Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p7822"

Maisterintutkielmassani tutkin Pohjois-Amerikan suomalaisten työväenluokkaisten naisten ja lasten luontoon liittyviä spatiaalisia käsityksiä ja merkityksiä 1900-luvun alussa. Tarkasteluni kohdentuu erityisesti luonnossa vietettyyn vapaa-aikaan. Tavoitteenani on selvittää, miten luonnosta kirjoittaminen nivoutuu osaksi työväenluokan poliittista retoriikkaa niin konkreettisen, eletyn ympäristön kuin mielikuvienkin tasolla. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, miten asutuskolonialistinen rakenne on mahdollistanut työläisten tilallisia haltuunottoja sekä siitä, miten luonnosta kirjoittamalla toisinnetaan asutuskolonialistista epistemologiaa. Aineistoni koostuu sosialistisen Toveritar-naistenlehden paikkakuntakirjeitä vuosilta 1916–1917. Paikkakuntakirjeet ovat lehden lukijoiden, eli naisten, nuorten ja lasten omaehtoisesti kirjoittamia tekstejä. Kirjeet lähetettiin yleensä oman asuinpaikkakunnan tai paikallisen sosialistiosaston nimissä – myös ilman virallista kirjeenvaihtajamandaattia. Kirjeiden kirjoittajat ovat Pohjois-Amerikan suomalaisia siirtolaisia ensimmäisessä tai toisessa polvessa. Analyysimenetelmänä käytän teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Analysoin aineistosta vapaa-aikaan sekä luonnon spatiaalisuuteen liitettyjä merkityksiä soveltaen Edward Sojan (1996) kehittämää kolmannen tilan käsitettä. Kolmannen tilan metodologisen käsitteen avulla tarkastelen luontoa 1) havaittuna ja koettuna, 2) elettynä ja sosiaalisena sekä 3) kuviteltuna ja ajateltuna tilana. Analysoin paikkakuntakirjeiden luontoa ja vapaa-aikaa käsitteleviä tekstejä erityisesti sään ja ilmaston sekä vapauden toisiinsa kietoutuvien teemojen kautta. Lisäksi tarkastelen aineistoa asutuskolonialistisessa viitekehyksessä soveltaen geohistoriallisen kuvittelun käsitettä (Massey 1993; Skurnik 2022). Geohistoriallisella kuvittelulla viitataan siihen, että suuri osa maantieteellisestä tiedosta on nykyisten ja menneiden ihmisten mielissä. Käsitteen avulla tarkastelen, miten luontoon tilana liittyvät käsitykset ja merkitykset asettuvat osaksi siirtolaisuuteen vaikuttaneita asutuskolonialistisia rakenteita ja epistemologiaa. Luonnon merkitykset ovat Toverittaren lukijakirjoittajille ambivalentteja. Luonto niin mahdollistaa kuin haastaa työläisnaisten- ja lasten toimintaa vapaa-aikana. Luonto nähtiin toisaalta tasa-arvoisena, kaikille yhteiskuntaluokille ”vapaana”, mutta toisaalta työväenluokan sortoa korostavana ja esiintuovana tilana. Luontoon ja vapaa-aikaan liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia hyödynnetään paikkakuntakirjeissä myös metaforisesti ja symbolisesti. Esimerkiksi käsitykset säästä ja ilmastosta perustuvat aistein havaittuun tilaan, mutta niihin liittyviä merkityksiä hyödynnetään kuvaamaan työväenluokan kokemaa sortoa myös abstraktilla kuvittelun tasolla. Tutkimukseni pohjalta esitän, että luonto tarjosi kirjoitettuna kolmantena tilana työläisille eskapistisen tilan, johon oli mahdollista kuvitella vaihtoehtoisia työväen tulevaisuuksia sekä muistella menneisyyttä ja toisintaa suomalaisuutta. Lisäksi luonto on kirjeissä kielellinen merkitysresurssi, jota hyödynnetään kahdessa toisiinsa kietoutuvassa kommunikatiivisessa rekisterissä. Vernakulaarissa ilmasto- ja sääraportoinnin rekisterissä kirjoittajat välittivät tietoja elinoloista eri paikkakunnilla. Lisäksi tätä kommunikatiivista rekisteriä hyödynnettiin metaforisesti osana agitaatiorekisteriä. Agitaatiorekisterissä luonnosta kirjoittamalla korostettiin työläisten luokka-asemaa ja innostettiin lehden lukijoita luokkataisteluun. Työläisten luokkataistelun tavoitteena oli laajin mahdollinen vapauden tila, jota erityisesti kesäinen luonto symboloi. Suomalaissiirtolaisten omaksuman asutuskolonialistisen epistemologian mukaan työväenluokalla oli oikeus ja vapaus hyödyntää Pohjois-Amerikan luontoa omiin tilallisiin ja poliittisiin sekä identiteettiin liittyviin tarpeisiinsa. Toverittaren paikkakuntakirjeissä hyödynnetyt luontoon ja vapaa-aikaan liittyvät kielelliset merkitysresurssit välittävät ja uusintavat tätä asutuskolonialistista epistemologiaa. Luonto kolmantena tilana sisältää sekä toiveen että oletuksen totaalisesta vapaudesta, joka on mahdollinen valkoiselle, työväenluokkaiselle suomalaissiirtolaiselle.

Hyvinkään villatehdas ilmoitti tammikuussa 1901 alentavansa työntekijöidensä palkkoja 10 prosenttia. Alennus koski urakkapalkalla töitä tehneitä eli käytännössä naispuolisia kehrääjiä ja kutojia. Syntyi lakko, johon osallistui niin merkittävä osa tehtaan työntekijöistä, että tehtaan oli väliaikaisesti lopetettava toimintansa. Pian tehtaalle alkoi saapua rikkureita korvaamaan lakkoilijoiden työpanoksen ja tehdas jatkoi toimintaansa. Lakko kesti noin puolitoista kuukautta ja sen jälkeen lakkoilijat muuttivat muualle etsimään töitä. Tarkastelen tutkielmassani Hyvinkään villatehtaan vuoden 1901 lakkoon liittyvästä lehtikirjoittleusta sitä, miten lakkoon, lakkolaisiin ja näiden toimintaan suhtauduttiin. Miksi naisten lakossa olo kirvoitti kymmeniä lehtikirjoituksia puolesta ja vastaan, eli mikä teki naisten työtaistelusta erikoista ja huomionarvoista? Millä tavalla se oli rajoja rikkovaa? Mihin laajempiin teemoihin keskustelu Hyvinkään lakosta kytkeytyi? Käytän lähteinä kotimaisia sanomalehtikirjoituksia, joita on 127 kappaletta 27 eri lehdestä. Lisäksi käytän niiden tukena lakkoon liittyneen oikeudenkäynnin pöytäkirjoja, Työläisnaisliiton lakon jälkeen julkaisemaa lentolehtistä, lakkoon osallistuneen työväenaktiivi Ida Ahlbergin muistelmia, muistitietoa sekä muuta aikalaismateriaalia. Analyysissani lehtijutuista jaan uutiset neljään pääteemaan: järjestäytymättömyyteen, palkkoihin, lakkolaisten käytökseen ja ulkonäköön. Lakkolaisiin suhtauduttiin kriittisesti. Niin porvarilliset lehdet kuin työväenlehdistö piti lakon aikaa ja tapaa ongelmallisena ja keskittyi lakkolaisten naiseuteen. Työväenlehdistössä perään kuulutettiin kuitenkin myös solidaarisuutta, nähtiin lakkolaiset viattomina uhreina ja kerättiin heille rahaa. Hyvinkään lakko oli ensimmäisiä naisten lakkoja Suomessa. Esitän, että spontaanisti, ilman työväenliikkeen aloitetta lakkoon menneet naiset rikkoivat työläisnaisille rajatun roolin. He olivat näkyviä kaupunkikuvassa, käyttäytyivät väkivaltaisesti, eivät tyytyneet palkkaansa ja siten eivät vastanneet ajan naisten normeja. Tämä herätti keskustelua niin työväen- kuin porvarillisessa lehdistössä. Kirjoituksissa järjestäytymättömyydestä ja palkkatasosta keskustelu laajeni ajan laajempiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin naisten työnteosta ja palkoista. Keskusteluissa lakkolaisten käytöksestä ja ulkonäöstä käsiteltiin vastaavasti normeja sekä sopivana pidettyä naiseuden ja luokan ilmaisua. Tutkielmassani tuon uutta tietoa lakosta, joka on varhaisimpia naisenemmistöisiä lakkoja Suomessa. Aihe on merkittävä niin paikallisesti kuin laajemmin liittyen niihin ristiriitaisiin vaatimuksiin, joita työväenluokkaisiin, tehdastyötä tekeviin naisiin kohdistettiin.