Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p6292"

I maj år 1944 hade andra världskriget pågått i Europa i närmare fem år. Frankrike ockuperades till stora delar av Tyskland, med vars hjälp Finland krigade mot Sovjetunionen. Under kriget, i maj 1944, reste Herman Gummerus (f. 1877 d. 1948, professor i historia vid Helsingfors universitet) från Finland till Frankrike för att föreläsa. Målet med den här avhandlingen är att undersöka varför Gummerus reste till Frankrike, vad han föreläste om och i vems intresse det var att han åtog sig resan. Gummerus förde dagbok under hela sin resa och skrev baserat på dagboken en bok, som aldrig publicerades på grund av sin starkt tyskvänliga ton. I denna studie granskas resedagboken, bokkorrekturet och även två föredragsmanuskript som Gummerus alternerade mellan då han föreläste. Han föreläste i tio städer i juni och juli år 1944; Vichy, Lyon, Moulins, Clermont- Ferrand, Avignon, Nîmes, Béziers, Toulouse, Paris och Berlin. En kvalitativ analys av materialet visar att den primära orsaken till att Gummerus åtog sig resan verkar vara att han ville varna fransmännen om farorna med kommunism och hejda den germanofoba inställningen som spred sig i Frankrike. Gummerus resa finansierades av den tyska legationen i Paris och av det franska kollaborationssällskapet Groupe de Collaboration, som också stod värd för föredragen. Föredragsresan var således i Tysklands intresse. Gummerus agerade ändå i eget namn och tog inte order från Tyskland. Han hade kämpat emot Ryssland och Sovjetunionen i hela sitt liv och kände att det var hans plikt att hejda landets inflytande. Gummerus var inte en anhängare av den nationalsocialistiska ideologin, men samarbetade med många som var det eftersom de hade ett gemensamt mål - att hejda bolsjevismens framfart. Föredragen fick inte den uppmärksamhet Gummerus hade hoppats på och kort efter att han återvänt till Finland slöt landet fred med Sovjetunionen.

Mladorossien liitto, myöhemmin Mladorossipuolue, oli Suomessa vuosina 1932–37 toiminut venäläisten emigranttien muodostama fasistijärjestö. Legitimisteihin eli suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš Romanovin kannattajiin kuulunut kansainvälinen liike, jota johti Ranskasta käsin Aleksandr Kazem-Bek, piti tavoit-teenaan muiden venäläisten valkojärjestöjen tapaan bolševistien hallinnon kaatamista ja korvaamista omallaan, tässä tapauksessa fasistisella monarkialla. Kilpailijoistaan poiketen se ei kuitenkaan kannat-tanut aseellista hyökkäystä tai terroriretkiä Neuvostoliittoon, vaan oli tiukan interventiovastainen, niinkin pitkälle että jäsenten olisi sodan syttyessä pitänyt loikata puna-armeijan riveihin puolustamaan isän-maataan Venäjää. Sen sijaan nationalistista vallankumousta tuli edistää poliittisen valmennuksen, pro-pagandan ja Neuvostoliiton eliittiin kohdistetun vaikuttamisen kautta, ja muutoksen piti tulla sisältä. Mladorossit perustivat Suomessa osastot kolmelle paikkakunnalle: Helsinki, Viipuri ja Suojärvi, tarkem-min Kaipaan Välikylä. Tärkeimpiä mladorosseja olivat maajohtaja Aleksander Holthoer (Helsinki), Eugen Frisk (Viipuri) sekä Georg Narbut ja Petter Seliverstov (Suojärvi). Lisäksi järjestö teki yhteistyötä muiden legitimistien kuten Vladimir Krestjanovin, Paul von Wilckenin ja Julian Javidin kanssa. Jäsenmäärä ei kasvanut suureksi, vaan jäi Suomessa ilmeisesti noin 50 paikkeille, mutta Neuvostoliittoa myötäilevänä pidetty politiikka ja epäilykset laittomista rajanylityksistä kiinnittivät Etsivän keskuspoliisin huomion. Mladorossien ”fasistinen neuvostomonarkia” oli yhdistelmä italialaisvaikutteista fasismia, Venäjän kei-sariajan slavofiilista äärioikeistoa ja osin populistista, osin epätoivoista kompromissihakuisuutta. Mlado-rossit ja heidän tukemansa ”keisari” Kirill halusivat valtaan noustessaan säilyttää Neuvostoliiton val-tiojärjestelmästä sen hyväksi todetut ja erityisesti organisaatiolliset osat, mutta karsia siitä kommunis-min. Ulkopoliittisista erimielisyyksistä huolimatta liikkeellä oli yhteyksiä myös Saksan natsipuolueeseen, jonka kanssa legitimistit olivat olleet liitossa 1920-luvun alun Aufbau-liikkeen kautta. Kirillin tärkeä mi-nisteri Vasili Biskupski vastasi emigranttien asioista Hitlerin hallinnossa. Järjestö tavoitteli Etsivän keskuspoliisin ja Suomen valtion tukea bolševismin vastaiseen taisteluun, mutta nämä suhtautuivat siihen yhtä aikaa epäluuloisesti ja vähätellen. Varsinkin Jalmari Sinivaaran johtama toimisto VIII sekä Yrjö Kares ja Sortavalan alaosasto muodostivat mladorosseihin oudon tutta-vallisen suhteen, mutta eivät lakanneet epäilemästä näitä Suomen vastaisista rikoksista, Neuvostoliiton soluttautumisesta järjestön riveihin tai muista hämäräpuuhista, joista voisi koitua valtiolle harmia. Lop-putuloksena keskuspoliisi joutui toteamaan, ettei mladorossien oma toiminta muodostanut vaaraa, koska oli mittakaavaltaan ja teholtaan niin mitätöntä, mutta Neuvostoliiton tiedustelu olisi hyvinkin voinut kytkeä sen johonkin laajempaan vakoiluoperaatioon. Mladorossien toiminta kiellettiin Suomessa joulukuussa 1937, kun Kazem-Bekin yhteydenpito Neuvos-toliiton agentteihin oli aiheuttanut kansainvälisen skandaalin. Valpo jatkoi joidenkin heistä seuraamista.