Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p858"

Saavutettavuusdirektiivi ja digipalvelulaki velvoittavat julkisen hallinnon organisaatioita ja osaa yksityisestä sektorista tekemään digitaaliset palvelunsa saavutettaviksi. Direktiivissä ja laissa säädetään saavutettavuuden vähimmäistasosta, mutta lainsäädäntö ei kuitenkaan tarkemmin ohjeista tai linjaa, miten verkkopalvelujen kielellisistä sisällöistä tehdään sellaisia, että ne palvelevat mahdollisimman useita eri käyttäjäryhmiä. Hyvä saavutettavuus on kokonaisuus, joka muodostuu teknisesti virheettömästä toteutuksesta, helppokäyttöisestä käyttöliittymästä ja ymmärrettävästä sisällöstä. Ilman selkeää ja ymmärrettävää sisältöä digitaalisen palvelun saavutettavuus ei voi toteutua. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on digitaalisiin palveluihin sisältöjä tuottavien henkilöiden käsitys saavutettavuudesta ja kielellisestä saavutettavuudesta sekä miten kielellistä saavutettavuutta voisi heidän mielestään edistää. Tutkielma kytkeytyy virkakielen tutkimuksen kenttään, ja erityisesti virkakielen verkkoviestinnän tutkimuksiin. Verkkopalvelujen tai muiden digitaalisten palvelujen kielellis-sisällöllistä tutkimusta on tehty aiemmin varsin vähän eikä kielellisen saavutettavuuden näkökulma ole juurikaan ollut esillä. Tutkielman aineistona ovat vastaukset verkkolomakekyselyyn, joka toteutettiin helmi–maaliskuussa 2020. Neljän viikon aikana kyselyyn kävi vastaamassa kaikkiaan 182 vastaajaa. Kyselyn kohderyhmänä ovat digitaalisten palvelujen sisällöntuottajat eli ne henkilöt, jotka kirjoittavat, muokkaavat ja ylläpitävät sisältöjä säännöllisesti verkkosivuille tai mobiilipalveluihin. Kyselyn avulla kartoitetaan, miten perehtyneitä vastaajat kokevat olevansa saavutettavuusasioihin sekä miten saavutettavuus on huomioitu ja vastuutettu vastaajien organisaatioissa. Tutkielmassa kartoitetaan myös vastaajien käsitystä kielellisestä saavutettavuudesta ja selvitetään, mitä keinoja vastaajat huomioivat kielellisesti saavutettavan tekstisisällön tuottamisessa. Tutkielma kartoittaa myös vastaajien näkemyksiä kielellisen saavutettavuuden yhteismitallisesta ohjeistamisesta. Aineiston analyysi on toteutettu pääosin määrällisen tutkimuksen menetelmin, ja avointen kysymysten analyysissä olen myös soveltanut laadullista sisällönanalyysiä. Analyysin perusteella sisällöntuottajien saavutettavuusosaaminen ja kyky tuottaa kielellisesti saavutettavaa sisältöä ovat varsin hyvällä tasolla. Sisällöntuottajilla on osaamista ja tietoa, ja saavutettavuusasioita on edistetty monissa organisaatioissa. Aineistosta nousee myös esille, että tekninen saavutettavuus saa käytännön tasolla enemmän huomiota kuin kielellinen saavutettavuus. Suurin osa vastanneista pitää digitaalisten palvelujen kielellistä saavutettavuutta tärkeänä ja ymmärtää, mitä kielellisellä saavutettavuudella tarkoitetaan ja miten sisällöstä tehdään kielellisesti saavutettavaa. Tästäkin huolimatta aineiston perusteella kielelliseen saavutettavuuteen ja selkokielen käyttämiseen olisi tarpeen saada yhteismitallisia ohjeita ja kriteerejä.

Tutkielma on kvantitatiivinen ja keskustelunanalyyttinen katsaus kahden Ylen aamun Jälkiviisaat-ohjelman jakson kielensisäisen suoratekstityksen partikkeleihin kohdistuneisiin täydellisen tiivistämisen valintoihin. Tutkimuskysymykset pyrkivät vastaamaan siihen, miksi partikkeleita poistetaan suoratekstityksen prosessissa, kuinka paljon poistoja tapahtuu suoratekstitysmetodeittain ja miten poistot vaikuttavat puheen sisällön välittymiseen. Kielensisäinen ohjelmatekstitys on saavutettavuuspalvelu, jonka tarve lisääntyy jatkuvasti saavutettavuuslainsäädännön kehittyessä. Varsinkin suorien televisiolähetysten tekstittäminen eli suoratekstitys on yhteiskunnallisesti tärkeä resurssi, joka mahdollistaa television kautta välittyvän informaation saavuttamisen katsojille, jotka eivät syystä tai toisesta kuule lähetyksen ääntä tarpeeksi hyvin. Suoratekstityksessä suoran televisiolähetyksen puheesta tuotetaan tekstitys joko sanelutekstittämällä tai käsin kirjoittamalla. Puheen muuttaminen tekstiksi on prosessi, jossa tekstittäjätyöntekijä joutuu tekemään monenlaisia valintoja pysyäkseen ohjelman puheen rytmissä ja turvatakseen katsojille tarpeeksi aikaa tuotetun tekstin lukemiseen. Tällaisia valintoja ovat esimerkiksi erilaiset tiivistämisen ratkaisut, joita tässä tutkielmassa tarkastellaan sanoina pienten, mutta merkityksiltään ja funktioiltaan moninaisten partikkeleiden näkökulmasta. Aineiston analyysin perusteella partikkeleita poistetaan huomattavan paljon molempien suoratekstitysmetodien prosessissa. Poistot motivoituvat esimerkiksi suoratekstityksen väistämättömistä aika- ja lukunopeusrajoitteista, puhutun kielen ja kirjoitetun kielen normien eroavaisuuksista, ohjelmatekstitystyön laatusuositusten linjauksista ja puheen tekstiksi siirtämisen prosessin taustalla tekstittäjää ohjailevasta yleiskielisyyden tendenssistä. Parhaiten tekstityksessä säilyivät kirjoitetussakin kielessä luontevasti esiintyvät, merkitykseltään ja funktioltaan selkeimmät partikkelit, kun taas eniten poistoja kokivat vahvemmin puhutun kielen ilmiöksi luettavat tai merkitykseltään vaikeaselkoisemmat partikkeliryhmät. Eniten puheen kokemuksen välittymiseen vaikuttivat puhujan asennoitumista ja tiedon varmuusastetta ilmentävien partikkeleiden, kuten modaali-, intensiteetti- ja dialogipartikkeleiden poistot. Partikkeleiden tiivistämisen kysymyksessä keskeistä on se, toivotaanko suoratekstityksen välittävän ohjelman informaatiota muoto vai sisältö edellä. Tekstityksen vastaanottajien laaja kirjo ja tekstitysprosessin realiteetit tekevät kuitenkin ”oikean vastauksen” antamisesta hankalaa.