Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p24616"

Tämä maisterintutkielma on käännöstutkielma, jossa käsittelen käännösstrategiota ja -ratkaisuja fokalisaation näkökulmasta suomentamassani tekstikatkelmassa Belén Gopeguin romaanista El comité de la noche (2014). Suomennoksessa keskitytään erityisesti tarkastelemaan fokalisaation muutosta ja niitä kielellisiä piirteitä, jotka siihen vaikuttavat. Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia fokalisaation muutoksia ilmenee käännettävässä tekstikatkelmassa verrattuna lähtötekstiin ja sitä, minkälaiset käännösstrategiat ovat vastuussa fokalisaation muutoksista suomentamassani tekstikatkelmassa. Keskityn myös pohtimaan kääntäjän roolia fokalisaation muutoksen säilyttäjänä. Taustoitan maisterintutkielmani sijoittumista kääntämisen ja kirjallisuudentutkimuksen viitekehyksiin ja esittelen katsauksen Belén Gopeguin kirjailijanuraan, hänen tuotantoonsa sekä käsittelemäni teoksen sijoittumisen kirjailijan aikakauteen suhteessa hänen muuhun tuotantoonsa. Esittelen myös lyhyen juonireferaatin käsittelemästäni teoksesta. Perehdyn alan tärkeimpiin tutkimuksiin fokalisaatiosta kerronnan keinona sekä kaunokirjallisuudessa että kääntämisessä. Fokalisaation avulla luodaan tunnetiloja, otetaan etäisyyttä tai tarkastellaan asioita läheltä. Fokalisaatio toimii eräänlaisena ”suodattimena” tapahtumien ja lukijan välissä, suodattaa tietoa ja kertoo, kenen tajunnasta käsin kerronta etenee. Sitä ilmaistaan kielellisin, tekstuaalisin piirtein, mutta on tärkeää myös kiinnittää huomiota tulkinnallisiin implisiittisiin kohtiin. Tulkinnallisella tasolla fokalisaation muutos voi johtaa muutokseen henkilökuvassa, diskurssin totuusarvossa tai jopa juonenkulussa. Näkökulman ja fokalisaation käsitteet ovatkin tiukasti sidoksissa puhekategorioihin, kerronnan muotoihin, joiden avulla välitetään kertojasta erillisen subjektiviteetin diskurssia, kuten puhetta, ajatuksia ja havaintoja. (Kuusi 2011.) Kääntäjät ovat vastuussa fokalisaation välittämisestä lukijalle. Kääntäjät voivat valita kohdat, joissa näkökulma hämärtyy ja toisaalta vahvistaa sitä jossain toisessa kohdassa (Levenston & Sonnenchein 1986). Erityisesti spatiotemporaaliset suhteet ovat tärkeitä fokalisaation muutoksen tunnistamisen kannalta, sillä niillä erotetaan muun muassa kokeva ja kertova minä toisistaan. Suomennettaessa tekstikatkelmaa käytetään vieraannuttavaa käännösstrategiaa päästrategiana. Paikallisina strategioina hyödynnetään lauseopillisia strategioita, poistoja ja lisäyksiä, jotka selkeyttävät erityisesti dialogia lukijalle. Sanasanaisen varjokäännöksen avulla pystytään havainnoimaan suomennoksessa käytettyjä käännösratkaisuja ja -strategioita. Roolini sekä tutkielman laatijana että suomentajana tuo moniäänistä perspektiiviä tutkimukseen. Analyysin tukena toimivat myös omat muistiinpanoni käännösprosessista. Analyysia varten fokalisaation ilmenemismuodot jaettiin kolmeen eri kategoriaan: aikamuotojen vaihtelut, dialogin ja kerronnan välinen jännite ja havaitseminen. Fokalisaation muutokset ilmenevät suomennoksessa poistoina ja lisäyksinä, erisnimen käyttönä pronominin sijaan, johtolauseen verbin muutoksena, suomen uniikkiaineksen ilmenemisenä ja aikamuotojen sekä aspektin muutoksina. Tutkimus osoittaa, että suomennoksessa fokalisaation muutoksista ovat vastuussa lauseopilliset käännösstrategiat, muun muassa sanajärjestyksen vaihto johtolauseessa sekä poistot ja lisäykset, jotka ovat yksinkertaistaneet lauserakennetta tai selventäneet dialogin luettavuutta ja seurattavuutta. Erityisesti dialogin kääntämisessä käytetään eksplisiittistämistä avaamaan lukijalle, kumpi henkilöhahmoista puhuu. Suomennoksessa esiintyvät liitepartikkelit -pA ja -kAAn toimivat vastineina espanjan tapaluokalle subjunktiiville. Subjunktiivi näyttäisi olevan stimulantti näille vastineettomille uniikkiaineksille. Suomennoksessa esiintyy myös muita käännösuniversaaleita, kuten eksplisiittistämistä; se ilmenee muun muassa johtolauseen lisäämisellä. Kertovan minän ja kokevan minän suhdanne on pysynyt tasapainoisena, ja uskallankin väittää suomennoksen – fokalisaation muutoksista huolimatta – säilyttävän moniäänisyytensä.

Intertekstuaalisuus on venäläisessä nykykirjallisuudessa paljon käytetty ilmaisukeino. Intertekstuaalisten viittausten käyttö kirjallisuudessa perustuu oletukselle, että lukija voi tunnistaa viittauksen ja tehdä sen perusteella tekstistä pintatasoa laajemman tulkinnan. Teosta käännettäessä intertekstuaaliset viittaukset muodostuvat ongelmaksi, jos kohdekulttuurissa ei tunneta samoja teoksia kuin lähdekulttuurissa. Tämän tutkielman aihe on intertekstuaalisuus Tatjana Tolstajan suomentamattomassa romaanissa Kys’. Romaani sisältää useita satoja viittauksia lähinnä venäläiseen kaunokirjallisuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, missä määrin suomalaisen lukijan olisi mahdollista tunnistaa käytetyt viittaukset, ja millaisilla käännösstrategioilla ne olisi kannattavinta kääntää, mikäli teos suomennettaisiin. Teos toimii esimerkkitapauksena venäläisen intertekstuaalisen proosan kääntämiseen liittyvistä haasteista. Tutkimusaineisto koostuu 200:sta Tolstajan romaanin sisältämästä viittauksesta, ja aineiston analyysin pohjana käytetään Minna Ruokosen (2010) mallia intertekstuaalisten viittausten analysoinnista tilanteessa, missä lukijan ei voida olettaa tunnistavan niitä. Viittauksista tarkastellaan niiden mahdollista tunnistettavuutta suomalaisessa kulttuurissa sen pohjalta, onko niiden lähdeteoksia suomennettu, sekä niiden olemassa olevien suomennosten ymmärrettävyyttä Tolstajan romaanin kontekstissa. Lisäksi tarkastellaan viittausten funktioita Leppihalmeen (1997) esittämän jaottelun perusteella, ja lopuksi viittauksille esitetään käännösstrategiavaihtoehtoja, jotka voisivat parhaiten välittää viittausten merkitykset ja funktiot suomenkielisen käännöksen lukijalle. Intertekstuaalisten viittausten kääntämisessä pyritään siihen, että viittaus toimii loogisesti osana sitä ympäröivää tekstikokonaisuutta ja herättää mahdollisuuksien mukaan samanlaisia konnotaatioita kuin lähdeteoksen viittaus. Tutkituista 200 viittauksesta noin puolet on todennäköisesti vieraita suomalaiselle lukijalle, ja vain 19 viittausta on todennäköisesti tunnistettavia suurelle osalle lukijoista. Suurimman osan tutkitun teoksen viittauksista voisi kääntää ymmärrettävästi joko minimimuutoksella tai hyödyntäen olemassa olevaa käännöstä. Osa viittauksista vaikuttaa teoksen ymmärrettävyyteen kokonaisuutena, koska ne kuljettavat eteenpäin teoksen juonta tai korostavat teoksen kantavaa teemaa: kirjallisuuden ja korkeakulttuurin merkitystä. Nämä viittaukset tulisi ymmärrettävyyden varmistamiseksi kääntää strategioilla, jotka lisäävät lukijan mahdollisuutta tunnistaa ne, kuten korvaamalla ne toisella, suomalaisessa kulttuurissa tutulla viittauksella.

Tutkielmassa tarkastellaan, hyödynnetäänkö Suomen kääntäjänkoulutuksessa käännösten tarkistamista. Lisäksi selvitetään, millä tavoin ja missä opinnoissa sitä hyödynnetään ja kuinka opiskelijat suhtautuvat siihen. Aineistona on 66 Helsingin, Itä-Suomen, Tampereen ja Turun yliopiston englannin, ranskan, saksan ja venäjän kääntämisen pääaineopiskelijoilta sähköisen kyselylomakkeen avulla kerättyä vastausta. Kyselyn suljettujen monivalintakysymysten vastaukset analysoitiin määrällisesti ja avointen kysymysten vastaukset laadullisesti. Käännösten tarkistamisella osana yliopisto-opetusta tarkoitetaan tässä tutkielmassa toimintaa, jossa opiskelijat tarkastavat joko toisten opiskelijoiden tai ulkopuolisen toimeksiantajan käännöksiä ja tekevät niihin korjauksia. Tarkistuksen kohteena on lähes valmis käännös, joka palautetaan tarkistamisen jälkeen joko takaisin kääntäjälle korjauksien tekemistä varten tai opettajalle arviointia varten. Tutkielmassa tarkastellaan sekä vertailevaa tekstintarkistusta, jossa lähtö- ja kohdetekstiä vertaillaan toisiinsa, että yksikielistä tekstintarkistusta, jossa käännös tarkistetaan keskittyen ainoastaan kohdetekstiin. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli osallistunut käännösten tarkistamista hyödyntävään opetukseen. Ne vastaajat, jotka eivät olleet osallistuneet käännösten tarkistamista hyödyntävään opetukseen, olivat pääasiassa kandidaattivaiheen opiskelijoita. Vertailevaa tekstintarkistusta hyödynnettiin selvästi eniten pääaineen opinnoissa, kun taas yksikielistä tekstintarkistusta hyödynnettiin lähes yhtä paljon sekä pääaineen että suomen kielen opinnoissa. Vertailevaa tekstintarkistusta hyödynnettiin lähes ainoastaan muiden kurssien yhteydessä, mutta yksikielistä tekstintarkistusta hyödynnettiin selvästi enemmän myös käännösten tarkistamiseen keskittyvillä kursseilla. Suurin osa yksikielistä tekstintarkistusta hyödyntäneistä oli saanut opettajalta ohjeita käännösten tarkistamiseen. Sen sijaan vertailevaa tekstintarkistusta hyödyntäneistä vastaajista ohjeita oli saanut vain noin puolet. Selvä enemmistö vastaajista ei kuitenkaan ollut saanut opettajalta palautetta tarkistustavastaan. Lähes kaikki vastaajat pitivät käännösten tarkistamista hyödyllisenä osana opintoja. Lievä enemmistö vastaajista toivoi tarkistamisen osuuden lisäämistä opinnoissa. Myös vertaistarkistamiseen suhtauduttiin myönteisesti, vaikka osa vastaajista piti toisilta opiskelijoilta saatua palautetta jokseenkin turhana. Aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että käännösten tarkistamista hyödynnetään kääntäjänkoulutuksessa ennen kaikkea keinona antaa opiskelijoille palautetta käännöksistä sen sijaan, että päällimmäisenä tarkoituksena olisi käännösten tarkistamisen harjoitteleminen. Aihetta pitäisi kuitenkin tutkia suuremmalla aineistolla, jotta tuloksista voitaisiin tehdä yleisiä johtopäätöksiä käännösten tarkistamisen hyödyntämisestä kääntämisen yliopisto-opetuksessa.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämä pro gradu -tutkielma kuuluu käännöstutkimuksen, nimistöntutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen piiriin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaista lastenkirjallisuutta viron kielestä on suomennettu, miten virosta suomennetun lastenkirjallisuuden nimistöä on suomennettu, millaisia käännösmenetelmiä kääntäjä on käyttänyt ja millaisia nimiä virolaisessa lastenkirjallisuudessa sekä sen suomennoksissa esiintyy. Tarkasteltavana ovat kirjallisuusnimet ja tarkemmin: erisnimet eli proprit (mm. henkilönnimet eli antroponyymit, paikannimet eli toponyymit, eläinten nimet, kaupalliset nimet sekä muut aineistosta löytyvät nimet). Nimellä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa propria. Appellatiivista käytetään sanaa nimitys. Nimiä ja niiden kääntämistä tarkastellaan kulttuurisidonnaisuuden näkökulmasta ja pohditaan, onko kulttuurisidonnaisuudella vaikutusta nimen käännökseen tai kääntäjän valitsemaan käännösmenetelmään. Aineistona ovat virolaisen lastenkirjallisuuden suomennokset vuosilta 1930–2020. Näinä vuosina lastenkirjoja ovat virosta suomeksi kääntäneet 33 eri kääntäjää. Aineistoon kuuluu 74 teosta suomennoksineen. Aineiston laajuus on yhteensä 9 515 sivua: lähdeteoksissa 4 876 sivua ja kohdeteoksissa eli käännöksissä 4 639 sivua. Nimiaineisto on laaja, noin 4 350 nimeä. Tässä tutkimuksessa koko aineistoa ei voida yksityiskohtaisesti tarkastella, mutta aineistosta tuodaan runsaasti esimerkkejä. Aineistossa esiintyy yhteensä 2 110 nimeä: 692 paikannimeä, 827 henkilönnimeä, 391 eläimennimeä, 85 kaupallista nimeä, 52 teoksen nimeä ja 61 muuta, luokitteluun sopimatonta nimeä sekä kaksi virhekategoriaan luokiteltua nimeä. Tutkimus toteutetaan vertailevana deskriptiivisenä tapaustutkimuksena eli analyysissä verrataan lähtötekstiä ja sen suomennosta, tai joissain tapauksissa mukaelmaa, kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti keskenään. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan, mitä virolaista, vironkielistä lastenkirjallisuutta on suomennettu ja ketkä teoksia ovat suomentaneet. Tämän jälkeen kerätystä aineistosta tutkitaan, millaisia nimiä se sisältää. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millaisia nimistön käännösmenetelmiä kääntäjät ovat käyttäneet: onko nimi käännetty esimerkiksi kokonaan, osittain, suorana lainana vai käännöslainana, onko siihen lisätty jotain, onko siitä poistettu jotain vai onko se kenties korvattu ylä- tai alakäsitteellä. Työssä hyödynnetään mm. Pällin (2002) tutkimusta paikannimistä, Ainialan (2008) tutkimusta kirjallisuudennimistä sekä Leppihalmeen, Kujamäen, Schmitzin ja Kiviniemen nimi- ja reaalialuokitteluita. Aineistossa esiintyy sekä fiktiivisiä että autenttisia nimiä. Näitä voivat olla paikannimien jaottelun mukaan kulttuurinimet ja luontonimet. Osa aineiston paikannimistä on endonyymejä, osa eksonyymejä. Henkilönnimien joukossa esiintyy etunimiä, sukunimiä, lempinimiä, lisänimiä sekä nimialluusioita. Osa kulttuurisidonnaisista henkilön-, paikan-, kaupallisista ja muista nimistä on reaalioita, ns. vastineetonta, kulttuurisidonnaista aineistoa, jolla ei ole vastinetta kohdekielessä tai -kulttuurissa. Tämä aiheuttaa kääntäjälle haasteita ja voi aiheuttaa kulttuuritöyssyjä tai jopa käännösongelmia. Usein nimi saa parikseen nimikemääritteen, jolloin nämä yhdessä muodostavat nimikekonstruktion. Nimikemäärite tarkentaa usein propria. Lastenkirjallisuuden nimet muodostavat erilaisia nimikejärjestelmiä, kuten reaalimaailmankin nimet. Aineistossa esiintyviä eläinten nimiä on usein myös personifioitu. Usein fiktiiviset nimet ovat semanttisesti läpinäkyviä, autenttiset nimet eivät niinkään. Semanttinen läpinäkyvyys alkuteoksen nimissä antaa myös suomentajalle vapauden hullutella nimillä – mm. Venla Vaatekoi, Keksijäkylän Lotta ja Ahti Suomenlahti ovat oivia esimerkkejä fiktiivisistä, semanttisesti läpinäkyvistä kirjallisuusnimien käännöksistä. Tutkimuksen tärkeimmät tulokset ovat, että nimien käännösmenetelmät saattoivat vaihdella tapauskohtaisesti, teoskohtaisesti ja kääntäjäkohtaisesti – jopa sanakohtaisesti. Kahdenkymmenen erilaisen aineistoanalyysissa sovelletun käännösmenetelmän perusteella voidaan todeta, että tyypillisimpiä virolaisen lastenkirjallisuuden nimien suomennosmenetelmiä ovat 1) käännöslaina eli sana-sanainen käännös, 2) suora laina eli sitaattilaina, 3) kulttuuriadaptaatio eli mukauttaminen kohdekulttuuriin ja erilaisten kulttuurianalogioiden käyttö, 4) kielellinen adaptaatio eli nimen mukauttaminen kohdekieleen sopivampaan kieliasuun ja 5) eksplikointi eli nimen selittäminen auki, selittävä käännös. Käännöslainaa käytetään useimmiten paikannimien kääntämiseen, suoraa lainaa henkilönnimien kääntämiseen, kulttuuriadaptaatiota henkilön- ja eläintennimien kääntämiseen sekä kulttuurisidonnaisten piirteiden kääntämiseen, kielellistä adaptaatiota henkilönnimien kääntämiseen ja eksplikaatiota paikannimien kääntämiseen. Teosten nimien, alluusioiden ja reaalioiden kääntäminen saattaa aiheuttaa kääntäjille haasteita tai vaikuttaa käännösmenetelmän valintaan.