Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p19845"
Now showing items 1-7 of 7
-
(2024)Tutkielma käsittelee koristetaiteilija Bruno Tuukkasen (1891–1979) taidetta ja sen sijoittumista seinä- ja koristemaalaustaiteen perinteeseen. Tarkastelussa on 1920- ja 1930-lukujen arkkitehtuurikoristelu. Erityisenä tutkimuskohteena ovat Tuukkasen Eduskuntataloon tekemät maalaukset ja värisuunnitelmat sekä näiden luonnokset. Tutkielmassa käsitellään myös koristetaiteilijan työtä ja esitellään muita koristetaiteilijoita. 1900-luvun alun seinämaalaustaide kehittyi antiikista ja varhaisrenessanssista innoituksensa saaneen dekoratiivisen taideliikkeen ideoista ja yleistyi monumentaalimaalauksen muodossa. Myös ornamenteissa noudatettiin klassismin ihanteita ja käytettiin mytologiasta haettuja kuva-aiheita. Rakennusten koristelu jatkui 1940-luvulle saakka, josta alkaen arkkitehtuuri pelkistyi ja koristeet vähenivät. Bruno Tuukkanen edustaa tutkielmassa suurta koristemaalareiden joukkoa, joka työskenteli rakennusten maalauskoristeiden parissa. Heidän taideteollinen ja taiteellinen koulutuksensa tarjosi valmiudet monenlaisiin tehtäviin. Tuukkasen Eduskuntataloon maalaamissa kattopalkkikoristeissa näkyy yhtymistä aikaan, 1920-luvun klassismia edustavaan tyylikauteen, jossa eli antiikin perintö symmetrian, harmonian ja motiivien muodossa. Ruokasalin viiden seinämaalauksen kokonaisuudessa Tuukkanen ilmentää dekoratiivisen taidesuuntauksen klassismivaikutteita maalausten kaksiulotteisessa, ajattomassa kuvastossa. Sisustuksen värisuunnitelmissa antiikin perintö näkyy värimaailman rikkaudessa. Tuukkasen periaatteena oli sopeuttaa maalauksensa arkkitehtuuriin ja rakennuksen funktioon. Hänen maalauksensa tukevat arkkitehti J.S. Sirénin Eduskuntataloon luomaa klassismiin pohjautuvaa tyyliä ja ovat osa kokonaistaideteosta.
-
(2020)This thesis proposes polyphonic interpretations of the short film Birds in the Earth (Eatnanvuloš Lottit, 2018) by Sámi artist Marja Helander. The thesis investigates and develops a method to decentralise the research of Sámi art conducted by non-Sámi art historian’s perspective. The artwork addresses discourses about the Sámi history, culture and current matters. This raises the question of which kind of interpretation a non-Sámi art historian can form employing traditional art historical methods such as researching literature. The thesis examines how including perspectives of Sámi interviewees influences the comprehension and therefore decentralises interpretations of Birds in the Earth. The base of this thesis lays in the tradition of art historical analysis and interpretation. Additions include writings on decolonisation and Indigenous art by Kerstin Knopf, the term of polyphonic history by Peter Burke and inter/view as exchange of gazes following Alessandro Portelli. In order to formulate decentralised interpretations, three open-ended interviews with Sámi spectators are conducted about their experience and understanding of the short film. Thoughts and stories articulated by the interviewees are woven into the interpretation which proceeds by the categories of choreography, costumes, props and scenography. With the short film as point of departure, Sámi discourses are discussed such as landownership, tourism and appropriation, togetherness with nature and Sámi identity. Input from the interviews is combined with research insights from literature, seminars and documentaries. Both the interviews and the art historical research are presented alongside each other without competing or excluding each other. Adding Sámi interviewees’ perspectives decreases the distance between a non-Sámi art historian’s interpretation and the Sámi artwork which would have formed through merely employing research from literature, seminars and documentaries. The interpretation is enriched and comes alive by the interviewees’ elaborated experiences. The decentralised and therefore decentralising narratives come closer to the substance of the artwork as the art historian is formulating while self-reflecting. This implicitly demands the acknowledgement of historical and cultural references of art history itself and a reflected positioning of the non-Sámi art historian’s role in relation to Sámi discourses alongside researching and writing. Developing the methodology of non-Sámi art historians writing about Sámi art proofs necessary and purposive due to the growing importance of and interest in Indigenous art.
-
(2022)Den här avhandlingen granskar hur förhållandet mellan djur och människa framställs i nutidskonstnären Kim Simonssons keramikskulpturer. Studien omfattar ett kvalitativt urval av åtta skulpturer skapade 1999-2018, vilka alla innehåller representationer av djur i någon form. I bakgrunden ligger ett intresse för Theodor W. Adornos kritiska tankar om den naturbehärskande människan, med betoning på människans inställning till djur, och för hur Adorno ser på konstens förmåga att ge den undanträngda naturen en röst. Den teoretiska referensramen består av Max Horkheimers och Adornos Upplysningens dialektik och Adornos Estetisk teori. Avhandlingen utreder vilka termer ur Adornos teori som kunde användas i tolkningen av verken.Den ikonografiska analysen av konstverken sker enligt Erwin Panofskys traditionella konsthistoriska modell och förståelsen och tolkningen sker enligt hermeneutisk metod. Utredningen byggs upp via en kort genomgång av filosofiska tankar om människans inställning till djur och till sin djurlikhet över tiden. Introduktionen till Adornos teori sker via en redogörelse för vad Adorno menade med upplysningen, naturbehärskningen och rationaliseringen. Efter dessa diskuteras Adornos uppfattning om mimesis och om hur konsten uttrycker naturens lidande. I verksanalysen används i synnerhet termerna lidande, dissonans, ”det svarta idealet” och rysningen. De granskade konstverken utstrålar ett spänningsfyllt förhållande mellan djur och människa. Typiskt är att djuren har hamnat i en utsatt situation eller dött. Analysen koncentreras främst kring dissonans i olika skepnader, såsom t ex störande former, våldsamma gester, död, tomhet och svarthet. Analysen har därför en negativ framtoning. Kim Simonsson skapar ofta motsatser av sina inspirationskällor, vilket gör hans verk motsägelsefulla och gåtfulla. Användningen av Adornos termer ledde till en djupare förståelse av verken.
-
(2020)Tutkimukseni kohteena on helsinkiläisen graffitin ensimmäisen vaiheen suhde taiteen instituutioihin. Pyrin selvittämään, millaisia yhteyksiä graffitilla ja taiteen instituutioilla oli 1980-luvun Helsingissä. Pääasiallisena aineistonani on Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien graffiti-termin sisältävät artikkelit vuosilta 1984–1989 sekä Taide-lehden graffitiaiheiset artikkelit 1980-luvulta. Tutkin graffiti-termin käyttötapoja ja merkityksen muuttumista, kun ns. New York -tyylinen graffiti saapuu Suomeen. Lisäksi analysoin artikkeleissa esitettyjä väitteitä graffitista ja tulkitsen kuuluvatko ne graffitin hyväksyvään diskursiiviseen käytäntöön tai graffitin hylkäävään diskursiiviseen käytäntöön. Toisin sanoen tarkastelen, esitetäänkö artikkeleissa väitelauseita, joissa todetaan graffitin olevan taidetta tai graffitin olevan töhryä (tai rikollisuutta, ilkivaltaa). Metodinani on ruotsalaisen graffititutkijan Jakob Kimvallin käyttämä diskurssiteoreettinen analyysi, joka pohjautuu Michel Foucault’n Tiedon arkeologiassa esittämään käsitteistöön. Yhdistän foucault’laisen diskurssianalyysin taidehistorialliseen, kontekstualisoivaan kriittiseen lähilukuun. Havaintoni noudattavat aiemmassa tutkimuksessa esitettyä kehitystä, jossa New York -graffiti saapuu Suomeen ja Helsinkiin 1984, mutta 1980-luvun loppua kohden graffitivastainen keskustelu lisääntyy voimakkaasti. Taidekontekstissa graffitiin suhtaudutaan pääosin hyväksyvästi, mutta taideinstituutioiden toimijat ovat ajoittain enemmän kiinnostuneita graffitin taide- ja yhteiskuntakriittisestä potentiaalista kuin graffitin nuoriso- tai alakulttuurisista ilmentymistä. Kuitenkin ensimmäiset julkiset graffitidokumentaatiot tehdään taideinstituutioiden piirissä ja Helsingissä vierailee graffititaiteilijoita New Yorkista. Ars Metro -näyttelyssä 1987 on helsinkiläistä New York -tyylistä graffitia ensimmäistä kertaa esillä taiteen kontekstissa, mutta aikalaiskritiikki suhtautuu siihen enemmän nuorisokulttuurina kuin vakavana taiteena. Graffitikulttuurin sisällä on havaittavissa myös jännite tilaustöinä tehdyn graffitin ja alakulttuurisemman graffitin välillä, kun taiteellisia tai teknisiä aspekteja korostavat graffitintekijät suhtautuvat katugraffitiin töhrynä. Samalla alakulttuurisemmin suuntautuneet graffitintekijät, erityisesti 1980-luvun lopussa, tuntuvat hylkäävän ensimmäisen graffitisukupolven auktoriteettiaseman. Foucault’n käsitteistöä seuraten helsinkiläisen 1980-luvun graffitin diskursiivisessa muodostelmassa on nähtävissä sekä graffitin hyväksyviä diskursiivisia käytäntöjä että graffitin hylkääviä diskursiivisia käytäntöjä. Aineistosta löytyy myös kolmas positio: graffitin statuksen problematisoiva näkökulma, jossa graffiti esitetään samanaikaisesti luvattomana ilkivaltana ja arvokkaana toimintana. New York -graffiti on ainoa graffitityyppi, joka synnyttää tällaisia ambivalentteja positioita.
-
(2019)Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Ceres-jumalan temppeliä, myyttiä ja rituaaleja Rooman kaupungissa tasavallan ajalla (509-44 eaa.). Vanharoomalainen Ceres oli kasvun ja maan hedelmällisyyden suojelija sekä ihmisyhteisön, lakien ja senaatin päätösten vartija, ja hänellä oli yhteyksiä myös kuolleiden maailmaan Manalaan. Cereen temppeli oli yksi varhaisimmista tasavallan ajan temppeleistä. Ceres samaistettiin kreikkalaiseen Demeteriin, jonka rituaaleihin kuului vain naisten kesken harjoitettu Thesmoforia. Se jäljitteli Demeterin ja tämän tyttären Persefoneen myyttiä, joka oli erityisen suosittu Etelä-Italian ja Sisilian kreikkalaissiirtokunnissa, Magna Graeciassa. Tätä vastaavaa sacrum anniversarium Cereris -rituaalia harjoitettiin myös Roomassa, jossa sukupuolen perusteella rajoittavat rituaalit eivät muuten olleet tavallisia. Keskityn työssäni Cereeseen liittyviin ilmiöihin toisaalta naisten toiminnan, toisaalta kreikkalaisuuden näkökulmista. Kreikkalaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä pääasiassa Magna Graeciasta tulleita vaikutteita. Roomalaisilla oli sinne tiiviit yhteydet viljakaupan vuoksi jo varhaisen tasavallan ajalla. Tutkimuskysymykseni muodostuvat näiden teemojen ympärille. Miten Cereen temppeli esitetään roomalaisen historiankirjoituksen traditiossa, ja mitä kreikkalaista siihen liittyy? Millainen oli Cereen kreikkalainen myytti Roomassa, ja millainen siihen liittyvä naisten kesken suoritettu uskonnollinen rituaali? Lähteinä käytän antiikin kirjallisuutta ja kuvallista aineistoa. Tarkastelen näitä lähdekriittisesti huomioiden eron lähteiden syntykontekstin ja niiden kuvaileman ajan välillä. Lähestymistapani on sosiaalihistoriallinen. Tällä tarkoitan ilmiöiden tarkastelua yhteisön näkökulmasta silloin, kun tavoitteena on sen sisäinen vakaus ja jatkuvuus. Uskonnollisen toiminnan ymmärrän sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Tutkielmani koostuu kahdesta analyysiosasta. Luvussa kolme tarkastelen Cereen temppeliä muun muassa Vitruviuksen ja Pliniuksen kirjallisten kuvausten avulla. Temppelin kuvaohjelmaa hahmottelen tekemällä vertailua pääosin eteläitalialaisen kuvallisen aineiston perusteella, sillä temppelistä ei ole löydetty arkeologisia jäänteitä. Tämä osa tutkielmasta keskittyy 400-luvun eaa. alkuun, joka on temppelin oletettu rakentamisajankohta. Tutkielman toisessa osassa, luvussa neljä, analysoin Cereen myyttiä ja rituaalia pääasiassa Ovidiuksen kirjallisen kuvauksen pohjalta. Käsittelen erityisesti 200-lukua eaa. soveltamalla Jörg Rüpken teoriaa rituaalien rationalisoinnista. Rationalisointi tarkoittaa tässä tietoista rituaalien avulla vaikuttamista yhteisössä, jossa valtaa käyttivät ylipapit ja senaatti. Rüpken mukaan tämä oli reaktio aikakaudella käytyjen ensimmäisen ja toisen puunilaissodan (vuosien 264-222 eaa. välillä) aiheuttamaan lisääntyneeseen sosiaaliseen eriytymiseen, joka edellytti entistä tarkempaa sisäistä kontrollia. Yhdistän tämän kontrollin ulottuneen naisiin, kun sacrum anniversarium Cereris toisen puunilaissodan aikana vuonna 216 eaa. peruutettiin. Tutkimuksen perusteella Cerellä oli jo temppelinsä rakentamisesta lähtien vahva yhteys kreikkalaiseeen maailmaan. Kreikkalaisuus toi myöhemminkin arvovaltaa yhdelle Rooman tärkeimmistä jumalista. Tulkintani mukaan Cereen merkitys yhteisölle oli kahtalainen. Cereen kylvön, korjuun ja sadon varastoinnin rituaalit edistivät yhteisön jatkuvuutta takaamalla hyvinvoinnin materiaaliset edellytykset agraariyhteisön vuodenkierrossa, mutta ennen kaikkea Cereen naisten rituaali oli koko yhteisöä lujittavaa ja sen yhteisiin tavoitteisiin sitouttavaa kommunikaatiota, jonka avulla määriteltiin yhteisön jäsenten rooleja ja uusinnettiin vallalla olevia käsityksiä, esimerkiksi sukupuolesta.
-
(2019)Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Ceres-jumalan temppeliä, myyttiä ja rituaaleja Rooman kaupungissa tasavallan ajalla (509-44 eaa.). Vanharoomalainen Ceres oli kasvun ja maan hedelmällisyyden suojelija sekä ihmisyhteisön, lakien ja senaatin päätösten vartija, ja hänellä oli yhteyksiä myös kuolleiden maailmaan Manalaan. Cereen temppeli oli yksi varhaisimmista tasavallan ajan temppeleistä. Ceres samaistettiin kreikkalaiseen Demeteriin, jonka rituaaleihin kuului vain naisten kesken harjoitettu Thesmoforia. Se jäljitteli Demeterin ja tämän tyttären Persefoneen myyttiä, joka oli erityisen suosittu Etelä-Italian ja Sisilian kreikkalaissiirtokunnissa, Magna Graeciassa. Tätä vastaavaa sacrum anniversarium Cereris -rituaalia harjoitettiin myös Roomassa, jossa sukupuolen perusteella rajoittavat rituaalit eivät muuten olleet tavallisia. Keskityn työssäni Cereeseen liittyviin ilmiöihin toisaalta naisten toiminnan, toisaalta kreikkalaisuuden näkökulmista. Kreikkalaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä pääasiassa Magna Graeciasta tulleita vaikutteita. Roomalaisilla oli sinne tiiviit yhteydet viljakaupan vuoksi jo varhaisen tasavallan ajalla. Tutkimuskysymykseni muodostuvat näiden teemojen ympärille. Miten Cereen temppeli esitetään roomalaisen historiankirjoituksen traditiossa, ja mitä kreikkalaista siihen liittyy? Millainen oli Cereen kreikkalainen myytti Roomassa, ja millainen siihen liittyvä naisten kesken suoritettu uskonnollinen rituaali? Lähteinä käytän antiikin kirjallisuutta ja kuvallista aineistoa. Tarkastelen näitä lähdekriittisesti huomioiden eron lähteiden syntykontekstin ja niiden kuvaileman ajan välillä. Lähestymistapani on sosiaalihistoriallinen. Tällä tarkoitan ilmiöiden tarkastelua yhteisön näkökulmasta silloin, kun tavoitteena on sen sisäinen vakaus ja jatkuvuus. Uskonnollisen toiminnan ymmärrän sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Tutkielmani koostuu kahdesta analyysiosasta. Luvussa kolme tarkastelen Cereen temppeliä muun muassa Vitruviuksen ja Pliniuksen kirjallisten kuvausten avulla. Temppelin kuvaohjelmaa hahmottelen tekemällä vertailua pääosin eteläitalialaisen kuvallisen aineiston perusteella, sillä temppelistä ei ole löydetty arkeologisia jäänteitä. Tämä osa tutkielmasta keskittyy 400-luvun eaa. alkuun, joka on temppelin oletettu rakentamisajankohta. Tutkielman toisessa osassa, luvussa neljä, analysoin Cereen myyttiä ja rituaalia pääasiassa Ovidiuksen kirjallisen kuvauksen pohjalta. Käsittelen erityisesti 200-lukua eaa. soveltamalla Jörg Rüpken teoriaa rituaalien rationalisoinnista. Rationalisointi tarkoittaa tässä tietoista rituaalien avulla vaikuttamista yhteisössä, jossa valtaa käyttivät ylipapit ja senaatti. Rüpken mukaan tämä oli reaktio aikakaudella käytyjen ensimmäisen ja toisen puunilaissodan (vuosien 264-222 eaa. välillä) aiheuttamaan lisääntyneeseen sosiaaliseen eriytymiseen, joka edellytti entistä tarkempaa sisäistä kontrollia. Yhdistän tämän kontrollin ulottuneen naisiin, kun sacrum anniversarium Cereris toisen puunilaissodan aikana vuonna 216 eaa. peruutettiin. Tutkimuksen perusteella Cerellä oli jo temppelinsä rakentamisesta lähtien vahva yhteys kreikkalaiseeen maailmaan. Kreikkalaisuus toi myöhemminkin arvovaltaa yhdelle Rooman tärkeimmistä jumalista. Tulkintani mukaan Cereen merkitys yhteisölle oli kahtalainen. Cereen kylvön, korjuun ja sadon varastoinnin rituaalit edistivät yhteisön jatkuvuutta takaamalla hyvinvoinnin materiaaliset edellytykset agraariyhteisön vuodenkierrossa, mutta ennen kaikkea Cereen naisten rituaali oli koko yhteisöä lujittavaa ja sen yhteisiin tavoitteisiin sitouttavaa kommunikaatiota, jonka avulla määriteltiin yhteisön jäsenten rooleja ja uusinnettiin vallalla olevia käsityksiä, esimerkiksi sukupuolesta.
-
(2017)Tutkimukseni kuuluu filosofiseen estetiikkaan, ja sen alue on maalaustaiteen ontologia, joka käsittelee teoksen olemassaoloon ja rakentumiseen liittyviä kysymyksiä. Näkökulmani maalaustaiteen ontologiaan on tila ja aika. Ajatukseni on, että maalaus ikään kuin ajattelee sen kautta, miten se rakentuu. Tästä seuraa, että ajallisuus, tilallisuus ja ajattelu liittyvät toisiinsa maalauksessa. Ajattelu saa merkityksen eletty ajattelu, joka muotoutuu teoksessa sekä kokijan ja teoksen kohtaamisen tilanteissa. Katson ja käsittelen maalauksia kuitenkin pääasiassa niistä itsestään käsin. Näkökulmani on teoskeskeinen. Maalaus ei tässä tutkielmassa kuitenkaan tarkoita ”taulua”, kaksiulotteista teosta, joka rajautuu ympäristöstään. Kaksiulotteisen taulun piirteet ja ilmaisun mahdollisuudet muodostavat mielestäni kehyksen sille, miten maalausta vielä nykyäänkin yleensä katsotaan ja käsitteellistetään, vaikka nykytaiteessa ylitetäänkin taiteenlajien rajoja. Tutkielmassani tuon tähän keskusteluun toisenlaisen ulottuvuuden. Käsittelen maalauksia, joissa on ”tilallinen kaksoismerkitys”. Tämä tarkoittaa, että kolmiulotteinen esineellinen tila ja kaksiulotteinen maalauksellinen kuvatila yhdistyvät teoksessa. Tilallinen kaksoismerkitys on omien maalausteni piirre. Tutkimukseni on sekä tieteellistä että taiteellista tutkimusta. Vaikka teosesimerkeissäni katson maalauksiani teorian kautta, katson myös teoriaa maalausteni kautta. Teoria ja teokset ovat dialogissa keskenään. Teoreettinen lähtökohtani on Henri Bergsonin käsite ”kesto” (durée/duration), joka on subjektin sisäinen ajallisuuden ja jatkuvuuden kokemus. Tuon esiin, miten Bergsonin keston kautta hahmottuu – tai missä määrin hänen aikakäsityksensä kautta on mahdollista hahmottaa – teosten keskeisiä merkityksiä, jotka liittyvät tilan, ajan ja ajattelun keskinäiseen yhteyteen maalauksessa. Tutkimukseni välineet eli tutkimuskäsitteeni olen löytänyt ja luonut keston piirteistä. Lisäksi Maurice Merleau-Pontyn käsitteen ”liha” avulla tutkin tekijän/kokijan ja teoksen välistä tilannetta. Rinnastamalla tutkielman lopussa Bergsonin ja Merleau-Pontyn ajattelua venytän teorian kattavuutta suhteessa maalauksen luonteeseen, jossa ruumiillisuus ja immateriaalisuus ovat yhdessä. Maalauksen ontologialla on tutkimuksessani laaja merkitys. Käsitykseni mukaan voi sanoa, että maalaus olemisessaan ajattelee ontologian yleisiä kysymyksiä. Esimerkiksi tilallinen kaksoismerkitys ottaa kantaa rakenteessaan maalauksen kohtaamisen tilanteeseen: millainen läheisyys tai ero on teoksen ja kokijan/tekijän välillä? Laajemmassa merkityksessä tämä ajattelu koskee kysymystä subjektin ja objektin välisestä läheisyydestä ja erosta. Bergsonin kontekstissa maalaus asettuu tilan ja ajan väliin, mikä nostaa esiin maalauksen tilanteellista luonnetta siirtymätilana. Tutkimukseni myös näyttää, millä tavalla kolmiulotteiseen interaktiiviseen maalaukseen on sisään rakentunut eletty filosofinen ajattelu, jonka luonnetta täsmentää Bergsonin käsitys intuitiosta. Tutkimukseni on nähtävissä omaa taiteellista työtäni laajemmassa kontekstissa. Esimerkiksi taiteilijan näkemykseni teoksen sisältä käsin lisää tietoa maalaustaiteen ontologiasta ehkä nimenomaan sen kautta, että liitän maalauksen ja filosofisen ajattelun toisiinsa. Tutkimukseni tuo myös näkyväksi merkityksiä, jotka jäävät kaksiulotteisen taulun rajojen ulkopuolella – kuitenkin niin, että kyse on maalauksesta väreillä kankaalle.
Now showing items 1-7 of 7