Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p3972"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2017)Koetan tutkielmassani selvittää, millaista tietoa naisten käytössä olleista arkkitehtonisista tiloista voidaan saada tutkimalla varhaisbysanttilaisia kirjallisia lähteitä ja rakennettua ympäristöä Itä-Rooman imperiumin pääkaupungissa Konstantinopolissa. Keskityn erityisesti keisari Justinianuksen hallituskaudella (527–565) käytettyihin rakennuksiin, mutta käsittelen myös muita ajanjaksoja ja rakennuksia jotka kertovat naisten liikkumista arkkitehtonisessa tilassa kotona ja sen ulkopuolella. Olen valinnut käännösanalyysin kohteeksi historioitsija Prokopios Kesarealaisen teoksissa esiintyviä viittauksia näihin naisten käytössä olleisiin tiloihin, joista käytetään aikalaislähteissä nimitystä γυναικωνῖτις. Sanalla viitataan bysanttilaisessa kirjallisuudessa yleensä joko asuinrakennuksessa sijainneisiin naisten käyttämiin tiloihin tai naisille tarkoitettua osaan kirkkorakennuksesta. Prokopioksen teoksissa γυναικωνῖτις -tilaan viitataan useimmiten kirjailijan kuvatessa keisarinna Theodoran käyttäytymistä Konstantinopolin Suuressa palatsissa. Näissä kuvauksissa keisarinna vastaanottaa kotonaan vieraita, järjestää näytäntöjä ja kuulustelee poliittisia vastustajiaan. Γυναικωνῖτις näyttäytyy näissä kuvauksissa aktiivisen toiminnan keskuksena, joka on keisarinnan omaa valtakuntaa. Prokopios käyttää sanaa γυναικωνῖτις myös kuvatessaan Hagia Sofian kirkon naisille tarkoitettuja osia. Keisarinnalle oli oma aitio kirkon toisessa kerroksessa, josta käsin hän seurasi liturgiaa hoviväkensä kanssa. Hoviin kuulumattomat naiset seurasivat liturgiaa kirkon alemmassa kerroksessa. Yksittäisen miespuolisen kirjailijan teoksessa esiintyviä mainintoja ei voida pitää todellisena kuvauksena keisarillisista γυναικωνῖτις -tiloista, mutta ne kertovat kirjailijan ja hänen teostensa kohdeyleisön eli varakkaan yläluokan olettamuksista siitä, millaista kuninkaallisten naisten elämä oli. Naisten käytössä olleiden tilojen tutkiminen bysanttilaisella ajalla vaatii huolellista kirjallisiin lähteisiin tutustumista, koska varsinkin uskonnollista materiaalia on paljon. Kirjallisten lähteiden lisäksi arkkitehtuurin ja ortodoksisen perinteen tutkimuksella sekä moderneilla kaupunkiarkeologisilla tutkimusmetodeilla voidaan saada lisätietoa naisten käytössä olleista tiloista varhaisbysanttilaisella ajalla.
-
(2016)Pro graduni käsittelee nominilausekkeiden ja niiden rakenteiden kuvausta latinan opetuskieliopeissa myöhäisantiikista uuden ajan alkuun eli 500-luvun alusta 1400-luvun loppuun. Aineistoni koostuu seitsemästä syntaksia käsittelevästä latinan kieliopista. Pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on, onko Priscianuksen Institutiones grammaticae -kieliopissa yhteyttä transitiivisuuden ja nominilausekkeiden rakenteiden kuvausten välillä. Motivaationa kysymykselle on se, että keskiaikaisissa (1000–1400-luvut) kielioppikuvauksissa transitiivisuus yhdistettiin nominilausekkeiden rakenteiden kuvaukseen. Tutkielmani todistaa, että Priscianuksen nominilausekkeiden kuvauksessa ei ole yhteyttä transitiivisuuteen. Priscianuksella transitiivisuus koskee ainoastaan verbilausekkeita, kun taas nominilausekkeiden muodostamisen motivaattorina on sanojen semantiikka. Priscianus korostaa kuvauksessaan dependenssirakenteiden eroja, koska nominilausekkeen pääsana on alisteinen verbille, mutta pääsanan omat määritteet eivät. 1100-luvun alussa Hugo de Sancto Victoren kieliopissa transitiivisuus koskee myös nominilausekkeita: transitio vastaa nykyistä rektiota ja intransitio vastaa lausekkeen sisäistä kongruenssia. Vuoden 1150 tienoilla kirjoitettu Petrus Heliaksen regimen-määritelmä puolestaan perustuu verbien rakenteeseen ja painottaa lauseen täydellisyyttä. Petruksen mukaan nominilausekkeessa määritteenä oleva adjektiivi on mukana lauseessa, jotta verbin ilmaisema merkitys olisi mahdollisimman täydellinen. Alexander de Villa Dein runomuotoisessa kieliopissa vuodelta 1199 nominilausekkeiden rektiota kutsutaan nimellä transitio personarum, mutta kongruenssia ei nimetä, koska se tapahtuu luonnostaan. Vuonna 1212 julkaistussa Eberharduksen runokieliopissa transitio mainitaan vain verbien objektien yhteydessä. 1200–1300-luvuilla kielioppiteorioihin lainataan runsaasti terminologiaa filosofiasta, mm. subiectum ja predicatum, joita ei kuitenkaan sovelleta opetuskielioppeihin. 1300-luvun opetuskielioppiperinnettä edustavassa regule-kieliopissa nominilausekkeiden kuvaus on keskiaikaisen käsityksen mukainen eli intransitio vastaa kongruenssia ja transitio rektiota. Nominilausekkeita kuvataan kuitenkin edelleen epätäydellisiksi, koska niistä puuttuu verbi. 1400-luvulla humanistit eivät hylkää kieliopeissaan keskiaikaista transitiivisuuskäsitystä, vaan humanisti Sulpitius kuvaa nominilausekkeiden rakenteita intransitio ja transitio-termeillä.
Now showing items 1-2 of 2