Faculty of Arts

Maisterintutkielmani lähtökohtana on porvarisrouva Alexandra Edelfeltin (o.s. Brandt) (1833–1901) säveltämä kahdentoista laulun nuottikäsikirjoitus, jota säilytetään Turussa Sibelius-museossa. Tutkin Edelfeltiä säveltäjänä tämän nuottikirjan pohjalta musiikkifilologisesta sekä nais- ja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Koska Edelfeltistä ei tiedetä yleisesti juuri mitään, sisältyy tutkielmaani hänen tiivistetty elämäkertansa. Kuvailen häntä myös henkilönä tulkitsemalla käytettävissäni olevia lähteitä. On lisäksi oleellista ymmärtää, millaisessa yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa ilmapiirissä hän eli, joten olen myös tarkastellut taiteellisesti luovien naisten elämää 1800-luvulla. Nostan esimerkinomaisesti esiin kolme muuta taiteellisesti lahjakasta naista samalta aikakaudelta luodakseni vertailupohjaa Edelfeltin omalle elämälle. Patriarkaalisessa yhteiskunnassa elänyt Alexandra Edelfelt ei voinut elämässään harjoittaa taiteellista kutsumustaan, joten hän kanavoi taiteelliset ambitionsa täysimääräisesti poikaansa taidemaalari Albert Edelfeltiin. Voidaankin perustellusti kysyä, olisiko tämä yltänyt niin merkittävään maineeseen, jollei äiti olisi tukenut häntä vankkumattomasti ja valanut epätoivonkin hetkinä uskoa poikaansa. Alexandra Edelfelt sai tyypillisen porvaristytön kasvatuksen, johon kuului musiikin ja kielten opiskelu. Edelfeltin taiteellinen lahjakkuus huomattiin jo varhain, ja hän tuli jo nuorella iällä kotikaupunkinsa Porvoon tietoisuuteen loistavana pianistina ja säveltäjänä. Julkisesti hän ei koskaan esiintynyt, mutta hänen maineensa leviämistä edesauttoi kiinteä perhetuttavuus Porvooseen muuttaneiden Runebergien kanssa. Johan Ludvig Runeberg oli kuuluisuus, jonka luona kaikki merkittävät Porvoossa vierailleet henkilöt kävivät, ja koko kaupunki tiesi, mitä Runebergien kotona tapahtui. Alexandra Edelfelt sävelsi 1850-luvun molemmin puolin pianosäestyksellisiä lauluja ja kirjoitti ne muistikirjaan, jota tänä päivänä säilytetään Sibelius-museossa. Tämä lied-kirja sisältää kahdeksan kokonaista ja neljä keskeneräistä laulua ajoittuen vuosille 1848–1853. Vuonna 1852 Edelfelt meni naimisiin, ja kuinka kuvaavaa onkaan, että kaikki sen jälkeen kirjoitetut laulut jäivät keskeneräisiksi. Olen tarkastellut lied-kirjaa kokonaisuutena ja lisäksi valinnut joukosta yhden laulun, Wainas söfsång, lähempään tarkasteluun. Tarkasteluni on luonteeltaan hyvin pitkälle musiikkifilologista, ja sen tukena olen käyttänyt funktionaalista musiikkianalyysia sekä laulun tekstin ja musiikin välisen vuorovaikutuksen arviointia. Jo yhden laulun syvällinen tarkastelu osoittaa, että Edelfeltillä oli vahva draaman taju ja erinomaiset kyvyt musiikilliseen ilmaisuun. Tutkimus osoittaa, että patriarkaalinen yhteiskunta on naisen elämän rajoittamisella aiheuttanut vahinkoa paitsi naisille itselleen ja heidän lähipiirilleen niin myös koko yhteiskunnalle ainakin käyttämättä jääneiden resurssien hukkaamisen muodossa.

Tutkielmani käsittelee ranskalaisen filosofin, kirjailijan ja kirjallisuuskriitikon Maurice Blanchot’n (1907–2003) ajattelun soveltamista kuvataiteeseen. Blanchot tuli tunnetuksi 1940-luvulta eteenpäin yhtenä keskeisistä ranskalaisista kirjallisuuden teoreetikoista. Blanchot suhtautuu kirjallisuuteen ontologisena kysymyksenä, joka tulee esiin hänen teoksissaan toistuvasti muodossa: mitä on panoksena kirjallisuuden olemassaolossa? Tutkielmassani käännän kysymyksen kohti kuvataidetta ja tutkien Blanchot’n kirjoituksia 1940–1980-luvuilta pyrin paikantamaan hänen tuotannostaan kuvataiteeseen ja sen ontologiaan soveltuvia ajatuksia. Tutkielmani jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä keskityn kielen, katseen ja kuvan käsitteisiin Blanchot’n filosofiassa. Yhteinen tekijä Blanchot’lle näissä kaikissa aiheissa on pyrkimys kyseenalaistaa ja purkaa läsnäolon ja nykyhetken varaan rakentunut käsitys ihmissubjektista, joka pystyisi intentionaalisesti ottamaan asiat haltuunsa käsitteellistämällä ja objektivoimalla ne. Blanchot’lle ihminen on olemassaololtaan ja tiedonkyvyiltään äärellinen ja rajallinen. Tuon äärellisyyden ”ulkopuoli” (dehors) muodostuu olennaiseksi tutkimusalueeksi; Blanchot näkee niin kielen, kuoleman kuin esimerkiksi rakkaudenkin alkuperän olevan tuolla alueella. Tarjoan perusteellisen selonteon Blanchot’n tavasta ajatella kieltä, katsetta ja kuvaa erilaisina tapoina olla suhteessa ihmisen äärellisyyden ulkopuoleen. Tutkielmani jälkimmäinen osa on nimeltään Ulkopuolen estetiikka. Siinä jatkan ensimmäisen osan käsitteiden tarkastelun pohjalta kohti kokemuksen ja taideteoksen tulkintaa Blanchot’n kirjoituksissa. Blanchot suhtautuu melko kriittisesti niin perinteiseen estetiikkaan kuin fenomenologiaankin, jotka kummatkin hänen näkemyksessään painottavat ontologiaa etiikan kustannuksella. Hänen kirjoituksissaan esteettisen kokemuksen tilalle asettuu rajakokemus tai ”ekstaattinen kokemus”, jossa teos avaa kokemuksen ihmisen olemassaolon ulkopuolesta. Käsittelen myös Blanchot’n kirjoituksia taidehistoriasta, niin yleisemmällä tasolla kuin viimeisessä luvussa keskittyen Lascaux’n luolamaalauksiin. Blanchot’n kirjoitukset Lascaux’sta välittyvät ranskalaisfilosofi Georges Bataillen kirjoitusten kautta, joita esittelen taustoittaakseni tulkintaani Blanchot’n Lascaux-kirjoituksista. Olennaiseksi nousee taideteosten kyky ei niinkään näyttää mitään varmaa tietoa maailmasta, vaan juuri tuoda esiin teosten sisällä oleva ei-mitään. Luvun päätteeksi pohdin mitä tämä teosten sisältämä hiljaisuus voi lopulta kertoa – vai voiko? Lopuksi esitän yhteenvedon tutkielman sisällöstä ja sen aikana tehdyistä havainnoista. Tutkielmani on lähtökohdiltaan teoreettinen, tarkoitukseni on etsiä lähtökohtia ja työkaluja Blanchot’n ajattelusta kuvataiteen tutkimiseen, ei niinkään suoranaisesti soveltaa niitä yksittäisiin teoksiin. Se jää jatkotutkimuksen tehtäväksi ja tutkielman lopussa esitänkin joitain mahdollisia lähtökohtia ja tutkimuskysymyksiä tulevaa tutkimusta silmällä pitäen.

This research is a queer phenomenological reading of Toni Morrison’s first novel, The Bluest Eye (1970). My key argument is that the novel is a story of racial shame, and my analysis traces its manifestations. I use queer phenomenology as my theoretical background because this analysis is located within the study of emotion. In addition, queer phenomenology is a tool that is used to question normativity and analyze bodies that deviate from it. The Bluest Eye is a story about bodies that deviate because of their race. This causes their experience of shame. I also argue that racial shame in the novel is closely tied to the history of colonialism, and it results from one’s vulnerability and misidentification (Näre and Ronkainen, 2008) that colonial rule has caused. In addition, I argue that the continuation of racial shame in the novel can be explained with Ahmed’s (2014) concepts of stickiness and the circulation of emotion. Moreover, Ahmed’s (2006) concept of orientation demonstrates the pervasiveness of social norms and is representative of the fixity of racial shame.