Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p6895"

Tämän työn tavoitteena on yhdistää folkloristista kokemuskerronnan analyysiä äänimaisematutkimukseen. Tulkinnan teoreettisena kehyksenä toimii fenomenologis-hermeneuttinen tutkimustraditio sekä sen piirissä esiin nostettu kehollisuuden keskeisyys. Tekstien tulkinnan lähtökohtana ovat erityisesti Maurice Merleau-Pontyn ja John Deweyn ajatukset ihmisen kehollisesta maailmasuhteesta. Eletyssä kokemuksessa kokija ja ympäristö ovat yhteenkietoutuneita, vaikka ne käsitteellisellä tasolla voidaankin erottaa toisistaan. Analyysissä sovelletun kognitiivisen metaforateorian periaatteena on niin ikään ajattelun skeemojen pohjautuminen kehollisuuteen. Työ pohjautuu ”Suomalainen hiljaisuus” –kirjoituskilpailuaineistoon, joka on kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon vuosina 2011-2012. Omaan, 102 sivun laajuiseen tutkimusaineistooni olen valinnut 20 suomenkielistä, kuvaannollista kieltä sisältävää keruuvastausta. Aineiston analyysi perustuu kuvaannollisten ilmaisujen lähiluentaan, ja se jakautuu kahteen sisällölliseen jaksoon. Ensimmäisessä analyysiluvussa tarkastelen tekstien piirteitä erityisesti aistikokemusten kuvaajina. Toisessa analyysiluvussa sovellan kuvaannollisiin ilmauksiin kognitiivista metaforateoriaa sekä tarkastelen tekstien metaforisuutta käsitteellisemmällä tasolla. Metaforailmausten analyysi kognitiivisen metaforateorian valossa osoittaa, että hiljaisuudesta puhuttaessa käytetään hyväksi sellaisia skeemoja, joissa hiljaisuuden tila tai kokija hahmottuu säiliömäiseksi, hiljaisuus kommunikaatioksi, soivaksi ilmiöksi, fyysisen aineen kaltaiseksi tai elolliseksi toimijaksi. Jokaisen näistä metaforisten ilmausten takana vaikuttavista ajattelumalleista voi nähdä korostavan tiettyä tapaa suhtautua hiljaisuuteen. Hiljaisuuskerronnassa kokijan mielensisäinen maailma ja ääniympäristön hiljaisuus käyvät dialogia: konkreettinen hiljaisuus on sidoksissa abstraktiin, mielikuvien värittämään hiljaisuuteen. Kuvaukset kokijan mielensisäisen maailman ja ulkoisen ääniympäristön vuorovaikutuksesta kertovat esteettisestä suhteesta ympäristöön ja sen kokemiseen. Metaforailmauksia käytetään myös kuvattaessa kokemuksen synnyttämiä mielikuvia, joista hiljaisuuskerronnassa erottuvat erityisesti tuonpuoleisen ja pyhän mielikuvaverkostot. Mielikuvat hiljaisuuden ikiaikaisuudesta sekä pyhyydestä verrattuna profaaniin äänten maailmaan toistavat osittain vanhasta kansanrunoudesta ja muusta arkistoaineistosta löydettyjä mielikuvastoja. Laajasti ottaen tarkastelemani kokemuskerronta näyttäytyy kiasmaattisena: monenlaisten merkitysten, mielikuvien, muistojen ja aistimusten risteyskohtana. Kuvaannollisen kielen kautta kuvataan herkistynyttä ja moniaistista suhdetta ympäristöön, ja tekstien metaforiikka ilmenee sekä yksittäisten ilmausten tasolla että käsitteellisellä, mielikuviin viittaavalla tasolla.

I mitt arbete analyserar jag olika element i berättandets kommunikationskedja. Jag undersöker tre böcker skrivna för barn, och jag jämför berättarna, karaktärerna och narraterna i de tre texterna för att identifiera olikheter och likheter mellan berättelserna. Böckerna jag analyserar är Peter Pan av J. M. Barrie, The Wonderful Wizard of Oz av Frank Baum och The Witches av Roald Dahl. Målet är att ta reda på vad som gör att man kan identifiera litteratur som litteratur skrivet för barn. Barnlittertur läses av alla åldrar men är först och främst riktad till barn. Sättet på vilket författarna går till väga då de gör beslutet att skriva för en yngre publik skiljer sig från bok till bok. Författaren kan välja mellan att endast adressera barnet, att skilt adressera både barn och vuxna, eller att samtidigt tala till både barn och vuxna. Oftast är det vuxna som skriver böcker till barn. Detta blir tydligt också i de allra innersta nivåerna av berättandets kommunikationskedja. Min studie tyder på att stukturen ’vuxen berättar för barn’ även finns inne i själva texten. Det handlar främst om berättarens och narratens förhållande till varandra, men också deras förhållande till karaktärerna. Berättaren är i regel äldre än både sin protagonist och sin narrat. Det är denna ’äldre berättare berättar för barn om barn’-struktur som understryker att ett verk är avsett att bli läst av eller för barn. Strukturen medför även en simplare stil än vad som vanligen kan ses i vuxenlitteratur. Denna stil betonar att läsaren förväntas förstå mera än vad som egentligen berättas.