Faculty of Arts
Recent Submissions
-
(2024)In today's media landscape, parasocial relationships (PSRs) form a significant aspect of recipients' lives. This study explores the realm of PSRs with favourite characters from TV series belonging to social minorities. Building upon Horton’s and Wohl's theoretical foundation from 1956, research in this area has continually evolved. The study aims to decipher the complex layers of meaning individuals attribute to their PSRs and the subsequent impacts on identity development, personal growth, and perceptions of social minorities. Employing a qualitative approach with semi-structured interviews and thematic analysis, 12 participants aged between 25 and 35, with a favourite character from a social minority, were selected. Four main themes emerged: "Meet the Character," "Self-Perception," "Fulfilling Needs," and "Learning." The results illustrate the profound influence of PSRs on viewers, extending beyond mere entertainment. Participants described their favourite characters as friends, role models, and sources of comfort, forming deep and emotional bonds that contribute to a sense of belonging and support. Furthermore, the study investigates how PSRs actively contribute to personal identity development and self-growth. Participants consciously drew parallels between themselves and their favourite characters, adopting positive traits and fostering a sense of individuality. Additionally, the study sheds light on the educative and transformative role of PSRs in shaping perceptions of social minorities. While participants reported heightened awareness and understanding of challenges faced by these groups, the study emphasizes the importance of accurate and positive representation in the media. For individuals belonging to social minorities, the authentic portrayal of their identity provides a sense of affirmation and acceptance. The findings advocate for further exploration of PSRs in the context of television series, identification, and self-perception, emphasizing their potential to promote understanding, empathy, and informed discourse about social minorities.
-
(2024)In the context of globalization's profound influence on societal structures, this study delves into the linguistic landscapes of six prominent museums in Helsinki, Finland, exploring how multilingualism and multiculturalism are manifested and integrated within these cultural institutions. Against the backdrop of Finland's rich cultural and linguistic diversity, which includes not only its national languages, Finnish and Swedish, but also a growing number of international languages due to migration and global mobility, this research seeks to understand the extent to which Helsinki's museums accommodate and reflect this linguistic plurality. The research employs a qualitative methodology, analyzing both on-site and digital linguistic representations through signage, pamphlets, informational plaques, and website content. By examining the presence and integration of multiple languages, the study aims to assess the museums' efforts in promoting linguistic inclusivity and accessibility, aligning with Finland's language policies and the broader objectives of cultural inclusiveness. Findings from this study reveal a predominant adherence to a trilingual model, offering information in Finnish, Swedish, and English, which not only reflects national language policies but also caters to the practical need for English as a lingua franca among international visitors. However, the research also uncovers disparities in the representation and accessibility of other languages, notably Russian, highlighting areas for improvement in achieving greater linguistic inclusivity. This study contributes to the broader discourse on multiculturalism, linguistic diversity, and public space accessibility, offering insights into how cultural institutions like museums can navigate the complexities of a multilingual society. It underscores the need for a more inclusive approach that goes beyond the trilingual model to embrace the full spectrum of linguistic diversity present in Helsinki, thereby fostering a more inclusive and accessible cultural environment for all visitors.
-
(2024)Tämä maisterintutkielma käsittelee miesten puhetta negatiivisiksi mielletyistä tunteista suomalaisissa, miesten pitämissä podcasteissa vuosilta 2019–2023. Tutkielman tarkoituksena on selvittää syitä vaikeiden tunteiden taustalla sekä tarkastella sitä, millaisia selviytymiskeinoja miehillä on selvitä tunne-elämän ongelmien kanssa ja miksi selviytymiskeinot ovat sellaisia kuin ne ovat. Tämän lisäksi tutkielman keskeisenä tavoitteena on ymmärtää miesten lisääntyvän tunnepuheen merkitystä maskuliinisuuden uudelleenrakentamisessa sekä tarkastella kriittisesti sitä, missä määrin hybridinen maskuliinisuus ja siihen kytkeytyvä lisääntynyt tunnepuhe ja muu emotionaalinen avoimuus kykenevät haastamaan hegemonisen maskuliinisuuden sekä epätasa-arvoa ylläpitävät valta-asetelmat eri ihmisryhmien välillä. Tutkielma on toteutettu laadullisen, aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla ja paikantuu kulttuurintutkimuksen kentälle tarkempina tutkimuskohteinaan tunteet, affektit ja maskuliinisuus, joiden kulttuurisessa tarkastelussa erityisesti sosiologia, sukupuolen tutkimus ja antropologia ovat tärkeässä osassa. Tutkielman tärkeimmiksi teemoiksi nousevat ympäristön vaikutus vaikeiden tunteiden ja tunne-elämän ongelmien syntymiselle, itsenäinen tunnetyö sekä avoimeen tunneilmaisuun liittyvät haasteet ja mahdollisuudet. Syitä tarkastellessa keskeisimmiksi konteksteiksi muodostuvat uusliberalistinen kulttuuri sekä hegemonisen maskuliinisuudet normit, jotka vaikuttavat erityisesti siihen, miksi miehet kokevat vaikeita tunteita, kuten henkistä painetta, ahdistusta, masennusta, häpeää ja riittämättömyyden tunteita. Tutkimukseni mukaan miehet näkevät kaikista haitallisimpana maskuliinisuuden normina tunteiden tukahduttamisen, joka luonnehtii erityisesti menneiden miessukupolvien emotionaalista kulttuuria. Perinteisestä maskuliinisuudesta pyritään irtaantumaan terapeuttisen eetoksen avulla, joka korostaa tunteista vaikenemisen sijaan tunteiden avointa ilmaisua. Miehet tulevat kuitenkin myös diskursiivisesti uusintaneeksi hegemonisen maskuliinisuuden normeja. Tämä tulee näkyväksi essentialisoivien diskurssien kautta, jotka liittävät tunteellisuuden biologian kautta voimakkaammin naiskehon ominaisuudeksi, mikä saa miehet näyttäytymään rationaalisempana sukupuolena mutta toisaalta myös rajoittaa miesten tunneilmaisua. Myös tietynlaiset selviytymiskeinot, kuten ongelmien itsenäinen työstäminen sekä ratkaisukeskeinen lähestymistapa ongelmanratkaisussa valikoituvat miesten käyttöön, mikä vahvistaa normia autonomisesta, rationaalisesta miehestä. Emotionaalinen avoimuus on yleisesti ottaen miehille vaikeampaa silloin, kun haavoittuvaisuutta ilmaistaan muille ihmisille, sillä tällaiset tilanteet sisältävät riskin epämaskuliiniseksi tuomituksi tulemisesta. Terapeuttinen kulttuuri saa yksilöt osaltaan tarkastelemaan ongelmiaan yksilökeskeisesti ja selviytymään niistä minuuttaan terapeuttisesti työstämällä, mikä on ongelma silloin, kun katse tulisi suunnata enemmän yhteiskunnan suuntaan. Yleisesti ottaen parempien tunnetaitojen ja avoimemman tunneilmaisun kehittämistä voidaan kuitenkin pitää positiivisena kehityssuuntana, sillä miehet näkevät niiden parantavan henkistä hyvinvointiaan ja uskovat parempien tunnetaitojen vaikuttavan myös positiivisesti miesten ympäristöön. Näin ollen miesten emotionaalisen kulttuurin muuttumista avoimempaa tunneilmaisua korostavaan suuntaan voidaan pitää tärkeänä myös yhteiskunnallisesti.
-
(2024)Maisterintutkielmassani tarkastelen suomea vieraana kielenä opiskelevien nuorten sisä- ja ulkopaikallissijojen käyttöä kirjoitetuissa tuotoksissa. Tarkastelen, millaisia paikallissijavirheitä oppijat tekevät ja millaisia mahdollisia kehityslinjoja niiden käytössä esiintyy suomen kielen alkeiskurssin ensimmäisten 17 viikon aikana. Jaan nämä 17 viikkoa neljään osaan. Ensimmäinen tarkasteltava ajanjakso on viikoilla 3–8, toinen viikoilla 10–12, kolmas viikoilla 13–16 ja viikkoa 17 käsittelen omana lukunaan. Tarkastelemiani virheiden kehityslinjoja on kaksi: virheet joko vähenevät tai lisääntyvät seuraavalle tarkasteltavalle ajanjaksolle siirryttäessä. Tutkielma on aineistopohjainen tutkimus ja aihe valikoitui aineistosta käsin. Tutkittavat oppijat opiskelivat suomea etänä kotimaassaan erään yrityksen järjestämillä kielikursseilla. Tutkittavat oppijat ovat iältään 14–18-vuotiaita. Tutkimukseen valikoitui yhteensä 13 kielenoppijaa. Aineistona käytän näiden oppijoiden kielikurssin aikana tuottamia kirjoitelmia. Jokaiselta oppijalta on kuusi kirjoitelmaa eli niitä on yhteensä 78. Lisäksi seitsemän oppijaa teki tehtävän, johon sisältyi 42 lyhyttä tekstiviestiä. Kaikkien kirjoitelmien ja tekstiviestitehtävien yhteissanamäärä on 7566. Tutkielmani viitekehyksenä toimivat virheanalyysi ja konstruktiokielioppi. Virheanalyysissa pyritään tunnistamaan, luokittelemaan ja selittämään kielenoppijoiden tekemiä virheitä. Omassa tutkielmassani otan huomioon myös sellaisia kohtia, joissa paikallissijoja on käytetty onnistuneesti. Hyödynnän konstruktiokielioppia, kun tarkastelen siirtyvätkö valmiit konstruktiot sellaisinaan oppijoiden tuotoksiin. Käsittelen myös välikieltä eli oppijan omaa kielimuotoa kohdekielestä ja sitä, millaisia konventioita oppijoiden välikielessä voi havaita aineiston perusteella. Viikoilla 3–8 virheiden määrä on n. 10 % ja viikoilla 10–12 se on n. 27 %. Virheet siis lisääntyivät ajanjaksolta seuraavalle siirryttäessä. Kun siirrytään ajanjaksoon 13–16, virheiden määrä on jälleen n. 10 %. Tällöin virheet vähenivät suhteessa aiempaan ajanjaksoon. Viikolla 17 prosenttilukema pysyi suunnilleen samana kuin viikoilla 13–16. Tarkasteltavia kehityslinjoja on kaksi ja molemmat linjat toteutuvat. Ensin virheet lisääntyvät ja sen jälkeen niiden määrä laskee. Omistusrakennekonstruktiossa esiintyi virheitä marginaalisesti. Paikallissijojen käyttö paikan adverbiaalien yhteydessä hahmottui myös pääosin hyvin, vaikka siinä esiintyy vaihtelua oppijoiden välillä ja oppijoiden yksilöllisessä käytössä. Paikallissijojen käyttö paikan adverbiaalien yhteydessä ei siis ole oppijoiden välikielessä vakiintunut. Oppijat tekivät eniten virheitä verbin rektiotäydennyksissä. Pitää-verbin rektiotäydennysvirheitä esiintyy lähes jokaisella tarkasteltavalla ajanjaksolla; myös kertoa-verbin ja tykätä-verbin rektiotäydennysten käytössä on virheitä. Tutkimuksestani voi tehdä päätelmän, että oppijoiden tekemien virheiden määrään vaikuttaa syöttö, jota oppijat saavat suomen kielen kurssilta. Mitä enemmän oppijat pystyvät käyttämään valmiita konstruktioita sellaisenaan, sitä vähemmän kirjoitelmissa esiintyy virheitä. Tämä näkyy myös kehityslinjoissa: alkuvaiheessa virheitä on vähemmän, koska valmiita konstruktioita on annettu enemmän eikä oppijan ole tarvinnut produktiivisesti tuottaa muotoja itsenäisesti. Jatkotutkimusta voisi tehdä siitä, millaisia kehityslinjoja näkyy yksittäisen oppijan oppimisessa ja miten yksilötasolla kielitaidon kehitys suhteutuu oman tutkimukseni kehityslinjoihin.
-
(2024)Tutkielma käsittelee naiseuteen liittyvää stereotypisoivaa kategorisaatiota, ja siitä rakentuvia diskursseja suomalaisten uutismedioiden urheilujournalistisissa teksteissä. Tutkielmassa tarkastellaan kielenkäyttöä, joka rakentaa stereotypisoivaa luokittelua sekä havaituista luokitteluista rakentuvia diskursseja. Kielenkäytön ilmiöitä, joilla stereotypisoivien luokittelujen ja diskurssien rakentumista tarkastellaan, ovat nimeäminen, kuvaaminen ja kategorisointi, representaatio ja presuppositio. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: (1) Millä tavalla stereotyyppisen naisen kategoria suomalaisten uutismedioiden urheilujournalisti-sissa teksteissä rakentuu? (2) Millaisten diskurssien rakentumiseen stereotyyppisen naisen kategoria osallistuu suomalaisten uutismedioiden urheilujournalistisissa teksteissä? Tutkielman laajana teoreettisena viitekehyksenä on kriittinen diskurssintutkimus, mutta tarkemmin määriteltynä tutkielma kuuluu feministisen kriittisen diskurssintutkimuksen piiriin. Tämän vuoksi tutkimuksen aihetta ja tutkimuskysymyksiä tarkastellaan myös kriittisen feministisen teorian näkökulmista. Tutkimusaineistona on 192 urheilujournalistista tekstiä, jotka on julkaistu suomalaisissa uutismedioissa vuonna 2021. Aineisto sisältää sekä printtilehdistä kerättyjä tekstejä että verkossa julkaistuja tekstejä. Aineisto on valittu medioiden levikkien ja maantieteellisen heterogeenisyyden perusteella. Aineistoon kuuluu myös valtionmedia YLE, joka edustaa erilaisen toimintaperiaatteensa vuoksi ei-kaupallista mediaa. Tutkimuksessa havaittiin, että stereotyyppisen naisen kategoria rakentuu suomalaisissa urheilujournalistisissa teksteissä kolmen kategoriajäsenyydelle oletetun toiminnan kautta. Toiminta on joko kategoriajäsenyyttä ylläpitävää tai haastavaa. Näitä ovat äitiyteen liittyvät oletukset, parisuhteeseen liittyvät oletukset sekä oletus tunteikkuudesta. Diskurssit, joiden rakentumiseen stereotyyppisen naisen kategoria aineistossa osallistuu, ovat moderni nainen -diskurssi, ansaitsemisen diskurssi ja tunnediskurssi. Stereotyyppisen naisen kategoriaa rakentavassa kielenkäytössä näkyvät yhteiskunnassa vallitsevat ideologiat ja normatiivisuudet. Stereotyypistä rakentuvat diskurssit puolestaan hyödyntävät stereotyyppiä joko sitä ylläpitävästi tai purkavasti ja samalla heijastavat nykymaailman kahtiajakoisuutta uusien vapauksien ja vanhojen kaavojen välillä. Tutkimus osoittaa, että suomalaisessa urheilujournalismissa hyödynnetään stereotyyppisen naisen kategoriaa ja sen kategoriajäsenyyteen liittyviä oletuksia naiseudesta.