Browsing by department "Department of Modern Languages"

Pro gradu-tutkielma käsittelee saksalaisen Wolfgang Borchertin (1921–1947) vuonna 1949 julkaistun draaman Ovien ulkopuolella esityshistoriaa Suomen radiossa ja näyttämöillä vuosien 1949 ja 2001 välisenä aikana. Se antaa yksityiskohtaisemman katsauksen näytelmän suomenkieliseen esityshistoriaan. Työn tavoitteena on tutkia Suomessa esitettyjen tulkintojen taustoja ja haasteita sekä selvittää, kuinka ajankohtaisena Borchertin näytelmä on nähty kulloisenakin esitysajankohtana. Painopisteenä on siis yksittäisten kuunnelma- ja näytelmäversioiden vastaanotto. Olennainen osa tutkielman lähdemateriaalista koostuu alkuperäisistä Suomen lehdistössä julkaistuista arvosteluista sekä Suomen teatteri- ja kuunnelmahistoriaan keskittyvästä kirjallisuudesta. Työtä varten on tehty yksi perusteellinen haastattelu ja otettu yhteyttä suomalaisiin teattereihin. Kuunnelmahistorian osalta merkittävän tuen mahdollisti Yleisradio, joka tarjosi molempien suomenkielisten kuunnelmaversioiden kuuntelemisen ja vuosikirjojen tutkimisen. Tehdyn tutkimuksen tulokset osoittavat, että Ovien ulkopuolella koettiin yleisesti vuonna 1949 olevan oman aikansa merkkiteos, jota esitettiin menestyksekkäästi seuraavina vuosina muun muassa Lahden kaupunginteatterissa, eri ylioppilasteattereissa sekä kahtena Yleisradion kuunnelmana. Borchertin draama on pääsääntöisesti saanut ylistystä lehdistöltä sekä yleisöltä, mutta tultaessa 1970-luvulle se sai osakseen myös kritiikkiä, koska sitä ei nähty enää ajankohtaisena. Näytelmä onkin vahvasti sidoksissa Toiseen Maailmansotaan ja sen tulkinnat ovat olleet esitysajankohdan mukaisia. Arvostelijat ja yleisö ovat kuitenkin arvostaneet näytelmän tuomista oman aikansa yhteiskuntaan. Näin teoksen puhuttelevat teemat ovat herättäneet keskustelua myöskin myöhempinä vuosina.

Tämä tutkielma käsittelee laululyriikoiden kääntämistä ja selvittää, miten eri käännösteoriat määrittelevät laululyriikoiden kääntämisen. Kyseessä on tapaustutkimus, jossa selvitetään vertailevan tutkimuksen keinoin, millaisia käännösstrategioita laululyriikoiden kääntämisessä käytetään ja millaiset erityispiirteet vaikuttavat käännösstrategioiden valintaan. Tutkielmassa perehdytään siihen, miten sekä ranskaa että suomea osaava laulaja on kääntänyt suomalaisia laululyriikoita ranskaksi ja millaisia käännösstrategioita hyödyntäen hän on ratkaissut kielelliset ja kulttuurilliset erot näiden kieliversioiden välillä. Tutkielman aineisto koostuu 11 suomenkielisestä kappaleesta, jotka on käännetty ranskaksi. Kyseessä on suomalaisen näyttelijä-laulaja Irina Björklundin albumi La vie est une fête, johon hän on kääntänyt suomalaisen iskelmän ja popin eri aikakausien klassikoita ja hittejä. Tutkielma pohjautuu Andrew Chestermanin (1997) käännösstrategioihin ja Peter Low’n (2005) pentathlon-periaatteeseen. Aineisto on jaoteltu ensisijaisesti Chestermanin käännösstrategioiden mukaan syntaktisiin, semanttisiin ja pragmaattisiin strategioihin. Jokainen pääkategoria jakautuu kymmeneen alaluokkaan. Näiden strategioiden käyttöä selitetään Peter Low’n laululyriikoiden kääntämiseen tarkoitetun viisijakoisen pentathlon-periaatteen avulla (laulettavuus, merkitys, luonnollisuus, rytmi ja riimi). Lisäksi teoriataustana käytetään muita laululyriikoiden kääntämiseen liittyviä tutkimuksia (Palmgren 1986; Salo 2006; Franzon 2008; Savonen 2008). Koska käännösstrategioiden valintaan vaikuttaa vahvasti käännöksen skopos, myös skoposteoria (Reiss & Vermeer 1986) esitellään tutkimuksessa lyhyesti. Tutkielman aineisto osoittaa, että Björklund on käyttänyt laululyriikoiden käännöksissä syntaktisia ja semanttisia käännösstrategioita huomattavasti pragmaattisia strategioita enemmän. Aineiston 556 strategiasta 41,5 % on syntaktisia käännösstrategioita, 41 % semanttisia käännösstrategioita ja 17,5 % pragmaattisia käännösstrategioita. Analyysistä käy ilmi, että syntaktisia käännösstrategioita käytetään usein muiden käännösstrategioiden (semanttisten ja pragmaattisten) kanssa rinnakkain, mikä selittää osaltaan niiden laajan käytön. Syntaktiset käännösstrategiat liittyvät kielen rakenteellisiin muutoksiin, ja aineistosta selviää, että näiden käytön taustalla on tavoite säilyttää lähdetekstin rytmiikka sekä luonnollinen ja kielioppia mukaileva tapa käyttää kieltä. Semanttisten käännösstrategioiden käytön taustalla on kääntäjän halu säilyttää käännöksen merkitys mahdollisimman muuttumattomana. Merkityksen lisäksi semanttisia käännösstrategioita käytetään myös rytmiikan säilyttämiseksi ja käännöksen laulettavuuden parantamiseksi. Pragmaattisten käännösstrategioiden käytön taustalla on myös tavoite säilyttää rytmilliset elementit ja merkityssisältö mahdollisimman muuttumattomana.

Tutkielma edustaa nimistöntutkimusta ja sen aiheena ovat lehmien erisnimet Suomessa ja Saksassa. Tutkimuksessa selviää, millaisia nimiä lehmille annetaan sekä mitkä ovat tärkeimmät nimenantoperiaatteet. Tutkimuksessa käytetään sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Teoriaosassa esitellään nimistöntutkimusta. Lisäksi perehdytään nimikategorioihin ja tutkimusalan tärkeimpiin käsitteisiin. Tutkimuksen varsinaista aihetta eli eläinten nimiä tarkastellaan hieman laajemmin ja esitellään lisäksi nautojen nimenannon historiallista kehitystä sekä nautojen lukumäärää Suomessa ja Saksassa. Lisäksi teoriaosassa esitellään Johann Kirchingerin tutkimus liittyen lehmännimiin Saksan Baijerissa. Tutkimusaineiston ensimmäinen osa koostuu 600 suomalaisesta ja 600 saksalaisesta lehmännimestä. Suomalaiset nimet ovat peräisin ProAgria Maatalouden Laskentakeskuksen tilastosta. Saksalaiset nimet puolestaan ovat peräisin saksalaisesta maataloustietokannasta. Lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu toisena osana kolmen suomalaisen ja yhden saksalaisen maatilan lehmien nimet. Tutkimuksessa lehmien nimet luokitellaan ensin neljään nimikategoriaan sen perusteella, muodostuuko nimi etunimestä, yleisnimestä, jostain muusta merkityksen omaavasta, kuten adjektiivista tai syntagmasta vai onko nimi täysin keksitty eli sellainen, joka ei selkeästi tarkoita mitään. Sen jälkeen tarkastellaan sitä, millainen osuus kullakin nimiryhmällä on tutkimusaineistossa. Lisäksi tutkimuksen analyysiosioon kuuluu tilan pitäjien haastattelut, jotka on suoritettu puhelimen välityksellä. Haastatteluissa on kysytty muun muassa millaisia nimenantoperiaatteita tiloilla on käytössä ja kuka osallistuu nimenantoon. Suomalaisessa 600 nimen aineistossa suurimman nimikategorian muodostaa erisnimet (48,5 prosenttia). Toiseksi suurin ryhmä, yleisnimiin pohjautuvat nimet, ei jää kuitenkaan paljon pienemmäksi (41,5 prosenttia). Pienimmän ryhmän puolestaan muodostaa vailla merkitystä olevat nimet (1,8 prosenttia). Saksalaisessa aineistossa puolestaan erisnimiin pohjautuvilla nimillä on huomattavan suuri osuus (83,5 prosenttia) koko aineistosta. Pienimmän osuuden muodostaa vailla merkitystä olevat nimet (0,7 prosenttia). Suomalaisilla maatiloilla lehmien nimet jakatuvat samantapaisesti. Kaikilla tiloilla suurimman ryhmän muodostaa yleisnimet ja toiseksi suurimman ryhmän taas erisnimet. Lisäksi tiloilla noudatetaan lehmien nimenannossa Suomessa yleisesti käytössä olevaa tapaa, jolloin vasikoille annettavat nimet alkavat tietyllä kirjaimella ja kirjaimet kiertävät käytössä vuosittain aakkosjärjestyksessä. Kaikilla tiloilla nimenantoon osallistuu tilanomistajapariskunta ja useissa tapauksissa myös muut perheenjäsenet, kuten lapset. Saksalaisella tilalla puolestaan kaikki lehmien nimet ovat yhtä lukuunottamatta naisten etunimiä. Tila ei ole maitotila, vaan lehmien vanhainkoti, jonne tulevilla lehmillä on useimmiten jo nimi annettuna ja sitä ei muuteta. Jollei näin ole, lehmälle mietitään jokin sopiva nimi yhdessä henkilökunnan kesken. Haastatteluista käy ilmi, että nimenantoa pidetään maatiloilla tärkeänä ja nimenantoon halutaan paneutua kunnolla. Kovin suuria yleistyksiä nimenannosta ei voi kuitenkaan aineiston pienuuden vuoksi tehdä. Myöskään suurta vertailua saksalaisten ja suomalaisten nimenantoperiaatteiden välillä ei voi tehdä, koska saksalaisia tiloja on tutkimuksessa vain yksi.

Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa suomalaisten saksanopettajien käsityksiä monikielisyydestä ja monikielisyysdidaktiikasta saksan kielen opetuksessa. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, millainen kielellinen tausta saksanopettajilla on. Monikielisyys on ajankohtainen teema vieraan kielen tutkimuksessa ja Euroopan koulutuspolitiikassa. Monikielisyys korostuu myös uudistetuissa peruskoulun (POPS 2014) ja lukion (LOPS 2015) opetussuunnitelmissa, joissa painotetaan, että jokainen kouluyhteisön on monikielinen. Vieraan kielen opetuksen tulee mm. tukea yksilöllistä kaksi- ja monikielisyyttä ja parantaa oppilaiden kielitietoisuutta. Tutkimus pohjautuu ajankohtaiseen monikielisyys- ja tertiäärikielididaktiseen tutkimukseen, jotka puoltavat tutkimuksen aiheellisuutta saksan kielen aseman huomioon ottaen. Saksaa opiskellaan usein vasta toisena vieraana kielenä eli tertiäärikielenä englannin jälkeen, jolloin saksan kielen oppimista voidaan helpottaa aiemman kielitaidon, kielten vertailun ja kieltenoppimisstrategioiden avulla. Tämän lisäksi työssä tarkastellaan identiteetti- ja asennetutkimuksen tärkeimpiä käsitteitä, jotka ovat oleellisia tutkimuksen kannalta. Kyseessä on empiirinen tutkimus, jonka tutkimusaineisto on kerätty Helsingin yliopiston sähköisen kyselylomakkeen (E-lomake) avulla. Kyselylomake on puolistrukturoitu ja sisältää kielibiografisen osuuden, asenneväittämiä sekä avoimia kysymyksiä. Kyselylomakkeeseen vastasi yhteensä kolmekymmentäyksi saksanopettajaa. Tutkimusmateriaalin analysoinnissa hyödynnettiin laadullisia ja määrällisiä menetelmiä. Tutkimustulokset osoittavat, että kaikki tutkimukseen osallistuneet saksanopettajat ovat taustaltaan monikielisiä. Kaikki saksanopettajat käyttävät säännöllisesti vähintään kahta oppimaansa vierasta kieltä äidinkielen ohella. Aktiivisesti käytetyt kielet, erityisesti opetuskielet, ovat osa saksanopettajien ammatillista, henkilökohtaista ja monikielistä identiteettiä. Saksanopettajat suhtautuvat positiivisesti sekä monikielisyyteen että monikielisyysdidaktiikkaan. He kokevat, että monikielisyys helpottaa uuden kielen oppimista, mutta myös lisää avoimuutta muita kulttuureja kohtaan. He kannustavat oppilaitaan opiskelemaan useita kieliä ja pitävät tärkeänä, että oppilaan kielellinen tausta huomioidaan opetuksessa. Saksanopettajat kokevat, että kaikenlainen kielten vertailu tehostaa oppimista. Myös kielten välinen interaktio koetaan enemmän positiivisena kuin negatiivisena. Monikielinen kompetenssi nähdään hyödyllisenä kaikilla elämän osa-alueilla sekä yhtenä vieraan kielen opetuksen tärkeimmistä tavoitteista. Toisaalta osa saksanopettajien asenteista on ristiriidassa keskenään, esimerkiksi kohdekieli on edelleen tärkeintä saksan opetuksessa. Saksanopettajat käyttävät opetuksessaan mieluiten vain niitä kieliä, joita osaavat. Koska monikielisyys on vielä uusi teema opetussuunnitelmissa, saksanopettajat toivoivat erityisesti jatkokoulutusta, uusia materiaaleja sekä yhteistyötä eri opettajien kanssa monikielisen opetuksen tueksi.

In this work, we have attempted to systematize the well-known idea that Aleksis Kivi wrote “The Seven brothers” under the influence of Don Quixote. The first part is a review of the principal concepts of the comparative literature that is going to be useful in the work: parallels, source, imitation, influences. In the theoretical part we also write briefly about the history of the comparative literature. Using the hypothetical deductive method we want to show that the hypothesis about the influence of Don Quixote in the Seven Brothers is true. In the second part of the work, we make a historical review about the lives of Cervantes and Aleksis Kivi. After this study we can conclude that there is also a parallelism between both lives and that it is somehow justified that Kivi has understood Cervantes very well and that he has gone to his work as a source of inspiration. We also make a historical review of the global significance of Don Quixote and how it came into Aleksis Kivi’s hands. In the third section, we enter the analytic part of the work. Here, we first summarize the observations that professor Tarkiainen has already made about the relationship between both books. Then we start to make a comparative analysis between the ways they treat different subjects of both books, the parallels and the differences. In the conclusions we show how this influence is real, starting with the real contact between the two writers (Aleksis Kivi had in his library one Swedish translation of Don Quixote), and also because of the existence of so many parallels shown in the analytic part of the work.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee latinisoitua kreikkaa internet-keskusteluissa. Latinisoitu kreikka tunnetaan yleisemmin nimellä Greeklish, ja se viittaa kreikan kirjoittamiseen latinalaisilla aakkosilla. Kirjoitustapa on yleinen tietokonevälitteisessä viestinnässä, ja sitä käytetään edelleen, vaikka teknologiset rajoitteet kreikkalaisten aakkosten käyttämiseen ovatkin pitkälti poistuneet. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata nykyisiä latinisointikäytänteitä. Yleensä kirjoittajan katsotaan noudattavan translitteroidessaan joko visuaalista tai foneettista mallia, eli hän yrittää joko jäljitellä alkuperäisen kreikkalaisen grafeemin ulkonäköä tai äännearvoa. Aiempi tutkimus on keskittynyt vahvasti yksittäisten kirjoittajien translitterointivalintojen tutkimiseen. Tämän tutkielman näkökulma luo katseen yksittäisiin grafeemeihin ja digrafeihin: mitkä niistä translitteroidaan yleensä visuaalisen mallin mukaan ja mitkä foneettisen mallin mukaan? Lisäksi tutkimuksen kohteena on translitteroinnin johdonmukaisuus, eli pysyykö kirjoittaja kunkin grafeemin ja digrafin kohdalla yhdessä translitterointiratkaisussa vai vaihteleeko hän niitä pitkin tekstiä. Tutkimuksessa käytetään kahta korpusta. Ensimmäinen on Dora Tseligan vuonna 2003 julkaistuun väitöskirjaan kerätty aineisto, jossa on taulukoitu translitterointikäytäntöjä 127 kirjoittajalta. Toinen aineistokokonaisuus on tätä tutkielmaa varten kerätty korpus, jossa on vuosina 2007–2016 kirjoitettuja viestejä internetin julkisilta kreikkalaisilta keskustelu- ja uutispalstoilta. Yksittäisiä kirjoittajia tässä korpuksessa on yhteensä 59. Korpukset paljastavat ensinnäkin sen, että eri grafeemien ja digrafien välillä on huomattavaa vaihtelua latinisointikäytänteissä. Jotkut kreikkalaiset grafeemit, kuten <ν>, <π> ja <ρ>, translitteroidaan käytännössä aina foneettisen mallin mukaan, kun taas erityisesti muun muassa digrafien tapauksissa visuaalinen translitterointi on selvästi yleisempää. Joidenkin grafeemien kohdalla molemmat mallit ovat suunnilleen yhtä käytettyjä. Tutkimuksen toinen tulos on se, että vaikka aiemman tutkimuksen mukaan kirjoittajat pysyvät valitsemassaan translitterointimallissaan eivätkä sekoita niitä keskenään, tämä ei pidä kovin hyvin paikkaansa kaikkien grafeemien ja digrafien kohdalla. Etenkin grafeemin <η> tapauksessa on varsin tavallista, että kirjoittaja translitteroi sen samassa viestissä paikoin visuaalisesti <h> ja paikoin foneettisesti <i>. Tutkimuksen tuloksista voi myös havaita, että latinisoitua kreikkaa kirjoitetaan internet-keskusteluissa kohtuullisen paljon visuaalisen mallin mukaan. Tämä on päinvastoin kuin viralliset translitterointistandardit, kuten ELOT 743 ja SFS 5807, suosittelevat.

Tutkielman aiheena ovat espanjan kielen lyhenne- eli typistesanat sekä niiden käyttö espanjankielisissä lehtiteksteissä. Tavoitteena on selvittää kuinka paljon typistesanoja käytetään sanoma- ja aikakauslehtiteksteissä, mitkä aineiston typistesanoista ovat eniten käytettyjä, ja esiintyykö eri maiden välisten tekstien välillä eroja siinä, mitä typistesanoja käytetään ja miten. Typistesanat ovat uudissanoja, jotka muodostetaan poistamalla osa alkuperäisen pidemmän sanan foneemeista, esimerkiksi bolígrafo > boli, película > peli. Yleensä sana typistetään poistamalla foneemeja sanan lopusta, mutta joissakin tapauksissa sanan alusta, esimerkiksi muchacho > chacho. Manuel Casado Velarden (1999) mukaan typistesanat jaotellaan perinteisiin eli kaksitavuisiin ja nykyaikaisiin eli kolmi- tai nelitavuisiin typistesanoihin. Sanojen merkitys ei kuitenkaan muutu tässä morfologisessa prosessissa, vaan ainoastaan sanan tyyli muuttuu. Typistesanat ovat espanjan puhekielessä hyvin yleisiä. Siitä huolimatta niitä ei ole tutkittu vielä kovinkaan paljon. Aiemmissa tutkimuksissa on keskitytty pääasiassa typistesanojen muodostamiseen ja niiden prosodiaan, mutta ei niinkään niiden käyttöön, varsinkaan kirjallisissa teksteissä. Aineisto koostuu sadasta espanjankielisestä typistesanasta, joista suurin osa on perinteisiä typistesanoja ja loput niin sanottuja nykyaikaisia typistesanoja. Tutkimusmenetelmänä käytetään määrällistä analyysia eli aineiston typistesanoja haetaan Real Academia Españolan Corpes XXI -korpuksessa olevista lehtiteksteistä, ja sanojen esiintymismäärät merkitään taulukoihin. Korpuksen antamissa tuloksissa eritellään myös maat, joista tekstit ovat peräisin. Tulokset osoittavat, että typistesanoja käytetään yleisesti ottaen vielä suhteellisen vähän kirjoitetuissa teksteissä. Aineistossa on ainoastaan yhdeksän typistesanaa, jotka ovat vakiintuneet yleiskieleen niin, että niitä käytetään enemmän kuin niiden alkuperäisiä pitkiä muotoja. Näitä vakiintuneita typistesanoja ovat mm. cine (< cinematógrafo) ja taxi (< taxímetro). Tulokset osoittavat myös, että Espanjasta peräisin olevissa teksteissä käytetään vaihtelevammin eri typistesanoja, ja näistä useita käytetään ainoastaan manner-Espanjan varieteetissa. Tutkimuksen mukaan seuraavaksi eniten typistesanoja käytetään yhdysvaltalaisissa, argentiinalaisissa ja paraguaylaisissa teksteissä.

Pro gradu-tutkielmani tavoitteena oli selvittää ja tutkia kahden teoksen samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Leyla- romaanin ilmestyminen aiheutti kuohuntaa kirjallisissa piireissä, ja kirjailijaa syytettiin plagioinnista. Tavoitteenani oli selvittää plagiointiväitteiden todenperäisyyttä. Tutkin ja vertailin myös teosten yhteiskunnallista ja historiallista kuvaa. Tavoitteenani oli tutkia teosten erilaisia ulottuvuuksia. Vertailin tutkimuksessani myös teosten tyylilajeja. Pääasiallisena tutkimusmateriaalinani käytin Emine Sevgi Özdamarin Das Leben ist eine Karawanserei hat zwei Türen aus einer kam ich rein aus der anderen ging ich raus ja Feridun Zaimoglun Leyla romaaneja. Tutkimuksessa vertailin edellä mainittuja teoksia. Itse teosten lisäksi käytin tutkimusmateriaalina kirjallisuuskriitikkojen julkaisuja aiheesta, sekä Tom Cheesmanin ja Karin Emine Yeşiladan vuonna 2012 ilmestynyttä kirjaa Feridun Zaimoglu. Vertailin ja analysoin kirjallisuuskriitikkojen kritiikkejä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että osa kirjallisuuskritiikeistä oli asiattomalla pohjalla. Vanhoja orientaaliseen perinteeseen ja uskontoon liittyviä asioita oli tulkittu plagioinniksi. Kun kyseessä on kaksi samankaltaisesta yhteiskunnasta kertovaa teosta on selvää, että paralleelisuuksia syntyy helposti. Ei kuitenkaan voida tietää, että onko Zaimoglu plagioinut osia Özdamarin teoksesta. Analyysini mukaan teokset ovat kirjoitettu täysin erilaisilla tyyleillä. Teokset eroavat toisistaan myös rakenteellisesti.

Tutkielmani vertailee kahden eri ikäryhmän – yli 50-vuotiaiden ja alle 20-vuotiaiden teinien – kommunikaatiokäyttäytymistä ja erityisesti hymiöiden käyttöä chat-huoneympäristössä. Päähuomioni keskittyy siihen, miten ja kuinka usein hymiöitä käytetään itsenäisinä kommunikaatiovälineinä yleisesti, ja toisaalta siihen, miten näiden kahden eri ikäryhmän kommunikoiminen eroaa toisistaan. Teknologinen kehitys ja sen mukanaan tuomat erilaiset toinen toistaan kehittyneemmät sosiaaliset mediapalvelut luovat keskustelijoille kasvavia paineita kommunikoida yhä nopeammin ja tehokkaammin: esimerkiksi Twitter tarjoaa käyttäjilleen vain 140 merkkiä ajatustensa ja kokemustensa jakamiseen. Näin ollen erilaisista lyhenteistä ja erityisesti juuri hymiöistä on tullut lähivuosina huomattavasti aiempaa tarpeellisempia kommunikaatiovälineitä, eikä niiden käyttöä tai ylipäätään tietokonevälitteistä viestintää ole yksinkertaisesti tutkittu tarpeeksi. Tutkimukseni teoriapohjana toimii sekä vanhempi tietokonevälitteisen viestinnän ominaispiirteitä käsittelevä ja toisaalta hymiöiden käyttöön liittyvä tutkimus (erityisesti Wolf, 2000; Lo, 2008; Herring, 1999; Dresner & Herring, 2010 ja Park, 2007), mutta toisaalta oma tutkimukseni keskittyy hyvin erilaisiin yksityiskohtiin, ja pohjautuu näin ollen pääasiassa kommunikaatioteoriaan ja erityisesti vuoronvaihtelun periaatteisiin (Oreström, 1983; Yngve, 1970; Tottie, 1991; Argyle, 1988). On kuitenkin tärkeää huomioida, että kyseinen teoriapohja liittyy pääsääntöisesti puhuttuun kieleen, joten olen muokannut vuoronvaihtelun kategorisointia paremmin omiin tarkoitukseeni ja chat-huoneympäristöön sopivammaksi. Olen kerännyt materiaalini kahtena eri ajankohtana syksyllä 2012 ja syksyllä 2015 icq.com -sivuston tarjoamien chat-huoneiden kautta. Vuoden 2012 pilottitutkimus sisälsi 1334 lausumaa teinien huoneesta ja 1266 50+ -huoneesta, ja vuoden 2015 laajempi tutkimus vastaavasti 1845 ja 2217. Analyysini osoittaa, että valittujen ikäluokkien kommunikaatiokäyttäytymisessä on huomattavia eroja, sekä yleisellä tasolla, että kolmen vuoden ajanjakson aikana. Ensinnäkin nuoret käyttävät huomattavasti enemmän hymiöitä itsenäisinä kommunikaatiovälineinä, kun taas vanhemmat eivät käytä niitä juuri ollenkaan itsenäisesti, vain ainoastaan lauseiden yhteydessä. Toisaalta vanhemmat keskustelijat käyttävät lähestulkoon pelkästään perinteistä :)-hymynaamaa, ja nuoret vastaavasti varioivat käyttöään huomattavasti enemmän. Toisaalta eri ikäluokkien kommunikaatiokäyttäytymisessä on havaittavissa mielenkiintoisia trendejä: nuorten hymiöiden käyttö on kolmen vuoden aikana vähentynyt, ja vanhempien vastaavasti lisääntynyt huomattavasti. Voidaankin olettaa, että Dresner & Herringin (2010) näkemys siitä, että hymiöt ovat evolutiivisia, pitää todella paikkansa: nuorten hymiöiden käyttö vaikuttaa pääasiassa olevan kytköksissä trendeihin. Uudenlaiset, innovatiivisemmat tavat viestiä syrjäyttävät hyvinkin nopeasti vanhemmat, ja näin ollen perinteiset hymiöt ja ylipäätään chat-huoneistot jäävät vähitellen syrjään, kun nuoret siirtyvät käyttämään uusia sosiaalisen median palveluita ja emojeja, joita voidaan pitää hymiöiden uutena, kehittyneempänä muotona, joka tarjoaa mahdollisuuden laajempaan ja värikkäämpään viestintään. Ajankohtaisen tutkimuksen tuottamisen vaikeutena on teknologian ja esimerkiksi Internetin nopea kehitys ja leviäminen 2000-luvulla: tutkijoiden on yksinkertaisesti vaikea pysyä menossa mukana. Oman tutkimukseni päällimmäinen tarkoitus on ensinnäkin tuoda esille entistä laajemmin hymiöiden käyttöön liittyviä mahdollisuuksia ja niiden käyttötarkoituksia, ja toisaalta osoittaa, miten suuria eroja eri ikäluokkien kommunikaatiokäyttäytymisessä on. Lisäksi haluan ennen kaikkea luoda pohjaa myöhemmälle, laajemmalle tutkimukselle.

Jälkieditointi on nousussa oleva kääntämisen osa-alue, jossa koneen tuottamaa raakakäännöstä muokataan toimeksiannon laatuvaatimusten mukaiseksi. Ns. kevyessä jälkieditoinnissa tekstistä korjataan vain räikeimmät merkitys- ja kielivirheet, mikä voi olla kääntäjälle vaikeaa omaksua. Tutkielmani tarkoituksena on testata mahdollista kevyen jälkieditoinnin opetusmenetelmää. Menetelmässäni opiskelijat työstävät rinnakkain kahta laatuvaatimuksiltaan erilaista toimeksiantoa: laadultaan keskinkertaista kevyttä jälkieditointia ja korkeampaa laatua edellyttävää täyttä jälkieditointia. Lähtöoletukseni on, että kahden toimeksiannon tekeminen rinnakkain antaisi opiskelijoille suhteellisuudentajua ja auttaisi heitä suoriutumaan paremmin kevyestä jälkieditoinnista (keskittyminen vain olennaisiin korjauksiin, pienempi vaivannäkö kuin täydessä jälkieditoinnissa). Analysoin tutkielmassani Helsingin yliopiston ranskan kääntämisen opiskelijoilla teettämäni kokeellisen jälkieditointitutkimuksen tuloksia. Tutkimusryhmiä on kaksi, joista ryhmä 1 teki samasta tekstistä kevyen ja täyden jälkieditoinnin ja ryhmä 2 pelkän kevyen jälkieditoinnin. Jälkieditointitehtävän tulosten lisäksi keräsin tietoa opiskelijoiden toiminnasta ja ajatuksista tehtävän jälkeen täytettävällä verkkokyselyllä, henkilökohtaisilla haastatteluilla sekä taustatietolomakkeella. Tärkeimpänä teoreettisena viitekehyksenä toimivat eri jälkieditointiohjeet (mm. Rico & Torrejón 2012, TAUS 2010). Analyysin ensimmäisessä osassa, ns. merkitysanalyysissa, tutkin konekäännöksen merkitysongelmien korjaamista koehenkilöiden kevyissä jälkieditoinneissa. Luokittelen merkitysongelmat vakaviin, keskivaikeisiin ja lieviin, ja vertailen onnistuneiden ja ongelmallisten korjausten määrää molemmissa tutkimusryhmissä. Merkitysanalyysin lopuksi mainitsen myös, mitkä tekijät vaikeuttavat merkityksen välittymistä jälkieditoinnissa. Analyysin toisessa osassa, ns. minimaalisuusanalyysissa, tarkastelen koehenkilöiden tekemien jälkieditointikorjausten suhdetta toimeksiantojen laatuvaatimuksiin. Ensiksi tutkin toimeksiannon kannalta turhien korjausten määrää molempien tutkimusryhmien kevyissä jälkieditoinneissa. Mitä vähemmän turhia korjauksia, sitä onnistuneempi kevyt jälkieditointi. Toiseksi tutkin ryhmän 1 täysiä jälkieditointeja nähdäkseni, ovatko koehenkilöt osanneet työstää molempia toimeksiantoja tasapainoisesti. Täysien jälkieditointien korjausten olisi laadultaan poikettava kevyistä jälkieditoinneista; muuten on syytä epäillä, että rinnakkain työskentely ei ole onnistunut tutkimusmenetelmäni odottamalla tavalla. Tutkimukseni osoittaa, että kahden toimeksiannon työstäminen rinnakkain ei juurikaan vaikuttanut koehenkilöiden kevyen jälkieditoinnin tuloksiin, sillä tutkimusryhmien välillä ei ole merkittäviä eroja. Jälkieditointituloksiin vaikuttivat enemmän jälkieditoijien henkilökohtaiset taipumukset sekä annettu jälkieditointiaika: lyhyempi aika vaikutti altistavan huolimattomuusvirheille. Menetelmää olisikin syytä kehittää esimerkiksi parantamalla yleistä ohjeistusta, antamalla käytännön jälkieditointiesimerkkejä sekä huolehtimalla annetun jälkieditointiajan riittävyydestä.