Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p18449"

Tutkielma käsittelee japanilaista futuristirunoilijaa Hirato Renkichiä (平戸廉吉, 1893–1922). Hirato tunnetaan erityisesti manifestistaan ”Nihon miraiha sengen undō – Mouvement futuriste japonais”, jota hän jakoi kadulla Tokiossa 1921. Hiratosta on olemassa hyvin vähän tutkimusta, kuten japanilaisesta avantgarderunoudesta yleensäkin. Laajemmin japanilaista kirjallisuutta käsittelevissä teksteissä Hirato mainitaan korkeintaan vain ohimennen. Hiraton tekstejä ei ole aiemmin suomennetu, ja englanninkielisiä käännöksiäkään ei löyty, paitsi Miryam Sasin käännös hänen manifestistaan ja sen yhteydessä olevasta ”Gangu” -runosta. Tähän tutkielmaan olen suomentanut muutamia Hiraton runoja sekä katkelmia hänen esseistään. Pyrin tässä tutkielmassa liittämään Hiraton runollisen tuotannon toisaalta sekä japanilaisen runouden laajempaan kontekstiin, että osaksi kansainvälistä futurismia. Selvitin erilaisista japanilaisista ja länsimaisista lähteistä modernin japanilaisen runouden kehitystä 1900-luvun alkupuolella, jotta pystyin liittämään Hiraton ja hänen tuotantonsa tähän kontekstiin osana gendaishi-runoutta ja sen kokeellista alalajia taishō-avantgardea. Samalla olen punonut tähän aikajanaan japanin yleistä modernisaatiota koskevia seikkoja. Japanissa tunnettiin tuolloin sekä italialaista että venäläistä futurismia, ja Hirato ehti myös tavata venäläisen futuristitaiteilijan David Burliukin tämän kaksivuotisen Japanin-vierailun aikana. Japanilaista futurismia pidetään siinä mielessä erityislaatuisena, että se yhdistää sekä italialaisen että venäläisen futurismin vaikutteita. Marinetti oli kuitenkin Hiratolle selkeästi tärkein futuristinen inspiroija, ja pyrin tässä työssä tuomaan esiin tapoja, joilla Hirato käyttää Marinettin taiteellisia innovaatioita hyväkseen, muokkaa niitä tarkoituksiinsa sopiviksi ja kommentoi niiden avulla sekä futurismia että japanilaista todellisuutta 1910–1920-luvulla. Yhdeksi keskeiseksi kysymykseksi nousee kysymys maantieteellisistä ja kulttuurisista etäisyyksistä: italialaisella futurismilla on vahva yhteys aikansa italialaiseen kulttuuriin ja poliittiseen todellisuuteen, ja kun tässä kontekstissa kehittyneitä keinoja käyttää japanilainen runoilija, runollisten keinojen ja niiden alla kytevien kontekstien välille syntyy säröisyyttä. Erityisen voimakkaasti tämä näkyy tavassa, millä futuristiset uudistukset ja innovaatiot kommentoivat antagonistisella otteella aiempaa taiteellista traditiota. Kutsun tätä katkosta metaesteettiseksi repeämäksi, koska kyse on nimenomaan poeettisten keinojen metatasolla tapahtuvasta katkoksesta, jossa vieras ja kaukainen kulttuurinen myllerrys tunkeutuu japanilaiseen runouteen, ja toisaalta taishō-japanin todellisuus muuttaa kansainvälisen futurismin kokonaiskuvaa metaesteettisen repeämän manifestaatioiden kautta. Hiratolla oli 1920-luvulla torjuttavanaan sekä japanilaisen taiteen pitkä traditio, että muutaman edellisen vuosikymmenen aikana toteutettu monella tapaa länsimaistava modernisaatio. Pyrin tässä tutkielmassa osoittamaan, miten Hirato futuristien keinojen valikoivalla ja niitä muokkaavalla käytöllä kommentoi kriittisesti myös tapahtunutta modernisaatiota, erityisesti liittyen uuteen, utilitaristiseen kirjoituskäsitykseen. Toisaalta, vaikka Hirato osoitti skeptisyyttä tapahtuneen modernisaation hedelmiä kohtaan, hän toivotti tervetulleeksi teknisen kehityksen ja kaupungistumisen. Käsitellessään runoissaan teknologiaa ja ihmistä Hiraton ajattelu saa transhumanistisia piirteitä. Modernia elämää Hirato haluaa lopulta tarkastella musiikkina. Tämä musiikillinen maailmankokemus muistuttaa huomattavasti saman ajan kokeellisten säveltäjien, kuten Luigi Russolon ajatuksia. Ympäröivän todellisuuden musiikillinen vastaanottaminen muodostuu Hiraton ajattelussa uudenlaiseksi, transsendenssiin tähtääväksi maailmassa olemisen tavaksi.

Tämä tutkielma käsittelee vähälle huomiolle jääneen imaginisti-runoilija Aleksandr Kusikovin tuotantoa. Tutkielmassa analysoidaan kahta vuonna 1920 julkaistua runoelmaa ”Poema poem” ja ”Koevangelieran”. Runoanalyysin lisäksi tutkielma esittelee myös Kusikovin kirjallista elämäkertaa ja sen suhdetta kirjailijan tuotantoon. Biografian koostamiseksi tietoa on kerätty Kusikovia käsittelevien artikkelien ja kirjailijan lyhyen omaelämäkerran lisäksi aikalaismuistelmista, Kusikovin julkaistusta kirjeenvaihdosta, sekä kirjailijan emigranttilehdissä julkaistuista kirjoituksista. Molemmissa teosanalyyseissä hyödynnetään subteksti-analyysin menetelmiä. ’Teksti’ ymmärretään laajasti kattamaan kirjallisten tekstien lisäksi mm. Kusikovin koko tuotannon ja elämäkerran. ”Poema poem”-runoelman analyysissä tarkastellaan teoksen suhdetta raamatulliseen ”Laulujen lauluun” ja sen imaginistisiin sovellutuksiin. Runoelmaa lähestytään sen motiiveista käsin: teoksen kaupunkikuvausta käsitellään suhteessa imaginistien urbanismiin ja lyyrisen sankarin tšerkessiyttä tutkitaan osana imaginistista elämänteatteria. Runoelman rakkausmotiiville tarjotaan kolme mahdollista luentaa yhtäältä sen syntagmaattisista ja toisaalta paradigmaattisista suhteista käsin. Ensimmäisessä korostuu Kusikovin tuotannolle ominainen lyyrisen sankarin tunteiden kuvaus, jälkimmäisissä imaginisten tradition profetia sekä Kusikoville ominainen mystinen taso. ”Koevangelieran”-runoelman taustaa selvitetään tarkastelemalla orientalismin ja Koraanin asemaa venäläisessä kaunokirjallisuudessa ja Kusikovin tuotannossa. Tutkielmassa nimetään runoelman subtekstejä, joiden motivointeja tutkitaan jo yllämainittujen luentatapojen avulla. Tarkastelun kohteena ovat täten autobiografinen lyyrinen sankari ja tämän imaginistiset profetiat, sekä runoelman islamilainen mystiikka. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Kusikovin olleen aktiivinen kirjallinen tekijä, jonka merkitys on ehkä suottakin unohtunut kirjallisuushistoriassa. Teosanalyysit osoittavat sekä imaginismin vaikutuksen Kusikovin tuotannossa, että myös runoilijan omintakeisen kuvaston.