Browsing by study line "Översättnings- och tolkningskommunikation"

Tässä tutkielmassa tarkastelen av-kääntäjien käyttämiä käännösstrategioita ajankuvaa rakentavien elementtien kääntämisessä sekä kääntäjän roolia av-teoksen merkitysten välittäjänä. Vieraan kulttuurin vaikutusta käännösstrategioihin ja kääntäjän roolia vieraan kielen ja kulttuurin välittäjänä on tutkittu paljon. Tavoitteenani on selvittää, miten vieraan kulttuurin lisäksi kohdeyleisölle vieras ajankuva näkyy av-teoksessa ja sen suomenkielisten tekstitysten kahdessa eri käännösversiossa. Tutkielman aineisto koostuu Peaky Blinders -sarjan ensimmäisen kauden jaksoista, joita on yhteensä kuusi sekä Netflixin ja Ylen tekstityksistä. Selvitän laadullisella analyysilla, millaisia käännösstrategioita Ylen ja Netflixin käännösversioissa on käytetty ajankuvallisten elementtien kääntämiseen. Tutkin dialogissa esiintyviä ajankuvallisia viittauksia sotaan, poliittiseen ilmapiiriin, työväenluokan elinolosuhteisiin, teollistumiseen sekä kulttuurisidonnaisiin elementteihin, kuten valuuttaan, esineisiin, henkilöihin ja paikkoihin. Otan huomioon kuvan ja dialogin yhteyden sekä tutkittavana olevan ilmauksen yhteyden kohtauksen muuhun dialogiin. Lisäksi tarkastelen kääntäjien käyttämien käännösstrategioiden perusteella sitä, millainen rooli kääntäjillä on ollut lähdeteoksen merkitysten välittäjinä. Tuloksista kävi ilmi, että kääntäjien roolit merkitysten välittäjinä olivat erilaiset, vaikka suora käännös oli molemmissa käännösversioissa ylivoimaisesti käytetyin strategia. Ylen käännöksissä oli kuitenkin käytetty monipuolisesti erilaisia käännösstrategioita ja tehty niin semanttisia kuin pragmaattisiakin muutoksia. Ylen käännösversiossa vähiten käytetty käännösstrategia oli säilytys, kun taas Netflixin käännöksissä se oli toiseksi suosituin käännösstrategia. Semanttisia muutoksia oli Netflixillä tehty lähes yhtä paljon kuin Ylellä, mutta pragmaattisia muutoksia huomattavasti vähemmän. Yhteenvetona voidaan sanoa, että Ylen kääntäjän käännösstrategiat kertovat selittävästä ja jopa katsojaa auttavasta roolista, sillä Ylen tekstityksissä oli avattu monien ilmausten merkityksiä suomenkielisille katsojille. Netflixin kääntäjän roolin voi taas nähdä olevan vieraannuttava, sillä kääntäjä oli pysytellyt hyvin lähellä alkuperäistä dialogia ja säilyttänyt useita vieraskielisiä elementtejä tekstityksissä.

Tämä maisterintutkielma käsittelee lähtökohtaisesti tulkinnan kääntämistä englannin ja suomen kielen välillä. Yksityiskohtaisemmin tutkielmani tarkoituksena on selvittää, voidaanko maailmankuulun psykologian professorin, Jordan Petersonin, raamatullisten tarinoiden psykologisten merkitysten tulkinnat, jotka hän on muodostanut englanninkielisen Raamatun perusteella, saada aikaan myös suomenkielisestä Raamatusta. Tutkimusaineistoni on tämän tutkielman puitteissa siis käytännössä kolmiosainen. Ensimmäinen osa koostuu Raamatun englanninkielisistä otteista, näiden englanninkielisten otteiden psykologisista tulkinnoista, jotka Jordan Peterson on muodostanut, ja suomenkielisen Raamatun vastaavista otteista. Englanninkieliset otteet sekä niitä koskevat tulkinnat olen kerännyt Jordan Petersonin YouTube-luentosarjasta The Psychological Significance of the Biblical Stories ja vastaavien suomenkielisten raamattuotteiden lähde on Kirkkoraamattu (1992). Tutkielmani teoreettinen pohja on poikkitieteellinen, sillä hyödyntämäni tieteelliset teoriat ovat hermeneutiikka ja vastaavuuden periaatteet. Hermeneutiikka tarkoittaa käytännössä oppia tekstien tulkinnasta, kun taas vastaavuuden periaatteet käsittävät lähdetekstin ja kohdetekstin väliset erot ja yhtäläisyydet. Tutkielmani puitteissa sovelsin hermeneutiikkaa ja vastaavuuden periaatteita luodakseni sopivan lähestymistavan, jonka olen nimennyt hermeneuttisen tulkinnan vastaavuudeksi. Teoriaosuuteen sisältyy myös The Hermeneutic Approach in Translation -tutkimussuuntauksen sekä käyttäjäkeskeisen kääntämisen esittelyä ja pohdintaa. Tutkielman varsinaisessa analyysiosuudessa jokaista Raamatun otetta käsitellään omana analyysikokonaisuutenaan, johon sisältyy Jordan Petersonin tulkinnan syvällisempi tarkastelu sekä käännösvertailu englannin- ja suomenkielisen Raamatun otteen välillä kyseisen tulkinnan puitteissa. Analyysiosuudessa keskityn pääsääntöisesti niihin seikkoihin, jotka joko mahdollistavat tai estävät saman tulkinnan muodostumisen englannin- ja suomenkielisen tekstin pohjalta. Analyysin perusteella päädyin seuraaviin johtopäätöksiin: Tulosten perusteella Jordan Petersonin tulkinta on mahdollista saada aikaan myös suomenkielisestä Raamatun tekstistä lähes jokaisen analysoidun otteen tapauksessa. Toki pieniä eroavaisuuksia oli myös havaittavissa, mutta nämä olivat pääasiassa vain kieliopillisia vivahteita, jotka eivät sinällään vaikuttaneet saman tulkinnan muodostamiseen. Mukaan kuitenkin mahtui muutama todellinenkin tulkintaero, joiden voidaan katsoa johtuvan erityisesti siitä, ettei suomenkielinen vastine välittänyt kaikkia samoja konnotaatioita kuin englanninkielinen vastine, jolloin muodostunut tulkinta saattoi olla joko vajavainen tai vähintään erilaisen päätelmän mahdollistava.

Videopelien lokalisoinnin tutkimus ottaa vieläkin ensimmäisiä askeliaan käännöstutkimuksen alalla verrattuna käännöskirjallisuuden tutkimukseen. Videopelien tutkimus käännöstieteellisestä näkökulmasta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia pelejä interaktiivisena tarinankerrontavälineenä. Pelien interaktiivisuus ja tarinankerrontamekaniikat ovat kehittyneet 1970-luvulta asti huimaa vauhtia ja yhdeksi uusimmaksi pelien alalajiksi ovat nousseet elokuvalliset pelit, jotka tunnetaan niiden elokuvallisista animointi- ja tarinankerrontatavoistaan. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin elokuvallisen pelin Detroit: Become Human interaktiivisten tekstityksien käännösstrategioita hyödyntäen Peter Newmarkin kahdeksaa käännösstrategiaa. Tutkimuskysymys oli kolmiosainen: minkälaisia käännösstrategioita on käytetty elokuvallisen pelin dialogikehotteissa ja repliikeissä, onko kyseisten kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden suhteissa havaittavissa merkittäviä kaavoja, ja miten hyvin kirjallisuuteen painottuvaa käännösteoriaa voi soveltaa pelikäännökseen. Detroit: Become Human -pelin dialogijärjestelmä perustuu dialogipuihin: pelaajalle annetaan keskusteluissa neljän vaihtoehdon kehotelista, joista hän saa valita haluamansa. Lyhennetty, usein yhden sana pituinen dialogikehote edustaa pidempää repliikkiä. Lyhennetyn kehotteen pitää edustaa seuraavaa repliikkiä tarpeeksi tarkasti, jotta pelaaja voi keskusteluissa tehdä haluamiaan eettisiä ja moraalisia valintoja. Peter Newmarkin kahdeksan käännösstrategiaa, joiden avulla kehotteiden ja repliikkien käännöksiä analysoitiin, ovat suora, kirjaimellinen, uskollinen, semanttinen, adaptaatio, vapaa, idiomaattinen ja kommunikatiivinen. Detroit: Become Human on Detroitin kaupunkiin vuonna 2038 sijoittuva tarina androideista, jotka palveltuaan ihmiskuntaa alkavat kapinoida ihmisiä vastaan. Pelattavat hahmot ovat etsiväandroidi Connor, joka tutkii androidien kapinaa; kotihoitaja-androidi Kara, joka pelastaa lapsen tämän väkivaltaiselta isältä; ja henkilökohtainen avustaja-androidi Markus, josta tulee androidivallankumouksen johtaja. Peli pelattiin englanninkielisellä ääniraidalla ja suomenkielisillä tekstityksillä. Pelistä valittiin yhdeksän dialogipainotteisinta kohtausta analysoitavaksi, kolme kohtausta per pelattava hahmo. Valittujen kohtauksien dialogipuiden repliikit ja niitä edustavat kehotteet taulukoitiin ja analysoitiin Newmarkin kahdeksan strategian avulla. Korpukseen kertyi 220 dialogikehotetta ja repliikkiä. Korpuksen 220 dialogikehotteesta 94 prosentissa käytettiin suoraa käännösstrategiaa. Yli 80 prosenttia kehotteista ovat vain yhden sanan pituisia, minkä uskottiin helpottaneen niiden kääntämistä kontekstista huolimatta. Vain 12 kehotetta 220:stä käännettiin jollain toisella metodilla: nämä olivat myös ainoat kehotteet, joissa lähdetekstin sanaluokka tai verbin sijamuoto muuttui. Tästä voimme päätellä, että vain suora käännösmetodi säilytti lähdekielen kieliopin täydellisesti. Muita kehotteissa hyödynnettyjä strategioita olivat uskollinen 4 %, kirjaimellinen 1 % ja semanttinen 1 %. Repliikkien käännöksistä 66 prosentissa käytettiin uskollista käännösstrategiaa. Suoraa käännösstrategiaa käytettiin repliikkien käännöksessä 18 %:ssa tapauksista, kirjaimellista 14 %:ssa tapauksista. Adaptaatiota, idiomaattista, vapaata ja semanttista käännösstrategiaa hyödynnettiin yksittäisissä tapauksissa (<1 %). Repliikissä ja sitä edustavassa dialogikehotteessa hyödynnettiin samaa käännösstrategiaa 46 tapauksessa. Suoran ja kirjaimellisen käännösstrategian esiintyvyyden selittänee suomen kielen agglutinatiivisuus, jonka ansiosta sanajärjestys ei ole niin tiukka kuten lähdekielessä englannissa. Eniten esiintyvä käännösstrategiapari oli suora kehote uskollisella repliikillä: 138 tapausta 220:stä. Suorassa ja uskollisessa käännösmetodissa ei havaittu kuitenkaan mitään luontaisia piirteitä, jonka takia ne esiintyivät yhdessä niin usein. Erityisesti Markuksen kohtauksissa ja toistuvien dialogikehotteiden tapauksissa havaittiin johdonmukaisuusongelmia käännöksessä. Peter Newmarkin käännösmetodien hyödyntäminen tutkimuksessa osoittautui ongelmalliseksi. Kun jo olemassa olevaa käännöstä analysoitiin takautuvasti erilaisten käännösmetodien kautta, ei voinut syntyä tarkkaa kuvaa käännösmetodeista, koska ei ollut tiedossa, mitä kääntäjällä itsellään oli mielessään käännöstä tehdessään. Erityisesti kehotteiden ja repliikkien käännösstrategioiden havaitut suhteet ovat haavoittuvaisia tämän tiedon valossa, koska kyseessä voi hyvinkin olla vain kehotteiden ja repliikkien kieliopin yksinkertaisuudesta johtuva sattuma, eikä tarkoituksellinen käännösstrategioiden valinta. Johdonmukaisuusongelmat, vaikka ajoittain merkittävät, eivät ole helposti havaittavissa pelin aikana dialogimekaniikan takia; pelaaja saa usein valita dialogipuusta vain yhden vaihtoehdon per puu, joten repliikkien väliset johdonmukaisuusongelmat jäävät helposti huomaamatta.

Tässä tutkielmassa tutkin Espoon kaupungin käännöstiimin toimintaa englannin kielen osalta. Näkökulmana on Espoon kaupungin kielipoliittinen päätös ottaa englanti palvelukieleksi suomen ja ruotsin rinnalle. Tarkoituksena on tutkia, miten tämä päätös on vaikuttanut Espoon kaupungin palveluksessa olevien englannin kääntäjien työhön ja miten he kokevat oman roolinsa yhtenä projektin toteuttajista. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kieli- ja käännöspolitiikka ja yhteisökääntämisen käsite (Community Translation). Käännöspolitiikka (Spolsky 2004; 2012) tuo näkökulmaa siihen, miksi Espoossa on käynnistetty Englanti palvelukielenä -projekti ja mitä tämän päätöksen takana on. Käännöspolitiikkaa Suomessa säätelevät kansallinen ja ylikansallinen lainsäädäntö, joiden kielisäännöksiin suomalaisten instituutioiden kielipolitiikka pohjautuu, Espoon kaupungin ollessa yksi näistä julkishallinnollisena toimijana. Yhteisökääntäminen (Taibi & Ozolins, 2016) on uudehko tutkimussuunta käännöstieteessä, joka tutkii kääntämistä yhteisölle (Community), joka tässä tutkimuksessa on Espoon vieraskielisten asukkaiden yhteisö. Yhteisöön tutustutaan tarkastelemalla lähemmin Espoon kielitilannetta. Tutkielmassa tutkitaan Espoon kansainvälisyyttä ja sen laajaa kielipoolia. Espoossa on asukkaita monista eri kulttuureista, ja he puhuvat äidinkielinään monia eri kieliä. Nämä, kuten englantikin, ovat vähemmistökieliä Espoossa. Englanti kuitenkin eroaa useista muista vähemmistökielistä oleellisesti, koska enemmistö asukkaista hallitsee sitä jollakin tavalla, ainakin siinä määrin, että voi asioida kaupungissa sen avulla. Näin ollen vähemmistökielen määritelmä, kuten myös palvelukieli terminä ovat tarkastelun kohteina. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla Espoon kaupungin englannin kielen kääntäjiä ja käännöstiimin vetäjää, ylikielenkääntäjää. Puolistrukturoidut asiantuntijahaastattelut on tehty alkuvuodesta 2021 ja tulokset on analysoitu laadullisella sisällönanalyysillä. Yhdessä teorian, haastatteluvastausten ja Espoon kaupungilta saamieni materiaalien perusteella on saatu kattava kuva siitä, miten Espoossa käännöstoimintaa harjoitetaan englannin kielen osalta ja miksi englanti on otettu palvelukieleksi kaupungilla. Tutkielma tarjoaa tietoa julkishallinnon käännöstoiminnasta ja osoittaa monia eri näkökulmia jatkotutkimukselle niin yhteisökääntämisen kuin palvelukielten osalta.

Tutkielmassa tarkastelen, millaisia romaanihenkilöiden eleitä ja kehonkieltä kuvaavia ilmauksia ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin dekkareissa esiintyy, ja miten näitä ilmauksia on suomennettu. Lähestyn aihetta ruotsin verbien 'vrida (på) sig' ja 'skruva (på) sig' kautta. Analyysin lähtökohtana on hypoteesi, että tutkimusaineistosta löytyy useita esiintymiä eleitä ja kehonkieltä kuvaavista vrida- ja skruva-ilmauksista ja että muodollinen vastaavuus ei toteudu näiden ilmausten käännöksissä, vaan suomentajat ovat päätyneet vaihteleviin käännösratkaisuihin. Vrida- ja skruva-ilmausten ja niiden suomennosten analyysin taustalla on Vladimir Ivirin (1981) monitorimalliteoria, jonka tuella olen määritellyt ilmausten suomenkieliset muodolliset vastineet. Käännösvertailussa sovellan Andrew Chestermanin (1997) paikallisten käännösstrategioiden luokittelua. Eleiden ja kehonkielen määritelmät perustuvat keskustelunanalyysin ja viestinnän tutkimuksen käsitteistöön: Ele tarkoittaa ruumiin tai ruumiinosien liikkeitä tarkoituksellisena viestintänä. Kehonkieli taas viittaa kokonaisvaltaisempaan liikehdintään, joka on usein tahatonta ja kumpuaa henkilön sisäisistä tuntemuksista. Tutkimusaineistona on kolme kirjaa Sarenbrantin Emma Sköld -dekkarisarjasta suomennoksineen. Jokaisella aineistoteoksella on eri suomentaja, joten tarkastelen analyysissa myös kääntäjien strategiavalintoja ja niiden mahdollisia eroavaisuuksia. Analyysin menetelmänä on käännösvertailu; Chestermanin käännösstrategialuokittelun avulla tarkastelen, miten vrida- ja skruva-ilmauksia on suomennettu ja eroavatko suomentajien käännösratkaisut toisistaan. Tutkimuksen ote on deskriptiivinen. Analyysin perusteella tutkimuskysymykset osoittautuivat liian laajoiksi, mutta vrida- ja skruva -ilmauksiin syventyminen tuotti runsaasti tietoa näiden ilmausten merkityksistä sekä kolmen eri suomentajan käännösstrategiavalinnoista. Hypoteesin ensimmäinen olettamus toteutui: aineistosta löytyi kaikkiaan 44 esiintymää eleitä ja kehonkieltä kuvaavista vrida/skruva-ilmauksista. Toinen olettamus sen sijaan ei pitänyt paikkaansa valitsemassani tutkimusaineistossa, sillä analyysin mukaan noin kaksi kolmannesta ilmauksista, yhteensä 31, oli suomennettu muodollisella vastineella ja vain 13 muilla käännösstrategioilla. Eri kääntäjien strategiavalintojen vertailussa nousi kuitenkin esiin, että suomentajista kokenein oli käyttänyt selvästi enemmän muita strategioita kuin kaksi muuta kääntäjää.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan erisnimien kääntämistä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Tutkimusaineistona on L. M. Montgomeryn romaani Emily Climbs (1923) ja sen kaksi suomennosta: alkuperäinen suomennos Runotyttö maineen polulla, joka julkaistiin vuonna 1948 ja saman niminen, vuonna 1964 julkaistu uudistettu suomennos. Alkuperäisen suomennoksen teki I. K. Inha, uudistetun suomennoksen tekijä ei sen sijaan ole tiedossa. Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisia käännösstrategioita alkuperäisteoksesta löytyneiden erisnimien kääntämiseen kummassakin käännösversiossa on käytetty ja eroavatko suomennokset erisnimien kääntämisen osalta toisistaan. Lisäksi tarkastellaan, onko erityyppiset erisnimet käännetty yhtenäisesti, vai eroavatko käytetyt käännösstrategiat sen mukaan, minkä tyyppisestä nimestä on kysymys. Tutkimusaineisto koostuu sekä fiktiivisistä että autenttisista erisnimistä, ja nimet on jaoteltu analyysia varten seuraavasti: henkilönimet, paikannimet, eläinten nimet, luontonimet, kirjallisten teosten ja maalausten nimet sekä muut nimet. Tutkimuksesta selvisi, että erityyppisiä erisnimiä ei ollut käännetty yhtenäisesti yhtä ja samaa käännösstrategiaa käyttäen, vaan vaihtelua oli sekä nimikategorioiden sisällä että niiden välillä. Yhdessäkään nimikategoriassa ei ollut käytetty pelkästään yhtä strategiaa, ja näyttäisikin siltä, että nimiä oli käsitelty pääsääntöisesti yksittäin. Merkittävimmät erot suomennosten välillä koskivat erisnimien poistamista. Vuonna 1948 julkaistu käännös mukailee alkuperäisteosta varsin tarkasti, erisnimet on pääosin säilytetty, eikä poistoja ole juurikaan tehty. Vuonna 1964 julkaistu uudistettu käännös sen sijaan eroaa alkuperäistekstistä paikoitellen varsin paljon, sillä käännöksessä tekstiä on monilta osin muokattu runsaasti ja osia alkuperäistekstistä on jopa poistettu kokonaan.

Tässä tutkielmassa tutkin, toteutuuko uudelleenkääntämisen hypoteesi Eeva-Liisa Mannerin kolmen runon neljän englanninkielisen käännöksen kontekstissa. Hypoteesin toteutumista selvitetään laadullisin ja määrällisin tutkimusmenetelmin, ja tavoitteena on saada numeerinen arvo jokaisen käännöksen kotouttamisen ja vieraannuttamisen asteesta, joiden pohjalta toteamuksia uudelleenkääntämisen hypoteesin toteutumisesta voidaan tehdä. Tutkielma jatkaa kandini aihetta. Materiaali koostuu kolmesta Eeva-Liisa Mannerin suomenkielisestä modernista runosta, ja näiden runojen neljästä englanninkielisestä käännöksestä Ritva Poomilta (1986), Herbert Lomakselta (1991 ja 1997) ja Emily Jeremiahilta (2009). Näistä käännöksistä ensimmäinen on suunnattu amerikkalaiselle yleisölle kulttuurinvälitysvihkosen (chapbook) muodossa ja loput brittiläiselle yleisölle isompien käännösrunoteosten muodossa. Tutkielman teoriatausta koostuu runokääntämisestä ja sen eri metodeista (Lefevere 1975 ja Vahid Dastjerdi ym. 2008), uudelleenkääntämisen hypoteesista ja siihen linkittyvistä kotouttamisen ja vieraannuttamisen käännösstrategioista sekä näiden asteittamisesta ja esiintyvyyden mittaamisesta (Van Poucke 2012). Tutkielman metodi on monivaiheinen ja koostuu laadullisesta käännösvertailusta, vertailun nostattamien käännösyksiköiden arvottamisesta kotouttamisen ja vieraannuttamisen asteittaisella jatkumolla sekä näiden arvotettujen käännösyksiköiden esiintyvyyden laskemisesta runokäännöksissä määrällisin menetelmin. Tutkielman tuloksiin pohjaten on mahdollista todeta, että uudelleenkääntämisen hypoteesi toteutuu pääosin tämän tutkielman materiaalissa, mutta ei välttämättä jokaisen käännöksen välillä. Toteutumiseen näyttääkin linkittyvän taustatekijöitä. Tulosten perusteella tällaisia taustatekijöitä voivat olla käännösten välillä kulunut aika, käännöksen tarkoitus, saman kääntäjän tekemät uudelleenkäännökset, kääntäjien kieli- ja kulttuuritaustojen läheisyys toisiinsa sekä lähtötekstiin, kääntäjän käännöskokemus ja mahdollisesti jopa kääntäjän sukupuoli. Lisätutkimukselle uudelleenkääntämisen hypoteesiin sekä yleisesti kotouttamiseen ja vieraannuttamiseen vaikuttavista taustatekijöistä on tarvetta. Tutkielman analyysi todisti myös, että tutkielman asetelman määrittelemisessä esimerkiksi uudelleenkääntämisen hypoteesin ja materiaali- sekä kielipiirteiden erityisyyksien suhteen on parantamisen varaa, ja niihin tulisi keskittyä huolella uusissa tutkimuksissa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan suoratoistopalveluiden ja harrastelijatekstitysten laatua niissä sovellettujen ruututekstikonventioiden näkökulmasta. Vertailevan tutkimukseni tavoitteena on selvittää, minkälaisia käytäntöjä harrastelijakääntäjät ja suoratoistopalveluiden kääntäjät noudattavat työssään, ja miten ne vertautuvat tässä tutkielmassa esiteltäviin yleispäteviin käännöstekstitysten laatusuosituksiin. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana toimivat Esko Vertasen esittelemät ruututekstikonventiot artikkelissa Ruututeksti tiedon ja tunteiden tulkkina (2007) sekä Suomen av-kääntäjien laatimat Käännöstekstitysten laatusuositukset (2020). Analyysi keskittyy kolmeen eri ruututekstikonventioiden kategoriaan: ruututekstien kesto, merkkimäärä ja segmentointi. Tutkielman aineisto koostuu suoratoistopalveluiden Netflix, HBO Nordic ja Viaplay tekstityksistä yhteen kunkin palvelun tarjoamaan tv-jaksoon, sekä Divx Finland -yhteisön harrastelijakääntäjien vastaavista tekstityksistä kyseisiin jaksoihin. Tutkimusaineiston vertailu toteutetaan kvantitatiivisin menetelmin. Tutkimus osoittaa, että suoratoistopalveluiden käytännöt yltävät keskimäärin hieman paremmin vertailtuihin suosituksiin, mutta monella osa-alueella tulokset ovat vaihtelevia, ja myös tutkittujen suoratoistopalveluiden väliset eroavaisuudet ovat ajoittain huomattavia. DivX Finland suosii tekstityksissään enemmän kaksirivisiä ruututekstejä, kun taas suoratoistopalvelut keskimäärin enemmän yksirivisiä ruututekstejä. Suoratoistopalveluiden ruututekstit ovat merkkimäärältään tiiviimpiä, mutta DivX Finlandin tekstitykset yltävät jonkin verran paremmin ruututekstien keston suosituksiin. Yhteistä sekä suoratoistopalvelulle että DivX Finlandille on tuloksissa se, että kaksirivisten ruututekstien kesto jää usein suositeltua lyhyemmäksi. Epäsuotuisia segmentointiratkaisuja esiintyy prosentuaalisesti melko vähän kummankin toimijan tekstityksissä. Tarkasteltaessa eri suoratoistopalveluiden tuloksia yksitellen, voidaan todeta, että käytännöiltään lähimpänä av-alan laatusuosituksia ovat HBO Nordicin tekstitykset, kun taas Viaplayn tekstityksissä ilmenee huomattavin määrä epäsuotuisia tuloksia eri osa-alueilla. Merkittävin havainto tarkasteltaessa DivX Finlandin tekstityksiä on se, että ruututekstin rivien merkkimäärän ylärajat ovat yhteisön tekstityksissä selkeästi joustavampia kuin tekstitysalalla yleisesti.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan Laura Gustafssonin romaanissa "Huorasatu" (2011) esiintyvien sukupuolineutraalien henkilöviittausten välittymistä Gabriele Schrey-Vasaran saksannoksessa "Die Hure" (2013). Tutkimuksen päätavoitteena on selvittää, millaisia käännösratkaisuja kääntäjä on tehnyt edellä mainituissa substantiiveissa ja pohtia, onko kääntäjä noudattanut feministisiä käännösstrategioita teosta kääntäessään sekä määrittää, ovatko nämä käännösratkaisut säilyttäviä vai voiko niissä todeta olevan jonkintasoista manipulaatiota. Tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen kuuluvat feminismin eri vaiheet, feministisen kääntämisen lyhyt historiallinen katsaus sekä feminististen käännösstrategioiden (mm. von Flotow 1991; Massardier-Kenney 1997) erottelu. Käännösstrategioiden esilletuonnin on tarkoitus selventää kielellisen sukupuolittuneisuuden ratkaisukeinoja. Teoriaosioon sisältyy myös Lefeveren (2017 [1992]) uudelleenkirjoittamis-/manipulaatioteoria, jossa kaunokirjallisuutta tutkitaan käännöstekstin sisällön muuttumistekijöiden valossa. Tutkimusmetodi on kontrastiivinen ja analyysin pääpaino on vertailevassa teksti- ja sisältöanalyysissä. Analyysissa keskitytään erittelemään aineistomateriaalista poimitut substantiivit kieliopillisiin kategorioihin (maskuliini/feminiini/neutri), joiden pohjalta niille luodaan yhdistävät piirreluokittelut. Piirreluokittelulla tarkoitetaan tässä tapauksessa substantiiveja yhdistäviä yläkategorioita, joihin kyseisten substantiivien voi katsoa kuuluvan, kuten työtehtävä, yhteiskunnallinen valta-asema tms. Substantiivien laadullisten erojen havaitsemisen ja esille nostamisen tarkoituksena on osoittaa tutkimusaineistosta ilmeneviä tendenssejä, jotka vaikuttavat implisiittisesti tai eksplisiittisesti henkilöhahmoista saatuun vaikutelmaan. Sukupuolineutraalien substantiivien saksankielisiä käännösvastineita analysoidaan sukupuolittuneisuuden parametria vasten. Päämääränä on tuoda esille kääntäjän käännösvalintojen eroavaisuudet alkuperäistekstiin verrattuna. Analyysista saatujen tulosten perusteella saksannoksesta on pyritty laatimaan alkuperäisteokselle uskollinen käännös, minkä takia käännösratkaisuista ei löydy suoraan feministisiä käännösstrategioita hyödyntäviä vastineita. Gustafssonin romaanin liioitteleva naiskuva ja mieskuva sekä alleviivaavat stereotypiat välittyivät saksannokseen, sillä "Huorasadun" pääasiallista narratiivia ei muutettu tietoisesti millään tavoin, etenkään feminististen kääntäjien suosimien tekstin rakennetta ja ulkomuotoa muokkaavin keinoin. Käännösteoksessa ei mitä todennäköisimmin haluttu vastustaa saksan kielen konventioiden asettamia ehtoja, vaan noudattaa alkuperäisteoksen linjaa. Analyysin lopputulemasta heijastuivat tarkat luvut, jotka osoittivat maskuliinisten substantiivien suhteellisen enemmistön feminiinisiin ja neutrisubstantiiveihin verrattuna. Kielen sukupuolineutraalisuutta koskevaa tutkimusteemaa olisi mahdollista syventää ottamalla käännöstieteelliseen tarkasteluun uudelleenkirjoittamisen eettisyys tai kirjallisuuskenttää uudistava kokemuslukemisen (eng. sensitivity reading) työmetodi.

Intertekstuaalisuus on venäläisessä nykykirjallisuudessa paljon käytetty ilmaisukeino. Intertekstuaalisten viittausten käyttö kirjallisuudessa perustuu oletukselle, että lukija voi tunnistaa viittauksen ja tehdä sen perusteella tekstistä pintatasoa laajemman tulkinnan. Teosta käännettäessä intertekstuaaliset viittaukset muodostuvat ongelmaksi, jos kohdekulttuurissa ei tunneta samoja teoksia kuin lähdekulttuurissa. Tämän tutkielman aihe on intertekstuaalisuus Tatjana Tolstajan suomentamattomassa romaanissa Kys’. Romaani sisältää useita satoja viittauksia lähinnä venäläiseen kaunokirjallisuuteen. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, missä määrin suomalaisen lukijan olisi mahdollista tunnistaa käytetyt viittaukset, ja millaisilla käännösstrategioilla ne olisi kannattavinta kääntää, mikäli teos suomennettaisiin. Teos toimii esimerkkitapauksena venäläisen intertekstuaalisen proosan kääntämiseen liittyvistä haasteista. Tutkimusaineisto koostuu 200:sta Tolstajan romaanin sisältämästä viittauksesta, ja aineiston analyysin pohjana käytetään Minna Ruokosen (2010) mallia intertekstuaalisten viittausten analysoinnista tilanteessa, missä lukijan ei voida olettaa tunnistavan niitä. Viittauksista tarkastellaan niiden mahdollista tunnistettavuutta suomalaisessa kulttuurissa sen pohjalta, onko niiden lähdeteoksia suomennettu, sekä niiden olemassa olevien suomennosten ymmärrettävyyttä Tolstajan romaanin kontekstissa. Lisäksi tarkastellaan viittausten funktioita Leppihalmeen (1997) esittämän jaottelun perusteella, ja lopuksi viittauksille esitetään käännösstrategiavaihtoehtoja, jotka voisivat parhaiten välittää viittausten merkitykset ja funktiot suomenkielisen käännöksen lukijalle. Intertekstuaalisten viittausten kääntämisessä pyritään siihen, että viittaus toimii loogisesti osana sitä ympäröivää tekstikokonaisuutta ja herättää mahdollisuuksien mukaan samanlaisia konnotaatioita kuin lähdeteoksen viittaus. Tutkituista 200 viittauksesta noin puolet on todennäköisesti vieraita suomalaiselle lukijalle, ja vain 19 viittausta on todennäköisesti tunnistettavia suurelle osalle lukijoista. Suurimman osan tutkitun teoksen viittauksista voisi kääntää ymmärrettävästi joko minimimuutoksella tai hyödyntäen olemassa olevaa käännöstä. Osa viittauksista vaikuttaa teoksen ymmärrettävyyteen kokonaisuutena, koska ne kuljettavat eteenpäin teoksen juonta tai korostavat teoksen kantavaa teemaa: kirjallisuuden ja korkeakulttuurin merkitystä. Nämä viittaukset tulisi ymmärrettävyyden varmistamiseksi kääntää strategioilla, jotka lisäävät lukijan mahdollisuutta tunnistaa ne, kuten korvaamalla ne toisella, suomalaisessa kulttuurissa tutulla viittauksella.