Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p4214"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2022)Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani häpeän ja ulkopuolisuuden motiiveja Saara Turusen romaaneja Rakkaudenhirviö (2015) ja Sivuhenkilö (2018). Pyrin analyysissani selvittämään, millaisten motiivirakenteiden avulla häpeä tunteena kietoutuu sivullisuuden kokemukseen ja ulkopuoliseen identiteettiin. Tutkimuskysymyksiäni ovat seuraavat: Miten häpeä motiivina tulee romaaneissa esiin? Miten häpeä tunteena liittyy sivullisen ja ulkopuolisen identiteetteihin? Onko teoksissa muita teemaan liittyviä motiivirakenteita? Rakentuvatko teemat kahden romaanin välillä paradigmaattisesti eli siirtyvätkö teemat romaaniparin välillä? Käytän analyysini metodina kirjallisuudentutkimuksessa paljon käytettyä lähilukua ja teoslähtöistä tekstianalyysia, joiden avulla pyrin löytämään teoksista häpeää ilmentävät motiivit. Teoreettinen viitekehykseni on temaattisessa tutkimuksessa ja tunteiden tutkimuksessa. Luen teoksia parina ja pyrin todistamaan tutkielmassa teeman rakentumisen paradigmaattisesti teosten välillä. Tunteiden tutkimus liittyy kirjallisuuden affektiiviseen käänteeseen ja tarjoaa mahdollisuuden kontekstualisoivalle ja yhteiskunnalliselle tulkinnalle. Hyödynnän myös sosiologisia häpeä- teorioita, joista tärkein analyysilleni on Silvan Tomkinsin affektiteoria, jossa häpeä asettuu jatkumolle innostuksen vastapariksi. Käsittelen häpeää tutkielmassani laaja-alaisena tahmeana tunteena, johon tarttuu helposti myös syyllisyyttä, noloutta, ylimielisyyttä ja ilkeyttä. Tutkielmassani osoitan, että häpeä on oleellinen osa tutkimiani teoksia, ja niihin liittyvät motiivirakenteet liittyvät selvästi myös ulkopuolisuuden tunteeseen ja sivullisuuden kokemukseen. Teosparissa on käytetty osin päällekkäisiä motiiveja, joista tärkeimmäksi osoittautui sukupuoleen liittyvä häpeä, joka tiivistyy Rakkaudenhirviössä lehmänaisen hahmoon ja Sivuhenkilössä pohdintaan äitiydestä. Kertojan äidin vaikutus on molemmissa teoksissa vahva. Häpeän ja ulkopuolisuuden suhde ei teoksissa kuitenkaan ole täysin suoraviivainen, häpeä aiheuttaa ulkopuolelle jättäytymistä, mutta ulkopuolisuus aiheuttaa myös häpeää
-
(2023)Tässä tutkielmassa käsittelen, miten Japanin keisarillisen armeijan moraalikoodistojen Sotilaan keisarillisen ohjeistuksen (1882) ja Taisteluohjeen (1941) esittämät ideaalit sodassa kuolemisesta näkyivät toisessa maailmasodassa taistelleiden sotilaiden käsityksissä oman henkensä uhraamisesta. Tarkastelen, miten ohjekirjojen teemat nousevat esille sotilaiden päiväkirjoissa, kirjeissä ja runoissa, ja miten sotilaat kuvasivat kuolemaansa liittyviä tuntemuksia suhteessa valtion antamiin ideaaleihin. Erittelen myös sitä, miten valtion antamat ideaalit kuten uskollisuus keisarille vertautuivat sotilaiden itsensä esittämiin syihin. Armeijan ohjekirjojen lisäksi tutkielmani alkuperäisaineistona käytän neljää toisen maailmansodan jälkeen julkaistua kokoelmateosta sotilaiden kirjoittamista teksteistä. Tutkielmani nojaa tunnehistorian metodeihin, ja tukeudun aikaisempaan historiantutkimukseen toisessa maailmansodassa taistelleiden sotilaiden näkemyksistä. Sen lisäksi käytän taustoituksessa tutkimuskirjallisuutta Japanin uskonnoista, filosofiasta ja japanilaisen kulttuurin tunnekäsityksistä. Moraalikoodistojen kuvaamat ihanteet toimivat perustana sotilaan uhrautumiselle sodassa, mutta niiden antamien ihanteiden vaikuttavuus rakentui abstrakteja ideaaleja konkreettisempien tekijöiden varaan. Avainasemaan sotilaiden teksteissä nousivat toverit armeijassa sekä kotona odottavat perheet, etenkin äidit. Sotilaita voimakkaimmin ohjaava tunne oli häpeän välttäminen. Ohjekirjojen esittämä buddhalaisuuteen pohjautuva ideaali tyyneydestä kuoleman edessä näyttäytyi sotilaiden tekstien perusteella arvostettuna piirteenä armeijakulttuurissa, ja pelkurin leimaa välttääkseen sotilaat pyrkivät esiintymään ideaalin mukaisesti. Varsinaiseksi syyksi kuolla ohjekirjat nostivat velvollisuuden täyttämisen keisarille, mutta keisarin jumalan kaltaisen roolin sijaan ohjekirjoissa korostettiin tämän aseman ikiaikaista historiallisuutta isän kaltaisena hahmona japanilaisen perhevaltion päänä. Keisarin ja kansan välistä uskollisuutta perusteltiin konfutselaisuuden oppien mukaisella ajatuksella kōkō-hyveen tavoin rakentuneen lapsen ja vanhempien välisellä uskollisuudella, mutta sotilaiden teksteissä yhtäaikainen uskollisuus keisarille ja omille vanhemmille näyttäytyi huomattavan ristiriitaisena. Taisteluohje määräsi sotilasta ennemmin kuolemaan kuin saamaan ylleen sotavangin häpeän. Sen korostaminen kuolemaa pahempana kohtalona osoitti häpeän voimakasta painoarvoa kulttuurissa. Taisteluohjeessa nostetaan esille myös sotilaan kunnia, joka näyttäytyy ennen kaikkea häpeän välttämisenä. Vaikka pohja kunniakäsitykselle rakennettiin Japanin samuraihistorian päälle, siihen liittyvän historian sijaan sotilaiden teksteissä nousivat esille häpeästä koituvat konkreettiset seuraukset itselle ja sotilaan perheyhteisölle. Sotilaan keisarillisen ohjeistuksen ja Taisteluohjeen kuvailemat ihanteet eivät itsessään riittäneet motivoimaan sotilasta uhraamaan henkeään sodassa, vaan sotilaiden teksteissä korostuivat pelko häpeään joutumisesta oman lähipiirin silmissä, jos sotilas ei onnistuisi toteuttamaan hänelle asetettuja odotuksia antaa henkeään maansa puolesta.
-
(2023)Tässä tutkielmassa tarkastelen häpeän roolia osana feministisen subjektin rakentumista Märta Tikkasen romaanissa Män kan inte våldtas (1975) ja tämän kuvauksen merkitystä representaationa. Kysyn, mitkä ovat teokselle relevantteja ajallisia konteksteja. Tarkastelen, keiden edessä teoksen henkilöhahmot häpeävät ja miten häpeä sukupuolittuu. Lopuksi tutkin teoksen kertojan roolia häpeän välittäjänä, ja pohdin teoksen merkitystä representaationa. Hypoteesini on, että häpeän tunteella on merkittävä rooli siinä, miten teoksen naisia toiseutetaan ja siinä, miten naisista rakentuu emansipaatiota kohti pyrkiviä feministisiä subjekteja teoksessa. Maisterintutkielmani teoreettinen viitekehys koostuu affektitutkimuksesta, queer-teoriasta, sukupuolentutkimuksesta ja narratologiasta. Aluksi pohjustan häpeän luentaani osoittamalla, että sekä teoksen ilmestymiskonteksti että nykyhetki ovat teokselle relevantteja konteksteja. Osoitan tämän vertaamalla teosta toisen aallon feminismiin, radikaalifeminismiin, sosialistiseen feminismiin sekä nykyfeminismiin. Tutkielmani seuraavassa osiossa tarkastelen häpeän suhdetta feminiinisyyteen ja maskuliinisuuteen. Eve Kosofsky Sedgwickin mukaan häpeä perustuu sille, että ihminen välittää, mitä muut ajattelevat hänestä: häpeämme aina jonkun toisen edessä, oli se sitten todellinen, kuviteltu tai jopa oma itsemme. Osoitan, että teoksen päähenkilö Tova ja teoksen muut naiset häpeävät niin miesten, instituutioiden kuin "ideaalin naisenkin" edessä. Teoksen miehistä Wester puolestaan häpeää lähinnä "ideaalin miehen" edessä, kun taas Tovan poika Jockum häpeää eritoten äitinsä edessä. Teoksessa aktuaalisen toisen edessä häpeäminen näyttäytyy positiivisena, hyödyllisenä häpeänä ja abstraktin normitetun "ideaalin" edessä häpeäminen puolestaan vahingollisena. Hyödynnän myös Ullaliina Lehtisen jakoa aristokraatin häpeään ja alistetun häpeään, ja totean, että Tovan teoksen lopussa kokema häpeä saa aristokraatin häpeän piirteitä. Lopuksi osoitan Dorrit Cohnin ajatusten avulla, että kertojan suhtautuminen päähenkilöä Tovaa kohtaan on pääasiassa empaattista ja pitää näin lukijan likellä Tovan kokemusmaailmaa. Osoitan tutkielmassani, että teos kyseenalaistaa representaationa feministisen subjektin kategorian rakentumisen ehtoja ja jättää lukijan pohdittavaksi, mitä teoksessa esitellyn kategorian ulkopuolta voisi löytyä.
Now showing items 1-3 of 3