Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p7953"

Tarkastelen tutkielmassani rakennetun ympäristön esteettistä kokemista siitä näkökulmasta, miten aika ja ajallisuus konstituoivat inhimillistä kokemusmaailmaa ja rikastavat sitä. Tutkielmani lähtökohtana on huomio, että ajan vaikutuksiin ympäristössä liittyy päällekkäisiä ja usein ristiriitaisia ulottuvuuksia. Niin negatiiviset kuin positiiviset ajan ilmentymät kuuluvat samaan kokemukselliseen ilmiömaailmaan, jossa merkityksellinen ja mielekäs ympäristökokemus mahdollistuu. Tutkielmani tarkoitus on lisätä maailmassa olemistamme koskevaa ymmärrystä käsitteellistämällä ajallisen ulottuvuuden merkityksiä rakennetun ympäristön esteettisessä kokemisessa. Teoreettinen viitekehykseni on fenomenologinen ympäristöestetiikka, jossa Martin Heideggerin analytiikkaa maailmassa olemisen rakenteesta täydentää ympäristöestetiikalle keskeinen lähtökohta kokemuksen ruumiillisuudesta. Tutkimusaineistoni muodostuu kirjallisuudesta ja omakohtaisesti koetuista tapausesimerkeistä. Patinan määrittelyn ongelma havainnollistaa ajallisuuden ilmenemiseen liittyvää ambivalenssia. Historiallisen ja käsitteellisen analyysin perusteella objektiivista eroa vaurion ja patinan välillä ei ole tehtävissä, vaan patina määrittyy tapauskohtaisesti esteettisin termein. Perinteisen patinan ja keinotekoisen patinan merkitysulottuvuuksien lisäksi valaisen ajallisuuden esteettisiä ilmenemisen muotoja patinan metaforisen merkityksen ja kehittelemäni kulttuurisen patinan käsitteen kautta. Tarkastelen patinan esteettisyyden perustaa Yuriko Saiton näkemysten kautta ja argumentoin Saitoa vastaan, että ajan vaikutusten arvostamisen ei tarvitse merkitä eri puutteellisuuden muotojen ongelmallista estetisoimista. Sen sijaan voimme ajan ansiosta arvostaa uusien ominaisuuksien ja kohteiden rikkautta. Alttiutta ajan uutta luovalle potentiaalille kuvaa ehdottamani patinasensibiliteetin käsite. Arkisen elämismaailman kontekstissa patina ja muut ajallisuuden ilmentymät tulevat esiin kokijan ja kohteen välisessä maailman muotoutumisessa. Heideggerin välinekokonaisuuden analyysin pohjalta pohdin välineen katoamista käyttökelpoisuudessaan ja väitän, että patinassa väline voi tulla esille ennen rikkoutumistaan huolehtivassa kanssakäymisessä. Yhden näkökulman ympäristön kokemisen ajalliseen ulottuvuuteen nykyajassa tuo Heideggerin objektivoivaa maailmasuhdetta kritisoiva puitteen käsite. Länsimaista ajattelua läpäisevä hallinnan taipumus näkyy ajallisuuden esteettisten ilmentymien kannalta ennen kaikkea kulttuurin näkökeskeisyydessä ja siihen kytkeytyvässä maailmasuhteen kuvallisuudessa. Puitteen esteettisenä implikaationa tarkastelen hallintaan pyrkivän subjektin vaativaa katsetta, joka heikentää ajallisuuden ilmentymien rikkautta litistämällä ajallisuuden ilmentymät hallittavaksi representaatioksi. Avoimuus ajan hallitsemattomille ilmentymille mahdollistuu kuuntelevassa katseessa, joka on yhteensopiva ehdottamani patinasensibiliteetin kanssa. Arvioin ajan vaikutusten huomioimista arkkitehtuurissa hahmottelemiani suunnitteluihanteita vasten. Ajan vaikutukset näkyvät näissä sopusuhtaisina tai ristiriitaisina ilmentyminä suhteessa suunnitteluihanteeseen. Aikaa vastustavana suunnitteluihanteena esittelen anti-patinaestetiikan käsitteen. Alvar Aallon ajattelu ja arkkitehtuuri havainnollistavat modernismissa poikkeuksellista suunnittelua, joka huomioi ajan vaikutukset rikastavalla tavalla. Ajallisuus on paitsi välttämätön rakennetekijä maailman kokemisessa, sen monet ilmentymät ympäristössä myös rikastavat kokemusmaailmaamme. Teollisen elämänmuodon uutuutta ihannoivan esteettisen preferenssin rinnalle tarvitaan uutta ymmärrystä kestävän elintavan esteettisistä muodoista, joiden osana näen ajan ilmentymien esteettisen potentiaalin ymmärtämisen. Patinasensibiliteetti ja sen kultivoiminen voivat osaltaan edesauttaa tätä kehitystä.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee sitouttavan välittämisen retoriikan rakentamista kerronnan keinoin ekokriittisessä luovassa tietokirjallisuudessa. Tutkielmani perustuu Terry Tempest Williamsin teokseen Finding Beauty in a Broken World (2008). Tavoitteenani on määritellä, miten eri temaattisin, retorisin ja kerronnan valinnoin on mahdollista rakentaa ihmisen, eläimen ja luonnon ekologista kytkeytyvyyttä sekä edistää lukijan aistillista, mielikuvituksellista ja emotionaalista sitouttamista kerronnan retorisiin tavoitteisiin. Tarkastelen välittämisen retoriikkaa erityisesti mosaiikkitaiteen esteettisen kuvakielen hyödyntämisen ja lajienvälisen empatian edistämisen näkökulmista. Työn teoreettisena taustana on ekokriittisen kirjallisuudentutkimuksen monitieteistä luonnetta heijastellen niin ympäristöretoriikan kuin poliittis-eettisten representaatioon liittyvien kysymysten näkökulmasta teorioita sekä ihmistieteellisen eläintutkimuksen, kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen että eläinetiikan tutkimusaloilta. Yhdistämällä nämä teoreettiset käsitteet niihin esteettisiin sekä poliittis-eettisiin retoriikan ja kerronnan keinoihin, joita Williams teoksessaan hyödyntää edistääkseen lukijan affektiivista sitoutumista välittämisen retoriikkansa tavoitteisiin, kokoan teoksesta kattavan näkökulman vaikuttamisen välineenä yleisessä ympäristökysymyksiin ja eläintensuojeluun liittyvässä retoriikassa. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että ekokriittisellä luovalla tietokirjallisuudella on tiettyjä erityisominaisuuksia ja -mahdollisuuksia, joita kirjailija voi hyödyntää lukijan osallistamisessa sekä sitouttamisessa ympäristöretoriikkansa tavoitteisiin. Erityisesti lukijan affektiivinen osallistaminen kerronnan tilanteeseen (narrative situation) luonnon ja paikan esteettisen kokemisen sekä moniaistillisen kerronnan keinoin edistää lukijan sitoutumista retoriikan poliittis-eettisiin tavoitteisiin. Kuvaamalla sekä subjektiivista, yhteisöllistä että universaalia näkemystä mosaiikkitaiteen kuvakieleen tukeutuen Williams rakentaa sitouttavan välittämisen retoriikkaa, joka toimii monilajisen oikeudenmukaisuuden (multispecies justice) ”kauneuden kaavan” rakentajana. Kirjailijan strategisen empatian (authorial strategic empathizing) keinot lisäävät lukijan mahdollisuuksia samaistua representaation kohteena olevaan ’toiseen’ tarjoten tieteellisesti vakuuttavan kriittisen antropomorfisen (critical anthropomorphism) representaation, kuitenkin myös tuoden kerronnan keinoin empatian kohteen lukijan lähelle, ja näin saavuttaen tarvittavan kuvitellun läheisyyden välittämisen retoriikan tavoittelemalle lajien rajat ylittävälle empatialle (entangled trans-species empathy). Tutkielman tulokset tuovat lisää ymmärrystä ekokriittisen kirjallisuuden mahdollisuuksiin osallistua voimakkaana sekä vastuullisena äänenä ympäristöretoriikan luovaan rakentamiseen, etenkin hyödyntämällä ekopoliittisessa diskurssissa vähemmälle huomiolle jätettyä ympäristöestetiikan sitouttavaa vaikutusta aistilliseen, mielikuvitukselliseen ja emotionaaliseen lukijakokemukseen sekä sen roolia retoriikan poliittis-eettisten näkökulmien tukemisessa.