Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p24749"

Tutkielma käsittelee itämerensuomalaisten (ims.) kielten pitkien ja lyhyiden vokaalien välisen kontrastin alkuperää. Aiheesta on esitetty aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa hyvin vaihtelevia näkemyksiä, ja tutkijoiden väliset näkemyserot ovat välittyneet jopa käsityksiin suomalais-ugrilaisen tai uralilaisen kantakielen vokaalijärjestelmästä asti. Tutkielman tavoitteena on muodostaa yleiskuva aiheen tutkimushistoriasta, arvioida esitettyjä teorioita suhteessa toisiinsa, ja täydentää parhaiten perusteltu näkemys kokonaiskuvaksi. Tutkimushistorian arviointimenetelmänä on sen tarkkaileminen, miten hyvin eri esitetyt äännehistorialliset mallit seuraavat perinteisen historiallis-vertailevan menetelmän periaatteita, joista tärkeimpiä ovat oletettavien äänteenmuutosten säännöllisyys ja taloudellisuus. Uuden kokonaiskuvan hahmottelu taas perustuu laajan sana-aineiston tarkasteluun, jonka pääaineistolähteenä toimii suomen kielen toistaiseksi laajin julkaistu etymologinen sanakirja Suomen sanojen alkuperä. Tärkeitä ovat myös mm. lainasanatutkimuksen kokoomajulkaisut, kuten ims. kielten vanhoja germaanisia lainoja kokoava sanakirja Lexikon der älteren germanischen Lehnwörter in den ostseefinnischen Sprachen. Esitettyjä äännelakeja, joita tähän aineistoon sovitetaan, sen sijaan nousee riittävässä määrin esiin jo tutkimushistorian tarkastelussa, ja tutkielmassa esitetään niihin vain pieniä tarkennuksia. Tutkimushistoriallinen katsaus toteaa eri teorioiden aktiivisimman luontivaihteen olevan jo ohi. Alkaen 1940-luvulta omanlaisia vahvoja näkemyksiään ims. pitkien vokaalien alkuperästä ja usein laajemminkin uralilaisten kielten vokaalihistoriasta ovat esittäneet mm. W. Steinitz, E. Itkonen, M. Lehtinen ja J. Janhunen. Alkaen 1980-luvulta tutkimus näyttää olleen kompromissihakuisempaa, ja on pikemmin suuntautunut esitettyjen kilpailevien mallien eri osien sovittamiseen yhteen kokonaiskuvaksi, mitä vaihetta edustavat mm. P. Sammallahti ja A. Aikio. Keskustelu jatkuu edelleen. Tähän mennessä selvimmin ratkenneelta näyttää pitkien puolisuppeiden vokaalien *ee ja *oo alkuperä, joihin tutkielman oma äännehistoriallinen tarkastelu keskittyy. Edelleen avoinna sen sijaan on mm. pitkien suppeiden vokaalien *ii ja *uu alkuperä. Äännehistorian tarkastelussa ims. kielten vanhimpien pitkävokaalisten sanojen (yhteensä n. 35) kattava käsittely johtaa tutkielman laajenemiseen myös etymologisen tutkimuksen suuntaan. Tutkielman sivutuotteena syntyykin kouralliseen uusia tai uudelleen tulkittuja sanarinnastuksia, osa perintö-, osa lainasanoja. Tärkeimpiä uusia äännehistoriallisia tuloksia taas ovat eräiden välivaiheiden tunnistaminen tai puolustaminen itämerensuomalaisten kielten varhaisimman kehityksen aikana: välivaiheet *ää, *aa puolisuppeiden vokaalien *ee ja *oo edeltäjinä sekä velaarinasaalin *ŋ yleinen vokaalistuminen ennen sen katoa.