Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p16267"

Ann-Elise Hannikainen (1946–2012) loi lyhyen, mutta näkyvän uran säveltäjänä ja pianistina etupäässä Espanjassa 1970- ja 1980-luvuilla. Hänen tuotantoonsa kuuluu muun muassa pianokonsertto, orkesteriteoksia sekä instrumentaalimusiikkia. Hannikainen on kuitenkin unohdettu niin suomalaisessa kuin espanjalaisessakin historiankirjoituksessa. Tämän vuoksi tässä tutkielmassa selvitetään 1) millaisen elämän Ann-Elise Hannikainen eli ja millaisen uran hän loi, 2) millaista musiikkia hän sävelsi ja 3) millaisen vastaanoton hänen teoksensa saivat. Rekonstruoitaessa Hannikaisen elämäntarinaa ja tarkasteltaessa hänen teostensa saamaa vastaanottoa tutkielma on historiallinen biografinen tutkimus. Kulttuurihistorioitsija Maarit Leskelä-Kärjen kuvaamaa lähestymistapaa mukaillen tutkielmassa pyritään pääsemään lähelle Hannikaista ja ymmärtämään häntä tai ainakin tekemään häntä ja hänen elämäntyötään ymmärrettäväksi. Tutkielman kontekstuaalisena näkökulmana toimii Hannikaisen suhde opettajaansa säveltäjä Ernesto Halffteriin (1905–1989). Tutkielman musiikkianalyyttisessä osassa tarkastellaan Hannikaisen pianoteoksen Tema con XI Variazioni sävelmateriaalin käyttöä ja sen suhdetta suomalaiseen uusklassismiin. Hannikaisen muuta sävellystuotantoa tarkastellaan deskription tasolla osana hänen elämänkaartaan. Tutkimusaineisto koostuu pääasiassa Ann-Elise Hannikaisen laajasta jäämistöstä, joka sisältää muun muassa Hannikaisen sävellystuotannon käsikirjoituksina, laajan kirjeenvaihdon sekä huomattavan lehtileikekokoelman. Lisäksi tutkielmaa varten on tehty aineistonkeruumatka Espanjaan paikallisten Hannikaisen tunteneiden ihmisten haastattelemiseksi ja espanjalaisiin arkistolähteisiin tutustumiseksi. Tutkimuskohteen tuntemattomuuden vuoksi on pidetty tärkeänä mahdollisimman monipuolisen ja laajan tutkimusaineiston kokoamista. Ann-Elise Hannikainen opiskeli Sibelius-Akatemiassa 1967–1972 tullakseen konserttipianistiksi. Sairastuminen nivelreumaan esti kuitenkin haaveen pianistinurasta. Vuonna 1972 Hannikainen muutti Madridiin, jonne hänen isänsä Heikki Hannikainen (1915–1989) oli nimitetty suurlähettilääksi. Madridissa Hannikainen tutustui säveltäjä Manuel de Fallan (1876–1946) oppilaaseen, säveltäjä Ernesto Halffteriin, joka otti Hannikaisen sävellysoppilaakseen. Halffterin oppilaana Hannikaisen säveltäjänura urkeni nopeasti. Hän sai teoksiaan esille Espanjassa, ja niin paikallinen kuin suomalainenkin lehdistö kirjoitti hänestä useita haastatteluita. Hannikaisen uran tähtihetkiä olivat muun muassa Pianokonserton kantaesitys Helsingin juhlaviikoilla 1976 sekä orkesteriteos Anerfálicaksen esitys Madridissa Teatro Realissa 1977. Pianokonsertolta odotettiin Suomessa paljon, mutta kriitikot pettyivät sen perinteiseen sävelkieleen. Espanjassa Hannikaiseen suhtauduttiin myönteisemmin ja hänen teoksiaan kehuttiin lähes poikkeuksetta ilmaisuvoimaisiksi ja soitinnukseltaan värikkäiksi. Ernesto Halffterin oppilaana Ann-Elise Hannikainen löysi oman sävelkielensä, jonka tunnusmerkkejä ovat vapaatonaalinen harmoniakäsitys, improvisatorinen muotokieli ja selkeä melodisuus. Viimeksi mainittu näkyy Hannikaisen teoksissa erityisesti rakkauden ikkunoiksi kutsuttavissa lyyris-tonaalisissa taitteissa, jotka avaavat hetkeksi musiikillisesta ympäristöstään täysin poikkeavan näkymän. Menestyksekkään 1970-luvun jälkeen Hannikainen jatkoi säveltämistä koko 1980-luvun. Hän ei kuitenkaan saanut enää teoksiaan esille samalla tavalla kuin aiemmin. Tämä on selitettävissä Hannikaisen uraan olennaisesti vaikuttaneen Ernesto Halffterin vanhenemisella sekä sillä, että Hannikainen oli kyvytön tai haluton luomaan ja hyödyntämään omia suhdeverkostojaan. Ernesto Halffterin kuoltua 1989 Ann-Elise Hannikainen lopetti käytännössä säveltämisen ja palasi Suomeen toipumatta koskaan rakkaan maestronsa kuolemasta.