaminen on helppoa ja suhteellisen vapaata endeemisten ja ei -endeemisten alueiden välillä. Myös sopivien väli-isäntien esiintyminen ja sairauden kehitystä tukeva ilmasto ovat edellytyksiä sairauden leviämiselle. Ilmaston lämpenemisen uskotaan olevan yksi tärkeimmistä tekijöistä lisääntyvän matkustuksen lisäksi sairauksien leviämiseen. Vektorivälitteiset sairaudet ovat vakava uhka myös suomalaiselle Eurooppaan matkustavalle koiralle, ja vaativat suomalaisten eläinlääkäreiden huomiota, jotta tautien leviämistä voitaisiin estää kaikin eläinlääkinnällisesti mahdollisin tavoin. Samoin tietoisuutta Suomen tautitilanteesta tulisi parantaa ja tehostaa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2018)Humanitaarisia kriisejä syntyy luonnonkatastrofien sekä maan sisäisten ja maiden välisten konfliktien seurauksena. Kriisitilanteessa suuri joukko ihmisiä on kiireellisen avun ja usein myös uudelleensijoituksen tarpeessa. Väestön uudelleensijoitusta tehdään maan sisäisesti mahdollisuuksien mukaan, mutta myös maan rajoja ylittävään sijoitukseen joudutaan turvautumaan. Kriisitilanteita komplisoivat useat mikrobiologiset riskit lisääntyneen väestöntiheyden, rajoitettujen resurssien, väestön muuttoliikkeiden, tuhoutuneen infrastruktuurin, luonnonolojen muutoksen, puhtaan veden ja ravinnon puutteen sekä terveyspalvelujen romahtamisen vuoksi. Tarttuvat taudit ovatkin merkittävä sairastuvuuden ja kuolleisuuden syy kriisitilanteissa. Riskien tiedostamisen kautta ulkopuolisen avun tarjonta on kohdennetumpaa ja riskeihin voidaan ennalta varautua. Tämä kirjallisuuskatsaus keskittyy kriisiolosuhteissa esiintyviin mikrobiologisiin riskeihin. Merkittäviä kriisitilanteita komplisoivia tarttuvia tauteja ovat ripulitaudit, hengitystieinfektiot ja endeemisillä alueilla vektorivälitteinen malaria. Ruuansulatuskanavan kautta leviäviä merkittäviä patogeeneja kriisialueilla ovat bakteereista Vibrio cholerae, Shigella spp. ja Esherchia coli, alkueläimistä Cryptosporidia spp. ja Giardia duodenalis sekä hepatiittivirukset. Yleisoireiset lavantauti sekä pikkulavantauti, joita aiheuttavat Salmonella enterica Typhi ja Salmonella enterica Paratyphi A, leviävät myös ruuansulatuskanavan välityksellä. Ruuansulatuskanavaperäiset patogeenit aiheuttavat usein ripulia, joka voi nopeasti johtaa elimistön vakavaan kuivumiseen ja siitä seuraaviin komplikaatioihin. Hengitystieinfektioita kriisiolosuhteissa aiheuttavat sekä virukset että bakteerit. Hengitystieinfektioiden merkitys korostuu olosuhteissa, joissa on suuri väestöntiheys. Respiratory syncytial -virus sekä tuhkarokkovirus ovat tärkeitä virusperäisten pneumonioiden aiheuttajia kriisioloissa. Mycobacterium tuberculosiksen aiheuttama tuberkuloosi on merkittävä kriisitilanteita komplisoiva tartuntatauti. Bakteeri infektoi keuhkoja aiheuttaen pulmonaarisen tuberkuloosin, mutta voi myös infektoida muita sisäelimiä. Vekorivälitteisesti leviäviä tauteja kriisialueilla puolestaan ovat malaria, denguekuume sekä leishmanioosi. Vektorivälitteiset taudit leviävät kriisialueilla tehokkaasti suuren väestöntiheyden, kunnollisten asumusten puutteen ja mahdollisen luonnonolojen muutoksen vuoksi. Ihmisten kriisialueille rakentamat vedenjakelujärjestelmät saattavat myös auttaa vektorihyönteisiä lisääntymään tehokkaammin. Infrastruktuurin hajoamisen myötä ihmisten ja eläinten väliset kontaktit saattavat lisääntyä, mikä onkin merkittävä tekijä zoonoosien leviämisen kannalta. Merkittäviä zoonoottisia patogeeneja kriisialueilla ovat Cryptosporidia spp., Giardia duodenalis, Escherichia coli, hepatiitti E -virus sekä vektorivälitteinen Leishmania spp. Mikrobiologisten riskien ennaltaehkäisyssä parhaat menetelmät vaihtelevat patogeenikohtaisesti. Ripulitautien leviämisen ehkäisyssä oleellisia keinoja ovat panostus vedenlaatuun sekä vedenkäsittelyjärjestelmiin, sanitaatioon, terveyspalvelujen saatavuuteen, hygieenisiin toimintatapoihin ja hygieniakoulutukseen. Vektorivälitteisiltä taudeilta suojautumisessa hyönteisten torjunta-aineilla käsitellyt verkot ja tiiviit asumukset ovat tehokasta ennaltaehkäisyä samoin kuin vesi- ja ruokavarastojen suojaaminen vektorihyönteisiltä ja -eläimiltä. Kriisialueiden väestön rokottamisella on saatu positiivisia tuloksia esimerkiksi tuhkarokkoepidemioiden ehkäisyssä.
-
(2018)Eläinlääkärit ovat usein ensimmäisenä kontaktissa sairaaseen eläimeen. Siten he muodostavat niin sanotun sentinelliryhmän eli he altistuvat ensimmäisenä mahdollisille zoonooseille eli eläimestä ihmiseen tarttuville sairauksille ja voivat siten myös estää tartuntojen leviämisen muualle populaatioon. Nautojen kanssa työskentelevät eläinlääkärit voivat altistua zoonooseille esimerkiksi antaessaan synnytysapua, tutkiessaan iho-oireilevaa lehmää tai ripuloivaa vasikkaa tai selvittäessään lehmän kuolinsyytä suorittamalla ruumiinavauksen. Zoonooseilta voidaan suojautua esimerkiksi hyvän käsihygienian, suojavaatteiden ja -käsineiden avulla sekä puhdistamalla työvälineet ja -vaatteet huolellisesti käytön jälkeen. Oikeiden suojautumiskeinojen käyttö vaatii kuitenkin sen, että zoonoottiset taudinaiheuttajat tunnetaan ja tiedostetaan. Oleellista on myös tuntea näiden taudinaiheuttajien tartuntareitit ja siten ne tutkimukset tai hoitotoimenpiteet, jossa altistusta tapahtuu. Sen vuoksi onkin tärkeää kerätä tietoa, mitkä taudinaiheuttajat muodostavat zoonoosiriskin nautojen kanssa työskenteleville eläinlääkäreille. Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin naudoilla esiintyviin zoonooseihin nautaeläinlääkärin eri työvaiheissa. Eri taudinaiheuttajien kohdalla tarkasteltiin etiologiaa, tartuntareittejä, levinneisyyttä, oireita ihmisellä ja naudalla sekä suojautumista tartunnoilta. Käsiteltyjen diagnostiikkaa käytiin läpi vain pintapuoleisesti. Kirjallisuuskatsauksessa keskityttiin pääasiassa suomalaisen nautaeläinlääkärin kohtaamiin zoonooseihin, mutta myös muualla Euroopassa esiintyviä zoonooseja käsiteltiin. Yleistutkimuksessa eläinlääkäri altistuu monille naudalla iho-oireita aiheuttaville mikrobeille. Tällaisia iho-oirezoonooseja ovatpälvisilsa, dermatofiloosi ja valelehmärokko, joista pälvisilsaa raportoitiin eläinlääkäreillä käsittelemissäni artikkeleissa eniten. Yleistutkimuksessa mahdollisesti leviävät mikrobilääkkeille resistentit bakteerikannat kuten MRSA eli metisilliinille resistentti Staphylococcus aureus ja ESBL eli laajakirjoisia beetalaktamaasientsyymejä (ESBL) tuottavat bakteerit eivät nykytiedon valossa muodosta vielä suurta riskiä nautaeläinlääkärille, sillä molempien esiintyvyys suomalaisessa nautakarjassa on kohtalaisen pieni. Vasikoiden kanssa työskennellessään eläinlääkäri voi altistua kryptosporidioosille, joka on entistä yleisempi vasikkaripulin aiheuttaja. Tartunnoilta suojautumisen tekee haasteelliseksi erittäin alhainen tartunta-annos sekä tartunnan aiheuttavien kryptosporidi-ookystien hyvä desinfektioaineiden sietokyky. Tämän vuoksi ripuloivien vasikoiden kanssa työskennellessä on puhdistettava kädet sekä työvälineet erityisen huolellisesti vasikkakontaktin jälkeen. Myös synnytysavun yhteydessä leviävän listerioosin oletetaan olevan myös suomalaisilla eläinlääkäreillä suhteellisen yleinen, sillä listerioosia esiintyy suomalaisilla nautatiloilla ja se on kolmanneksi yleisin naudan bakteeriperäisistä aborteista. Se aiheuttaa näppyläisiä ihotulehduksia, joita raportoidaan eläinlääkäreillä satunnaisesti. Suurinta osaa tartunnoista ei tiettävästi kuitenkaan raportoida. Kirjallisuuskatsauksen myötä heräsi ajatus siitä, että myös suomalaisten nautaeläinlääkäreiden suojautumiskeinojen käyttöä olisi hyvä kartoittaa. Voisi olla myös syytä laatia yhtenäiset zoonooseilta suojautumisohjeet eläinlääkäreille; näitä on tehty esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Australiassa. Lisäksi olisi syytä kartoittaa Suomessa giardian A genotyypin ja Cryptosporidium parvumin esiintymistä vasikoilla, dermatofiloosin esiintymistä naudoilla ja eläinlääkäreillä sekä ihomuutosten yleisyyttä eläinlääkäreillä.
-
(2022)Tämä lisensiaatintutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa käsitellään rantalaidunnuksen vaikutuksia läheisten vesistöalueiden hygieeniselle laadulle ja rantalaidunnuksen vesistön virkistyskäyttäjille aiheuttamaa zoonoottista tautiriskiä. Erityisesti nautakarjaa on aiemmin käytetty rantalaidunten maisemanhoitoon perinteisen maatalouden muovaamilla alueilla. Laiduntavan karjan lannan sisältämä mikrobisto voi heikentää läheisten vesialueiden mikrobiologista laatua päätyessään laitumilta vesistöihin sade- ja valumavesien mukana, eläinten jaloissaan kuljettamassa maa-aineksessa sekä suoraan eläinten käyttäessä vesistöä juomapaikkanaan. Tärkeimmät karjaan liitetyt ulosteperäiset zoonoottiset taudinaiheuttajat ovat Cryptosporidium parvum ja Giardia duodenalis -alkueläimet sekä bakteereista Salmonella spp., Campylobacter spp. ja enterohemorraaginen Escherichia coli O157:H7 eli EHEC. Tautia-aiheuttavat mikrobit, näiden sisältämät resistenssitekijät ja lannan antibioottijäämät voivat lisäksi edistää ympäristökontaktin kautta muodostuvan mikrobilääkeresistenssin kehitystä, jonka aiheuttama uhka kansanterveydelle on huomioitu laajemmin vasta viime vuosina. Vedenkäyttäjien terveyttä pyritään suojaamaan lainsäädännön keinoin. EU:n uimavesidirektiivissä ja tämän perusteella säädetyssä kansallisessa lainsäädännössä todetaan, ettei uimavesi saa aiheuttaa käyttäjälleen terveysvaaraa. Näin ollen uimavesien laatu tulee varmistaa uimakauden aikana säännöllisin näytteenotoin. Lisäksi käyttäjämääriltään suurille rannoille laaditaan uimavesiprofiili, jossa huomioidaan vesistöön kohdistuvat paikalliset riskitekijät ja muut vedenlaatua heikentävät tekijät, kuten alueelliset muutostyöt ja rantalaidunnus. Uimavesivälitteisten epidemioiden raportoiminen on ollut Suomessa lakisääteistä Valtioneuvoston asetuksen (1365/2011) nojalla vuodesta 2012 alkaen, jonka jälkeen maassa on todettu vuoteen 2020 mennessä yhteensä 13 uimavesiepidemiaa. Vedenkäyttäjille suurimman sairastumisriskin on katsottu aiheutuvan jätevesien ja vedenkäyttäjistä itsestään peräisin olevista mikrobeista. Valtaosa Suomessa ja Euroopassa havaituista talous- ja virkistysvesiin liitetyistä taudinpurkauksista ovat olleet norovirusten tai kampylobakteerien aiheuttamia. Myös kryptosporidit ja giardia ovat aikaansaaneet vesivälitteisiä taudinpurkauksia muun muassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tasaisin väliajoin. Ilmaston lämpenemisen myötä uimavesien hygieenisen laadunhallinnan haasteiksi muodostuvat lisääntyvät sadetapahtumat ja sademäärien kasvu. Lämpötilan kohotessa pidentynyt uima- ja laidunkausi voivat lisäksi kasvattaa altistuneiden määriä. Lisääntynyt sadanta lisää vesistöihin huuhtoutuvaa mikrobimäärää ja jätevesien ohijuoksutusta, jotka molemmat kasvattavat vesistöjen mikrobikuormitusta. Rankkasateet ja voimistuneet virtaamat voivat myös edistää vesistöjen sedimenttien sekoittumista, jolloin sedimentin mikrobisto voi useiden päivienkin ajan esiintyä vesifaasissa. Toisaalta lisääntyneet vesimäärät voivat myös laimentaa mikrobipitoisuuksia vesistöissä. Muuttuvat olosuhteet luovat tarpeen nopeille ja kustannustehokkaille vesihygieenisille tutkimus- ja riskinarviointimenetelmille sekä maankäytön suunnittelulle, mikä turvaa sekä perinteisen maisemanhoidon, ympäristön monimuotoisuuden että virkistyskäytön toteutumisen myös tulevaisuudessa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2016)Toxoplasma gondii on zoonoottinen solunsisäinen alkueläin, jonka aiheuttamaa tautia kutsutaan toksoplasmoosiksi. Loisen pääisäntänä voivat toimia ainoastaan Felidae -heimon kissaeläimet. Väli-isäntänä voivat toimia käytännössä kaikki tasalämpöiset eläimet, mukaan lukien ihminen. T. gondii on maantieteellisesti hyvin laajalle levinnyt parasiitti, joka terveellä eläimellä aiheuttaa tyypillisesti vain lieväoireisen, itsestään rajoittuvan taudin. Tiineillä sekä immuunipuolustukseltaan heikoilla yksilöillä T. gondii -infektiolla voi kuitenkin olla hyvin vakavia seurauksia. T. gondii on kansanterveydellisesti hyvin merkittävä loinen, sillä odottavan äidin tartunta voi aiheuttaa abortteja tai vakavia oireita kehittyvälle sikiölle. Ihminen saa tartunnan tyypillisesti syötyään huonosti kypsennettyä tai raakaa lihaa, joka sisältää T. gondii -kudoskystia. Naudanlihan infektiivisyyttä ihmiselle on pidetty pienenä, mutta tutkimuksia asiasta on vähän ja tuloksissa on maantieteellisiä eroja. Naudalle loinen ei yleensä aiheuta vakavia oireita. Lisensiaatintutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä kokeellisesta osuudesta. Kirjallisuuskatsaus käsittelee Toxoplasma gondii -alkueläintä, sen merkitystä elintarvikevälitteisenä parasiittina, nautaa (Bos taurus) T. gondii -loisen väli-isäntänä sekä yleisimmin diagnostiikassa käytettäviä menetelmiä naudalla. Erityisenä pääpainona kirjallisuuskatsauksessa on loisen merkitys elintarvikevälitteisten infektioiden aiheuttajana naudanlihassa. Kokeellisessa osassa tutkittiin T. gondii -vasta-aineiden esiintyvyyttä suomalaisissa naudoissa. Pallealihasnäytteitä kerättiin suomalaisilta teurastamoilta yhteensä 200 kappaletta. Tutkittavia näytteitä tuli yhteensä 74:ltä eri tilalta ympäri Suomea. T. gondii -vasta-aineita tutkittiin pallealihasnestenäytteistä ELISA-menetelmän (Enzyme-linked immunosorbent assay) avulla. Vastaavaa tutkimusta naudoilla ei ole aiemmin toteutettu Suomessa, mutta esiintyvyyden on oletettu olevan matala. Käytetyn kaupallisen ELISA-testin avulla vasta-ainepositiivisia nautoja löytyi yhteensä 15 kappaletta kahdeksalta eri tilalta. Toksoplasmavasta-aineiden esiintyvyys kyseisessä näytepopulaatiossa on siten 7,5 %. Toksoplasmapositiisiksi näytteiksi laskettiin ne näytteet, jotka olivat olleet vähintään yhdessä näyteajossa selvästi positiivisia. Tuloksissa oli kuitenkin eroja eri näyteajojen välillä, joten käytettyä menetelmää ei voida pitää täysin luotettavana menetelmänä tutkittaessa T. gondii -vasta-aineiden esiintyvyyttä naudalla. Lisäksi tutkittava näytemäärä oli suppea, mikä ei välttämättä anna todellista kuvaa loisen esiintymisestä Suomessa.
Now showing items 1-14 of 14