Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p16274"

Tutkimukseni käsittelee Berliinin Finnenhaussiedlung-asuinalueita, joiden puuelementtirivitalot rakennettiin vuosina 1957–1959 Lichterfelden ja Kladowin kaupunginosiin. Lisäksi Mariendorfiin valmistui kolme mallirivitaloasuntoa. Finnenhaussiedlungit olivat sosiaalisen asuntotuotannon erityisprojekti, jossa Yhdysvallat lahjoitti Länsi-Berliinille Puutalo Oy:n teollisesti esivalmistamat puuelementit. Asuinalueiden rakennuttajana toimi Gemeinnützige Heimstätten-, Spar- und Bau-Aktiengesellschaft eli GEHAG, joka tunnetaan varsinkin 1920-luvun sosiaalisesta asuntotuotannostaan Berliinissä. Puutalo Oy taas oli merkittävä toimija tyyppipuutalojen ja puurakenteiden tuottajana sekä kehittäjänä Suomessa, ja sen toiminta suuntautui alusta lähtien myös ulkomaanmarkkinoille. Tutkimukseni on sekä ensimmäinen Berliinin Finnenhaussiedlung-asuinalueisiin kohdistuva taidehistoriallinen tutkimus että ensimmäinen suomalaisten puutalojen vientiä avaava tutkimus. Tutkimuksen fokus on asuinalueiden 1950-luvun rakennushistorian ja rakentamiseen liittyvien taustojen selvittämisessä, ja siinä on kaksi päänäkökulmaa: poliittinen ja kylmän sodan näkökulma ja taide- ja tyylihistoriallinen näkökulma. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miksi ja miten Berliinin Finnenhaussiedlungit rakennettiin, mitä arkkitehtonisia periaatteita ne ilmentävät ja mikä merkitys alueilla on asuntoarkkitehtuurin historiassa. Käytän tutkimuksessani useampaa menetelmää: arkistotutkimusta, taidehistoriallista vertailua ja muistitietotyyppistä lähestymistapaa. Pääaineistoni koostuu Suomen ulkoministeriön arkiston Yhdysvaltain ylijäämämaataloustuotteiden ostoja koskevista asiakirjoista 1953–1959, Puutalo Oy:n tilannekatsauksista ja hallituksen kokousten pöytäkirjoista 1955–1959 Suomen elinkeinoelämän keskusarkistosta, Berliinin Landesarchivin pakolaisasuntoja käsittelevistä asiakirjoista sekä Spandaun, Steglitz-Zehlendorfin ja Tempelhof-Schönebergin rakennusvalvontavirastojen arkistojen rivitaloja koskevista dokumenteista. Lisäksi keskeistä aineistoa ovat asemakaava- ja rakennuspiirustukset, valokuvat, aikalaislehtien artikkelit, GEHAG:n toimintakertomukset vuosilta 1954–1959 sekä Kladowin Finnenhaussiedlungin alkuperäisasukkaalta saamani GEHAG-materiaali ja suulliset tiedonannot. Tutkimukseni osoittaa, että puurivitalojen rakennuttaminen Berliiniin oli poliittinen päätös ja osa Yhdysvaltojen kylmän sodan avustuspolitiikkaa. Valuuttapulasta kärsinyt Suomi sai 1950-luvulla ostaa Yhdysvalloista ylijäämämaataloustuotteita, pääasiassa tupakkaa ja puuvillaa, suomenmarkoilla. Saadut varat Yhdysvallat talletti Suomen Pankissa olleelle markkatilille ja käytti ne Suomen viennin edistämiseen kohti länttä. Kun Neuvostoliitto äkisti lopetti puutalo-ostot Suomesta, puutaloista tuli ylijäämämaataloustuotteiden avustusohjelmassa Suomen ykkösvientituote. Puutaloja suunniteltiin etenkin Yhdysvaltain puolustusministeriön käyttöön eri maihin. Berliinin puutalot oli kuitenkin tarkoitettu DDR:stä Länsi-Berliiniin paenneille pakolaisille, joiden asumisen tukeminen oli Yhdysvalloille kylmän sodan propagandakeino. Lopulta puolet omistusasunnoiksi tarkoitetuista puurivitaloasunnoista kohdistettiin DDR-pakolaisille, osa siirtoväelle ja toisen maailmansodan pommituksissa asuntonsa menettäneille sekä osa hakijoille, joilla oli omaa pääomaa. Asukasvalinnoissa noudatettiin sosiaalisen asuntotuotannon mukaisia tulorajoja, ja ne suunnattiin erityisesti lapsirikkaille perheille. Finnenhaussiedlungien rakentaminen alkoi Mariendorfin mallirivitalosta, minkä jälkeen puurivitaloasuntoja rakennettiin Kladowiin yhteensä 377 ja Lichterfeldeen 67. Näiden lisäksi kaksi asuntoa toimitettiin Berliiniin yksityistilauksena. Puurivitaloasuntoja oli kolmea tyyppiä: A1 (80,34 m2), A2 (87,76 m2) sekä D (85,63 m2). Olen tutkimuksessani selvittänyt, että GEHAG laati asuinalueiden asemakaavat, asuntojen tyyppipiirustukset ja puutarhasuunnitelmat sekä vastasi rivitalojen rakennuttamisesta ja arkkitehtonisista piirteistä, kuten ulkoisesta ilmeestä ja väreistä. Puutalo Oy teki GEHAG:n piirustusten mukaan taloista omat puuelementteihin pohjautuvat rakennussuunnitelmansa, vastasi asuntojen sisustuksista ja toimitti puutaloelementit Berliiniin. Rakentamisessa käytettiin berliiniläisiä rakennusyhtiöitä, ja Puutalo Oy:stä paikalla oli talojen pystytyksen valvoja. Tulkintani mukaan Berliinin Finnenhaussiedlungeissa on ainutlaatuista suomalaisen puuelementtitekniikan ja saksalaisen GEHAG:n rakennusperinnön yhdistyminen. Puuelementit kytkevät rakennukset sekä puuelementtirakentamiseen että tehokkaaseen ja tyyppeihin perustuvaan moderniin rakennustapaan, jota oli toteutettu sekä Suomessa että Saksassa. Finnenhaussiedlungien kaavoituksessa ja rivitaloissa näkyy 1920-luvun saksalaisiin rakennussuuntauksiin, puutarhakaupunkiaatteeseen sekä Bruno Tautin ja Ernst Mayn arkkitehtuuriin viittaavia piirteitä. Rivitalomassojen geometrisuus ja suorat linjat muistuttavat yhtäältä Berliinin ja Frankfurtin 1920-luvun Siedlungien rivitaloja sekä toisaalta Puutalo Oy:n 1950-luvun rivitaloja Tapiolassa ja Herttoniemessä. Finnenhaussiedlungien ilmeelle oli olennaista myös riveittäin suunniteltu väriohjelma, mikä sekin muistuttaa Tautin ja 1920-luvun perinnöstä. Asuntojen sisätiloja leimaavat tehokas tilankäyttö ja pohjaratkaisut, jotka noudattavat funktionalistista tilan eriyttämisen periaatetta. Asuntoarkkitehtuurin historiassa Berliinin Finnenhaussiedlungit ovat poikkeuksellinen kokonaisuus, jonka syntyminen oli monimutkaisen kansainvälisen yhteistyön tulosta. Taloista neuvoteltiin ja päätettiin korkeimmilla poliittisilla tahoilla Yhdysvaltain ja Suomen ulkoministeriöitä, Saksan liittotasavallan ministeriöitä ja Berliinin senaattia myöten. Myös asuinalueiden suunnittelu ja rakentaminen oli vahvojen toimijoiden yhteistyötä: GEHAG:lla oli uniikki kokemus asuinalueiden kaavoituksesta ja asuntoarkkitehtuurista, ja Puutalo Oy kykeni joustavasti sovittamaan puuelementit paikallisiin vaatimuksiin. Finnenhaussiedlungien rakennushistoria herättää kuitenkin kysymyksen, olivatko puutalot todellinen vientimenestystuote vai enemmänkin suurvaltapolitiikan pelinappula. Puutalovienti ja Saksan lukuisat muut Finnenhaussiedlungit kaipaavat lisää tutkimusta, jotta puutalojen laajamittaisesta viennistä saataisiin muodostettua kokonaiskuva.

Tässä pro gradu-työssä tutkin Argentiinan vuoden 1976 sotilasvallankaappauksen ja sitä seuranneen el Proceso de Reorganización Nacionalin (PRN) nimellä tunnetun sotilasdiktatuurin aatteellista pohjaa ja toimintaa. Kysymyksenasetteluni on kaksiosainen ja työn ensimmäisessä luvussa keskityn käsittelemään, miten sotilasjohto itse oikeutti vallankaappauksensa ja millaisella aatemaailmalla he koettivat luoda legitimiteetin sotilashallinnolle ja sen toiminnalle. Lisäksi pohdin, miksi tällainen argumentaatio autoritaarisen ja ei-demokraattisen vallan puolesta oli mahdollista. Tutkielman toisessa osiossa keskeinen kysymykseni on, miten regiimi toimi tämän aatteellisen viitekehyksen puitteissa. Tässä erityisenä fokuksenani on toiminta likaisena sotana tunnetun valtioterrorin ja repression ajanjakson aikana. Ajallinen rajaukseni on sotilashallinnon alkuvuodet eli vuoden 1976 vallankaappaus ja valtioterrorin aktiivisimmat vuodet 1976–1978. Tärkeimpänä lähteenäni tutkiessani sotilashallinnon aatteellista pohjaa ja vallanoikeutusta on sotilashallinnon tuottama dokumenttikokoelma, josta löytyy asiakirjat muun muassa hallinnon tavoitteista ja poliittisista perusteista. Likaista sotaa ja juntan toimia tutkiessani tärkeimpinä lähteinäni toimii totuuskomission loppuraportti Nunca más sekä asevoimien toimintamanuaalit. Näiden lisäksi olen tulkintoja tukevana lähdemateriaalina hyödyntänyt kahta muistelmateosta, juntan säätämiä lakeja sekä Yhdysvaltojen ulkoministeriön digitaalisesta arkistosta löytyviä aineistoja. Sotilasjohto pyrki oikeuttamaan kaappauksensa ja legitimoimaan valtansa useiden syiden kokonaisuudella, jonka taustalla vaikutti muun muassa kansallisen turvallisuuden doktriini ja ajatus asevoimien institutionaalisesta luonteesta. Kansallisen turvallisuuden doktriini tarjosi aatepohjan, jonka mukaan asevoimien valta on oikeutettua, mikäli kansallinen turvallisuus on uhattuna sisältä päin tulevan vihollisen toimesta. PRN argumentoikin kumouksellisuuden olevan suuri uhka Argentiinalle ja vain asevoimien pystyvän vastaamaan tähän uhkaan. Lisäksi juntta vetosi sotilashallinnon olevan institutionaalinen vallanpitäjä, joka kohoaa henkilökeskeisyyden ja myrskyisän politiikan yläpuolelle. PRN:ää voi kuvata byrokraattisautoritaariseksi regiimiksi, sillä sotilashallinto koetti rakentaa legitimiteettiään sillä, että byrokraattinen ja institutionaalinen valta on pragmaattista ja järkevää ja sillä saadaan maahan järjestys. Lisäksi sotilasjohto käytti kristillistä, nationalistista ja konservatiivista arvomaailmaa tukemaan hallintonsa legitimiteettiä. Sotilashallinnon aatemaailma kansallisen turvallisuuden doktriinista institutionaaliseen valtaan laitettiin käytäntöön ennen kaikkea likaisessa sodassa. Sotilasjohto oli argumentoinut vastaavansa kumouksellisuuden uhkaan, mutta todellisuudessa likaisessa sodassa oli kyse laajasta valtioterrorista. Kansallisen turvallisuuden doktriinin ajatusten mukaisesti sotilasjohto näki ”sisäisen vihollisen” laajana konseptina ja aloitti systemaattisen terrorin kaikkia sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka se näki aktiivisina tai potentiaalisina hallinnon vastustajina ja diktatuuri jätti jälkeensä 30 000 kadonnutta henkilöä. PRN:n likaisen sodan taktiikka pohjasi salaiseen ja suunnitelmallisesti hajautettuun toimintaan, joka kuitenkin oli systemaattista ja tarkan institutionalisoitua. Likaista sotaa käytiin myös muilla rintamilla ja hallinnon ja talouden toiminta valjastettiin sotilashallinnon tavoitteita tukemaan. Argentiinassa oli ollut pitkään epävakaa tilanne ja sotilasjohto oli rauhassa valmistellut kaappausta ja miettinyt miten oikeuttaa autoritaarinen ja repressiivinen sotilasvalta. Kaappauksen koittaessa he kytkivät argumentit maan tilanteeseen ja syventynyt kriisi mahdollisti kaappauksen onnistumisen. Myös kylmän sodan konteksti toimi taustatekijänä kaappaukselle ja sen rintamalinjat tarjosivat sotilashallinnolle mahdollisuuden vedota kumouksellisuuden uhkaan ja esittää laaja valtioterrori vastasissisotana