Browsing by Title

Tutkielman aiheena on sukupuoliroolit 2000-luvulla julkaistuissa suomalaisissa saksan kielen lukion oppikirjoissa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka paljon nais- ja miespuolisia hahmoja kirjoissa esiintyy, miten eri sukupuolten edustajat esitetään oppikirjoissa ja ovatko oppikirjojen välittämät nais- ja mieskuvat stereotyyppisiä. Tutkielma pohjautuu sukupuolen tutkimuksen ja feministisen kielitieteen teorioille. Lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan sukupuolta suomalaisessa koulujärjestelmässä, oppikirjoissa ja lukion opetussuunnitelmissa sekä aiempia tutkimuksia sukupuolesta saksan kielen oppikirjoissa. Tasa-arvo ja sukupuoliroolien monipuoliset kuvaukset nousevat teoriapohjassa oppikirjojen tärkeäksi tavoitteeksi. Tasa-arvon ja sukupuolten moninaisuuden tavoite korostuu myös lukion opetussuunnitelmassa. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksasta 2000-luvulla julkaistusta lukiolaisille suunnatusta suomalaisesta saksan oppikirjasta. Tutkielmassa analysoidaan yhteensä 49 oppikirjatekstiä. Tutkielman keskeisenä tutkimusmetodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi ja tutkimusmateriaalin analysoinnissa hyödynnetään sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Määrällisessä analyysissä kiinnitetään huomiota nais- ja miespuolisten hahmojen määrään niin oppikirjateksteissä kuin -kuvissakin. Michelin (1986) analyysimallia mukaillen laadullinen analyysi keskittyy tarkastelemaan hahmojen kuvauksia ja ominaisuuksia seuraavan luokittelun pohjalta: 1) koulutus ja ammatti, 2) harrastukset ja vapaa-aika sekä 3) perhe ja suhteet. Tutkimustulokset osoittavat, että miespuolisten hahmojen määrä on niin teksteissä kuin kuvissakin jonkin verran naispuolisten hahmojen lukumäärää suurempi. Muiden sukupuolten edustajia ei oppikirjoissa esiinny. Miespuoliset hahmot ovat naispuolisia useammin pääroolissa ja heitä käsitellään monipuolisemmin. Teksteissä esiintyy huomattavasti enemmän miespuolisiin hahmoihin liitettyjä ammatteja. Miespuolisten hahmojen ammatit ovat myös useammin akateemista koulutusta vaativia ja yhteiskunnallisesti arvostetumpia. Myös miespuolisia ei-fiktiivisiä kuuluisia henkilöitä esiintyy oppikirjoissa enemmän kuin naispuolisia. Sekä mies- että naispuolisilla hahmoilla on monipuolisia harrastuksia ja heidät esitetään yleisesti aktiivisina nuorina. Sekä nais- että miespuolisilla hahmoilla on stereotyyppiseksi laskettavia harrastuksia, mutta myös perinteisiä sukupuolirooleja rikkovia. Miespuolisten hahmojen harrastukset ovat kuitenkin useammin jännittävämpiä ja vaarallisempia kuin naispuolisten ja naispuoliset hahmot esitetään vuorostaan usein vaateostoksilla ja juoruilemassa ystävien kanssa. Oppikirjoissa kuvatut perheet ovat ydinperheitä, joissa äiti huolehtii lapsista ja kotitaloudesta ja isä sen sijaan keskittyy uraansa ja tukee perhettään taloudellisesti. Oppikirjoissa kuvaillut suhteet ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta heteronormatiivisia. Analyysitulosten perusteella voidaan todeta, että oppikirjojen välittämät kuvat mies- ja naispuolisista hahmoista sekä uusintavat että rikkovat stereotypioita ja perinteisiä sukupuolirooleja. Suurin osa hahmoista esitettiin sukupuolelleen stereotyyppisellä tavalla, mutta joukossa oli myös hahmoja, joiden toiminta selvästi poikkeaa perinteisistä sukupuolirooleista. Oppikirjojen tekstit ja kuvat voivat tarjota opettajille keinon käsitellä sukupuolirooleja monipuolisesti ja kriittisesti osana opetusta.

Kautta historian, aaveita ja kummituksia on usein pidetty enteinä epäonnesta ja lähestyvästä kuolemasta. Tämä tutkielma tarkastelee tapausta, jossa aaveita käytettiin tarkoituksellisesti loanheittokampanjassa, jonka tavoitteena oli varmistaa, että Canterburyn arkkipiispa William Laud (1573-1645) päätyisi teloitettavaksi. Arkkipiispa Laud nautti kuningas Kaarle I:n suosiota ja oli aikansa vaikutusvaltaisimpia henkilöitä Englannissa. Englannin sisällissodan syttyessä 1640-luvun alussa Laudin onni kuitenkin kääntyi ja hänet vangittiin ja teloitettiin maanpetturina. Laud hankki uransa aikana pitkän listan vihamiehiä, ja hänen tultuaan viimein vangituksi vuonna 1641 nämä viholliset pääsivät vapaasti julkaisemaan aggressiivisia Laudin vastaisia pamfletteja. Laudia vastaan hyökkääviä pamfletteja kirjoitettiin 1640-luvun alussa lukuisista eri näkökulmista, mutta tämä teksti keskittyy analysoimaan pamfletteja, jotka käyttivät aaveita retorisena keinona viestinsä vahvistamiseksi. Tutkielma käsittelee kuutta pääosin anonyymia vuosina 1641-45 julkaistua tekstiä, jotka ovat monilta osin hyvin tyypillisiä aikansa pamfleteiksi, mutta tarjoavat toisaalta kirjoittajiensa käyttöön ainutlaatuisen retorisen arsenaalin. Aavehahmoja satiirisissa teksteissään käyttävät Laudin vastaiset pamflettien kirjoittajat kykenivät esimerkiksi kuvaamaan teksteissään Laudin edesmenneitä liittolaisia tätä jyrkästi vastustamaan palaavina aaveina sekä esittämään arkkipiispan itsensä pilkallisessa valossa taikauskoisena ja harhaisena, ja tätä kautta uskonnollisena auktoriteettina täysin epäuskottavana. Laudin vastaiset aavekertomukset ovat sikäli historiallisesti mielenkiintoisia, että niitä tutkimalla on mahdollista tarkastella aaveiden ja kuoleman kulttuurihistorian, uuden ajan pamflettikirjallisuuden historian, sekä reformaation jälkeisten uskonnollisten konfliktien historian yhtymäkohtaa. Arkkipiispa Laudia säälimättä pilkkaavat satiiriset aavekertomukset osoittavatkin osaltaan niin poliittisesti latautuneiden pamflettien tehokkuutta kuin myös monitulkintaisten aavehahmojen mahdollisten narratiivisten käyttötarkoitusten laajaa kirjoa. Laudin vastaiset kummituskertomukset eivät tietenkään yksinään aiheuttaneet aikansa merkittäviä historiallisia mullistuksia, mutta ne olivat omalta osaltaan tehokkaita ja taitavasti rakennettuja yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineitä.

Pro Gradu -tutkielmani käsittelee Rebecca Brownin The Gifts of the Body (1994) -romaanissa esiintyvää AIDS-epidemiaan liittyvää metaforisuutta. Tarkastelen tätä metaforisuutta suhteessa aiempiin AIDS-kirjoittamisen kritiikkeihin ja tutkin tapoja, joilla Brown tuottaa poikkeavia tapoja kirjoittaa sairaudesta ja käsitteellistää sitä. Tutkielmassani olen kiinnostunut tavoista, joilla Brownin kuvaamat kohtauksen AIDS-potilaiden ja heidän kodinhoitoapulaisensa – romaanin nimeämättömän päähenkilön – välillä purkavat AIDSiin ja sitä sairastaviin liittyvää stigmatisoivaa retoriikkaa. Teoreettinen lähestymistapani saa pohjaa feministisiltä (uus)materialistisilta teoreetikoilta, jotka mm. käsitteellistävät metaforaa ilmiönä, jota ei voi palauttaa pelkästään tekstuaaliseksi elementiksi, vaan jolla on aina myös materiaalisia ja ruumiillisia vaikutuksia ja ilmentymiä. Aloitan AIDSiin liittyvän metaforisuuden erittelyn tarkastelemalla Susan Sontagin AIDS and Its Metaphors (1987) -esseetä ja siinä esitettyjä argumentteja 1980-luvun keskusteluissa ja kirjallisuudessa käytettyjä sairausmetaforia vastaan. Sontagin esseessä keskeiseksi kritiikin kohteeksi muodostuu AIDSin verrannollistaminen sotaan metaforan keinoin. Sontag osoittaa, miten sodan retoriikka sairauden yhteydessä kohdistaa siihen kuuluvat pelon ja vihan tunteet konkreettisin tavoin myös sairastaviin ihmisiin. Vastametaforiksi ehdotan lahjojen vaihtamiseen ja anteliaisuuteen liittyvää kielikuvastoa, mille löydän pohjaa Brownin romaanista, Rosalyn Diprosen Corporeal Generosity (2002) -teoksesta sekä lahjan käsitettä tarkastelleiden teoreetikkojen teksteistä. Corporeal Generosity teoksen käsittelyssä tarkastelen, miten Diprose avaa ruumiillisen anteliaisuuden (corporeal generosity) käsitettä ihmisten välisen kanssakäymisen pohjimmaisena toimintamallina, joka perustuu toisten eroavuuksien ruumiilliseen ja esirefleksiiviseen tunnistamiseen ja omaksumiseen, ja joka on identiteetin muovautumisen ja yhteisöjen muotoutumisen perusta. Lahjan käsitettä avaan monitulkinnallisena ja -selitteisenä ja tuon esille eri kirjoittajien ajatuksia käsitteen sisäisestä ristiriitaisuudesta ja lahjan antamisen seurausten ennakoimattomuudesta. Tämän keskustelun kautta lahjasta muodostuu sen arkikielisestä määritelmästä poikkeava käsite, joka ei aina ole sen saajalle mieluisa tai haluttava asia ja jonka seuraukset ovat arvaamattomia. Tämän käsitteellistämisen kautta lahjasta tulee merkityksellinen metafora sairaudelle. Tarkastelen tapoja, joilla lahjan ja anteliaisuuden metaforien sijoittaminen sairauden kontekstiin purkaa ja uudistaa Sontagin esseessään kritisoimaa sodan, pelon ja vihan retoriikkaa. Tämä tarkastelu tapahtuu konkreettisimmin Brownin romaanin analyysissa, jonka aloitan tarkastelemalla tapoja, joilla romaanin päähenkilö ja tämän ensimmäisen persoonan kerronta ilmentävät Diprosen anteliaisuuden käsitteen periaatteita. Näiksi periaatteiksi luen avoimuuden toista kohtaan, esirefleksiivisyyden ja ruumiilliseen kanssakäymiseen keskittymisen. Lisäksi keskityn tarkemmin tapoihin, joilla lahjan ja anteliaisuuden metaforat esiintyvät Brown kuvaamissa kanssakäymisissä romaanin päähenkilön ja tämän asiakkaiden välillä. Keskityn näihin kanssakäymisiin nimenomaan intiimeinä, ruumiillisina ja materiaalisina kohtaamisina päähenkilön, tämän sairastavien asiakkaiden ja sairauden välillä, ja tutkin, miten kohtaamiset vaikuttavat päähenkilön identiteetin rakentumiseen, seuraten Diprosen argumenttia anteliaisuuden roolista tässä prosessissa. Tarkastelen myös, miten Diprosen ajatukset anteliaisuuden vaikutuksesta yhteisöjen muodostumisessa ilmenevät romaanissa, eli miten kohtaamiset päähenkilön ja tämän asiakkaiden välillä tuottavat yhteisöjä, jotka perustuvat niiden jäsenten välisiin eroihin ja näiden erojen hyväksymiseen ja omaksumiseen, eivätkä muihin vastaaviin prosesseihin, kuten yhteisön pohjautumiseen jaettuun taustaan tai muihin samankaltaisuuksiin. Analyysini lopuksi tarkastelen Diprosen argumentteja siitä, miten lääketieteen perinne arvottaa ja normalisoi kehoja mm. sairauksien tai seksuaalisuuden perusteella tavoilla, jotka ovat anteliaisuuden periaatteiden vastaisia. Brownin romaanissa vastaavankaltaiset ajatukset tulevat esiin päähenkilön kautta, joka työskentelee sairauden parissa, mutta ei ole lääketieteen ammattilainen sekä tämän suhteesta lääketieteellisiin teknologioihin. Näin Brownin teksti osallistuu myös keskusteluun lääketieteen moniselitteisestä roolista AIDSin kontekstissa.

Tutkielmani aiheena on Gilles Deleuzen käsitys taiteen poliittisuudesta. Lähestyn aihetta tutkimalla ensin Deleuzen ontologisia käsityksiä. Sen jälkeen tutkin sitä, millä tavalla Deleuze määrittelee ontologisten käsitystensä kautta taiteen ja politiikan. Lopuksi tuon Deleuzen käsitykset taiteesta ja politiikasta yhteen ja arvioin, millaisen poliittisen merkityksen Deleuze antaa taiteelle. Deleuzen filosofiassa keskeinen ontologinen käsite on ero. Se kuvaa miten asiat ovat laadullisesti toisistaan poikkeavia. Deleuze ajattelee, että olemassa on virtuaalinen taso, jossa syntyy koko ajan eron käsitteen mukaisia muutoksia. Näistä muutoksista jokainen on ainutlaatuinen tapahtuma. Mikään käsitys ei selitä niitä kunnolla. Virtuaalisen lisäksi olemassa on myös virtuaalisen aktualisoitumisia. Ne ovat erilaisia ekstensiivisiä ominaisuuksia,joiden kautta virtuaaliset tapahtumat tulevat ajatelluiksi. Deleuzen käsitys ideasta tuo käsitykset virtuaalisesta ja aktuaalisesta yhteen. Deleuze ymmärtää idean problemaattisena ajatuksena, jolla on virtuaalis-aktuaalinen rakenne. Se on ajatus, joka muistuttaa virtuaalisen puolensa vuoksi ongelmaa. Koska siihen liittyy aktuaalinen puoli, siihen liittyy myös ominaisuuksia, jotka selittävät sitä. Nämä ominaisuudet selittävät sitä kuitenkin aina vain osittaisella tavalla. Esitän, että Deleuzen kiinnostus taiteeseen liittyy siihen, miten taide tuo esille virtuaalisen. Taiteessa on ainutlaatuista se, että siinä päästään läheiseen kosketukseen virtuaalisen kanssa. Taiteessa virtuaalinen vaikuttaa lähes puhtaana eroa toteuttavana liikkeenä. Taiteen kyky tuoda virtuaalinen esille antaa sille etulyöntiaseman, kun on kyse uuden luomisesta. Deleuzelle halu on keskeinen käsite, jonka kautta hän kuvaa, miten taiteessa syntyy virtuaalisia tapahtumia. Deleuzelle politiikan ydin on haluun perustuvassa mikropolitiikassa. Mikropolitiikan perustuessa haluun se avaa uusia mahdollisuuksia ajatella todellisuutta. Deleuze ajattelee kuitenkin, että mikropolitiikan lisäksi olemassa on makropolitiikkaa, joka on rakenteellista toimintaa. Deleuzelle makropolitiikka on kuitenkin asia, jota tulee vastustaa. Deleuze ajattelee, että politiikan perustan on oltava mikropolitiikassa, koska vain sen kautta politiikassa voidaan saavuttaa jotain uutta. Deleuze kutsuu poliittisia tapahtumia, jotka tuovat esiin virtuaalisen, vallankumouksiksi. Vallankumous luo perustan, josta käsin maailma voi lähteä kehittymään moniin eri suuntiin. Nostan esiin, että myös taide luo vallankumouksia sen perustuessa halun toimintaan. Näiden tulkintojen pohjalta käsittelen lopuksi taiteen poliittista merkitystä. Tuon esiin Deleuzen taitoksen käsitteen, joka kuvaa taiteessa tapahtumia, joilla on vallankumouksellinen merkitys. Taitokset ovat tapahtumia, joissa maailma tulee esiin virtuaalisen kautta ja uudenlaisista näkökulmista. Esitän, että taiteella on poliittinen merkitys, koska se luo puitteet ajatella maailmaa uudenlaisissa suhteissa. Tarkastelen lopuksi taiteen vaikutusta yleisöön. Deleuze tunnistaa tiettyjä rajoituksia siinä, miten taide voi vaikuttaa ihmisiin. Taide ei tarjoa ihmisille mitään valmista identiteettiä. Se luo ainoastaan mahdollisuuksia sille, että ihmisten subjektiviteetti voi kehittyä eri suuntiin.

Tutkimus selvittää musiikki-ikonologian ja organologian metodeja hyväksi käyttäen, millaisia muusikkojen ja soittimien kuvauksia roomalaisesta gladiaattoritaisteluita kuvaavasta kuvataiteesta löytyy, ja mitä ne voivat kertoa musiikin roolista gladiaattoritaisteluissa. Tutkimuksessa pohditaan siis, onko kuvataiteen esimerkeistä mahdollista vetää jonkinlaisia uusia johtopäätöksiä siitä, millaisia musiikillisia kokoonpanoja gladiaattoritaisteluiden yhteydessä yleensä käytettiin, millaisissa tilanteissa, ja miksi. Tutkimuksessa analysoidaan 18 roomalaisen kuvataiteen esimerkkiä, joissa gladiaattoritaisteluiden yhteydessä kuvataan muusikkoja soittimineen. Nämä esimerkit kattavat kaikki säilyneet, tunnetut kuvalliset esitykset muusikoista kyseisessä kontekstissa. Tutkimusaineistoon kuuluu mosaiikkeja, reliefejä, seinämaalauksia, graffiteja ja keramiikkaa sekä muita astioita. Muusikoiden kuvaukset gladiaattoritaisteluita kuvaavassa taiteessa ovat melko yleisiä, vaikka pelkkiä gladiaattoritaistelujen kuvauksia onkin säilynyt huomattavasti niiden muusikkokuvauksia enemmän. Kuvamateriaalin musiikki-ikonologinen analyysi luo gladiaattoritaistelujen musiikista monipuolisen kuvan – musiikilla on ollut paikkansa paitsi kisojen aloituskulkueessa, myös taistelujen aikana. Tutkimus vahvistaa myös käsitystä siitä, että musiikilla on ollut tärkeä tapahtumia korostava, ja taistelun käänteistä ilmoittava rooli. Vesiurut ja erilaiset torvet ovat olleet gladiaattoritaisteluiden yleisimpiä soittimia, mutta myös muita instrumentteja on käytetty. Gladiaattoritaisteluissa on käytetty luultavasti aiemmin oletettua laajemmin erilaisia soittimia, varsinkin taistelujen menetettyä pikkuhiljaa merkitystään hautajaismenoina. Tärkeää instrumenttivalinnoissa on ollut niiden kuuluvuus suurissa esiintymistiloissa, kuten amfiteattereissa, joiden suunnittelussa näkyvyyttä suosittiin akustisten ominaisuuksien kustannuksella. Muusikot pukeutuivat gladiaattoritaisteluissa lyhyeen tunikaan, jossa oli yleensä kaksi tumman väristä pystyraitaa. Yleensä heillä oli myös lyhyt viitta. Asut olivat usein yhteneväisiä muun kenttähenkilökunnan, kuten kenttätuomarien kanssa. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että muusikot kuuluivat amfiteatterin henkilökuntaan. Musiikilla on siis ollut vakituinen, merkittävä rooli amfiteatterin, ja sitä kautta gladiaattoritaistelujen, tapahtumissa. Gladiaattoritaistelujen muusikot olivat suurimmaksi osaksi miehiä, mutta ainakin vesiurkuja soittivat taisteluissa joskus myös naiset. Gladiaattoritaisteluissa käytettyjen muusikkojen määrä vaihteli runsaasti esimerkiksi vesiurkujen ja torven soittajan muodostamasta duosta suurempiin kokoonpanoihin. Palkattujen soittajien määrään vaikutti muun muassa kisojen järjestäjän varallisuus. Tutkimus vetää yhteen aiempaa tietoa gladiaattoritaistelujen muusikoista ja heidän kuvauksistaan roomalaisessa taiteessa sekä tuottaa uutta tietoa musiikki-ikonologisen ja organologisen, laajaa tutkimusmateriaalia käyttävän kuvataideanalyysin avulla. Tutkimus on luonteeltaan monitieteellinen käyttäen muun muassa musiikkitieteen ja klassillisen arkeologian aineksia.

This thesis examines the connotations of the adjectives ‘international’ and ‘global’ in English textbooks for upper secondary level Swedish speakers in Finland. The goal is to investigate which kind of ideologically constructed entity does ‘English’ refer to in the textbooks. To narrow down the scope of the thesis, two subservient research questions are addressed: Which kind of internationalism and globalization is ‘English’ associated with in English textbooks, and how is the English language portrayed in English textbooks as part of the internationalization of Finland? The study is situated within the field of language ideologies. To answer the questions, multiple methods are used. A quantitative analysis shows that English is mainly connected to the inner circle and the expanding circle in Braj Bihari Kachru’s model of World Englishes. This means that English is constructed as a national language, the ownership of which belongs to Anglo-American countries (circle one). Moreover, English is also often portrayed as a lingua franca (circle three). Kachru’s circle two, comprised of countries formerly colonized by the United Kingdom, are seldom mentioned. This contributes to the mythification of the English language as naturally spread. Methods developed within cognitive semantics are applied and developed when scrutinizing the connotations of ‘global’ and ‘international’. The meaning of ‘international’ can be depicted as three different schemata: one reflecting the denotation of the word (‘inter’ + ‘national’), another reflecting inbound ‘international’ and a third reflecting outbound ‘international’. Outbound ‘international’ is connected to Finnish businesses, showing them as successful. Inbound ‘international’ forms an anonymous international domain, within which backgrounds of those joining international communities can be faded away. The study shows that English is mostly presented as a natural, neutral and beneficial language of globalization, as criticized by Alastair Pennycook. For their part, the textbooks can be seen as contributing to the mythification of the English language. Because the textbooks are significant agents in so-called Language Making, their scrutinization through an ideological lens is important.

Tutkielma käsittelee englannin kielen kansainvälisen roolin näkymistä englannin kielen opetuksessa suomalaisessa kontekstissa. Englannista on tullut globaali maailmankieli, ja ihmiset, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään, käyttävät kieltä pystyäkseen kommunikoimaan toistensa kanssa. Tämän vuoksi on tärkeää, että opiskelijoita valmistetaan jo kouluaikoina käyttämään englantia eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Tutkielman tarkoitus on selvittää, eroaako vuonna 2016 käyttöön otettava opetussuunnitelma edellisestä opetussuunnitelmasta sen suhteen, miten englannin kielen globaali rooli otetaan siinä huomioon. Lisäksi tutkielmassa tutkitaan eri kulttuurien esittelyä perusopetuksen yläkoulun englannin kielen oppikirjoissa sekä sitä, miten opetussuunnitelmassa annetut ohjeet eri kulttuurien käsittelemiseksi englannin kielen opetuksessa on otettu oppikirjoissa huomioon. Tutkielmassa tutkitaan vuoden 2004 ja vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita sekä kahta uuden opetussuunnitelman mukaisesti päivitettyä oppikirjasarjaa: Otavan vuonna 2015 julkaisemaa Top-sarjaa sekä SanomaPro:n vuosina 2014–2015 julkaisemaa Spotlight-sarjaa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen: opetussuunnitelmia tutkitaan kvalitatiivisen vertailevan analyysin avulla, ja molemmista kirjasarjoista analysoidaan 7., 8. ja 9. luokkien tekstikirjat kvalitatiivisella sisällön analyysilla. Oppikirjoja analysoitaessa keskitytään paitsi viittauksiin eri kulttuureista, myös näiden kulttuuristen viittausten konteksteihin. Analyysin avulla tutkielmassa selvitetään, miten oppikirjat ovat tulkinneet ohjeet, joita opetussuunnitelmassa on annettu englannin kielen kansainvälisen roolin käsittelemiseksi. Tutkimuksen pohjalta on selvää, että vanhassa opetussuunnitelmassa keskityttiin englannin opetuksessa kohdekulttuuriin eli niihin maihin, joissa englantia puhutaan pääkielenä. Uusi opetussuunnitelma sen sijaan painottaa englannin kielen globaalia roolia, ja sen mukaan on tärkeää, että oppilaat oppivat käyttämään englantia monissa kansainvälisissä tilanteissa. Myös uuden opetussuunnitelman mukaan kirjoitetuissa oppikirjoissa muidenkin kuin pääkielenään englantia puhuvien maiden kulttuurit ovat vahvemmin esillä kuin aiemmin. Kuitenkin suurin osa kulttuurisista viittauksista on edelleen niistä maista, joissa englanti on pääkieli, ja näiden maiden kulttuuria käsitellään syvällisemmin kuin niiden maiden, joissa englantia puhutaan toisena tai vieraana kielenä. Syy siihen, että oppikirjat eivät täysin vastaa uuden opetussuunnitelman vaatimuksiin, saattaa olla siinä, että oppikirjojen kirjoittajat ovat tulkinneet opetussuunnitelmassa annetut ohjeet eri tavalla. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että englannin kielen opettajien tulee olla entistä tarkempia sen suhteen, että opetussuunnitelmassa painotettua englannin kielen globaalia roolia käsitellään opetuksessa.

Globalisaatio on tuonut muutoksia Suomen kevyen musiikin teollisuuteen ja musiikkielämään. Globalisaation myötä levy- yhtiöiden rakenteet ja toimintatavat ovat muuttuneet. Monikansallisten levy-yhtiöiden levittäytyminen Suomeen on mahdollistanut myös suomalaisen musiikin viennin ulkomaille. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan globalisaatioteorioiden kautta globalisaation aiheuttamia muutoksia Suomessa ja suomalaisessa musiikkiteollisuudessa. Tutkimusaineisto koostuu suomalaisen musiikkialan ammattilaisten haastatteluista. Kaikki haastateltavat ovat musiikin vientiä menestyksekkäästi harrastavien yritysten ammattitaitoisimpia edustajia. Haastattelut on tehty avoimen ja teemahaastattelun välimuotona. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat, mitkä ovat olleet avaintekijät Suomen musiikkiviennin onnistumiselle 2000-luvulla sekä, miten globalisaatio on edesauttanut näitä tärkeitä muutoksia musiikkiteollisuudessa sekä ihmisten toiminta- ja ajattelutavassa. Haastatteluista käy ilmi, että Suomen musiikin ammattilaisten asenteet musiikkivientiä kohtaan ovat muuttuneet 2000-luvulla ensimmäisten vientimenestyksien myötä. Vielä 1990-luvulla musiikkialan ammattilaisten keskuudessa vallitseva varova suhtautuminen musiikin vientiin on muuttunut. Kun vielä 1990-luvulla tehtiin musiikkia lähinnä suomalasille markkinoille, tähtäävät yritykset nykyään myös tosissaan ulkomaan markkinoille. Musiikkiviennin mahdollisuudet on todistettu vientimenestyksien myötä. Informaatioteknologiaan pohjautuva globaali verkosto on synnyttänyt ennennäkemättömät taloudelliset markkinat ja rahallisesti Suomen kevyen musiikin vienti on kasvanut. Verkostoituminen on tuonut uusia mahdollisuuksia yrityksille menestyä ulkomailla. Se on muuttanut yritysten sisäistä organisaatiota sekä suhdetta kuluttajiin ja musiikin välittäjiin. Taloudellinen kansainvälistyminen ja verkostoituminen ovat molemmat kiistatta vaikuttaneet yritysten toimintatapoihin ja liiketoimintastrategioihin. Globaalien ja monikansallisten yritysten rantautuminen Suomeen kiristi ensin kilpailua ja kehitti musiikkialaa kansainvälisemmäksi laajentaen tarjontaa ja tarjoten musiikin tekijöille ja myyjille uusia vaihtoehtoja. Samalla monikansalliset levy-yhtiöt vaikuttivat Suomessa tuotetun musiikin tyyliin ja tuotantotapaan. Tutkimus osoittaa, että uusiin mahdollisuuksiin pärjätä globaaleilla musiikkimarkkinoilla on vaikuttanut myös kevyttä musiikkia eniten kuluttavan ja tekevän ikäluokan tottuminen uudentyyppisiin ja runsaisiin kansainvälisiin kontakteihin sekä heidän kielitaitonsa oleellinen parantuminen. Vietävien tuotteitten laatu on parantunut huomattavasti 2000-luvulla ja suomalainen kevytmusiikki on kansainvälisellä tasolla laadullisesti kilpailukykyistä. Tärkeimpiä menestystekijöitä ovat tutkimuksen mukaan olleet yhtyeiden innovatiivisuus ja visiot yhdistettynä taitavaan säveltäjään ja hyvään soittotaitoon. Musiikkikoulutus ja omaperäisyys ovat olleet kansainvälisillä markkinoilla kilpailevien suomalaisyhtyeiden valtteja. Verkostotalouden mukanaan tuoma useiden kulttuurien kohtaaminen on auttanut uuden identiteetin haussa. Uusi teknologia on mahdollistanut informaation ja musiikin leviämisen maailmanlaajuisesti aivan eri tavalla kun aikaisemmin. Mediakentän uudistuminen Suomessa oli merkittävä muutos. Tukiorganisaatioiden perustamisella on myös ollut merkittävä rooli Suomen musiikkiviennin onnistumiselle. Tutkimustulokset osoittavat että, suomalaisen kevyen musiikin vienti on kehittynyt valtavasti ja laajaan menestykseen 2000-luvulla ulkomailla ovat nousseet muun muassa artistit Darude, Bomfunk Mc:s, Apocalyptica, HIM, The Rasmus, Nightwish ja Children of Bodom.

Tutkielma keskittyy metaforien käyttöön Ison-Britannian parlamentissa maan EU-jäsenyydestä järjestetyn kansanäänestyksen kampanjoinnin aikana keväällä 2016. Tarkempana tutkimuskohteena on kampanjan molempien osapuolten, sekä EU-jäsenyyttä tukevan että eroa puoltavan, metaforinen kielenkäyttö. Sitä tarkastelemalla tutkimus pyrkii esittämään kampanjaryhmien mahdollisesti käyttämiä narratiiveja, jotka tukevat näiden ryhmien näkemyksiä Euroopan unionista sekä Ison-Britannian mahdollisesta erosta. Tavoitteena on myös pohtia yleisemmällä tasolla tämän tapauskohtaisen esimerkin kautta, kuinka vastakkaisia tavoitteita ajavat kampanjaryhmät hyödyntävät metaforia diskurssissaan. Tutkimus pohjaa Lakoffin ja Johnsonin vuonna 1980 esittelemään kognitiivisen metaforan määritelmään, jonka mukaan metaforat ovat paitsi lingvistinen myös kognitiivinen ilmiö, ja metaforat toimivat osana ihmisen ajattelua auttaen ympäröivän maailman käsitteellistämisessä. Kognitiivisiin metaforiin sisältyvät niin yksinkertaiset kuin kompleksisemmat metaforat, joista jälkimmäisiä käytetään usein tiedostetusti korostamaan tai sävyttämään puheenaiheita. Tämä tutkimus keskittyy etenkin kompleksisiin metaforiin, joita hyödynnetään usein tietoisesti, kun halutaan vaikuttaa viestin vastaanottajiin. Tutkimus perustuu myös aiempaan poliittisen diskurssin tutkimukseen sekä yksittäisten poliitikkojen että laajempien ryhmien kielen metaforisuudesta. Tutkimuksen aineisto koostuu Ison-Britannian parlamentin ylä- ja alahuoneiden debateista kerätyistä puheenvuoroista, jotka on jaettu neljään osaan kampanjaryhmän ja huoneen mukaan. Metaforien erottelussa hyödynnettiin Pragglejaz-ryhmän metaforien tunnistusmetodia (Metaphor Identification Procedure t. MIP), joka pohjaa metaforisten sanojen monimerkityksellisyyteen ja nojaa sanakirjojen käyttöön mahdollisten metaforien manuaalisessa tunnistuksessa. Löydetyt metaforat luokiteltiin sanojen pohjamerkitysten avulla ryhmiin, joista yleisimmiksi nousivat matkustus-, rakennus-, terveys-, voima-, sota- ja ihmismetaforaryhmät. Nämä ryhmät esiintyivät suhteellisen usein kaikissa neljässä aineiston osiossa, ja käyttöeroista ilmeisimmät näkyivät sekä harvinaisempien termien jakaumissa että metaforaryhmäkohtaisissa käyttötyyleissä tiettyjen aiheiden yhteydessä. Esimerkiksi terveysmetaforien käyttötapa riippui siitä, hyödynnettiinkö Euroopasta puhuttaessa positiivisia vai negatiivisia termejä. Pienempiä metaforaryhmiä esiintyi aineistossa lukuisia, mikä yleisesti viittaa tekstin metaforarikkauteen. Näistä ryhmistä merkittävimmäksi nousi ihmissuhdemetaforien ryhmä, jota käytettiin laajemmin vain ylähuoneen EU-jäsenyyttä tukevalla puolella, missä se oli yksi suurimmista ryhmistä. Ns. laajennetut (engl. extended) tai muut kerrostetut kompleksit metaforat olivat aineistossa harvinaisia, mutta erityisesti yksi ylähuoneen puheenvuoro herätti huomiota rakentumalla kokonaan metaforarungon varaan. Vaikka aineiston osioiden välillä esiintyi eroavaisuuksia metaforien käytössä, tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, ettei kumpikaan kampanjan osapuolista käyttänyt metaforien luomaa narratiivia osana diskurssiaan – metaforia käytettiin yleisesti paljon, mutta puhujat eivät toistaneet toistensa käyttämiä kielikuvia. Tämä johti siihen, että vaikka metaforien käytössä näkyi yleisiä suuntauksia (esim. taipumusta käyttää laajaa valikoimaa erilaisia sairauksiin ym. liittyviä termejä negatiivisen mielipiteen tukemiseen), valtaosa metaforakäytöstä koostui yksittäisistä maininnoista. Suurempia eroja aineistossa esiintyi kampanjaryhmien sijaan ylä- ja alahuoneen välillä. Jatkotutkimus olisi tarpeellista, jotta metaforapohjaisista narratiiveista poliittisessa kampanjoinnissa saataisiin kattavampi kuva.

Tutkielmassa arvioidaan Google Kääntäjä -konekäännösohjelman kykyä kääntää japania suomeksi. Konekäännöksen manuaalisen eli ihmisen suorittaman evaluaation keinoin selvitetään kuinka lähelle laatustandardina pidettyä ihmiskäännöstä nykyinen Google Kääntäjän konekäännös yltää japanista suomeen käännettäessä. Neuroverkkoa hyödyntävien konekäännösjärjestelmien läpimurto 2016 on parantanut konekäännösten laatua huomattavasti. Neuroverkkoja hyödyntävän Google Kääntäjän nykyistä japani-suomi-käännösten laatua arvioitiin kolmen arkipäiväisen tekstin aineistolla kyselytutkimuksen muodossa. Laatua arvioitiin manuaalisen konekäännöksen evaluaation keinoin eli pilkkomalla laatu kielen ymmärrettävyyden, kieliopillisuuden ja sisällön säilymisen ulottuvuuksiin. Jokainen arvioitava ulottuvuus pisteytettiin asteikolla 1–5 ja konekäännöksen arvosanoja verrattiin saman aineiston ihmiskäännösten arvosanoihin. Tutkimuksen mukaan Google Kääntäjän käännökset saivat kieliopillisuudesta matalimmat pisteet eli keskimäärin 2,6 pistettä asteikolla 1–5. Ihmiskäännösten kieliopillisuuden keskiarvo oli 4,5 pistettä. Google-käännösten ymmärrettävyyden keskiarvo oli 3,3 pistettä verrattuna ihmiskäännösten ymmärrettävyyden 4,8 pisteeseen. Google-käännösten sisällön säilymisen keskiarvo oli 3,1 pistettä verrattuna ihmiskäännösten 4,7 pisteeseen. Google-käännöksistä siis edes puolet ei ole kieliopillisesti sujuvaa kieltä. Google Kääntäjää ja muita online-konekääntimiä käytetään yleisimmin vieraalla kielellä kirjoitettujen verkkosivujen sisällön ymmärtämiseen. Merkityksen riittävä välittyminen on tässä tarkoituksessa käännöksen kieliopillisuutta tärkeämpää. Tutkimuksen mukaan Google-käännösten kielestä ymmärtää vähän yli puolet ja alkuperäisen tekstin sisällöstä on säilynyt noin puolet.