Browsing by Subject "partier"

Suomessa miehet ovat asevelvollisia ja naisilla on vuodesta 1995 alkaen ollut mahdollisuus suorittaa asepalvelus vapaaehtoisina. Vaikka armeijasta ja asepalveluksesta on tehty paljon tutkimusta, ovat naiset harvoin olleet tämän tutkimuksen keskiössä. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia argumentteja Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen kansanedustajat käyttivät, kun laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta oli eduskuntakäsittelyssä vuosina 1994 ja 1995. Puolueet on valikoitu niiden hyvin samansuuruisten kansanedustajamäärän sekä keskustelun aikana käytettyjen puheenvuorojen määrän takia. Vaalikauden aikana kokoomus oli hallituspuolue ja SDP oppositiopuolue, millä on vaikutusta asetelmaan erityisesti sen takia, että kyseessä oli hallituksen ehdotus. Koska poliittiset argumentit ovat niin poliittisten ideologioiden värittämiä kuin aikansa kuvia, on tutkielmassa osio, jossa käydään läpi kokoomuksen toimijuutta liberaalikonservatiivisena keskustaoikeistolaisena toimijana ja SDP:tä sosiaalidemokraattisena vasemmistopuolueena. Samassa osassa esitellään myös puolueiden 1980- ja 1990-lukujen puolustuspolitiikkaan ja armeijaan liittyviä julkaisuja ja osioita poliittisista ohjelmista. Kandidaatintutkielman menetelmänä käytetään kvantitatiivista sisällönanalyysia, jonka avulla tutkielman materiaali, eduskunnan lähetekeskustelun ja kolmen istunnon puheenvuorot, on luokiteltu kategorioihin. Syyt naisten toimintamahdollisuuksien laajuuteen armeijassa kumpuavat siitä politiikasta, jota valtiossa tehdään sekä siitä kulttuurista, jossa yhteiskunnassa eletään, joten tämän kategorisoinnin pohjana käytetään Mady Wechsler Segalin vuonna 1995 julkaistua mallia, joka erittelee syitä, jotka maailmanlaajuisesti vaikuttavat naisten mahdollisuuksiin osallistua armeijan toimiin. Lisäksi käytetään tähän malliin vuonna 2002 tehtyä laajennusta, jonka julkaisivat Iskra, Trainor, Leithauser ja Segal. Yksi puhuja on listattu yhteen argumenttikategoriaan vain kerran, jolloin tuloksista voidaan lukea, kuinka monen kansanedustaja käytti tiettyyn argumenttikategoriaan sopivaa argumenttia keskustelujen aikana. Tutkimus osoittaa, että kokoomuksen kansanedustajat ovat pitkälti naisten vapaaehtoisen asepalveluksen puolella ja SDP:n kansanedustajat puolestaan lakia vastaan. Kun kansanedustajat argumentoivat, he käyttävät laajalti argumentteja, jotka kumpuavat suoraan puolueiden ideologisista taustoista: kokoomuksen kansanedustajat vetoavat individualismiin ja yksilönvapauteen ja SDP:n kansanedustajat puolestaan viittaavat kaikkien ihmisten yhtäläiseen tasa-arvoon, biologisesta roolista puhuttaessa SDP:n argumentit voidaan toisaalta tulkita konservatiivisiksi. Voidaan todeta, että suurin osa argumenteista liittyy kolmeen erilaiseen laajempaan kategoriaan: naisten “biologiseen rooliin”, tasa-arvoon ja naisten mahdollisuuksiin yhteiskunnassa ja armeijassa sekä armeijan yleiseen tarkoitukseen. Ensimmäinen kategoria innosti erityisesti SDP:n kansanedustajat argumentoimaan sen puolesta, että naisten tulisi pysyä poissa rintamalta, sillä heidän biologinen roolinsa on synnyttää ja hoitaa lapsia kotona. Toinen kategoria jakaa puolueet pitkälti kahtia: kokoomuksen kansanedustajat näkevät naisten mahdollisuuden suorittaa asepalvelus vapaaehtoisina tasa-arvoasiana, joka parantaa naisten oikeuksia yhteiskunnassa, kun taas SDP:n kansanedustajat näkevät tämän lisäävän epätasa-arvoa, sillä miesten asevelvollisuus pysyy, mutta naisten valinnanvapautta lisätään. Kolmas kategoria armeijan roolista nousee esiin muun muassa kysymyksissä siitä, kenen ylipäätään tulee astua armeijan harmaisiin ja onko pakollisuuteen perustuvalle armeijalle enää tarvetta, erityisesti SDP:n kansanedustajat ovat argumenteissaan vahvasti yhteiskunnan enemmän militarisoitumista vastaan. Vaikka kyseessä ei varsinaisesti ole teoriaa testaava tutkimus, voidaan todeta, että puolueiden argumentit sopivat Segalin malliin sekä sen laajennukseen lähes poikkeuksetta. Uutena kategoriana tutkielmassa tuodaan esille “muut valtiot”, sillä eduskuntakeskustelussa viitataan useaan otteeseen esimerkiksi muiden Pohjoismaiden armeijamalleihin positiivisina esimerkkeinä ja kulttuuriltaan konservatiivisten maiden, kuten katolilaisen Italian, malleihin negatiivisina esimerkkeinä.

Frågor om miljön och klimatet är väldigt aktuella i dagens förändrade samhälle, ändå har inte frågorna uppnått samma ställning som andra ämnen inom politiken. För att granska hur partierna belyser området, har jag för avsikt att i den här avhandlingen analysera hur tre av de finländska politiska partierna betonar och ger utrymme åt klimatpolitik i sina valprogram. De tre partierna som granskas är De Gröna, Centern och SDP. Mitt syfte är även att se om det har skett en likriktning gällande sakfrågan. Tidigare forskning visar att partierna tar ställning till allt mera liknande frågor. Den metod som avhandlingen använder sig av är en kvantitativ innehållsanalys. Analysen genomfördes med hjälp av de tre partiernas valprogram från 2003 och 2019, i dem har meningar som definierar klimatpolitik räknats. Jag har jämfört antalet meningar mellan de två valtillfällena för att se om det har skett en förändring i det utrymme partierna ger klimatpolitik i sina valprogram. Resultaten visar att det har skett en förändring i det utrymme partierna ger klimatpolitik i sina valprogram, både gällande partierna själva och mellan partierna. Resultatet kan tolkas så att det har skett en likriktning av partiernas klimatpolitik.

Efter den globala finanskrisen har den politiska ordningen rubbats ordentligt i västvärlden. Populistiska och extremistiska partier från såväl höger och vänster har skördat stora framgångar i europeiska länder och etablerat sig i beslutsfattande församlingar. Detta har orsakat debatt om hur välmående demokratin är och att det skulle vara frågan om de mindre bemedlades hämnd mot det så kallade gamla partierna. Nästan all samhällsvetenskaplig forskning har visat att det lägsta valdeltagandet kan observeras bland de minst bemedlade, vilka också med större sannolikhet kan lägga sin röst på extremare partier. Tidigare forskning har fokuserat på flera olika länder som kan skilja sig mycket vad kommer till institutionella och politiska faktorer, vilket kan påverka valdeltagande och olika partiers stöd rätt så mycket. Det kan därför bli problematiskt att jämföra resultaten så en avgränsning enligt metoden ”most similar systems design” bör användas. För att undersöka detta fenomen har jag i den här avhandlingen därför fokuserat att granska hur det ser ut i fyra nordiska länder, alltså Sverige, Finland, Norge och Danmark. Dessa länder har en liknande historia vad kommer till institutioner, politisk kultur, politiska system, etnicitet, religion osv. Denna forskning är en enkel kvantitativ makroanalys där jag utgår från ”rational choice”, alltså teorin om individens nyttomaximering, för att kunna ta reda på om det existerar trender som kan bekräfta rådande rön om valdeltagande och mobilisering av väljare som vanligtvis väljer att inte rösta. Totalt undersöks 125 parlamentsval i norden sen 1910-talet och all form av radikalism såsom vänster, höger och klassiskt liberal tas i betraktande. Som utgångspunkt används en undersökning från år 2020 där det konstaterades att sambandet mellan ökat valdeltagande och populistiska/extremistiska partiers stöd endast kan observeras i östeuropa medan det inte kunde observeras någon signifikant skillnad i västeuropa. Forskningens nollhypotes säger att det existerar ett samband mellan ett stigande valdeltagande och ökat stöd för extremare partier. De forskningsmetoder som tillämpades var statistisk sambandsanalys och jämförande analys. I sambandsanalysen såg jag på hur ofta variablerna ”steg” och ”minskade” för såväl valdeltagande och partiernas totala stöd korrelerade med varandra. Resultatet av den statistiska sambandsanalysen visade att det inte existerar ett statistiskt signifikant samband mellan dessa variabler och utfall, vilket innebär att nollhypotesen falsifierades. Fördelningen av de olika utfallen var totalt sett relativt jämn men också länderna emellan. Resultaten av denna forskning bekräftar i en avgränsad nordisk kontext det som tidigare forskning kommit fram till. I västeuropeiska länder kan ett samband mellan populistiska/extremistiska partiers stöd och ett ökat valdeltagande inte noteras. Den jämförande analysen jag använde som stöd och för att förklara delar av resultatet gav inte några motsägande tolkningar. Det är möjligt att observera historiska tidpunkter då radikalismen växt i alla dessa nordiska länder för att sedan igen minska, men några signifikanta gemensamma faktorer kunde man inte observera. Radikalismen har sett olika ut i länderna och det har även skillnaderna i valdeltagandet. På basis av detta kan man konstatera att trots likheterna nordiska länder emellan, existerar skillnader vad kommer till valdeltagandets medeltal, stabilitet och antalet partier som etablerat sig i länderna. Skillnaderna torde främst handla om förflyttningen av väljare mellan etablerade partier och de mera radikala partierna, istället för att icke-röstande mobiliseras.