Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p24034"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2017)Tutkielman lähtökohtana on kuvataiteen ajankohtainen ilmiö, jossa kuvataiteilijat pyrkivät ottamaan kantaa tai vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Yleisesti puhutaan kriittisestä, kantaaottavasta tai poliittisesta nykytaiteesta. Tutkielmassa pyritään määrittelemään, mitä on poliittinen nykytaide sekä tarkastelemaan taiteen suhdetta poliittisuuteen. Tutkielmassa pyritään hahmottamaan taiteen ja politiikan kosketuspintoja ranskalaisen politiikan filosofin Jacques Rancièren politiikka-käsitteen kautta. Rancièren käsityksen mukaan taide on osallinen politiikkaan sen ollessa eri mieltä vallitsevan yhteiskunnallisen jaon kanssa ja representoidessaan ja konfiguroidessaan uudelleen yhteisten toimintojen jakoa. Tutkielman teoriaa rakennetaan Rancièren politiikkaa ja estetiikkaa esittelevien kirjoituksien kautta ja näitä peilataan politiikan filosofin Chantal Mouffen poliittisuus-käsitteeseen ja filosofi Boris Groysin teorioihin taiteen vaikuttavuudesta. Tutkielman lähestymistapa on poikkitieteellinen. Tutkielmassa tarkastellaan taiteen politiikkaa ja poliittisuutta myös kolmen suomalaistaiteilijan - Terike Haapojan, Minna Henrikssonin ja Teemu Mäen - teosten sekä heidän väittämiensä kautta. Taiteilijoiden käsitys taiteen tavoista osallistua yhteisten järjestelmien uudelleenmäärittelemiseen korreloi monella tapaa postpoliittisten politiikkakäsitysten kanssa. Kriittinen, kantaaottava tai poliittinen nykytaide juontaa juurensa avantgardesta, mutta on ilmaisultaan, muodoiltaan, välineiltään ja teemoiltaan kompleksisempi. Ei ole olemassa tarkasti rajattavaa ”poliittista nykytaidetta”. Tutkielmassa ehdotetaan, että poliittinen nykytaide tulisi ymmärtää laajana, yhteiskunnallisena ilmaisuna, johon vaikuttavat muun muassa postpoliittinen kehitys ja politiikka-käsitteen laajentuminen. Tutkielmassa esitetään, että taiteen tapoja niin sanotusti sekaantua politiikkaan ei tulisi leimata taiteen ulkopuolisiksi toiminnoiksi. Tutkielmassa käsitellään tapoja ymmärtää taiteen vaikuttavuutta ja käsittää sen mahdollisuuksia konfiguroida yhteistä todellisuuttamme. Taide ja politiikka eivät ole toisistaan erillisiä, vaan Rancièren käsityksen mukaan ne limittyvät toisiinsa erimielisten eleidensä kautta. Näin myös Haapoja, Henriksson ja Mäki näkevät taiteensa mahdollisuudet.
-
(2017)Koetan tutkielmassani selvittää, millaista tietoa naisten käytössä olleista arkkitehtonisista tiloista voidaan saada tutkimalla varhaisbysanttilaisia kirjallisia lähteitä ja rakennettua ympäristöä Itä-Rooman imperiumin pääkaupungissa Konstantinopolissa. Keskityn erityisesti keisari Justinianuksen hallituskaudella (527–565) käytettyihin rakennuksiin, mutta käsittelen myös muita ajanjaksoja ja rakennuksia jotka kertovat naisten liikkumista arkkitehtonisessa tilassa kotona ja sen ulkopuolella. Olen valinnut käännösanalyysin kohteeksi historioitsija Prokopios Kesarealaisen teoksissa esiintyviä viittauksia näihin naisten käytössä olleisiin tiloihin, joista käytetään aikalaislähteissä nimitystä γυναικωνῖτις. Sanalla viitataan bysanttilaisessa kirjallisuudessa yleensä joko asuinrakennuksessa sijainneisiin naisten käyttämiin tiloihin tai naisille tarkoitettua osaan kirkkorakennuksesta. Prokopioksen teoksissa γυναικωνῖτις -tilaan viitataan useimmiten kirjailijan kuvatessa keisarinna Theodoran käyttäytymistä Konstantinopolin Suuressa palatsissa. Näissä kuvauksissa keisarinna vastaanottaa kotonaan vieraita, järjestää näytäntöjä ja kuulustelee poliittisia vastustajiaan. Γυναικωνῖτις näyttäytyy näissä kuvauksissa aktiivisen toiminnan keskuksena, joka on keisarinnan omaa valtakuntaa. Prokopios käyttää sanaa γυναικωνῖτις myös kuvatessaan Hagia Sofian kirkon naisille tarkoitettuja osia. Keisarinnalle oli oma aitio kirkon toisessa kerroksessa, josta käsin hän seurasi liturgiaa hoviväkensä kanssa. Hoviin kuulumattomat naiset seurasivat liturgiaa kirkon alemmassa kerroksessa. Yksittäisen miespuolisen kirjailijan teoksessa esiintyviä mainintoja ei voida pitää todellisena kuvauksena keisarillisista γυναικωνῖτις -tiloista, mutta ne kertovat kirjailijan ja hänen teostensa kohdeyleisön eli varakkaan yläluokan olettamuksista siitä, millaista kuninkaallisten naisten elämä oli. Naisten käytössä olleiden tilojen tutkiminen bysanttilaisella ajalla vaatii huolellista kirjallisiin lähteisiin tutustumista, koska varsinkin uskonnollista materiaalia on paljon. Kirjallisten lähteiden lisäksi arkkitehtuurin ja ortodoksisen perinteen tutkimuksella sekä moderneilla kaupunkiarkeologisilla tutkimusmetodeilla voidaan saada lisätietoa naisten käytössä olleista tiloista varhaisbysanttilaisella ajalla.
Now showing items 1-2 of 2